Kiril väittää, että vähähiilihydraattisella dieetillä(en ole varma tarkoittaako englanninkielestä johdettua vai Suomessa käytössä olevaa tarkoitusta) paranee jopa diabeteksesta ym. Näihin väitelauseisiin hän on silti usein saanut ympättyä myös sen, että ainakin hänellä se toimii. Ja että vaikutus on hyvin yksilöllistä.. Tästä syntyy väistämättä ajatus, että hän puoskaroi yleistäen ehkä hänelle sopivan ruokavalion sopivan monelle vakavasti sairaalle tietäen sopivuuden kuitenkin olevan yksilöllistä.
Hänen jumalansa Heikkilä ei ole tehnyt edes väitökirjaa, eikä tule koskaan tekemäänkään niin kauan kuin tiedettä tehdään nykyisin menetelmin. Väittämänsä kun eivät ole tieteellisesti todistettuja, eivätkä voisikaan olla. Vinkiksi voisin sanoa, että ihmisten yllyttäminen epäterveelliseen, jopa vaaralliseen ruokavalioon on ainakin moraalisesti,tuskin juridisesti, lähellä vaaran aiheuttamista ja pahoinpitelyä.
Odotan innolla sitä päivää kun tämä Kiril joutuu sairaalaan ja saa siellä ravinnokseen kaikkea karttamaansa, parantuen silti. Toivottavasti silloin sairaalassa on kielletty netin käyttö..
Kiril on puoskari
49
1391
Vastaukset
- Micci_67
Väität seuraavaa:
"Vinkiksi voisin sanoa, että ihmisten yllyttäminen epäterveelliseen, jopa vaaralliseen ruokavalioon on ainakin moraalisesti,tuskin juridisesti, lähellä vaaran aiheuttamista ja pahoinpitelyä."
Ja mitäköhän tieteellisiä todisteita sulla olikaan tämän väittämäsi perusteluiksi?
Ja onko vhh-vaarallista 2 päivän, kuukauden, vuoden vaiko 20 vuoden kuluessa?- terve syöjä
Taas on heitetty Kirilille syötti. Mitäs jos vain täysin unohdettaisiin hänet, ei enää vastattaisi tai kommentoitaisi mihinkään kirjoituksiinsa? Ok, syyllistyin juuri itse siihen... Mutta eikö voida olla yksimielisiä siitä, että joillekin vhh sopii ja joillekin ei. Joillekin sopii hyväkarppaus, joillekin ei. Ja sitä rataa. Ja unohdetaan Kiril sekä torhtori Heikkilä, joka ei suuresta mainostuksesta huolimatta vastaa viesteihin.
- ulkopuolisena
Kysyit onko vhh-vaarallista 2päivän jne...siinäpä se, kun sen vaikutusta ei ole tutkittu, tai seurattu. Diabeteksen sen suosittelu on näin ollen vaarallista.
- vastaväittäjä
Minähän puhuin siis moraalista. Ainakin minä koen moraalittomana väitteet ruokavaliosta ja yllytykset niihin, joita ei ole tieteellisesti todistettu. Varsinkin kun ne kohdistuvat heikompaan, eli sairaaseen kansaan, joka saattaa sairautensa murtamana oikeasti uskoa nuo väitteet tieteeksi.
Aikajana on hieman probleema, sillä kuten aluksi totesin, ei minulle ole oikein selvinnyt kumpaa dieettiä Kiril tarkoittaa. Se kun tuntuu aina tilanteen mukaan venyvältä käsitteeltä.
Oikeustiede sinänsä on tiedettä, ja se turvaa tutkimuksissaan myös voimassa oleviin tieteisiin, jota Kirilin näkemykset eivät edusta. - Mie
Rippuu niin monesta seikasta, kuinka pian kroppa tekee topin kun sisään ahdetaan liikaa rasvaa ja proteiinia ja liian vähän kuitua.
En kyllä yhdy ketjun aloittajaan siinä, että toivoisin, että Kirilille mitään pahaa tapahtuu. - Kiril
vastaväittäjä kirjoitti:
Minähän puhuin siis moraalista. Ainakin minä koen moraalittomana väitteet ruokavaliosta ja yllytykset niihin, joita ei ole tieteellisesti todistettu. Varsinkin kun ne kohdistuvat heikompaan, eli sairaaseen kansaan, joka saattaa sairautensa murtamana oikeasti uskoa nuo väitteet tieteeksi.
Aikajana on hieman probleema, sillä kuten aluksi totesin, ei minulle ole oikein selvinnyt kumpaa dieettiä Kiril tarkoittaa. Se kun tuntuu aina tilanteen mukaan venyvältä käsitteeltä.
Oikeustiede sinänsä on tiedettä, ja se turvaa tutkimuksissaan myös voimassa oleviin tieteisiin, jota Kirilin näkemykset eivät edusta.että ihmisten aineenvahdunta on niin erilainen, että on täysin mahdotonta jotain tiettyä dieettiä suositella kaikille, puhumattakaan että se toimisi kaikilla. Joten turvallisinta on aina kokeilla ja omien tuntemusten kautta löytää totuus omalta kohdalta.
Jos Heikkilä on diabetes potilaita auttamaan, niin onko se nyt väärin ja moraalitonta. Jos se toimii tämän potilaan kohdalla niin hyvä on, mutta ei varmasti kaikkien. Olen yrittänyt korostaa, että tämä on mahdollisuus, joka kaikkien tulisi tietää. Yllytys siitä on kaukana. Sinä vain tulkitset sen niin, koska jostain syystä haluat tulkita sen niin. - Terve syöjä
Kiril kirjoitti:
että ihmisten aineenvahdunta on niin erilainen, että on täysin mahdotonta jotain tiettyä dieettiä suositella kaikille, puhumattakaan että se toimisi kaikilla. Joten turvallisinta on aina kokeilla ja omien tuntemusten kautta löytää totuus omalta kohdalta.
Jos Heikkilä on diabetes potilaita auttamaan, niin onko se nyt väärin ja moraalitonta. Jos se toimii tämän potilaan kohdalla niin hyvä on, mutta ei varmasti kaikkien. Olen yrittänyt korostaa, että tämä on mahdollisuus, joka kaikkien tulisi tietää. Yllytys siitä on kaukana. Sinä vain tulkitset sen niin, koska jostain syystä haluat tulkita sen niin.niin miksi sinä et ole sisäitänyt? Tuputat oppejasi kaikille ja väität vastaan, tuomitset ja haukut, vaikka et tiedä kirjoittajan tilanteesta mitään.
- Mie
ulkopuolisena kirjoitti:
Kysyit onko vhh-vaarallista 2päivän jne...siinäpä se, kun sen vaikutusta ei ole tutkittu, tai seurattu. Diabeteksen sen suosittelu on näin ollen vaarallista.
Kirilin suosittelu vhh:sta diabeteksen hoitoon on täysin edesvastuutonta, etenkin kun hän ei tunne eri hiilareiden eroa, eikä ilmeisesti edes ykkös- ja kakkostyypin dian eroa.
Ykköstyypin diabeetikko kuolee kahdessa viikossa, jos noudattaa Kirilin ohjeita. - Mie
Kiril kirjoitti:
että ihmisten aineenvahdunta on niin erilainen, että on täysin mahdotonta jotain tiettyä dieettiä suositella kaikille, puhumattakaan että se toimisi kaikilla. Joten turvallisinta on aina kokeilla ja omien tuntemusten kautta löytää totuus omalta kohdalta.
Jos Heikkilä on diabetes potilaita auttamaan, niin onko se nyt väärin ja moraalitonta. Jos se toimii tämän potilaan kohdalla niin hyvä on, mutta ei varmasti kaikkien. Olen yrittänyt korostaa, että tämä on mahdollisuus, joka kaikkien tulisi tietää. Yllytys siitä on kaukana. Sinä vain tulkitset sen niin, koska jostain syystä haluat tulkita sen niin."ihmisten aineenvahdunta on niin erilainen, että on täysin mahdotonta jotain tiettyä dieettiä suositella kaikille, puhumattakaan että se toimisi kaikilla". Aivan. Miksi et tässä asiassa noudata gurusi ohjetta, vaan tyrkytät omaa ruokavaliotasi kaikille?
- Micci_67
ulkopuolisena kirjoitti:
Kysyit onko vhh-vaarallista 2päivän jne...siinäpä se, kun sen vaikutusta ei ole tutkittu, tai seurattu. Diabeteksen sen suosittelu on näin ollen vaarallista.
olitkaan? Ei käynnyt ilmi viestistäsi.
Olet siis sitä mieltä että esim. lääkärin valvonnassa suoritettu ruokavalion muutos VHH/hyväkarpiksi on vaarallista. Ja tämä väite perustuu???
(en toki ole sillä kannalla että kukaan sairas ihminen lähtee tekemään mitään muutoksia ilman lääkärin valvontaa) - Micci_67
Mie kirjoitti:
Kirilin suosittelu vhh:sta diabeteksen hoitoon on täysin edesvastuutonta, etenkin kun hän ei tunne eri hiilareiden eroa, eikä ilmeisesti edes ykkös- ja kakkostyypin dian eroa.
Ykköstyypin diabeetikko kuolee kahdessa viikossa, jos noudattaa Kirilin ohjeita.Aikaisemmassa viesti ketjussa väitit että ketoosi ja ketoasidoosi on sama asia. En löytänyt tälle väitteellesi tukea diabeetesliiton sivuilta, mutta et viitsinyt siihen viestiin vastata.
Jokohan olet löytänyt vastauksen? - Mie
Micci_67 kirjoitti:
Aikaisemmassa viesti ketjussa väitit että ketoosi ja ketoasidoosi on sama asia. En löytänyt tälle väitteellesi tukea diabeetesliiton sivuilta, mutta et viitsinyt siihen viestiin vastata.
Jokohan olet löytänyt vastauksen?Kyse ei ole samasta asiasta. On pikkaisen eroa sillä, toimiiko ihmisen haima vai ei. Ykköstyypin diabeetikolla se ei toimi, haima on "kuollut". Vhh:ssa taas yritetään tavoitella kakkostyypin diabeteksen tilaa, eli haiman toimintaa tahallaan "häiritään". Tervettä?
- Micci_67
vastaväittäjä kirjoitti:
Minähän puhuin siis moraalista. Ainakin minä koen moraalittomana väitteet ruokavaliosta ja yllytykset niihin, joita ei ole tieteellisesti todistettu. Varsinkin kun ne kohdistuvat heikompaan, eli sairaaseen kansaan, joka saattaa sairautensa murtamana oikeasti uskoa nuo väitteet tieteeksi.
Aikajana on hieman probleema, sillä kuten aluksi totesin, ei minulle ole oikein selvinnyt kumpaa dieettiä Kiril tarkoittaa. Se kun tuntuu aina tilanteen mukaan venyvältä käsitteeltä.
Oikeustiede sinänsä on tiedettä, ja se turvaa tutkimuksissaan myös voimassa oleviin tieteisiin, jota Kirilin näkemykset eivät edusta.Tarkoituksenasi ei ilmeisesti ollut keskustella asiasta, vaan väitellä siitä Kirilin kanssa.
Olisit laittanut viestisi jonnekkin muualle, tällä palstallakun on ihmisiä jotka ovat oikeastikin kiinnostuneen VHH-ruokavaliosta. (eikä siis näistä jatkuvista Kiril vastaan muu suomi väittelyistä) - Micci_67
Mie kirjoitti:
Kyse ei ole samasta asiasta. On pikkaisen eroa sillä, toimiiko ihmisen haima vai ei. Ykköstyypin diabeetikolla se ei toimi, haima on "kuollut". Vhh:ssa taas yritetään tavoitella kakkostyypin diabeteksen tilaa, eli haiman toimintaa tahallaan "häiritään". Tervettä?
kyseessä on sama asia!
Kerroppas jostakin tutkimuksesta jossa käy ilmi että paastoaminen on terveydelle vaarallista.
Haima tekee mitä? Insuliinia, ketoaineita? (en muista enää biologian tunneilta) - Mie
Micci_67 kirjoitti:
olitkaan? Ei käynnyt ilmi viestistäsi.
Olet siis sitä mieltä että esim. lääkärin valvonnassa suoritettu ruokavalion muutos VHH/hyväkarpiksi on vaarallista. Ja tämä väite perustuu???
(en toki ole sillä kannalla että kukaan sairas ihminen lähtee tekemään mitään muutoksia ilman lääkärin valvontaa)mutta diabeetikon vaimona oppii kaikenlaista, ja on pakkokin. Asumme paikassa, johon ei tilata taksia tai ambulanssia, vaan helikopteri, jos joku sairastuu, joten hommat pitää olla hanskassa meillä maallikoillakin.
Kirilit, miccit ja heikkilät eivät tiedä hevon paskaakaan diabeteksestä ja diabeetikon hoidosta tai heille sopivasta ruokavaliosta. Excuse my French, mutta suoraan sanoen vituttaa lukea tota moskaa, jonka vuoksi joku voi oikeasti sairastua pahastikin, jopa kuolla. - Micci_67
Mie kirjoitti:
Rippuu niin monesta seikasta, kuinka pian kroppa tekee topin kun sisään ahdetaan liikaa rasvaa ja proteiinia ja liian vähän kuitua.
En kyllä yhdy ketjun aloittajaan siinä, että toivoisin, että Kirilille mitään pahaa tapahtuu.että sinä et tunnu tietävän VHHsta mitään.
Tuossa ekassa lauseessasi ei ole ainuttakaan kohtaa joka toteutuisi minun kohdallani. - Mie
Micci_67 kirjoitti:
kyseessä on sama asia!
Kerroppas jostakin tutkimuksesta jossa käy ilmi että paastoaminen on terveydelle vaarallista.
Haima tekee mitä? Insuliinia, ketoaineita? (en muista enää biologian tunneilta)se on huomattu. :(
- Mie
Micci_67 kirjoitti:
että sinä et tunnu tietävän VHHsta mitään.
Tuossa ekassa lauseessasi ei ole ainuttakaan kohtaa joka toteutuisi minun kohdallani.Sinulla menee hyvin. Paitsi että olet ilkeähkö ihminen.
- Micci_67
Mie kirjoitti:
mutta diabeetikon vaimona oppii kaikenlaista, ja on pakkokin. Asumme paikassa, johon ei tilata taksia tai ambulanssia, vaan helikopteri, jos joku sairastuu, joten hommat pitää olla hanskassa meillä maallikoillakin.
Kirilit, miccit ja heikkilät eivät tiedä hevon paskaakaan diabeteksestä ja diabeetikon hoidosta tai heille sopivasta ruokavaliosta. Excuse my French, mutta suoraan sanoen vituttaa lukea tota moskaa, jonka vuoksi joku voi oikeasti sairastua pahastikin, jopa kuolla.väittely on sinulle tärkeämpää kuin viestien lukeminen tai kysymyksiin vastaaminen.
1. En puhunut diabeteksesta mitään.
2. Et vastannut kysymyksiini ollenkaan.
Ja sitä paitsi en ole ranskalaisesi, enkä tule olemaankaan. En ole myöskään väittänyt tietäväni miten diabetes parannetaan, joten mistä vitusta noita väitteitäsi vedät? - Mie
Micci_67 kirjoitti:
väittely on sinulle tärkeämpää kuin viestien lukeminen tai kysymyksiin vastaaminen.
1. En puhunut diabeteksesta mitään.
2. Et vastannut kysymyksiini ollenkaan.
Ja sitä paitsi en ole ranskalaisesi, enkä tule olemaankaan. En ole myöskään väittänyt tietäväni miten diabetes parannetaan, joten mistä vitusta noita väitteitäsi vedät?Tekis mieli sanoa, että sun vitustas näitä vetelen, mutta enpäs sanokaan.
Kiril ja Heikkilä eivät muusta puhukaan kuin diabeteksestä. Ja joka ikinen sana kertoo siitä, etteivät he niitä tauteja tunne.
Sinä taas kysyit minulta mitä eroa on diabeetikon ja terveen ihmisen ketoosilla/ketoasidoosilla, muistatko vielä? Et tainnut ymmärtää vastausta.
Eihän tätä kukaan täysjärkinen jaksa. Kuin puhuisi 5-vuotiaan kanssa vaalimatematiikasta. - Micci_67
Mie kirjoitti:
se on huomattu. :(
sulle esittää kysymyksiä, joihin et pysty vastaamaan, niin sitten vaan keksit jotain muuta. Ilmanko sovit hyvin pariksi Kirilille.
- Micci_67
Mie kirjoitti:
Tekis mieli sanoa, että sun vitustas näitä vetelen, mutta enpäs sanokaan.
Kiril ja Heikkilä eivät muusta puhukaan kuin diabeteksestä. Ja joka ikinen sana kertoo siitä, etteivät he niitä tauteja tunne.
Sinä taas kysyit minulta mitä eroa on diabeetikon ja terveen ihmisen ketoosilla/ketoasidoosilla, muistatko vielä? Et tainnut ymmärtää vastausta.
Eihän tätä kukaan täysjärkinen jaksa. Kuin puhuisi 5-vuotiaan kanssa vaalimatematiikasta.Alan kyllä epäillä täysjärkisyyttäsi.
Jätät vastaamatta lähes kaikkiin kysymyksiin ja alat väittelemään muuta, ja haukkumaan kaiken päälle.
Jep, ei tästä keskustelua synny.
(PS: olen vituton)
Sign out! - Mie
Micci_67 kirjoitti:
sulle esittää kysymyksiä, joihin et pysty vastaamaan, niin sitten vaan keksit jotain muuta. Ilmanko sovit hyvin pariksi Kirilille.
Minä en ole ottanut paastoamista esille missään, en sanallakaan. Jos paastoaminen kiinnostaa sinua, niin ota hyvä ihminen siitä itse selvää. En minä ole sinun sihteerisi.
Ihmettelen myös, jos aikuinen(?) ihminen ei tiedä, että haima tuottaa insuliinia. Erityisen kummallista se on henkilölle, joka noudattaa Vhh:ta, jonka periaatteet on rakennettu nimen oman elimistön insuliinituotannolle ja sen säätelylle. Ja sinä sitten opetat minua näissä asioissa? Voi miten Noloa! - Mie
Micci_67 kirjoitti:
Alan kyllä epäillä täysjärkisyyttäsi.
Jätät vastaamatta lähes kaikkiin kysymyksiin ja alat väittelemään muuta, ja haukkumaan kaiken päälle.
Jep, ei tästä keskustelua synny.
(PS: olen vituton)
Sign out!Voit toki huomenna kysyä minulta mitä tahansa aiheeseen liittyvää. Vaikka siitä haimasta. :)
- vastaväittäjä
Micci_67 kirjoitti:
Tarkoituksenasi ei ilmeisesti ollut keskustella asiasta, vaan väitellä siitä Kirilin kanssa.
Olisit laittanut viestisi jonnekkin muualle, tällä palstallakun on ihmisiä jotka ovat oikeastikin kiinnostuneen VHH-ruokavaliosta. (eikä siis näistä jatkuvista Kiril vastaan muu suomi väittelyistä)Tämä viestiketju on tärkeä, sillä se varoittaa tästä puoskarista. Minä olen oikeasti huolissani siitä, että joku diabeetikko vielä uskoo tuota tuputusta. Täytyy muistaa, että hän useassa eri viestissä mollaa länsimaista tiedettä. Ajattelepa tilannetta, jossa 2-tyypin diabetesta sairastava alkaa ajatella samoin, aloittaa VHH-dieetin ja...voilá!
Tuo, että omaan kokemukseen perustuen alkaa yllyttää muitakin samaan ruokavalioon, on kuvottavaa ja edesvastuutonta. Hän ei itse tiedä asioista tarpeeksi esiintyäkseen sellaisen guruna kuin nyt pyrkii esiintymään.
Minä olen ottanut esille epäloogisuudet hänen väitteissään. Nämä epäloogisuudet ovat sen verran ratkaisevia, että niistä on hyvä olla kaikkien tietoinen eikä vain uskoa edes lähelläkään tiedettä olevaksi. Ihmisiä parannetaan tieteen avulla, ei uskomusten. Kannattaa toki tutustua Kirilin kirjoituksiin, mutta vain lähinnä varoittavana esimerkkinä puoskaroinnista. - Micci_67
Mie kirjoitti:
Minä en ole ottanut paastoamista esille missään, en sanallakaan. Jos paastoaminen kiinnostaa sinua, niin ota hyvä ihminen siitä itse selvää. En minä ole sinun sihteerisi.
Ihmettelen myös, jos aikuinen(?) ihminen ei tiedä, että haima tuottaa insuliinia. Erityisen kummallista se on henkilölle, joka noudattaa Vhh:ta, jonka periaatteet on rakennettu nimen oman elimistön insuliinituotannolle ja sen säätelylle. Ja sinä sitten opetat minua näissä asioissa? Voi miten Noloa!Ja edelleenkään et osaa kysymyksiin vastata.
Väität että ketoosi ja ketoasidoosi on sama asia. Miksei sitten esim diabetesliiton sivuilla varoiteta paastoajan ketoosista jos se kerta on sama asia kuin vaarallinen ketoasidoosi?
Ja mitä vikaa on siinä, että insuliinin tuotantoa kehossa vähennetään ruokavalion avulla? Tähän olsi ihan mielskintoista saada vastaus. Mutta koska kyseessä olet sinä, tiedät että vastausta näihinkään kahteen kysymykseen et pysty antamaan. - Micci_67
Mie kirjoitti:
Voit toki huomenna kysyä minulta mitä tahansa aiheeseen liittyvää. Vaikka siitä haimasta. :)
Heh, varsinainen heitto. Sinäkö VASTAISIT joihinkin asiallisiin kysymyksiin. Unissasi varmaan viime yönä vastailit.
Tähän mennessä et ole pystynyt vastaamaan yhteenkään kysymykseen joita olen esittänyt väitteisiisi pohjautuen. Joten en näe mitään järkeä miksi sulta enää jotain kysyisin. Monet väitteesi on kummonnut mm. diebetesliitto johon sanoit kuuluvasi. Joten aika heikoilla olet. - Micci_67
vastaväittäjä kirjoitti:
Tämä viestiketju on tärkeä, sillä se varoittaa tästä puoskarista. Minä olen oikeasti huolissani siitä, että joku diabeetikko vielä uskoo tuota tuputusta. Täytyy muistaa, että hän useassa eri viestissä mollaa länsimaista tiedettä. Ajattelepa tilannetta, jossa 2-tyypin diabetesta sairastava alkaa ajatella samoin, aloittaa VHH-dieetin ja...voilá!
Tuo, että omaan kokemukseen perustuen alkaa yllyttää muitakin samaan ruokavalioon, on kuvottavaa ja edesvastuutonta. Hän ei itse tiedä asioista tarpeeksi esiintyäkseen sellaisen guruna kuin nyt pyrkii esiintymään.
Minä olen ottanut esille epäloogisuudet hänen väitteissään. Nämä epäloogisuudet ovat sen verran ratkaisevia, että niistä on hyvä olla kaikkien tietoinen eikä vain uskoa edes lähelläkään tiedettä olevaksi. Ihmisiä parannetaan tieteen avulla, ei uskomusten. Kannattaa toki tutustua Kirilin kirjoituksiin, mutta vain lähinnä varoittavana esimerkkinä puoskaroinnista.ja en lähde kaikkia Kirilin viestejä tarkistamaan, mutta muistaakseni ainakin joissain tämän viikon kirjoituksissaan hän on ollut samaa mieltä siitä, että noita kokeiluja tehdään lääkärin valvonnassa.
Itse olen sitä mieltä, että jokaisen vakavasti sairaan pitää tehdä radikaalit muutokset elämässään vain lääkärin valvonnassa.
Itselle esim tehdään kuukauden päästä uudet verikokeet, ja katsotaan miten kolesterolit, verensokeri ja kilpirauhas arvot ovat muuttuneet. (jälkimmäiset tosin olivat ok jo aikaisemminkin) Verenpaine tarkkailusta pääsin jo pois, kun sain painoani pudotettua n.10% VHHn avulla.
Ihmettelen kyllä kyseisen lääkärin toimintaa, koska hän oli heti alkuun tarjoamassa lääkitystä verenpaineeseen, vaikka sanoin heti alkuun että olen aloittanut painon pudotuksen.
- Kiril
vääristellään mun kirjoituksia ja tulkitaan itselle parhaalla mahdollisella tavalla. Pääasia, että pääsee heittämään paskaa mun päälle. Sä et joko ymmärrä, tai et halua ymmärtää kun oikaiset suoriksi ja kirjoitat mun tekstejä uudessa muodossa.
- vastaväittäjä
Poimin tekstistäsi vain niitä kohtia, joiden esittämisen katson moraalisesti kyseenalaiseksi. En suinkaan ole muuttanut tekstejäsi. Katson niitä siis voimassa olevan ja tunnustetun tieteen näkökulmasta. Sinähän voisit minulle samalla kertoa, että miksi jumalasi sivuilta on poistettu väittämä ruokavaliolla parannetusta diabeteksesta? Näin se tiede toimii..

Heikkilän sivuilla, mutta kun sun valikoiva ajatusmaailmasi ei halua löytää. Katso uudestaan Ravinto ja potilasesimerkkejä. Tai ei siitä mitään hyötyä sulle ole, kun tyrmäät sen kuitenkin. Kyllä sinullakin tuntuu olevan aika vakaa usko tieteen kaikkivoipaisuuteen. Jos asioista ymmärrät jotain niin tieteen nimissä esitetään melkein mitä vaan. En kyllä ottaisi tiedettä ja tutkimustuloksia mitenkään vakavasti, niitähän sorvataan tilanteen mukaan ja sitten vielä tulkitaan.
- et sentään
syyllisty moiseen..! Vrt. case "aloittaja"
- Kiril
et sentään kirjoitti:
syyllisty moiseen..! Vrt. case "aloittaja"
caseen vielä palata. Jäikö sulle epäselväksi, että Aloittaja väitti joutuneensa sairaalaan Heikkilän dieetin takia ja kun puutuin siihen, niin hän poistatti kaikki viestit joissa asiasta mainittiin.
- Mie
Jos sun rinnuksilla on kakkaa, niin se on ihan omaa syytäsi. Ja sen myös tiedät. Et kerta kaikkiaan osaa käsitellä ihmisiä, et osaa esittää mielipidettäsi ilman että paasaat, opetat, vähättelet ja uhkailet. Ei kukaan sellaista ihmistä jaksa, eikä sellaisen ihmisen sanoja kuuntele tosissaan.
Sun ongelmasi ei ole ruokavalio, vaan sairas osa löytyy pääsi sisältä. Toivon, että paranet pian. Kaikkea hyvää Sinulle, jätä jo meidät rauhaan. - Terve syöjä
Kiril kirjoitti:
caseen vielä palata. Jäikö sulle epäselväksi, että Aloittaja väitti joutuneensa sairaalaan Heikkilän dieetin takia ja kun puutuin siihen, niin hän poistatti kaikki viestit joissa asiasta mainittiin.
Minä luin aloittajan jutut siitä sairaalaan joutumisesta ja kyllä se on niin että sinä kerroit asiasta erittäin vääristelyn totuuden ei hän koskaan syyttänyt heikkilää vaan sanoi jopa ihan hyväksi hänen teoriaansa ja uskoi siihen koska oli myös positiivista kokemusta, jonka sinä unohdit kertoa kansalle.
- Kiril
Mie kirjoitti:
Jos sun rinnuksilla on kakkaa, niin se on ihan omaa syytäsi. Ja sen myös tiedät. Et kerta kaikkiaan osaa käsitellä ihmisiä, et osaa esittää mielipidettäsi ilman että paasaat, opetat, vähättelet ja uhkailet. Ei kukaan sellaista ihmistä jaksa, eikä sellaisen ihmisen sanoja kuuntele tosissaan.
Sun ongelmasi ei ole ruokavalio, vaan sairas osa löytyy pääsi sisältä. Toivon, että paranet pian. Kaikkea hyvää Sinulle, jätä jo meidät rauhaan.ja esittää noita typeriä heittojasi. Tänään näyttää olevan se päivä, jolloin mun pään sisällä on sairas osa. Sinähän et näytä jättävän minua rauhaan kun jatkuvasti vastailet mun kirjoituksiin ja yrität mustamaalata minua. Tuo vaan kääntyy sinua ja sun hengenheimolaisia vastaan kun jatkuvasti yritätte tehdä minusta hullua, pelleä tai sairasta. Se on ihan sama mitä minä kirjoitan, vastustat sitä ja sitten alkaa sättiminen.
- Kiril
Terve syöjä kirjoitti:
Minä luin aloittajan jutut siitä sairaalaan joutumisesta ja kyllä se on niin että sinä kerroit asiasta erittäin vääristelyn totuuden ei hän koskaan syyttänyt heikkilää vaan sanoi jopa ihan hyväksi hänen teoriaansa ja uskoi siihen koska oli myös positiivista kokemusta, jonka sinä unohdit kertoa kansalle.
juttunsa palstalta, ellei niissä ollut mitään arveluttavaa. Ota nyt nuo värilliset lasit silmiltäsi ja ala ajatella itse. Minä osaan suomea ja ymmärsin lukemani ja niin teki moni muukin. Turha sitä nyt on yrittää tehdä mustasta valkoista.
- terve syöjä
Kiril kirjoitti:
ja esittää noita typeriä heittojasi. Tänään näyttää olevan se päivä, jolloin mun pään sisällä on sairas osa. Sinähän et näytä jättävän minua rauhaan kun jatkuvasti vastailet mun kirjoituksiin ja yrität mustamaalata minua. Tuo vaan kääntyy sinua ja sun hengenheimolaisia vastaan kun jatkuvasti yritätte tehdä minusta hullua, pelleä tai sairasta. Se on ihan sama mitä minä kirjoitan, vastustat sitä ja sitten alkaa sättiminen.
Sinä provosoit, vääristät ja vänkäät. Menee maku koko vhh:sta ja Heikkilästä. Ja haukut muita.
Jos joku täällä mustamaalaa niin se olet sinä, nyt on sitten "Mien" vuoro olla hampaissa. En edes usko, että sinulla on mitään tarvetta jakaa ruokavaliotasi, saat vain jotain sairasta tyydytystä tästä riitelystä. Sama näkyy prostituutio-palstalla. vai miten se nyt olikaan: vaimo ja huora on sama asia paitsi että huoran kanssa asiat on rehellisesti sovittu? - Terve syöjä
Kiril kirjoitti:
juttunsa palstalta, ellei niissä ollut mitään arveluttavaa. Ota nyt nuo värilliset lasit silmiltäsi ja ala ajatella itse. Minä osaan suomea ja ymmärsin lukemani ja niin teki moni muukin. Turha sitä nyt on yrittää tehdä mustasta valkoista.
Ei sillä aloittajalla ollut minkäänlaisia oikeuksia poistaa viestejä. Asafoetida poistaa aika herkästi sun viestejä jos niistä valittaa, voin kertoa kokemuksesta. Ja siinä samalla poistuu kyseisen viestin jälkeiset viestit hierarkiassa.
- Mie
Kiril kirjoitti:
ja esittää noita typeriä heittojasi. Tänään näyttää olevan se päivä, jolloin mun pään sisällä on sairas osa. Sinähän et näytä jättävän minua rauhaan kun jatkuvasti vastailet mun kirjoituksiin ja yrität mustamaalata minua. Tuo vaan kääntyy sinua ja sun hengenheimolaisia vastaan kun jatkuvasti yritätte tehdä minusta hullua, pelleä tai sairasta. Se on ihan sama mitä minä kirjoitan, vastustat sitä ja sitten alkaa sättiminen.
että kirjoituksiisi regoidaan? Haluatko yksin paasata täällä? Sinulla on sama ongelma kuin herätyssaarnaajilla, tärkeintä ei ole saarnan sisältö, vaan saamasi huomio.
Hyppäsin tähän ketjuun kesken kaiken, ja olen silti lukenut varmasti satoja kirjoituksiasi. Missään niistä ei ole mitään muuta, kuin konemaista Heikkilän dieetin ja hänen sivuiltaan löytyvien "faktojen" toistoa, ja muiden kirjoittajien mollaamista. Ei yhtään mitään mitään muuta. En havaitse mitään ajatustoimintaa enkä inhimillisyyttä kirjoituksissasi.
Olen pahoillani, että joudun sanomaan näin rumasti, mutta ilmeisesti tämä ei muuten mene perille. Olen yrittänyt. - Kiril
Mie kirjoitti:
että kirjoituksiisi regoidaan? Haluatko yksin paasata täällä? Sinulla on sama ongelma kuin herätyssaarnaajilla, tärkeintä ei ole saarnan sisältö, vaan saamasi huomio.
Hyppäsin tähän ketjuun kesken kaiken, ja olen silti lukenut varmasti satoja kirjoituksiasi. Missään niistä ei ole mitään muuta, kuin konemaista Heikkilän dieetin ja hänen sivuiltaan löytyvien "faktojen" toistoa, ja muiden kirjoittajien mollaamista. Ei yhtään mitään mitään muuta. En havaitse mitään ajatustoimintaa enkä inhimillisyyttä kirjoituksissasi.
Olen pahoillani, että joudun sanomaan näin rumasti, mutta ilmeisesti tämä ei muuten mene perille. Olen yrittänyt.sadoista vastauksista, joihin yritän vastata kun ei kerralla ymmärretä kirjoittamaani tekstiä vaan otetaan sieltä yksittäisiä sanoja ja lauseita, joita sitten ryhdytään vääntämään ja vääristelemään. Tätä harrastavat yleensä ne, jotka vaihtavat nimimerkkiä jatkuvasti.
Kun sitten yritän vääntää rautalangasta niin siinä tulee toistoa vhh:n ja Heikkilän ajatusten suhteen. Yritän koko ajan vähentää vastaamista näihin asiattomiin viesteihin, joihin tämäkin kuuluu, koska juuri sinulla on tapana liittää jokaiseen vastaukseesi joku "rumasti sanottu" ilmaus kuten tähänkin tuli nyt tuo, ettet havaitse mitään ajatustoimintaa päässäni. Sun lähtökohta näyttää olevan vastustaa kaikkea mitä kirjoitan ja sitten pääset heittämään jonkin solvauksen. Häpeäisit joskus edes. - Mie
Kiril kirjoitti:
sadoista vastauksista, joihin yritän vastata kun ei kerralla ymmärretä kirjoittamaani tekstiä vaan otetaan sieltä yksittäisiä sanoja ja lauseita, joita sitten ryhdytään vääntämään ja vääristelemään. Tätä harrastavat yleensä ne, jotka vaihtavat nimimerkkiä jatkuvasti.
Kun sitten yritän vääntää rautalangasta niin siinä tulee toistoa vhh:n ja Heikkilän ajatusten suhteen. Yritän koko ajan vähentää vastaamista näihin asiattomiin viesteihin, joihin tämäkin kuuluu, koska juuri sinulla on tapana liittää jokaiseen vastaukseesi joku "rumasti sanottu" ilmaus kuten tähänkin tuli nyt tuo, ettet havaitse mitään ajatustoimintaa päässäni. Sun lähtökohta näyttää olevan vastustaa kaikkea mitä kirjoitan ja sitten pääset heittämään jonkin solvauksen. Häpeäisit joskus edes.ihan varmasti silloin kun sille on aihetta, mutta nythän ei ole.
Tiedät itsekin puhuvasi puppua, kun väität olevasi niin ystävällinen keskustelija, ja että haluat vain tiedottaa asioita.
Usko pois, kaikki ovat kuulleet jo tuhat kertaa sinun sanomasi. Tiedottamisesta ei ole kyse, vaan siitä, ettet kestä sitä ajatusta, etteivät kaikki syö niin kuin sinä, ja voivat silti hyvin.
Niin, ja miulla on täällä vain yksi nimimerkki, usko jo. - vastaväittäjä
Kiril kirjoitti:
Heikkilän sivuilla, mutta kun sun valikoiva ajatusmaailmasi ei halua löytää. Katso uudestaan Ravinto ja potilasesimerkkejä. Tai ei siitä mitään hyötyä sulle ole, kun tyrmäät sen kuitenkin. Kyllä sinullakin tuntuu olevan aika vakaa usko tieteen kaikkivoipaisuuteen. Jos asioista ymmärrät jotain niin tieteen nimissä esitetään melkein mitä vaan. En kyllä ottaisi tiedettä ja tutkimustuloksia mitenkään vakavasti, niitähän sorvataan tilanteen mukaan ja sitten vielä tulkitaan.
Kuule Kiril kyllä se on niin, että tiede eroaa puoskaroinnista juuri siinä, että se on systemaattista, poissulkevaa, vertailevaa ja riittävän laajaa. Maininta 300 ruokavaliolla parantuneesta ei ole enää jumalasi sivuilla. Minulla on jonkinlainen aavistus siitä, miksi se on poistettu. Muutenkin laskin huvikseni selkäkipuosiosta, josta Heikkilä varmasti tietääkin jotain, että hänen parantamiensa potilaiden määrä ilman lääkkeitä ja leikkaushoitoa tekee normaali työpäivillä ilman vuosilomia 6/päivä. 20 vuotta jatkuvalla syötöllä, ei lomia- mieti vähän! Kaverillehan pitää ehdottaa jo Nobelia..
Kohtuus kaikessa, myös puoskaroinnissa! - Kiril

Kohtuus kaikessa, myös puoskaroinnissa!ole koskaan ollutkaan, se on sulle jo kerrottu muidenkin toimesta.
- sama kääntäen
Kiril kirjoitti:
Heikkilän sivuilla, mutta kun sun valikoiva ajatusmaailmasi ei halua löytää. Katso uudestaan Ravinto ja potilasesimerkkejä. Tai ei siitä mitään hyötyä sulle ole, kun tyrmäät sen kuitenkin. Kyllä sinullakin tuntuu olevan aika vakaa usko tieteen kaikkivoipaisuuteen. Jos asioista ymmärrät jotain niin tieteen nimissä esitetään melkein mitä vaan. En kyllä ottaisi tiedettä ja tutkimustuloksia mitenkään vakavasti, niitähän sorvataan tilanteen mukaan ja sitten vielä tulkitaan.
Tai ei siitä mitään hyötyä sulle ole, kun tyrmäät sen kuitenkin. Kyllä sinullakin tuntuu olevan aika vakaa usko Heikkilän kaikkivoipaisuuteen. Jos asioista ymmärrät jotain niin vhh:n nimissä esitetään melkein mitä vaan. En kyllä ottaisi vhh:ta ja Heikkilän tutkimustuloksia mitenkään vakavasti, niitähän sorvataan tilanteen mukaan ja sitten vielä tulkitaan.
- Kiril
sama kääntäen kirjoitti:

vaan käytännön kokemuksesta. Minulla se auttoi korkeaan verenpaineeseen ja kolesteroliin. Lisäksi paino putosi. Älä usko ja luota kaikenmaailman tutkimustuloksiin sillä niitä sorvataan tarpeen mukaan. Oma kokemus on tärkein totuus. Jos saat jollakin keinolla itsesi kuntoon niinkuin minä, niin eikö se ole tärkeämpi kuin virallisesti hyväksytyt tutkimustulokset.
- et noin lyhyellä

testauksella voi vielä sanoa, miten elimistösi tulee jatkossa reagoimaan ruokavalioosi, siksi kaipaamme tutkimustuloksia, emme halua olla itse koekaniineita.
- Kiril
et noin lyhyellä kirjoitti:
testauksella voi vielä sanoa, miten elimistösi tulee jatkossa reagoimaan ruokavalioosi, siksi kaipaamme tutkimustuloksia, emme halua olla itse koekaniineita.
se, että pääsin eroon korkeasta verenpaineesta ja kolesterolista, koska ne olivat ainoita tärkeitä asioita silloin kun aloitin. En voi ymmärtää miten sama terveydellinen positiivinen vaikutus voisi pidemmällä aikavälillä muuttua epäterveelliseksi. Jos odotat tutkimustuloksia ja vasta sitten reagoit niin siihen menee helposti yksi ihmisikä, koska näitä tutkimustuloksia syntyy kuin liukuhihnalta aina kulloisenkin tarpeen mukaan. Tieteessäkin huijataan. Kai Sinä sen tiesit.
- perustelemaan

väitteet, toisin kuin kaikenmaailman uskomuksissa, joissa asioita vain sanotaan, vaivautumatta perustelemaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762074Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361733Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101412Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291213Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591203Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161048- 60962
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58961