Olin viime kevään ja kesän erossa miehestäni, vajaan puoli vuotta siis. Suomeen palattuani muutimme yhteen. Ehdimme nyt asua yhdessä puolisen vuotta, sillä ensi kevääksi minun on taas mentävä ulkomaille, tällä kertaa ei onneksi niin pitkäksi aikaa kuin ensimmäisellä kerralla. Minua asia ei niin paljon vaivaa, mutta mieheni on todella ahdistunut ja miettii, miten jaksaa taas erossa olon. Minä taas ajattelen, että kun on mentävä, se on mentävä ja sille ei voi mitään, asiaan pitää vain koettaa suhtautua pragmaattisesti. Sitä paitsi, muutama kuukausi sinne tänne, mitä niistä, kun sen jälkeen voimme olla yhdessä vaikka koko loppu elämän... mutta miten saada toinen ottamaan asia hieman rennommin? Mieheni tiesi kyllä, että joudun lähtemään ulkomaille ennen kuin aloitimme seurustelun (ulkomaan reissut kuuluvat koulutukseeni), mutta tahtoi silti aloittaa seurustelun. Minulle tulee silti itsekäs olo, kun tiedän hänen ikävöivän minua. Miten saisin mieheni asennetta muutettua hieman aurinkoisempaan suuntaan?
taas ero edessä
matkalle taas
0
440
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626087Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813636Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242761- 212239
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402185Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61679Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85129281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 281185