Helsingin keskusta on naisten peräkammari

akak

Oletteko huomanneet saman kuin minä: Helsingin keskustan asuttavat tänä päivänä lähes pelkästään yksinäiset keski-ikäiset ja sitä vanhemmat naiset.

Olen jonkin aikaa miettinyt mikä h-vetin automaatti näitä vanhojapiikoja sylkee mutta sitten keksin: Eivät ne naiset mitään vanhojapiikoja ole jotka eivät ole kelvanneet kenellekään, he ovat eronneet. Naisille eroaminen tuntuu nykyään olevan enemmän sääntö kuin poikkeus ja sen jälkeen tavoitteena on muuttaa mahdollisimman keskustaan johonkin mikroluukkuun josta on lyhyt matka shoppailemaan ja plattekahveille.

Mitään vannoutuneita poikamies"tyttöjä" nämä naiset eivät kuitenkaan ole, kaukana siitä. Viikonloppuisin he kansoittavat kaikki vähänkin järkevämmät ravintolat ja vähintään yhtä tärkeää kuin juoda itsensä känniin heille on katsella miesten suuntaan. Loppuillasta saavat sivistyneet miehet sitten kuulla tökeröitä ehdotuksia näiltä kännisiltä peräkammarinnaisilta joiden riippuvia lihoja eivät edes push-up -alusvaatteet pysty piilottamaan.

Minusta näille riippulihanaisille pitäisi asettaa porttikielto keskustaan. He vinouttavat keskustassa yrittäprofiilin: kohta siellä ei ole muita kuin kenkä-, vaate- ja kosmetiikkaliikkeitä, niin ja kahviloita ja apteekkeja tietysti. He myrkyttävät nuorisomme mielen: teini-ikäiset tytöt saavat käsityksen, että lyhytjänteinen elämäntyyli runsaine alkoholinkäyttöineen, shoppailuineen ja löyhine sukupuolimoraaleineen on jotenkin tavoiteltavaa. Lisäksi he ovat osaltaan eriyttämässä yhteiskuntaamme ja lokeroimassa ihmisiä kasteihin asuinpaikan mukaan.

Minusta tämä riippulihavuori pitäisi siirtää lähiöihin pois keskustan ilmaa pilaamasta. Vapaa-aikansa he voisivat viettää vaikka lähiökapakoissa joissa heidän entiset aviomiehensäkin istuvat. Samanlaiset linnuthan lentävät yhdessä.

8

1063

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ressukkaa

      Olet näköjään roikkunut ihan väärissä piireissä, poikaparka. Vakka kantensa...

    • Asiasta huvittunut

      Älä kirjoita aivan noin jyrkästi ja halveksuen, niin moni saattaa provosoitua keskusteluun (se lienee tavoitteesi). Esimerkiksi toi olisi aivan kelpo aloitus, jos putsattaisiin pois vähättelevät viittaukset ulkonäköön riippulihoineen ja muu ylimääräinen paatos.

    • feeling pink

      voihan wattu sentään ;) !!

    • najnen

      että sinulla Akak tuntuu olevan runsaasti aikaa roikkua näillä palstoilla. Äkeät ja melkoisen typerät kannanottosi viittaavat luonnevikaan ja pönttöpäisyyteen. Siksi sinun on vaikea löytää itsellesi ystäviä. Mutta mennään asiaasi, siis pitäisikö mielestäsi kaupunkien keskustoissa saada oleskella vain kiinteälihaiset henkilöt? Entä, jos on vanha, mutta kiinteä? Kuinka kiinteä pitäisi olla? Voiko kiinteälihaisuus olla ainoa kriteeri? Entä miehet, niistä et maininnut mitään. Pitääkö heidänkin olla kimmoisia, voidakseen liikkua keskustan alueella?
      Onko Helsingin keskusta katkerassa mielessäsi vain suuri lihakauppa?

    • Luucika

      Kuvailit juuri minun elämääni. Olen juuri sellainen korkeakoulutettu urasinkku, vietän aikaani hetkuttamalla lihojani keskustan bilepaikoissa ja joskus ihan viikollakin;) Shoppailen juuri noissa mainitsemissasi liikkeissä. Myös kuvailemiasi kunnollisia nörttimiehiä on liikaa baareissa, jotka tulevat sinne etsimään ujosti kilttiä perhetyttöä, hei miehet, olette väärässä paikassa. Minä tahdon samanlaisen playerin kuin itse olen, mieluummin useamman;)

      Eli järjestetäänkö reviiririita Helsingin keskustasta? Saavatko sinne jäädä "sivistyneet miehet" eli peräkammarin pojat vai "riippulihanaiset" eli urasinkut?

    • *reps*

      näitä provosoivia viestejä kun viljelet täällä jatkuvalla syötöllä, niin arvaahan sen, ettet mikään järjen riemuvoitto voi olla. Sääliksi käy! Tuo on niin läpinäkyvää: et ole onnistunut luomaan tasapainoista parisuhdetta, niin purat omaa pahaa oloasi haukkumalla täällä muita ja ennen kaikkea se kohdistuu naisiin. Ihan vinkkinä sanoisinkin sinulle, että mitäs jos kokeilet niitä miehiä, kun naiset on susta niin vastenmielisiä. Toisekseen....kukaan ei pakota sua menemään sinne helsingin keskustaan, joten kannattaa pysyä pois sieltä, kun sehän on täynnä näitä vastenmielisiä riippulihoja. Näillä elämänohjeilla toivotan sinulle oikein rauhaisaa loppuelämää ja Jumala sinua siunatkoon jatkossakin.

    • Striker****

      Puhut asiaa! Sitähän se meininki siellä on.

    • vato retro

      No höh. Miten sä kuvittelet että kukaan nainen kohta uskaltaa tehdä aloitteita kun täällä lauotaan tommosia kommentteja? Jos oot niin tasokas niin kai sieltä jotain ihan pintapaikkoja löytyy pelkästään nuorille ja kauniillekin.

      Olisit vaan otettu kun ne on sinusta niin kiinnostuneita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      1989
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1705
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1332
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1155
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1153
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1020
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      933
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      922
    Aihe