Suurin syntini on se, että en uskalla ottaa kontaktia ihmisiin. Se taas johtuu kroonisesta ujoudestani. On sitä joskus ajauduttu kamikaze-meiningillä suoraan päin kiusallisia tilanteita. Olen oikeastaan varsinainen nolojen tilanteiden mies. Todellinen itseni on jo kolmas persoona, joka oikeastaan on vähän huvittunut tapahtumista jälkeenpäin. Fakta on se, että otan paineita tavallisistakin sosiaalisista tilanteista. Jo se että joudun puhumaan vieraalle ihmiselle saa sydämen jyskyttämään, mikäli tilanne etukäteen tiedossa. Puhumattakaan siitä jos joutuu joukolle vieraita ihmisiä puhumaan. Vaikea se on sitten hädässä kovin ystävällinen ja harkitseva puheissaan olla, jos puhetta edes suusta tulee. Yleensä olen jäätävän hiljainen.
Tilanteet joissa joudun olemaan kahdestaan toisen ihmisen kanssa ovat kaikkein vaikeimpia. Sitä keskustelua ei vain synny, paitsi jotain väkinäistä. Ja jostain syystä se toinenkin on ihan yhtä vaikeena, vaikka ei hiljainen olisikaan (Miksi?). Mulle ainakin herää aina ajatus, että ollaan mieluummin hiljaa kun kiusataan itseämme sillä että yritämme miettiä mitä sanoa toisillemme, kun ei mitään yhteistä tunnu olevan.
Kaikki varmaan ymmärtävät, että naiset eivät tälläisestä lämpeä. Naiset haluavat olla vuori, mutta tässä tapauksessa minä olen se vuori. Ja vuori ei tule kiipeilijän luokse.
--Mies(kö?) 22
Tilanteet joissa joudun olemaan kahdestaan toisen ihmisen kanssa ovat kaikkein vaikeimpia. Sitä keskustelua ei vain synny, paitsi jotain väkinäistä. Ja jostain syystä se toinenkin on ihan yhtä vaikeena, vaikka ei hiljainen olisikaan (Miksi?). Mulle ainakin herää aina ajatus, että ollaan mieluummin hiljaa kun kiusataan itseämme sillä että yritämme miettiä mitä sanoa toisillemme, kun ei mitään yhteistä tunnu olevan.
Kaikki varmaan ymmärtävät, että naiset eivät tälläisestä lämpeä. Naiset haluavat olla vuori, mutta tässä tapauksessa minä olen se vuori. Ja vuori ei tule kiipeilijän luokse.
--Mies(kö?) 22
Vastaukset 12
Vanhimmat
Täällä on toinen samanlainen, paitsi etten enää edes halua yrittää. Uidaanko johonkin etelään lämmittelemään? Eikä tarttis sanoa mitään jos ei huvittais..
Kyllä se rakkaus vielä jostain muualta löytyy, jos ei täältä. Todennäköisesti ainakin.
Melkein koko juttusi pitää paikkansa myös minun kohdallani. Kaikki kontaktit vieraiden ihmisten kanssa vaikeita, ainakin yleensä. Sitten kun tutustuu niin vähän helpottaa. Mutta eihän tällä tyylillä tyttöihin tutustuta. Joten tässä sitä ollaan. Odotan minäkin, että joku tyttö kiinnostuu minusta ja hoitaa hommat puolestani. Itsestäni ei oikein tahdo olla siihen. Vielä vähemmän nykyään kuin ennen.
...
Paitsi etten ole jäätävä. Haluaisin olla muuten kuin hiljaa, vaan en osaa. JA itsetunto on poljettu niin lyttyyn ettei se omin avuin enää nouse. Kun saa tarlpeeksi paljon kuulla kaikkea negatiivista itsestään, niin se syöpyy niin alitajuntaan, ettei siitä hevillä irti pääse.
Se toinen on vaikeana, koska huomaa että sinä olet vaivautunut. Sellainen on helppo projosoida itseen eli ajatella että tuo ei pidä minusta -> ei kannata yrittää jutella.
Tuosta nolojen tilanteiden miehestä täytyy todeta, että kaikki miehet ja naiset möhlivät julkisesti, ei siinä ole todellakaan mitään "outoa". Jostain syystä sinä kiinnität asiaan vain enemmän huomiota.
Lohdutuksen sana: muut eivät muista mokiasi.
Tuo "se toinen on vaikeana, koska huomaa että sinä olet vaivautunut. Sellainen on helppo projosoida itseen eli ajatella että tuo ei pidä minusta -> ei kannata yrittää jutella." on juuri minun ajatukseni!
Eli huomaan että se toinen on vaikeana, eli ei viihdy seurassani, jolloin tulee mieleen se ajatus jonka jo kerroinkin: "ollaan mieluummin hiljaa kun kiusataan itseämme sillä että yritämme miettiä mitä sanoa toisillemme, kun ei mitään yhteistä tunnu olevan." . Ja mun on vielä helpompi ajatella sillä lailla, koska tiedän että se toinen on normaalisti puhelias ja eloisa, mutta seurassani väkinäinen ja vaivautunut.
Jotenkin mulla on sellainen tunne, että ihmiset jotka yleensä tulevat hyvin toimeen toisten ihmisten kanssa (ovat mukamas sosiaalisia) tulevatkin toimeen vain samanlaisten ihmisten kanssa mitä he itse ovat.
En ajattele että nolaan itseni useammin kuin muut. Mutta olen nolojen tilanteiden mies siinä mielessä, että koen monet asiat noloiksi. Ja sen huomaa ulospäin jo pelkästään punastumisesta.
"Jotenkin mulla on sellainen tunne, että ihmiset jotka yleensä tulevat hyvin toimeen toisten ihmisten kanssa (ovat mukamas sosiaalisia) tulevatkin toimeen vain samanlaisten ihmisten kanssa mitä he itse ovat."
Lika barnen lekar bäst. Meniköhän toinen kotimainen nyt oikein? Yleensä ihmiset tuntevat vetoa sellaisiin ihmisiin, jotka he kokevat samanlaisiksi itsensä kanssa.
IMHO ujolle voi olla vaikea keksiä puhuttavaa. Olen sosiaalinen, mutta ujon kanssa välttämättä en. En vain tiedä, mitä sanottavaa keksisi, jos toiselta tulee yhden sanan vastauksia tai ei vastauksia ollenkaan. Teen sitten päätelmän että toinen ei pidä minusta ja siitä eteenpäin juttelen vain pakolliset.
"En ajattele että nolaan itseni useammin kuin muut. Mutta olen nolojen tilanteiden mies siinä mielessä, että koen monet asiat noloiksi. Ja sen huomaa ulospäin jo pelkästään punastumisesta."
Got my point? Hienoa. Osataan sitä kieliä muuallakin kuin Nykäsillä. Monet ujot kokevat ihan tavallisia asioita noloiksi. Vaikka änkytyksen tai jonkun "tyhmän" kommentin. Eivätkä he huomaa, että tosi monet sosiaaliset ja puheliaat tapaukset vasta noloja ovatkin. Joku BB:n Perttuhan on oikeasti supernolo, mutta eipä tunnu jätkää haittaavan vaan läppää lentää vaikka onkin äänestyksessä joka viikko. Omasta kokemuksesta se on kiinni. Hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen kehtaa olla nolo. Nolous on tervettä.
Et ole yksin ongelmasi kanssa. Mun ominaisuuksiin kuuluu se, että saan helposti ihmiset vaivaantuneiksi pelkällä läsnäolollani. En niinkään ujostele (enää) tai nolostele sosiaalisissa tilanteissa, en vaan jossakin vaiheessa keksi enää mitään sanottavaa, koska olen hiljaisempi tyyppi. Siinä vaiheessa kun en enää jaksa pinnistellä keskustelua, tulee yleensä kuolemanhiljaista. Erityisesti, jos vastapuoli on mies. En tiedä tulkitsevatko ne mut jotenkin ei-kiinnostuneeksi tai ylpeäksi tai ujoksi vai mitä, mutta siihen kanssakäyminen sitten usein tyssää. Ja toki näin käy joskus myös naisten ollessa kyseessä. Harvemmin tosin, koska naiset yleensä ovat puheliaampia ja ylläpitävät keskustelua hiljaisista hetkistä huolimatta - siis naisseurassa. :-)
Jos tavataan joskus, niin ollaan vaan kiusallisen hiljaa yhdessä. Ei sitä tarvitse nolostella. Mun elämässä se on ihan normaalia.
Asiasta olisi syytä keskustella vaikka omalääkärin kanssa, joka voisi arvioida onko hoidon tarvetta. Ei ole normaalia jos kontaktin otto kaikkiin ihmisiin aiheuttaa tuollaista ahdistusta. Ahdistukseen on lääkkeitä ja todella toimivaa kognitiivista terapiaa. Tuolla menolla jää varmasti ilman partneria, tai mitä suhteesta voi tulla, jos toista pelottaa koko ajan?
En ole ahdistunut tai masentunut. Luulen olevani keskimääräistä onnellisempi. Enkä pelkää ihmisiä, vaan itseni nolaamista ja torjutuksi tulemista. Olisi tuolla aloituksessa jo pitänyt tarkentaa, että paineet sosiaalisissa tilanteissa tulevat juuri siitä että pelkään epäonnistuvani, koska niin on usein tapahtunut. Eli jos joku seurassani viihtyisi, niin eihän mulla olis mitään pelättävää.
Mutta kyllä tuo on ahdistusta, jos sosiaaliset tilanteet tuovat noin kovia suorituspaineita ja epäonnistumisen pelkoa. Kaikilla ihmisillä on luonteenpiirteitä, jotka joissakin oloissa voidaan tulkita jo jonkin asteiseksi häiriöksi, unohtelua, keskittymiskyvyttömyyttä, esiintymisen pelkoa, ahtaan paikan kammoa, täsmällisyyttä, terveiden elämäntapojen yli korostamista, sosiaalista estottomuutta jne. Apua saa varmasti, jos tilanne alkaa jo tuottaa noin pahoja ongelmia arkielämään.
Minusta sinun pitäisi keskittyä siihen, milloin et mokaa ja milloin kommunikaatio sujui hyvin. Mieti miten silloin käyttäydyit, minkälainen tilanne silloin oli päällä ja minkälaisista asioista keskustelua käytiin. Yritä päästä toistamaan noita onnistumisen tilanteita yhä uudelleen.