pyydän asiallisia kommentteja

petetty mies

Kerron tarinani ja pyydän asiallisia kommentteja.

Vaimo jäi kiinni uskottomuudsta, seksisuhteesta,viime viikonvaihteessa.
Meillä on takana 34 vuotta ja risat avioliittoa. Lapset jo aikuisia ja pois kotoa ja lapsenlapsiakin, joista kovin pidämme. Ja lapsilla kaikki asiat hyvin.

Yhdessä olemme harrastaneet hiihtoa ja juoksua. Niiden puitteissa olemme tehneet loistavia ulkomaanmatkoja, kaukanakin. Jouksemassa olemme käyneet yhdessä. Siis yhteistä harrastusta kyllä on paljon. Meidän keskinäinen seksi on ollut loistavaa, edelleenkin ennen tätä paljastumista. Siis 34 vuoden jälkeenkin.

Tämä suhde oli alkanut keväällä 2003. Yhteys oli muodostunut sanomalehden seurapalstan pohjalta, jonne vaimoni oli vastannut. Ja se suhde oli ollut keskustelua ja seksiä. Seksiä on kuulemma harrastettu miehen työmaalla ja autossa, Helsingissä. Asumme vähän etäällä Helsingistä, joten tähän seksin hakuun on täytynyt nähdä vaivaa, mennä junalla ja ratikalla. Ja joskus on vaimollani ollut työmatka Helsinkiin, niin sen jälkeen sitten menty vieraalta mieheltä seksiä hakemaan. Viimeinen seksi-kontakti on ollut vaimoni mukaan touko-kesäkuun vaihteessa 2005. Ja sen jälkeen on vielä soiteltu. Siis jatkunut yli 2 vuotta!!!!!!!!

Kun olen kysynyt syytä, miksi hän otti yhteyttä, niin vastaus on, että minä en ollut sanonut helliä sanoja, mutta tämä toinen mies osasi kehua hänen kauneuttaan. Olen 100-varma, että olen kehunut häntä, mutta kun niitä ei huomioida, mitä kotona sanotaan, vaan kun vieras mies sanoo ja lirkuttelee, niin jopas tehoaa. Ja tottakai tämä vieras pistää parastaan, jotta saa taas uuden kaadon listoilleen.
Ja kyllähän vaimoni on kaunis ja hyväkuntoinen, olemmehan molemmat hoitaneet itsemme hyvään kuntoon hiihtäen ja juosten. Ulkoilma ja no-smoking tekee ihmeitä.
Kysyin myös onko tämä toinen hyvä mies seksissä ja onko hän hyvä suutelemaan. Vastaus molempiin oli, että minä olen parempi molemmissa. En ymmärrä naista, joka silti hakee uutta, ja vieläpä jatkaa sitä vuosikausia hyvin pitkään.
Ja ties kuinka paljon näitä on ollut, mutta tämä tuli ilmi.

Nyt vaimoni rukoilee ja pyytää, etten häntä jättäisi. En tiedä mitä teen. Heittääkö yli 34-vuotinen yhteinen kokemus ja talo ja mökki, kaikki pois. On hyvä talo ja loistava mökki, ja loistavat lapset ja lastenlapset. Meillä olisi ollut varsin hyvä yhteinen vanhuus, koska varallisuus on sopiva. Olisimme voineet nauttia yhteisestä vanhuudesta hyväkuntoisina. Matkustella sopivasti ja nauttia toisistamme. Nyt se kaikki meni kerrasta.

Avioerohakemus on täytetty ja jätetään käräjäoiketeen piakkoin.

Teksti voi olla sekava, mutta niin on tunteetkin. Ja sitten tässä tarvitsee keskittyä työhönkin. On vaikeaa.
Mutta pyydän asiallisia kommentteja, kiitos.

25

4424

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • et ansaitse tollasta

      Eniten sinua varmasti loukkaa se, että suhde on ollut jatkuva ja sen eteen on nähty vaivaa. Niinkuin itsekin sanoit, olet varma että olet huomiota antanut naisellesi, mutta sitä ei vain huomioitu.

      Sinun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, että olisit vaimosi jotenkin 'ajanut' toisen syliin. Kuulostaa enemmän siltä, että hellyyden osoituksien puute on vain tekosyy. Kun oma kumppani on ruvennut tuntumaan itsestäänselvyydeltä (onhan se ollut kanssani 34v.) ja joku muu osoittaa sitä samaa huomiota kuin tuttu kumppani, niin se uutuudenviehätys tekee siitä 'erikoisempaa'. Heikompiluonteinen ihminen sitten hullaantuu.

      Omalle kumppanille (siis sinulle) ei ole annettu edes mahdollisuutta, koska korvat eivät rekisteröi niitä tutun kullan kehuja. Itsetunnon pönkityksen kannalta on merkitsevää, että kehut tulevat ulkopuoliselta taholta.

      Ehkä ero tai ainakin erillään oleminen saattaisi olla teille nyt hyväksi. Vaimosikin ymmärtää nyt varmasti ettet sinä ikuisesti rinnalla seiso, teki toinen mitä tahansa. Siksi hän nyt niin anelee sinua, kun ymmärtää ettet olekaan enää itsestäänselvyys.

      Tuskin se toinen mieskään on valmis vaimoasi vakavasti katselemaan, jos vaimosi yhtäkkiä palaakin 'vapaille markkinoille'. Salasuhteiden viehätys kun on siinä salasuhteessa.

      Vaimosi pitäisi nyt jotenkin korvata ja myöntää sinulle aiheutettu tuska, eikä pakoilla vastuuta lauseilla, että 'kun sinä et huomioinut'. Jos näin oikeasti olisi, niin vaimon olisi tullut ensin keskustella asiasta kanssasi.

      Olkaa nyt rauhassa erossa jonkin aikaa, ilman lupauksia yhteenpaluusta. Vaimosi voi sillä aikaa miettiä, mitä ehkä tuleekaan menettämään ja sinä voit rauhassa asian vähän viilettessä miettiä, pystytkö antamaan anteeksi sitä, että vaimosi piti sinua itsestäänselvyytenä. Tsemppiä kovasti!

      • nainen!

        näissä uskottomuusasioissa kaikki syyt kuullostavat petetyn korvissa tekosyyltä. Uskottomuuteen on aina useita syitä. Kukaan ei ole kuitenkaan uskoton sen takia, että saisi loukata ja piinata puolisoaan. Tämä pitäisi jokaisen petetyn jaksaa huomioida, vaikka se olisikin vaikeaa.

        Erossaoloa en suosittele. Pikemminkin pitäisi viettää niin normaalia elämää yhdessä kuin mahdollista. Miksi vaimon muka yksin pitäisi miettiä mitä menettää, menettäähän mieskin vaimonsa, ellei kykene antamaan anteeksi?


    • Omituinen_mies

      Asettumatta sen kummemin kummankaan puolelle, kiinnitin huomiota siihen, että perustellesssaan uskottomuutensa, vaimosi välttelee syyllisyyttä. Hän ei ota vastuuta tapahtuneesta, vaikka päätös pettämisestä on yksistään hänen. Sinä et tehnyt päätöstä langeta vieraan miehen syliin, vaan hän teki sen itse! Se että hän sanoo syyksi sen, ettet sinä osoittanut hänelle hellyyttä (tai helliä sanoja), on potaskaa. Jos hän kaipasi helliä sanoja sinulta, miksi hän meni makaamaan toisen miehen kanssa? Eihän se mies sinun suullasi puhu.

      Jos aiot selvittää ongelman, siihen tarvitaan kahta ihmistä. Ensimmäinen askel on se, että vaimosi ottaa vastuun tapahtuneesta, eikä yritä vierittää sitä sinun niskoillesi. Jokaisessa parisuhteessa on ongelmia, joten uuteen vaihtaminen ei välttämättä pelasta yhtikäs mitään.

      On tietenkin selvää, että teidän pitäisi selvittää ne ongelmat, mitkä johtivat tähän tilanteeseen, sekä ne joita tilanteen jälkeen on syntynyt. Asioista voi selvitä omin avuin, mutta parisuhdeterapeutti voi silti olla parempi vaihtoehto. Sinulla on oikeus olla vihainen ja tuntea itsesi petetyksi. Mutta jossain vaiheessa joudut sanomaan itsellesi, että nyt riittää. Olen hengissä ja jatkan elämääni.

      Syyt jatkamiseen löytyvät ihmisistä, ei omaisuudesta. 34 vuoden rakkaus ei tuosta vain katoa. Kysymys kuuluukin, mitä vaimosi ei suostu myöntämään itselleen?

      No, toivotan kaikkea hyvää, kävi miten kävi. Asiasta keskustelu kehittyy parhaiten silloin, kun ei lähde etsimään syyllistä. Se ei tarkoita, etteikö voi ottaa vastuuta niistä asioista, mistä on itse päättänyt. Ja jos puhekanavat menevät lukkoon, niin ainahan voi käyttää paperia ja kynää.

    • Miesolento

      ...että teillä on vahva ja tasapainoinen suhde rakentunut kaikkien elämänvaiheiden kautta.

      Kyllä vahva suhde kestää myös tällaisen koettelemuksen, en sano, että se on helppoa selvittää ja ottaa oman aikansa.

      Arvelisin, että suhteenne on ollut turvallinen, tasapainoinen, varma ym. ja siitä voi johtua, että vaimo on "tylsistynyt" ja halunnut äksöniä elämään. Varmasta suhteesta käsin on liian helppo astua seikkailuun ja palata tuttuun turvalliseen linnoitukseen seikkailuretken jälkeen.

      Ensimmäinen seikkailu tapahtuu monesti ymmärtämättömyyttään, mutta toinen on jo tyhmyyttä. Osoita rakkautesi edelleen ymmärryksellä toisen virhettä kohtaan, tekoa sinun ei tarvitse hyväksyä, eikä ymmärtää.

      Ota hiukan aikaa itsellesi, yksinäisyydellesi ota etäisyyttä, mutta osoita silti rakkautta.

      Arvelen, että vaimosi on todellisuudessa romauttanut itsetunnon ja itsekunnioituksen sen sijaan, että ne olisivat nousseet pettäjän tiellä.

      Älä jätä, anna anteeksi ja rakasta. Todellinen ja luja rakkaus voittaa.

      Ymmärrän, mitä koet ja tunnet tällä hetkellä, mutta älä tee liian nopeita päätöksiä suuntaan tai toiseen.

      Itse olen kokenut saman(14 vuotta avioliitossa) ja vaimo pelkäsi eniten, että jätän. En jättänyt, annoin anteeksi ja halusimme jatkaa. Nyt on kulunut aika tarkalleen jo vuosi siitä kun asia selvisi ja näyttää erittäin hyvälle tulevaisuus.

      Ei se kaikin ajoin helppoa ole, mutta tahto rakastaa antaa voimaa kestää myös heikommat hetket.

      Voimia ja tsemppiä sulle.

    • paha kurki

      ehkä erillään olo tekisi nyt hyvää. Laita nainen asumaan muualle. Jää itse kotiin, vaikka tiukkaa tekisikin - siis henkisesti ja taludellisesti.
      Paras olisi olla ottamatta yhteyksiä vähään aikaan, vaan rauhassa itsenäisesti pohtia tapahtunutta.
      MItä ja miksi tapahtui - tässä ulkopuoliset konsultit on aika hyvä apu. Ja kun se alkaa selvitä, on aika ajatella että mitä seuraavaksi.
      Ai kuinka kauana sitä pitäisi sitten harrasataa, sitä separatismia. Minä ehdottaisin nyt aluksi puolta vuotta...

      • nyt elän yksin

        kun itsellä oli samanlainen kokemus että mies syyllisti minut uskottomuudesta ja se teki vielä vaikeammaksi antaa anteeksi.En olisi halunnut erota mutta eläminen sellasen petturin kanssa joka vielä kaato kaiken niskaani omista teoista oli mahdotonta.Joten aikaa prosessissa menee ja voin vaan toivoa,tsemppiä!


    • nuy elän yksin

      mutta minua petettiin vuosikymmeniä ja siinä oli myös väkivaltaa joten ei voida verrata.Halusin vaan sitä kertoa että vastuu teosta on pettäjällä itsellä aina!

    • yli 30 vuotta

      Olemme olleet aviossa yli 30 vuotta ja vuosi sitten minulle paljatui, että miehelläni oli suhde (myös seksiä) työkaveriinsa. Suhde oli kestänyt puolisen vuotta. Kulunut vuosi on ollut yhtä vuoristorataa. Alkuvaiheessa kävimme perheneuvojan luona ja se auttoi siinä tilanteessa. Välillä on ollut helpompaa, mutta toisinaan kaikki on tuntunut täysin ylivoimaiselta. Pikkuhiljaa on kuitenkin helpottanut, mutta kokonaan en ole asian yli päässyt. Edelleenkin tulee synkkyyskohtauksia, jolloin masennun, ahdistun, syytän, raivoan jne. Tällaisen kohtauksen voi laukaista mikä tahansa; lehtikirjoitus, televisio-ohjelma tms. Siksi päätimme aloittaa uudelleen parisuhdeterapian ja uskon sen auttavan.

      Avioeropapereita emme ole missään vaiheessa täyttäneet, mutta jomman kumman poismuutto on ollut lähellä. Ehdoton edellytys yhdessä jatkamiselle oli minun puoleltani se, että mieheni lopettaa tuon suhteen. Näin hän sanoo tehneensä ja uskon, että hän puhuu totta.
      Minun selviämistäni haittaa jonkin verran se, ettei mieheni ole sanonut selvää syytä uskottomuuteensa. Hänen mukaansa meidän suhteessamme oli kaikki hyvin, mutta jotenkin vain asiat luisuivat mukavan työkaverin kanssa liian pitkälle.

      Kaikesta huolimatta uskon, että puolison uskottomuudesta voi selvitä, mutta se vaatii kummaltakin paljon työtä ja kärsivällisyyttä sekä tietysti 100 %:sta rehellisyyttä.

      Älä tee mitään radikaalia, vaikka kuinka tekisi mieli laittaa avioero vireille, muuttaa pois tms. Anna ajan kulua. En olisi vuosi sitten uskonut kirjoittavani näin, mutta kaikesta huolimatta uskon, ettei vuosikymmenien avioliittoa kannata heittää roskakoriin. Koetusta tuskasta ja piinasta huolimatta minun on myönnettävä, että parisuhteemme on nyt entistä parempi. Enkä siihen vaikuttaa se, ettei asioita pidä liian itsestään selvinä ja osaa antaa enemmän arvoa sille hyvälle, jonka oli vähällä menettää.

      Voimia Sinulle. Minua auttoi se, että aloin kirjoittaa päiväkirjaa, johon purin tuntojani. Tuskin luen koskaan tuota päiväkirjaa, mutta kaikkein synkimpinä hetkinä kirjoittaminen auttoi.

    • tämäkin

      Itse en hätiköisi eron kanssa, selvittäkää asioita yhdessä ja mieti itse tunteitasi. Uskoisin että suoraa päätä eroaminen tuollaisessa tilanteessa tekee vain katkeraksi ja et pääse asiasta niin helposti yli, en tarkoita että sinun tulisi hyväksyä hänen tekonsa, mutta viha ei helpota oloasi, vaikkakin sinulla on "oikeus" olla vihainen.
      Näin naisena tiedän miten tärkeä on tuntea olevansa kaunis ja haluttava, en tarkoita ettetkö olisi sanonut naisellesi helliä sanoja ja kohteliaisuuksia, mutta mielestäni ne kohteliaisuudet ovat naisen seksuaalisen elämän suola pieni flirtti piristää kummasti, mutta naisesi meni aivan liian pitkälle. En tunne vaimoasi, mutta mikäli hän sinua rakastaa, uskoisin että hän olisi halunnut lopettaa suhteen jo kauan aikaa sitten, mutta salasuhteen jännitys on pitänyt hänet siinä suhteessa vaikkakin hän sinua rakastaa....hankala selittää, mutta tutkimattomat ovat naisen tiet...itsekkin olen aviomiestäni pettänyt, mutta en jäänyt kiinni ja se asia pysyy minun salaisuutenani.
      Mutta minä neuvosin elämään yhdessä, keskustelemaan asiat halki poikki ja pinoon ja sitten jos vielä tuntuu, ettet rakasta vaimoasi, etkä halua elää hänen kanssaan niin eroa ihmeessä! Mutta toisaalta voit ottaa tämän piktän liiton kompastuskivenä, josta vaimosi varmasti ottaa opikseen!

      • nainen!

        Pistänpä tähän kohtaan nyt jalkapalloilija Eremenkon lausahduksen "Tyytyväinen ihminen on uskollinen". Eremenkon mielestä uskottomuus on aina jollain tavoin puolisonkin "vika". Julmaa, mutta totta.


    • nainen!

      Älkää nyt ihmeessä heti sitä erohakemusta vireille laittako. Vaikka vaimosi suhde on kestänyt "jo" kaksi vuotta, niin mitä merkitystä sillä ihan oikeasti on 34:ään vuoteen verrattuna? Kun tunteet on sekaisin, niin silloin täytyy ottaa järki avuksi. Eli mitä järkeä erota kymmenien hyvien vuosien jälkeen hyvästä avioliitosta, jossa vaimo vain on hullaantunut toiseen mieheen? Se huuma ei kestä kuin korkeintaan juuri kaksi-kolme vuotta. Asia on näin. Ties vaikka itseltäsikin joku toinen nainen veisi vielä hetkellisesti järjen...

      • ....

        Joo eihän se kahden vuoden jatkettu petos niin paha asia ole...


      • ???
        .... kirjoitti:

        Joo eihän se kahden vuoden jatkettu petos niin paha asia ole...

        Kuinka niin kahden vuoden jatkettu petos ei ole paha juttu. Kyllä se mielestäni on melkoisen merkittävä seikka, se ei ole mitenkään hetkellinen lipsahdus.

        Voitko perustella kantasi!


    • nainen

      Vaikuttaisi siltä, että hänellä on valtavan huono itsetunto sekä aivan väärät keinot kohottaa sitä.

      Ei kenenkään itsetunto vaadi parantuakseen kehuskelua toisilta. Ei se sillä vahvistu (ja jos vahvistuu, sitä ollaan pian pahassa kierteessä). Hyvä itsetunto kumpuaa itsensä hyväksymisestä, saavutuksista, itsekunnioituksesta. Sanotaan, että mitä paremmin vastaa ihannettaan, sitä parempi itsetunto. En usko, että vaimosi on ihanteeseen on kuulunut pettäminen ja valehtelu - eli tämä tilanne entisestään heikentää itseluottamusta.

      Jos on huono itsetunto plus masennus, niitä kehuja ei pysty edes ottamaan itseensä eivätkä kauniit sanat tunnu missään. Voisiko tämä olla syynä sille, että sinä olet kehunut, mutta vaimosi ei ole kuullut sitä? Vai oletko huomioinut häntä hellin sanoin liian harvoin? Minusta kaksi kertaa kuussakin on liian harvoin... No, suotta tunnet syyllisyyttä - ei se, mitä sinä et tehnyt voi olla syy sille, mitä hän teki. Tyhmää häneltä syyttää sinua asiasta, mutta jos on huono itsetunto, on asioista vastuunkantaminen mahdotonta ja toisten syyttäminen helppoa.

      Voisitte ehkä vielä yrittää selvittää, miksi hän ei arvosta itseään. Kuka teillä hoitaa kotia? Kumpi tekee enemmän? Panostatteko kumpikin yhtä paljon suhteeseenne? Oletteko täysin tasa-arvoisessa suhteessa? Onko hän saanut tehdä haluamiaan/itselleen tärkeitä asioita? Onko hän tyytyväinen työssään? Kiitätkö häntä, onko hän sinulle kiitollinen? En tiedä teidän taustojanne enkä osaa esittää tuon parempia kysymyksiä, mutta koettakaa keskustella asiasta. Voihan olla, että pettämisen taustalla on jokin muu syy kuin huono itsetunto, mutta se minulle tuli mieleen, kun vaimosi sanoi syyksi sen, ettei kuule sinulta kehuja. Eikö se ole loogista?

      Sinua tietenkin loukkasi tuo pettäminen, mutta ei sitä siksi ollut tarkoitettu, luulen. Se tietenkin tuntuu jäävuoren huipulta, kun et voi luottaa etkä tietää, mitä muuta sinulta on salattu. Mutta minusta tuntuu jotenkin hätiköidyltä erota noinkin toimivalta vaikuttavasta avioliitosta selvittämättä perusteellisesti ongelmien syitä. Älä luovuta, jos sinulla suinkin vielä voimia riittää.

    • Elämä yllättää

      Minulle tapatui vastaavaa 30 avioliittovuoden jälkeen.Paljastui vanhempi seksisuhde vuosien takaa perhetuttuun.Oli tämä toinen osapuoli tunnustanut vaimolleen ja siitä vyhti alkoi purkautua.Oli jatkunut aikoinaan pitkään ja oli siinäkin vaivaa nähty tapaamisten järjestelyissä.Paremman puutteessa oli naitu lenkillä metsässä.Ymmärrä sinua koska itsellänikin on vaikeuksia käsitellä asiaa.Tässä on annettu jo jonkinlaisia neuvoja tilanteen ratkaisemiseksi,kuitenkin jokainen ihmiskohtalo on ainutkertainen.Jotkut tuntuvan etsivän syitä vaimosi käytökseen sinusta,se on turhaa,olen syyllistänyt itseäni vaimoni tekemisiin se ei ole ratkaisu.Päätös pettämisestä on yksin vaimosi.Ole kipristellyt eteenpäin asuen yhdessä etsie ratkaisua tulevaisuuteen,emme ole muuttaneet erileen.Kaikkein vaikeinta on rakentaa menetetty luottamus se kunniotus joka katosi vaimoni tekojen seurauksena.Jos sen löydätte jatkaminen on mahdollista.Semppiä

    • pettynty nuorimies

      Itse sain kuulla samat uutiset tässä ihan vähän aikaa sitten. Vaimo oli, ja on edelleen ulkomaankeikalla, jossa sattui olemaan joku ihana hurmuri. Tämän miehen kanssa vaimoni petti minua mutta kertoi siitä heti tapahtuman jälkeen. Viimeisin viikko on ollut aivan kauhea. En ole voinut ajatella mitään muuta kuin vaimoani toisen miehen kanssa varsinkin, kun heillä on ollut vakavampi ystävyyssuhde ennen varsinaista yhdyntää. En tiedä kumpi satuttaa enemmän. Tunnen itseni varsin riittämättömäksi ja typeräksi, kuten varmaan sinäkin.

      Olemme puhuneet asiasta pitkään ja olen valmis antamaan anteeksi, jos itse pääsen tästä ensin yli.

      Olen pohtinut pitkään, mikä saa ihmisen tekemään tällaista, mutta en ole vastausta löytänyt, joten voin ainoastaan neuvoa sinua yrittämään anteeksiantoa. Aika parantaa haavat. Ensivuonna tähän aikaan tuntuu jo paremmalta, jos vaimosi seikkailut päättyvät tähän. Itse ainakin uskon tulevaisuuteen, vaikka pettymys ja jonkinlainen häpeä kaivaa sisuskaluja tauotta.

      Puhuminen ja omien tunteiden ilmaisu auttaa. Itse olen sanonut suoraan, mikä minua asiassa eniten kuvottaa. Olen käynyt läpi asian perinpohjin fyysiseltä ja henkiseltä kantilta. Vaimon ei ole auttanut kuin kuunnella ja vastailla parhaansa mukaan. Sen hän on minulle velkaa.

      teillä on takana kymmeniä vuosia, meillä vasta kahdeksan. Älä siis luovu noista monista vuosista jos on pienikin mahdollisuus palauttaa asiat normaaleille urille.

      Voimaa sinulle!

    • Nimetön

      Uskokaa nyt hyvät ihmiset, että uskottomuuteen on aina syynsä!!!!
      Kukaan ei hyvässä ja tasapainoisessa sekä kaiken tyydytyksen antavassa suhteessa lähde etsimään elämäänsä yhtään mitään...(ainakaan täysipäinen aikuinen)

      Jo heti tuosta kirjoituksesta pisti silmääni tuo "miehisen miehen" lapsellinen uteliaisuus vaimonsa seksisuhteen laadusta. Oliko mies parempi rakastaja..ottiko eestä vai takaa...suuteliko kieltä käyttäen...nautitko siitä..saitko ja annoitko suuseksiä?..:))) Nauran! Mieshän on täysi tossu ja lapanen, kun tuohon vielä sortuu..varmaan itkeä tihrauttikin vielä päälle..Täysin itsetunto-ongelmainen!

      Tottakai vaimo kertoi miehensä olevan paljon parempi (miehen mieliksi, koska todella harvalla on varmaan pokkaa tuossa tilanteessa sanoa suoraan totuutta), että kulissi ja materia säilyisi elämässä...:))...

      Voiko aikuinen mies vielä alemmaksi vajota? Millainen nainen pystyy enää kunnioittamaan tuollaista kumppaniaan???? Halloooo!

      Naisille yleensä (kuten minullekin) on erittäin tärkeää, että mies on aina mies. Se perheenpää ja tukipilari! Jos miehestä ei ole siihen, niin vaimo etsii MIESTÄ muualta..sortuu..

      Ja seksin toimivuus on täysin yksipuolinen näkemys, koska vaimon mielipidettä emme tiedä asiasta. Todennäköisesti siitä puuttui todella paljon, joka ajoi vaimon kokeilemaan toisenlaista syliä..

      Moni nainen alistaa miehen, mutta se on sitä miehen tossumaisuutta ja huonoutta, kun hän siihen alentuu. Nainen ei kuitenkaan arvosta ja kunnioita lepsua miestä koskaan aidosti.

      • Oma mielipide ja tosiasiat

        Pettämiseen on varmasti syynsä, mutta se syy ei ihan tutkimustenkaan perusteella ole aina huono parisuhde tai tyytymättömyys vakiosuhteen seksielämään. Sinun mielipiteesi on totta sinulle, mutta viisas ihminen ei koskaan yleistä omia mielipiteitään koko kansan tosiasioiksi. Lauseesi "Kukaan ei hyvässä ja tasapainoisessa sekä kaiken tyydytyksen antavassa suhteessa lähde etsimään elämäänsä yhtään mitään." kertoo paljon kapeakatseisuudestasi.

        Jokaisessa parisuhteessa on huonot hetkensä, muttei se tarkoita, että koko kolmen kymmenen vuoden suhde olisi miinuksen puolella. Asia toisinpäin: Pettämiseen ajautunut pitkä parisuhde ei välttämättä ole yhtään sen huonompi kuin naapurin yhtä pitkä suhde, jossa pettämistä ei esiinny. Ihmiset käyttäytyvät niin henkilökohtaisissa kuin parisuhdekriiseissään eri tavalla. Joku heittäytyy mykäksi, toinen juo, kolmas käy vieraissa, neljäs hakkaa vaimonsa, viiden alkaa intohimoisen harrastuksen. Pettäminen on paska juttu erityisesti petetylle (kokemusta on), mutta on tässä maailmassa isompiakin murheita ja niistäkin on selvitty.

        Minun entinen mieheni kertoi aikoinaan ja vielä erottuammekin (olemme edelleen puheväleissä), että hänen pettämisensä lasten ollessa pieniä oli monen tekijän summa: sopiva (halukas) ihminen, oman elämän kaoottisuus lasten ollessa "pahimmillaan", työpaineet jne. Meillä oli aktiivinen seksielämä koko silloisen mieheni pettämisjutun ajan ja parisuhdekin sujui normaalisti. Eikä siinäkään mitään lapsellista ole, että petetty kyselee pettäjän ja salasuhteen seksin laadusta. Petetty yleensä haluaa selvittää jutun juurta jaksain. Tälläkin palstalla pyörii muuten lukuisia pettäjiä, jotka eivät pahemmin kehu salasuhteen seksin laatua paitsi uutuuden viehätyksen osalta. Tämä ei tietenkään päde kaikkiin.


      • linda

        haista paska!


    • Petetty

      Hyvä ystävä, olet suuren kriisin keskellä ja tässä tilanteessa usein tulee tehtyä äkkipikaisia päätöksiä, joita myöhemmin katuu. Sain kirjoituksestasi sellaisen kuvan, että parisuhteenne on ollut hyvä, olette olleet tasavertaisia ja onnellisia yhdessä.

      En yritä arvailla syytä vaimosi uskottomuuteen. Voi olla, ettei hän itsekään sitä tiedä. Sivusuhteeseen usein ajaudutaan vähitellen pienin askelin ja sitten ollaankin niin syvällä valheiden verkossa, ettei siitä enää pääse irti. Luulen, ettei kukaan aloita sivusuhdetta aiheuttaakseen puolisolleen ja itselleen tuskaa. Jos alussa tiedostaisi mihin kaikki johtaa, kukaan ei sivusuhdetta aloittaisi.

      Olen itse kokenut sen, kuinka puolisoni ajautui sivusuhteeseen tukea tarvitsevan työtoverinsa kanssa. Rakastuminen sai puolisoni aivan sekaisin ja hän toimi täysin irrationaalisesti, sairastuikin fyysisesti. Parisuhteemme oli suhteen aikana aivan yhtä hyvä, kuin aikaisemminkin. Syyt suhteeseen ajautumiseen olivat puolisoni omissa kriiseissä, luulen, että eniten vaikuttivat ikäkausi- ja muutoskriisi. Hän ei myöskään osannut olla varuillaan, tunteet tekivät tepposen.

      Sivusuhdetta kesti toista vuotta ja puolisoni rakasti silloin myös minua - kuten vieläkin. Kriisin alussa oli vaikeaa uskoa, että voi oikeasti rakastaa kahta yhtä aikaa, mutta nyt uskon ja ymmärrän sen.

      Rakastuminen kestää pari vuotta, sitten se muuttuu rakkaudeksi. Meillä sivusuhde jäi ja puolisoni yritti epätoivoisesti korjata avioliittoamme. Ei hän halunnut luopua minusta, elämänsä suurimmasta rakkaudesta.

      Itse kävin todella syvällä, enkä voinut uskoa todeksi puolisoni rakkautta. Nyt hän on ajan kuluessa osoittanut olevansa luottamukseni arvoinen ja olemme rakentaneet elämäämme uudelleen.

      Kun olin syvimmässä kuopassa sain apua kirjoista. Tieto auttoi jäsentämään tilannettamme. Eräs tutkimus kertoi, että kymmenen vuoden päästä erosta eroa katui 25 % miehistä ja 11 % naisista. Jossakin luki, että puolet eroista ovat turhia. Ei yli kolmenkymmenen vuoden liittoa pidä päättää turhaan eroon.

      Pohdi vielä haluatko todella luopua elämäsi merkittävimmästä ihmissuhteesta. Minä ymmärsin vasta osituspapereita tehdessäni, ettei talolla ja tavaroilla ole mitään merkitystä, jos menetän tämän elämäni tarkeimmän ihmisen. Kenen kanssa voisin jakaa kaikki elämämme tärkeimmät tapahtumat, kenen kanssa haluan vanheta ja nauttia vapaista eläkepäivistä, hemmotella lastenlapsiamme? Loppujen lopuksi minä, ehdoton ihminen huomasin antavani puolisolleni anteeksi.

      Me kaikki teemme virheitä. Jos vaimosi katuu ja haluaa jatkaa kanssasi, anna hänelle mahdollisuus. Elätte nyt puolen vuoden harkinta-aikaa. Harkitkaa tarkoin. Avioliittonne on sen arvoinen, että sen puolesta kannattaa taistella! Voimia sinulle!

    • yx blondi

      miten olet itse käyttäytynyt..tasokkaiden blondiesi kanssa..ilman seksiäkö ...kortsut 8ain koristeena laukussa...

    • Rehellisyys kunniaan

      Hei! Itse olen äärimmäisen ehdoton näissä asioissa vaikka pettäminen on niin yleistä nykyään, tuntuu, että ihmiset on menettänyt moraalinsa ja uskon avioliittolupaukseen. Oli syy pettämiseen mikä tahansa se ei ole oikeutettu teko. Se on yksi julmimmista tavoista loukata puolisio, se voi viedä kaiken, rikkoa kaiken. Tiedän kyllä sen koska olen itse saanut kokea myös pettämistä, mieheni petti minua vaikka viimeiseen asti sen kiistää mutta ihminen kyllä sisällä tietää totuuden kun on syy siihen miksi epäilee kumppania. Itse kyllä sanon, että en jäisi suhteeseen, kuinka paljon tuossakin on loukattu, solvattu, rikottu luottamus, viety jotain arvokasta suhteesta ei se suhde tule enään koskaan olemaan samanlainen mitä se olis silloin vielä kun ei ollut petetty, tiedän sen kyllä koska me yritimme mieheni kanssa viimeiseen asti, ei se ollut enään samanlaista eivätkä edes tunteet, en voinut rakastaa miestäni samalla tavalla enään, tunteet vaan muuttuivat, miten ihmistä voi rakastaa enään samalla tavalla joku on pettänyt? Ei luottamusta saa enään entiselleen vaikka töitä tekisi sen eteen, ei ihminen ole mikään kone joka pyyhkii mielestä kaiken pahan, ihmisellä on tunteet. Sinuna jatkaisin yksin vaikka yhteistä taivalta teillä on takana 34 vuotta. Me elämme kuitenkin vain tämän yhden kerran, toista mahdollisuutta emme saa joten miksi elää epävarmuudessa ja suhtessa josta on viety jotain arvokasta? Eihän se vaihtamalla parane, niinhän moni sanoo mutta ehkä voit saada ajan kanssa uuden kumppanin joka ei petä, niitäkin ihmisiä vielä on olemassa koska vaikka mieheni petti minua, puhutaan kostosta, moni sanoi minulle, että kosta miehellesi ja tee samoin ja oli minulla tilaisuuksia siihen mutta en sitä tehnyt koska minä arvostan vielä toisia ihmisiä ja itseäni, etten lähde sille tielle, en edes voisi harkita asiaa, jos on tullakseen, että suhde loppuu on se hoidettava kunnialla ja toista arvostaen loppuun. Vaimoisi petti sinua ja vielä pitkään, voitko rakastaa vaimoasi samalla tavalla mitä ennen, voitko luottaa häneen, voitko luottaa siihen, että hän on rinnallasi silloin kun tarvittset häntä, luotatko siihen, ettei hän enään petä? Päätös on sinun mutta muista, että vaikka vaimosi yrittäisi puolustella tekoaan, ei se ole oikein mitä hän teki, hän teki tietoisen valinnan aikuisena ihmisenä ryhtyä pettämään, sinä et tehnyt tuota päätöstä vaan hän ja hän kyllä tiesi mitä siitä seuraa jos salasuhde paljastuu.

    • eronnut Vaimo

      Tuli heti mieleeni nama telkkarista naytetyt sarjat joissa ihmiset alkaa huumeiden salakuljettajiksi. eka reissu meni OK, ei jaaty kiinni, tehdaanpa siis toinen, sekin meni OK, joten jatketaan, kunnes sitten jaa kiinni ja joutuu vankilaan.
      Anteeksi vain yllamainittu, jonka kirjoitin vertailumielessa.

      On varmasti kauheaa tulla tietoon etta oma vaimonsa pettanyt ja viela noin pahasti, vuosikaupalla, eika mikaan esim. yhden yon romanssi joka eri asia tavallaan.

      Sinulta on mennyt nyt kaikki luottamus, vai onko?
      Olet vihainen ja oikeutetusti. Teepa kysymyksia itsellesi:

      - haluatko korjata viela avioliittonne ja yrittaa uudelleen
      - rakastatko edelleen vaimoasi
      - voitko luottaa vaimoosi kaiken taman jalkeen, vai tulisiko elamastasi helvettia kun epailet joka hetki etta missa han on, mita tekee
      - ja ennen kaikkea, mita SINA itse haluat elamaltasi

      Jokaisella meista on tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita, viettaa elakepaivat yhdessa kuherrellen kesamokilla, matkoja yms. Joskus vain nama unelmat romahtavat, ja sille ei voi mitaan muuta kuin hyvaksya kohtalo.

      Vaikuttaa silta etta olet ns. kiltti ja kunnollinen rakastava mies henkilo, eika mikaan juoppo retku. Naiset eivat joskus voi tajuta tai kunnioittaa tarpeeksi tallaisia miehia (itse olen nainen) vaan etsivat rutiiniksi tulleelta elamaltaan jotain seikkailua, jota juuri tama toinen pyora tarjosi. Seikkailu ja piilottelu kun on jannittavaa. Maistuuhan seksi erilaiselta kun se on varastettu kun mita kotona olevan varma mies voi antaa. Vaikkei valttamatta paremmalta. Erilaiselta vain.
      Han piti sinua kait liian varmana, eli etta olet kuin huonekalu, aina saatavilla. Vaan nyt kun juttu tuli ilmi, niin nainen pissasi housuihinsa pelosta, ja huomasi etta menettaa sinut, ja anelee etta otat takaisin.

      Sinulla on oikeus sanella nyt takaisin oton ehdot !

      Itsellani takana yli 10 vuoden avioliiton jalkeen avioero, kun mies juoksi vieraissa, heti kun sain sen selville, otin eron. En moista katsele, enka myos halua jakaa aviomiestani toisen kanssa, vahan kuin kaytettya tavaraa.
      Nyt olen naimisissa uudelleen, vaan jos mieheni tekisi vastaavanlaisen tempun, pois heti kotoa ja eropaperit vireille.
      Jos uskottomuutta ilmenee liitossa, asiat ei ole hyvin. Enhan tieda mita tapahtuu teidan kodissanne neljan seinan sisapuolelle, vaan luottamusja rehellisyys pitaisi olla joka avioliiton perusta.

      Vahvasti suosittelisin sinulle valiaikaista eroa, ehdottomasti, jossa voisit vahan viilennella tunteitasi, ja katsoa miten asia kehittyy.. On huonoa tehda paatoksia juuri kriisin alla. Ja kriisihan sinulla on menneilla nyt.
      Pyyda vaimoasi muuttamaan pois kotoa, ethan sina ole se syyllinen osapuoli. Katso miten han suhtautuu asiaan, minne muuttaa, ja anna hanelle esim. aikaraja, jolloin taas puhutaan asioista, ja tehdaan paatos (esim 1-2 kuukautta). On ihmeellista kuinka aika joskus parantaa haavat. Sanotaan etta ero joko vahvistaa tai sitten lopullisesti erottaa ihmiset toisistaan.
      Sinulla voi olla aivan toisenlaiset tunteet silloin kuin mita nyt on.
      Ja muista itsekunnioituksesi, ei siihen voi vaikuttaa elakelomat ja matkat, olet mies ja kaikella on rajansa, et voi olla petturin aviomies ikuisesti, paitsi jos olet valmis antamaan anteeksi vaimollesi ikuisesti, ja han lupaa olla kiltti tytto tasta eteenpain.

      Toivon vilpittomasti etta saat asiasi kuntoon hyvin pain.!
      Anteeksi voi olla sekavaa kirjoitusta, asiasta toiseen ja takaisin vaan kirjoitan sydamestani.

      • Osallinen

        Tuosta tapauksesta on jo kulunut seitsemän vuotta. Eiköhän asiat ole selvinneet suuntaan tai toiseen. Jos rakastaa ei petä, jos pettää on jokin pielessä. Anteeksi voi antaa, mutta voiko unohtaa.


    • khhh

      Ootkos ite pettäny? :-)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1972
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1698
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1324
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1146
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1142
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1017
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      927
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      912
    Aihe