Aloitan YT-neuvottelut joulukuussa

Laitan keskisuuresta yrityksestäni joulukuun aikana satakunta ihmistä pihalle. Ovat perkuleet vinkuneet itselleen yli kahden tonnin palkan ja on kesälomat ja sairaslomat ja mitä vielä. Pirusti kustannuksia ja kilpailutilanne on tiukka. Saavat tehdä töitä aina siihen päivään, kun uusi työllisyyslaki tulee voimaan. Se on moro sen jälkeen!

Työvoimavaje korvataan työvoimatoimiston kautta saatavilla työllistettävillä. Työ on sinänsä yksinkertaista eikä vaadi koulutusta, vain pikku perehdyttäminen riittää. Työstä maksan peruspäivärahan suuruisen palkan, eikä muita kustannuksia tule. Ja jos työ ei kelpaa, palaa ehdokkaalta työttömyyskorvaukset pitkäksi aikaa.

On hienoa, että valtiovalta auttaa pk-yrityksiä selviytymään. En olisi ikimaailmassa uskonut yrittäjänä äänestäväni seuraavissa vaaleissa SDP:tä, mutta niin hienosti he ovat asiani hoitaneet, että eiköhän ääni mene demareiden laariin ensi kerralla.

Hienosti menee!
2363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

pohatta vaan tärkeilevä PK-yrityksen omistaja jolla ei ole parempaa kanavaa purkaa vallantunnettaan kuin joku suomi24.fi:n palsta jonne kirjoittelevat enimmäkseen murrosikäiset. Asenteesi perusteella en suostuisi itse tekemään töitä kaltaisellesi, PK-yrityksen omistajalle koska katson aina ketkä yrityksen omistavat eli mille tahoille olen työpanostani antamassa ja rahaa ansaitsemassa. Valitat että yli 2000,- /kk on paljon? Saan itse kuukaudessa yli 4000,- edut ja kukaan työnantaja ei ole koskaan pitänyt kalliina. Tunnen ja tiedän työni puolesta paljon yritysten omistajia niin PK-yrityksistä kuin suurempien organisaatioiden johtoportaasta ja voit uskoa että ero on huima PK-yrittäjän ja ison yrityksen johtoportaan välillä kun puhutaan asenteesta sekä vastuunkantamisesta. PK-yrittäjät ovat usein juuri niitä Napoleon-kompleksin saaneita joiden asenneongelmat näkyvät ja kuuluvat. Tästä vaan ei puhuta koska työntekijäsi, yritysmyyjät tai yhteistyökumppanit eivät tule sanomaan että asenteessasi on vikaa. Korkeintaan kuulet sen vaimoltasi tai lapsiltasi. Sun kaltaisille turhan tärkeät "wanna be" tyypit haluavat usein olla enemmän kuin mihin pystyvät. Arvaa kuulostiko sun avautumises tällä palstalla lapselliselta, tärkeilevältä sekä vastuuttomalta? Luuletko että tilanne paranee vaihtamalla työntekijät edullisempiin? Työntekijöiden vaihdon jälkeen painit jo ihan uusien ongelmien parissa eli ratkaisusi lähinnä siirtää ongelmat laatikosta A laatikkoon B. Ratkaisu on yrityksesi kilpailukyvyn nostaminen tuotteita ja palveluja kehittämällä. Jos et itse osaa niin aina löytyy tarkoitukseen sopiva mainostoimisto tai konsultti joka ideoi sulle myyvän ja toimivan mallin. Asiakas ei useinkaan osta sitä mikä on halvin vaan sen mikä on paras. Tiesitkö että myös organisaatiouudistus maksaa ja paljon? Ei se ole niin yksinkertaista kuin luulet ja mistä voit olla varma että se uusi setti työntekijöitä tarjoaa saman tai paremman tuloksen & tuottavuuden kuin vanhat?

Harkitse vielä ennen noin radikaalia liikettä. Se saattaa tulla kalliiksi niin sinulle kuin myös työntekijöillesi.

Syksyisin terveisin,
Jan

Äänestä
  • Menit halpaan ...tuo on ihan selvä provo.Tuohan on suoraan Vanhasen työreformista jolla joku haluaa herättää huomioita siitä ,että jos keskustalla oli täysi valta mihin tämä maa menisi.

    Hyvä idea..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pohatta kirjoitti:

Laitan keskisuuresta yrityksestäni joulukuun aikana satakunta ihmistä pihalle. Ovat perkuleet vinkuneet itselleen yli kahden tonnin palkan ja on kesälomat ja sairaslomat ja mitä vielä. Pirusti kustannuksia ja kilpailutilanne on tiukka. Saavat tehdä töitä aina siihen päivään, kun uusi työllisyyslaki tulee voimaan. Se on moro sen jälkeen!

Työvoimavaje korvataan työvoimatoimiston kautta saatavilla työllistettävillä. Työ on sinänsä yksinkertaista eikä vaadi koulutusta, vain pikku perehdyttäminen riittää. Työstä maksan peruspäivärahan suuruisen palkan, eikä muita kustannuksia tule. Ja jos työ ei kelpaa, palaa ehdokkaalta työttömyyskorvaukset pitkäksi aikaa.

On hienoa, että valtiovalta auttaa pk-yrityksiä selviytymään. En olisi ikimaailmassa uskonut yrittäjänä äänestäväni seuraavissa vaaleissa SDP:tä, mutta niin hienosti he ovat asiani hoitaneet, että eiköhän ääni mene demareiden laariin ensi kerralla.

Hienosti menee!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu