Löysin etsimäni

minäkin miehen suomi24 kautta ja ihastuin, rakastuin, 3 viikkoa meni ennenkuin tavattiin ja heti ekasta tapaamisesta tiesin että haluan hänet !
Hän kertoi myös rakastumisen tunteestaan.
Mutta, mutta...meillä vain n 100km välimatkaa, eihän se ole juuri mitään...mutta kun molemmilla vuorotyö ja minulla omat lapset luonani, hänellä tietyt taapaamisajat omiin lapsiin...tuntuu ettei nähdä juuri koskaan. Tästä on tullut lähes pelkkä seksisuhde, enkä sellaista halunnut. Olisin valmis tekemään suuriakin muutoksia elämässäni, mutta täytyy olla varmempi tästä suhteesta, kestäisikö se arjen...kun tuntuu ettemme tunne toisiamme kunnolla.
Minä riudun ja olen levoton kun olen hänestä erossa, en saa mitään aikaseks, työvuoro menee kuin horroksessa. Sit kun hän soittaa niin tuntuu paremmalta...ja kun nähdään niin suoraan sänkyyn...sekin ottaa päähän vaikka tietysti se on ihanaa ja aivan luonnollista että haluaa rakastella kun ei ole toista esim viikkoon nähnyt.

Haluan tähän jonkinlaisen ratkaisun...ja pakko se on tehdäkin pian. Mies ei ole puhunut vielä mitään esim yhteen muuttamisesta, enkä oikeastaan sellaista vielä näin pian haluaisikaan, lapsemmekaan eivät vielä tunne toisiaan, emmekä itse vielä oikein toistemme lapsia...

Yritän elää päivän kerrallaan ja ajatella että kaikki järjestyy jos on järjestyäkseen, mutta vaikeaa tämä on. Ihanaakin silloin kun nähdään tietysti !!

Onnea sinulle kaukosuhteesi kanssa ja Tsemppiä !!

Minäkin tutustuin mieheen erään treffipalvelun kautta. Sitä ennen olin vajaan puolen vuoden ajan seurustellut semmoisen kaverin kanssa, joka asui lähes 1000 kilsan päässä, hän oli myöskin tullut tutuksi netin välityksellä. Ehkä välimatkasta(kin) johtuen en oikein päässyt tuntemaan häntä. Hän oli se joka pisti poikki; syitä lienee monia mutta yksi oli tuo välimatka.

Tämä toinen mies asui vajaan parinsadan kilometrin päässä, näimme viikonloppuisin ja se oli tietysti varsinkin talvisaikaan vähän stressaavaa. Viikonloppu ei koskaan ollut tarpeeksi pitkä. Mutta, suhde pääsi lujittumaan, opin hänet tuntemaan ihmisenä enkä vain messenger-kamuna jonka joskus satunnaisesti näkee. Eli tämmöinen välimatka oli minusta meille kahdelle jonkinlainen haaste, mutta ei missään nimessä este.

Seurustelimme siis tähän malliin n. 9 kuukauden ajan; kuitenkin aloimme suht aikaisessa vaiheessa puhua yhteenmuuttamisesta. Kaikki järjestyi lopulta tosi helposti, hain töitä hänen asuinkunnastaan, vastauksen viipyminen odotettua pitempään teki minut kyllä hulluksi välillä, mutta sain siis työpaikan ja löimme hynttyyt yhteen kesäloman aikana. Minun oli tietysti helppo lähteä, vastaava työ odotti eikä meillä kummallakaan ole lapsia tai muita "velvollisuuksia". Meille ainakin oli tärkeää jo suht aikaisessa vaiheessa, 3-4 kk seurustelun jälkeen, puhua mahdollisuudesta muuttaa yhteen ja näin saada suhde tavallaan etenemään seuraavalle asteelle. Toki olisimme varmaan jotenkin selviytyneet pitemmänkin aikaa etäsuhteessa, mutta ajan mittaan näkemiset olisivat ehkä harventuneet (autoilu ei ole ilmaista ja toisaalta joskus viikonloppu menee ihan omiin juttuihin) ja ote jotenkin "lepsahtanut"... Tämä on kuitenkin hyvin yksilöllistä, mutta mulle oli tärkeää ruveta suunnittelemaan YHTEISTÄ tulevaisuutta jo hyvissä ajoin.

Ota tuo välimatka ihan terveellisenä haasteena suhteellenne. Sitäpaitsi oma mieli varmaan vähän rauhoittuu pikku hiljaa kun "pahin" rakastumismyrsky menee ohi. Sitten se suhde oikeastaan vasta pääseekin lujittumaan oikein lujaksi.

Tsemppiä! :)

Tuo sun välimatkahan on aivan "naurettava" jos ei tota kestä niin muusta on kiinni. itse olen seurustellut ihananan ihmisen kanssa ja meillä välimäatkaa tuohon moninkertaisesti. Joten se on muusta kiinni jos ei kestä. kaikke a hyvää teille molemmille

Hei, itselläni varsin samanlainen tilanne. Löysin miehen suomi24 treffeistä ja nyt olemme seurustelleet 5 kk:n ajan. Meillä on myös 150 km:n etäisyys välillämme. Minulla itselläni on kaksi lasta. Olisi mukava vaihtaa ajatuksia enemmänkin kanssasi vaikka sähköpostitse, mikäli sinulle sopii.