Kirjoitan ensimmäistä kertaa tälle palstalle ja haluaisin jotain, ehkä tukea, ehkä kritiikkiäkin kestän, mutta ainakin jotain koska en oikeastaan koskaan ole kenellekään ulkopuoliselle puhunut näistä ajatuksistani. Kohtalotoverit on sellaisia jotka multa täydellisesti puuttuu, toivoisin voivani niitä tätä kautta löytää?
Olen ollut naimisissa 3,5 vuotta ja meillä on kaksi alle 5-vuotiasta lasta. Suhde on ollut ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen erittäin riitaisa ja myrskyisä, syytän riidoista myös itseäni, kyllähän riitelyssä on aina kaksi osapuolta. Mieheni on kuitenkin myös muutaman kerran ollut väkivaltainen minua kohtaan, ei mitään mustaa silmää tai sairaalakeikkoja mutta potkinut on ja mustelmia on ollut. Lisäksi suhteessa on ollut rankkaa henkistä väkivaltaa molempien suunnalta. Hyvinä hetkinä on anteeksi annettu ja yritetty unohtaa. Jos lapsia ei olisi, pystyisin unohtamaan, mutta vaikka yleensä lasten takia yritetään jatkaa, minun on pakko nimenomaan lasten takia erota. Olemme monta kertaa päättäneet että lasten nähden ei riidellä, mutta aina se tilanne räjähtää käsiin, sille ei vain kertakaikkiaan voi enää mitään. En halua sitä enää lapsilleni ja toisekseen en koe enää minkäänlaista rakkautta miestäni kohtaan. En ole kokenut pitkään aikaan...olen kyllä yrittänyt mutta en voi niitä tunteita pakottaa. Mieheni tietää sen, olemme muutenkin asiasta paljon keskustelleet sekä riidan yhteydessä että muulloinkin. Mutta mieheni ei pysty käsittelemään tunteitaan muuten kuin vihan ja koston kautta. Hän uhkaa laittaa talomme myyntiin ja tehdä minun elämästä helvettiä jos otan eron. Minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä itse ja antaa miehen jäädä asumaan lasten kanssa isäni rakentamaan taloon. Isäni rakensi talon nimenomaan lapsille eikä ole ottanut minkäänlaista korvausta työstään. Nyt siihen jää asumaan isäni vihaama ihminen. Toivon ja uskon kuitenkin että loppujen lopuksi mieheni suostuu muuttaamaan muualle. Mutta tällä hetkellä minun on lähdettävä. En voi odottaa enempää.
Olen ollut naimisissa 3,5 vuotta ja meillä on kaksi alle 5-vuotiasta lasta. Suhde on ollut ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen erittäin riitaisa ja myrskyisä, syytän riidoista myös itseäni, kyllähän riitelyssä on aina kaksi osapuolta. Mieheni on kuitenkin myös muutaman kerran ollut väkivaltainen minua kohtaan, ei mitään mustaa silmää tai sairaalakeikkoja mutta potkinut on ja mustelmia on ollut. Lisäksi suhteessa on ollut rankkaa henkistä väkivaltaa molempien suunnalta. Hyvinä hetkinä on anteeksi annettu ja yritetty unohtaa. Jos lapsia ei olisi, pystyisin unohtamaan, mutta vaikka yleensä lasten takia yritetään jatkaa, minun on pakko nimenomaan lasten takia erota. Olemme monta kertaa päättäneet että lasten nähden ei riidellä, mutta aina se tilanne räjähtää käsiin, sille ei vain kertakaikkiaan voi enää mitään. En halua sitä enää lapsilleni ja toisekseen en koe enää minkäänlaista rakkautta miestäni kohtaan. En ole kokenut pitkään aikaan...olen kyllä yrittänyt mutta en voi niitä tunteita pakottaa. Mieheni tietää sen, olemme muutenkin asiasta paljon keskustelleet sekä riidan yhteydessä että muulloinkin. Mutta mieheni ei pysty käsittelemään tunteitaan muuten kuin vihan ja koston kautta. Hän uhkaa laittaa talomme myyntiin ja tehdä minun elämästä helvettiä jos otan eron. Minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä itse ja antaa miehen jäädä asumaan lasten kanssa isäni rakentamaan taloon. Isäni rakensi talon nimenomaan lapsille eikä ole ottanut minkäänlaista korvausta työstään. Nyt siihen jää asumaan isäni vihaama ihminen. Toivon ja uskon kuitenkin että loppujen lopuksi mieheni suostuu muuttaamaan muualle. Mutta tällä hetkellä minun on lähdettävä. En voi odottaa enempää.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Liitossa missä on henkistä ja fyysistä väkivaltaa ei kannata elää. Lapset näkee tilanteen ja mitä se heille tekee, joutuvat ajoittain elämään pelon ja kauhun hetkiä. Minunkin mieheni uhkaili tehdä eron jälkeen elämästäni helvettiä, liekö yritti pelotella minua jäämään. No erosin ja ei ex niin helvetiksi elämääni tosiasian eteen tultua tehnytkään. Jos isäsi on rakentanut talon lapsillenne niin eihän mies voi sitä viedä ja myydä....ei ainakaan yksinään. Hanki henkilö joka hoitaa eronne (lakimies) kuntoon ja tekee ositukset. Ei nykysuomessa jää kumpikaan ero osapuoli pennittömäksi, kumpikin saa puolet omaisuudesta jos ei ole tehty mitään muita sopimuksia, kirjallisia siis. Onnea matkaan ja hyvää elämää sinulle ja ennen kaikkea voimia. Älä anna miehen uhkailujen saada sinua jäämään liittoon missä olet onneton.
kiertoon vaan !
Hanki itsellesi lainopillista apua ja hae oikeudelta päätös yhteiselämän päättämisestä. Esitä asia siten, että oikeus katsoo sinulla ja lapsillasi olevan suurempi tarve yhteisen asuntoonne käyttöön. Aviopuolison väkivaltaisuus käy hyvin perusteeksi yhteiselämän päättämiseen, eikä sitä tarvitse kovin paljon edes todistella käytännössä. Oikeuden päätöksen jälkeen voit häätää miehesi tarvittaessa pakkokeinoin (poliisin avustuksella). Jos miehesi sen jälkeen vielä rettelöi, voit hakea hänelle lähestymiskiellon ja vaatia hänen ja lasten tapaamiset valvottuina. Lähestymiskiellonkin saat melko vähäisillä näytöillä.
Jos miehesi vielä lähestymiskiellon jälkeenkin yrittää tehdä "elämästäsi helvettiä", niin silloin asiaa alkaa hoitamaan jo oikeuslaitos ja poliisi.
Ja kaiken tämän voit tehdä ilman, että tarvitsee vielä edes laittaa avioerohakemusta vireille.
Älä missään tapauksessa lähde ja jätä lapsia.
Aina sanotaan, et kyllä lapset selviää, mutta ei se niin yksinkertaista ole.
Pane mies lähtöön, jos erota pitää, mutta lapsia älä jätä.
Miehesi ei voi myydä taloa ilman suostumustasi ja älähän anna periksi. Sano miehellesi, että teet rikosilmoituksen, jos hän käyttää vakivaltaa. Miehet (ei kaikki) monesti turvautuvat kaikenlaiseen kiristykseen jos/kun puoliso aikoo erota...minusta se on kurjaa, sillä mikä se sellainen liitto on jossa toinen kokee olevansa kiristäjän kanssa pakosta yhdessä?..EI ei edes lapsien takia tässä tapauksessa.
Toivon Sinulle voimia ja otahan yhteys naistenpäivystykseen ja sosiaalilautakuntaan, sillä ne ovat juuri sinua ja lapsiasi varten. (Myös miehiä varten on sosiaalilautakunta). Naistenpäivystys auttaa käytännön järjestelyissä.
Älä lapsiasi jätä ainakaan miehesi pelottelun ja uhkailujen takia. Miehesi on tosi raukkamainen ja itsekäs ja hän yrittää lapsellisin keinoin saada tahtonsa läpi. Sinulla ei ole hätää, käännyt aluksi sosiaalilautakunnanpuoleen. Kyllä he neuvovat ja auttavat eteenpäin. (Samoin naistenpäivystys, jos asuinpaikkakunnallasi on sellainen). Älä suostu olemaan alistettu vaan aikuinen ihminen.
Jos eroatte eikä teillä ole avioehtoa, niin ositushan menee niin että molempien nettovrallisuus lasketaan (omaisuus miinus velat) ja sitten kummalla enemmän maksaa toiselle tasingkoa niin paljon että "puntit tasan" ... riippumatta mitä miehesi uhkaa tai väittää.
Ikävässä tilanteessanne tietenkin joskus oma terveys arvokkaampi kuin oikeassa oleminen.... mutta toivotaan että saatte eronne hoidettua hyvin tai ratkaistua ristiriitanne ... hyviä neuvoja mielestäni olet täältä jo saanutkin pohdittavaksi.
Herätys kultaseni!
Älä usko sanaakaan enää. Mua on kiristetty noilla samoilla asioilla vuosi. Itkin ja juoksin karkuun ja pelkäsin menettäväni kaiken. Kuitenkin mies itse halusi lähettää eron ekan vaiheen paperit ja lähettikin ne.Sen jälkeen alkoi henkinen väkivalta. Aivan noi samat asiat tipahteli mulle kuin postiluukusta ja minä hullu uskoin ja pelkäsin.
Yksi kerrallaan aloin niitä karsia ja viimeisenä sanoin hakevani myös yksinhuoltajuutta. Valttikorti ovat haneltä nyt loppu ja edessä alkaa olla vain totuuden hetki. Helppo ei tule tiesi olemaan, mutta et kyllä kuovuta!'Ja lapsiasi sinä et jätä moiselle hullulle, muista se! Äiti ei hylkää lapsiaan, sinä olet nyt se leijonaemo, joka hyökkää.
Kirjoita, löydyn täältä kyllä.
Sinä et luovuta!