Pitää ottaa sellainen

jonka saa

Täällä haukutaan moku-suhteissa eläviä naisia jatkuvasti rumiksi ja tyhmiksi. Eikö ole kuitenkin parempi, että komeiden, fiksujen, rikkaiden ja lahjakkaiden suomalaisten miesten ei tarvitse ottaa vaivoiksensa näitä jokinorsuja, vaan he tyytyvät suosiolla sellaisiin tyyppeihin, joita nyt sattuvat saamaan?

Muutenhan ne jokinorsut yrittäisivät narrata elättäjikseen suomalaisia miehiä. Olisihan se ihan sietämätöntä, hätistellä blondeja kimpustaan päivät pitkät. Luulisi, että sitä maksaa parit sosiaaliturvamaksut ihan siitä riemusta, ettei tarvitse itse moisista ämmistä kärsiä.

Tässä elämässähän homma etenee niin, että itseaiheutetusta kärsimyksestä ei saa säälipisteitä. Jos ne muijat hankkivat itselleen tuhoon tuomittuja mokusuhteita siitä huolimatta, että niitä niitä informoidaan monelta taholta etukäteen, että kärsimystä siitä vaan seuraa, niin minkäpä sille enää voi.Jos ne eivät uskoneet siinä vaiheessa kun niitä informoitiin, niin ei varmaan sitten enää mikään järkipuhe, tilasto, tai humaani vetoaminen auta. Pääasia ettei tartte sellaista muijaa omassa kodissa kattella, eiks jeh?

32

1892

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juristi -

      Ymmärrän tosiaan teitä. Jos itse olisin lähiöpirkko ja minun pitäisi valita sohvalla makoileva, kaljaa kittaava ja jääpallia vahtaava suomiluuseri tai sohvalla makoileva, kaljaa kittaava ja pötkypallia vahtaava turkkilainen luuseri, niin valitsisin sen turkkilaisen luuserin. Miksi? Koska se nyt vaan on niin helvetin eksoottista.

      • nytten

        Se jääpallia vahtaava suomiluuseri haluaisi lähiöpirkon. Mutta eihän se halua, niin kuin on tätä palstaa seuratessa käynyt moneen kertaan ilmi.

      • totuus tässä
        nytten kirjoitti:

        Se jääpallia vahtaava suomiluuseri haluaisi lähiöpirkon. Mutta eihän se halua, niin kuin on tätä palstaa seuratessa käynyt moneen kertaan ilmi.

        mutta jos niitten jokaista askelta pitää vahtia ja raportoida millon milläkin foorumilla niin sillon on kyllä kyse mustasukkaisuudesta ja kateudesta, eikä muusta piste.

      • Sanna

        Väärin. Siksi me valitaan se turkkilainen, tai lähes kuka ulkomaalaismies tahansa, koska he ovat

        a)Huomaavaisia ja huolehtivat naisensa tarpeista b)Romanttisia ja helliä
        c)Pitävät huolta itsestään
        d)Uskomattoman hyväkroppaisia, seksikkäitä ja komeita
        e)Eivät ryyppää ja ravaa baareissa
        f)Ovat hyvin viriilejä makuuhuoneessa
        g)Eivät ole pinnallisia ulkonäön kyttääjiä
        Tässä tärkeimmät, ja näistä mikään tuskin pätee suomalaismiehiin. Siinä sulle eksotiikkaa :D

      • höpö.............
        Sanna kirjoitti:

        ;) Kiva mielikuvitus sulla. Sillä pääsee pitkälle! :-D

      • Juristi -
        Sanna kirjoitti:

        Väärin. Siksi me valitaan se turkkilainen, tai lähes kuka ulkomaalaismies tahansa, koska he ovat

        a)Huomaavaisia ja huolehtivat naisensa tarpeista b)Romanttisia ja helliä
        c)Pitävät huolta itsestään
        d)Uskomattoman hyväkroppaisia, seksikkäitä ja komeita
        e)Eivät ryyppää ja ravaa baareissa
        f)Ovat hyvin viriilejä makuuhuoneessa
        g)Eivät ole pinnallisia ulkonäön kyttääjiä
        Tässä tärkeimmät, ja näistä mikään tuskin pätee suomalaismiehiin. Siinä sulle eksotiikkaa :D

        Jokaisella on oma makunsa ja hyvä niin. Onnea sinulle. Itse näen kyllä kaupungilla vain väsyneitä ja hikisiä turkkilaisia pizzakuskeja, mutta jos lihavat ja suomalaisilta junteilta käytettynä ostettuihin tuulipukuihin pukeutuvat turkkilaiset ovat mielestäsi seksikkäitä, niin hyvä niin. En tiedä turkkilaisten juomatavoista, mutta teinitytöt tuntuvat kyllä kelpaavan ostarilla, kunhan niille on ensin tarjottu vähän viinaa.

        Uskon ehdottomasti sen, että turkkilaiset eivät ole pinnallisia ulkonäön kyttääjiä, varsinkin kun heidän kumppaneitaan katsoo. Täytyy tunnustaa, että itse olen kyllä aika pinnallinen ulkonäönkyttääjä.

      • jen

        mun kohdalle on sattunu yks turkkilainen, eikä tyypillä ollu mitään hajua naisen anatomiasta tai tarpeista. tuskanen äheltäjä oli.

      • Sanna
        Juristi - kirjoitti:

        Jokaisella on oma makunsa ja hyvä niin. Onnea sinulle. Itse näen kyllä kaupungilla vain väsyneitä ja hikisiä turkkilaisia pizzakuskeja, mutta jos lihavat ja suomalaisilta junteilta käytettynä ostettuihin tuulipukuihin pukeutuvat turkkilaiset ovat mielestäsi seksikkäitä, niin hyvä niin. En tiedä turkkilaisten juomatavoista, mutta teinitytöt tuntuvat kyllä kelpaavan ostarilla, kunhan niille on ensin tarjottu vähän viinaa.

        Uskon ehdottomasti sen, että turkkilaiset eivät ole pinnallisia ulkonäön kyttääjiä, varsinkin kun heidän kumppaneitaan katsoo. Täytyy tunnustaa, että itse olen kyllä aika pinnallinen ulkonäönkyttääjä.

        Oma mieheni ei kuulu noihin mainitsemiisi pizzakukeihin, vaan on varastotyöntekijä. No joo, eipä ole mikään huippuhomma, mutta rahaa saa ihan hyvin. Mieheni pukeutuu yleensä farkkuihin ja siisteihin paitoihin, yleensä ruutukuviollisiin napillisiin paitoihin, joskus pooloihin, neuleisiin ja gollegepuseroihin. Juhlavampiin tilaisuuksiin hän laittaa pitkät suorat housut ja kauluspaidan, ja joskus ihan puvunkin. Ja voin sanoa, että siististi pukeutunut mieheni on erittäin seksikäs ja jos hän vähän hikoilee, niin sitä parempi :D Mieheni mitat ovat 175 cm ja 72 kg eli normaalipainoinen, eikö totta? Mitä tulee viinan juomiseen, niin mieheni ei ole koskaan koskenut alkoholiin, sillä hän on muslimi, joka noudattaa islamia tunnollisesti.

        Itse olen kristitty, ja mieheni hyväksyy sen täysin. Olen hiukan ylipainoinen, mutta en nyt sentään sairaalloisen lihava. Mieheni pitää minusta juuri tälläisenä, eikä todellakaan oleta minun olevan langanlaihan supermallin mitoissa, vaikka itse menisi miesmallista läpi milloin tahansa. Tämä e ole vain minun mielipiteeni, vaan monet naiset ovat sanoneet samaa. Kuulin kerran eräillä syntymäpäivillä, kun mieheni puhui erään naisvieraan kanssa, joka kysyi häneltä ihmetellen, että miksi mieheni on minun kanssani, kun hän on niin hyvännäköinen, ja minä taas lihavanpuoleisempi. Mieheni lopetti keskustelun samantien, ja tuli minun luokseni. Miksiköhän hän tosiaan on minun kanssani, kun voisi saada parempiakin? Voisikohan hän oikeasti rakastaa minua? =)

        Okei. Onnea teille.

      • yks vaan
        Sanna kirjoitti:

        Väärin. Siksi me valitaan se turkkilainen, tai lähes kuka ulkomaalaismies tahansa, koska he ovat

        a)Huomaavaisia ja huolehtivat naisensa tarpeista b)Romanttisia ja helliä
        c)Pitävät huolta itsestään
        d)Uskomattoman hyväkroppaisia, seksikkäitä ja komeita
        e)Eivät ryyppää ja ravaa baareissa
        f)Ovat hyvin viriilejä makuuhuoneessa
        g)Eivät ole pinnallisia ulkonäön kyttääjiä
        Tässä tärkeimmät, ja näistä mikään tuskin pätee suomalaismiehiin. Siinä sulle eksotiikkaa :D

        Minä en usko koko juttua. Niin mitenkä sen "uskomattoman hyväkroppaisen, seksikkään ja komean kanssa olikaan? Miehesi on siis lyhyt ja normaalipainoinen ja pukeutuu aika tavallisen tylsästi.

      • tietäjäx

        ...mutta pitäisi kasvaa vielä 15cm jotta mallinmittoihin pääsisi...

      • Sanna
        yks vaan kirjoitti:

        Minä en usko koko juttua. Niin mitenkä sen "uskomattoman hyväkroppaisen, seksikkään ja komean kanssa olikaan? Miehesi on siis lyhyt ja normaalipainoinen ja pukeutuu aika tavallisen tylsästi.

        175 cm miehellä on ihan normaali pituus, ei lyhyt. Mallilla saisi toki olla ehkä 5-10 senttiä lisää, mutta ei nyt sentään 190 senttinen täydy olla, että malliksi kelpuutetaan. Ja kyllä johonkin katalogeihin taatusti pääsee mieheni ulkoisella olemuksella. Mutta häntä sellainen ei kiinnosta, joten sinänsä tästä puhuminen on aika turhaa. Ja jos siistit perusvaatteet, ovat tuulipuvun tavoin tylsiä, niin mitenköhän mieheni pitäisi sinun mielestäsi pukeutua? Käytät itse varmaan päivittäin silkkiä, samettia ja turkiksia. Ja joka päivälle on varmaan oma juhlapuku, frakkeja ja silinterihattuja. Varmaan sinulla on kultaketju kaulassa ja timanttisormukset sormissa. Hankipa poju oikeasi elämä.

      • Sanna
        tietäjäx kirjoitti:

        ...mutta pitäisi kasvaa vielä 15cm jotta mallinmittoihin pääsisi...

        Luepa alempana oleva viestini.

      • m22.
        Sanna kirjoitti:

        Väärin. Siksi me valitaan se turkkilainen, tai lähes kuka ulkomaalaismies tahansa, koska he ovat

        a)Huomaavaisia ja huolehtivat naisensa tarpeista b)Romanttisia ja helliä
        c)Pitävät huolta itsestään
        d)Uskomattoman hyväkroppaisia, seksikkäitä ja komeita
        e)Eivät ryyppää ja ravaa baareissa
        f)Ovat hyvin viriilejä makuuhuoneessa
        g)Eivät ole pinnallisia ulkonäön kyttääjiä
        Tässä tärkeimmät, ja näistä mikään tuskin pätee suomalaismiehiin. Siinä sulle eksotiikkaa :D

        Huono provo mutta vastaan kuitenkin että
        on TODELLA naiivia ajatella että kaikki 'eksoottiset' miehet olisivat tuollaisia. Jos turkkilainen mies leikkaa sormeensa veitsellä niin ei varmaan tarvitse arvata mitä sieltä vuotaa, ja ei sieltä ei vuoda suklaata.

        Mitä tulee noihin kohtiin niin suomalaisille naisille varmaan G on kaikista tärkein, koska sen mukana tulee sisäänrakennettu itsepetos, mitäs sitä nyt ulkonäöstä yhtään huolehtimaan.
        Oletteko koskaan kuulleet että ihminen joka vaivautuu pitämään itseään kunnossa ja huolehtii itsestään ei ole paitsi viehättävä vaan SE VASTA KERTOOKIN luonteesta.

        Itsekuri on hieno asia, minä en ainakaan haluaisi mitään kermaperse naista joka hokee peilin edessä "oonksmä läski oonksmä läski ei sillä väliä sisimmällä vaan on, ei kyllä mä oon läski, mutta ei sillä väliä" sitten siirtyy kirjoittelemaan vartin välein tekstareita ja kysymään "missä oot mitä teet koska tulet" samalla miettien "se ihan varmana PETTÄÄ kun oon läski!".
        Ja tuolla en nyt vihjaa että huonokuntoista naista keskimääräistä helpommin petettäisiin, tai että he olisivat keskimääräistä vainoharhaisempia mutta ne tapaukset mitä minä olen tavannut, ovat olleet huonosta omastatunnosta kärsiviä erittäin epävakaita tapauksia. Ja se paistoi jo heidän ulkonäöstään, en ole koskaan itsevarmaa "xl-naista" tavannut, niitä ihan varmasti on sen tiedän, ja he ovat onnellisia. Mutta ei ole omalle kohdalle sattunut.

        Monet varmaan leimaavat minut nyt pinnalliseksi, mutta sen vain sanon että oma naiseni on tuotanoin, kuten tuntuu olevan tyypillistä niin vähän päässyt "pöhöttymään" suhteen myötä mutta minua se ei haittaa, niin kauan aikaa kun se ei heijastu hänen omaantuntoonsa on hyvä. Sitten kun se alkaa heijastumaan, lähden mielelläni uusiin liikunnallisiin harrastuksiin hänen kanssaan.
        Itse pysyn jo työni puolesta kunnossa.

      • joopa joo
        Sanna kirjoitti:

        175 cm miehellä on ihan normaali pituus, ei lyhyt. Mallilla saisi toki olla ehkä 5-10 senttiä lisää, mutta ei nyt sentään 190 senttinen täydy olla, että malliksi kelpuutetaan. Ja kyllä johonkin katalogeihin taatusti pääsee mieheni ulkoisella olemuksella. Mutta häntä sellainen ei kiinnosta, joten sinänsä tästä puhuminen on aika turhaa. Ja jos siistit perusvaatteet, ovat tuulipuvun tavoin tylsiä, niin mitenköhän mieheni pitäisi sinun mielestäsi pukeutua? Käytät itse varmaan päivittäin silkkiä, samettia ja turkiksia. Ja joka päivälle on varmaan oma juhlapuku, frakkeja ja silinterihattuja. Varmaan sinulla on kultaketju kaulassa ja timanttisormukset sormissa. Hankipa poju oikeasi elämä.

        itsehän sinä pinnallinen, ruma ja tyhjäpäinen akka rupesit niistä mitoista puhumaan. luepa ensimmäinen viestisi, sitten toinen jne. jne. jotain johdonmukaisuutta, jookosta. Mutta oikeastihan sinulla ei mitään miestä edes ole.

      • Pitkää

        Suomalaisen miehen keskipituus on kyllä 179cm, eikä sekään poikkeuksellisen korkea keskipituus ole. Sinänsä tästä puhuminen on turhaa mut miehesi on kyllä pätkä että sillai.

      • Sanna
        m22. kirjoitti:

        Huono provo mutta vastaan kuitenkin että
        on TODELLA naiivia ajatella että kaikki 'eksoottiset' miehet olisivat tuollaisia. Jos turkkilainen mies leikkaa sormeensa veitsellä niin ei varmaan tarvitse arvata mitä sieltä vuotaa, ja ei sieltä ei vuoda suklaata.

        Mitä tulee noihin kohtiin niin suomalaisille naisille varmaan G on kaikista tärkein, koska sen mukana tulee sisäänrakennettu itsepetos, mitäs sitä nyt ulkonäöstä yhtään huolehtimaan.
        Oletteko koskaan kuulleet että ihminen joka vaivautuu pitämään itseään kunnossa ja huolehtii itsestään ei ole paitsi viehättävä vaan SE VASTA KERTOOKIN luonteesta.

        Itsekuri on hieno asia, minä en ainakaan haluaisi mitään kermaperse naista joka hokee peilin edessä "oonksmä läski oonksmä läski ei sillä väliä sisimmällä vaan on, ei kyllä mä oon läski, mutta ei sillä väliä" sitten siirtyy kirjoittelemaan vartin välein tekstareita ja kysymään "missä oot mitä teet koska tulet" samalla miettien "se ihan varmana PETTÄÄ kun oon läski!".
        Ja tuolla en nyt vihjaa että huonokuntoista naista keskimääräistä helpommin petettäisiin, tai että he olisivat keskimääräistä vainoharhaisempia mutta ne tapaukset mitä minä olen tavannut, ovat olleet huonosta omastatunnosta kärsiviä erittäin epävakaita tapauksia. Ja se paistoi jo heidän ulkonäöstään, en ole koskaan itsevarmaa "xl-naista" tavannut, niitä ihan varmasti on sen tiedän, ja he ovat onnellisia. Mutta ei ole omalle kohdalle sattunut.

        Monet varmaan leimaavat minut nyt pinnalliseksi, mutta sen vain sanon että oma naiseni on tuotanoin, kuten tuntuu olevan tyypillistä niin vähän päässyt "pöhöttymään" suhteen myötä mutta minua se ei haittaa, niin kauan aikaa kun se ei heijastu hänen omaantuntoonsa on hyvä. Sitten kun se alkaa heijastumaan, lähden mielelläni uusiin liikunnallisiin harrastuksiin hänen kanssaan.
        Itse pysyn jo työni puolesta kunnossa.

        Jos katsoit muita viestejäni, niin en tarkoittanutkaan, että kaikki ulkkismiehet ovat upeita yms, vaan puhuin omasta miehestäni. Enkä siis ole provo, vaan ihan totta olen puhunut.

        Mieheni on hellä ja ihana rakastaja, eikä g-piste ole todellakaan se mikä naiselle on tärkeintä. Naista voi helliä monella tavoin, kuten puhaltamalla niskaan, silittämällä hiuksia, suutelemalla kaulaa, pitämällä sylissä, koskettamalla kasvoja, suutelemalla ja vain oemalla lähellä. Mieheni ottaa minut huomioon kaikessa, ja minun hyvinvointini on hänelle tärkeintä. Olen ollut todella onnekas löytäessäni ihanan ihmisen elämääni.

        En ole epävarma itsestäsi, eikä minulla ole heikko itetunto, vaikka olenkin ylipainoinen. Olen sinut itseni kanssa, ja se heijastuu myös käytökseeni ja näkyy luonteessani ainastaan myönteisenä asiana. Kiitos kuitenkin asiallisesta viesistäsi. Hyvää jatkoa!

      • Sanna
        Pitkää kirjoitti:

        Suomalaisen miehen keskipituus on kyllä 179cm, eikä sekään poikkeuksellisen korkea keskipituus ole. Sinänsä tästä puhuminen on turhaa mut miehesi on kyllä pätkä että sillai.

        Mieheni ei olekaan suomalainen, joten vähän tyhmää vertailla noita keskipituuksia. Ja johan sanoin, että mies ei ole malliksi aikomassa, joten hänen pituutensa ei ole vajavainen. Mitä tulee kääpiöyteen, niin olkoon sitten niin, jos sinä arvostat vain pitkiä miehiä.

      • Sanna
        joopa joo kirjoitti:

        itsehän sinä pinnallinen, ruma ja tyhjäpäinen akka rupesit niistä mitoista puhumaan. luepa ensimmäinen viestisi, sitten toinen jne. jne. jotain johdonmukaisuutta, jookosta. Mutta oikeastihan sinulla ei mitään miestä edes ole.

        Itse olet yhtä säälittävä, kun haukut täällä tuntemattomia ihmisiä. En ole pinnallinen, halusin vain näpäyttää alkuperäistä kirjoittajaa. Mies kyllä löytyy, enpä pyörisi muuten näillä palstoilla puhumassa turhia, niinkuin sinä.

      • Manna
        Sanna kirjoitti:

        Jos katsoit muita viestejäni, niin en tarkoittanutkaan, että kaikki ulkkismiehet ovat upeita yms, vaan puhuin omasta miehestäni. Enkä siis ole provo, vaan ihan totta olen puhunut.

        Mieheni on hellä ja ihana rakastaja, eikä g-piste ole todellakaan se mikä naiselle on tärkeintä. Naista voi helliä monella tavoin, kuten puhaltamalla niskaan, silittämällä hiuksia, suutelemalla kaulaa, pitämällä sylissä, koskettamalla kasvoja, suutelemalla ja vain oemalla lähellä. Mieheni ottaa minut huomioon kaikessa, ja minun hyvinvointini on hänelle tärkeintä. Olen ollut todella onnekas löytäessäni ihanan ihmisen elämääni.

        En ole epävarma itsestäsi, eikä minulla ole heikko itetunto, vaikka olenkin ylipainoinen. Olen sinut itseni kanssa, ja se heijastuu myös käytökseeni ja näkyy luonteessani ainastaan myönteisenä asiana. Kiitos kuitenkin asiallisesta viesistäsi. Hyvää jatkoa!

        kukaan ei enää usko juttujasi. viestiketju lienee pulkassa. toivottavasti löydät joskus oikean rakkauden. hei.

      • Sanna
        Manna kirjoitti:

        kukaan ei enää usko juttujasi. viestiketju lienee pulkassa. toivottavasti löydät joskus oikean rakkauden. hei.

        Ei vaan toivottavasti sinä löydät itsellesi miehen, ettei tarvitse kadehtia toisten miehiä ja rakkautta.

      • eräsvain
        Pitkää kirjoitti:

        Suomalaisen miehen keskipituus on kyllä 179cm, eikä sekään poikkeuksellisen korkea keskipituus ole. Sinänsä tästä puhuminen on turhaa mut miehesi on kyllä pätkä että sillai.

        Minusta 175 on juuri optimaalinen pituus miehelle. Yli 185-senttiset on jo liian pitkiä, sitä pidemmät ovat jotenkin hullunkurisen näköisiä epäsuhtaisen näköisine vartaloineen.

      • ______________
        eräsvain kirjoitti:

        ???

      • et läskitkin kelpaa
        Sanna kirjoitti:

        Oma mieheni ei kuulu noihin mainitsemiisi pizzakukeihin, vaan on varastotyöntekijä. No joo, eipä ole mikään huippuhomma, mutta rahaa saa ihan hyvin. Mieheni pukeutuu yleensä farkkuihin ja siisteihin paitoihin, yleensä ruutukuviollisiin napillisiin paitoihin, joskus pooloihin, neuleisiin ja gollegepuseroihin. Juhlavampiin tilaisuuksiin hän laittaa pitkät suorat housut ja kauluspaidan, ja joskus ihan puvunkin. Ja voin sanoa, että siististi pukeutunut mieheni on erittäin seksikäs ja jos hän vähän hikoilee, niin sitä parempi :D Mieheni mitat ovat 175 cm ja 72 kg eli normaalipainoinen, eikö totta? Mitä tulee viinan juomiseen, niin mieheni ei ole koskaan koskenut alkoholiin, sillä hän on muslimi, joka noudattaa islamia tunnollisesti.

        Itse olen kristitty, ja mieheni hyväksyy sen täysin. Olen hiukan ylipainoinen, mutta en nyt sentään sairaalloisen lihava. Mieheni pitää minusta juuri tälläisenä, eikä todellakaan oleta minun olevan langanlaihan supermallin mitoissa, vaikka itse menisi miesmallista läpi milloin tahansa. Tämä e ole vain minun mielipiteeni, vaan monet naiset ovat sanoneet samaa. Kuulin kerran eräillä syntymäpäivillä, kun mieheni puhui erään naisvieraan kanssa, joka kysyi häneltä ihmetellen, että miksi mieheni on minun kanssani, kun hän on niin hyvännäköinen, ja minä taas lihavanpuoleisempi. Mieheni lopetti keskustelun samantien, ja tuli minun luokseni. Miksiköhän hän tosiaan on minun kanssani, kun voisi saada parempiakin? Voisikohan hän oikeasti rakastaa minua? =)

        Eihän se mikään ongelma ole, että rumat ja läskitkin saa "eroottista", "uskollista" ja "naisen huomioivaa" seuraa. Se vain on ongelma, että noita muslimeja on sitten taas koko seuraava sukupolvi, ja taas hullu uskonto saa lisää valtaa.
        Kun rumat oppis ehkäisee, tulisi meistä pohjolan asukkaistakin yhtä komeita:))

      • m22.
        Sanna kirjoitti:

        Jos katsoit muita viestejäni, niin en tarkoittanutkaan, että kaikki ulkkismiehet ovat upeita yms, vaan puhuin omasta miehestäni. Enkä siis ole provo, vaan ihan totta olen puhunut.

        Mieheni on hellä ja ihana rakastaja, eikä g-piste ole todellakaan se mikä naiselle on tärkeintä. Naista voi helliä monella tavoin, kuten puhaltamalla niskaan, silittämällä hiuksia, suutelemalla kaulaa, pitämällä sylissä, koskettamalla kasvoja, suutelemalla ja vain oemalla lähellä. Mieheni ottaa minut huomioon kaikessa, ja minun hyvinvointini on hänelle tärkeintä. Olen ollut todella onnekas löytäessäni ihanan ihmisen elämääni.

        En ole epävarma itsestäsi, eikä minulla ole heikko itetunto, vaikka olenkin ylipainoinen. Olen sinut itseni kanssa, ja se heijastuu myös käytökseeni ja näkyy luonteessani ainastaan myönteisenä asiana. Kiitos kuitenkin asiallisesta viesistäsi. Hyvää jatkoa!

        Niin ei kaikki ulkkismiehet ole upeita.. miksi et sitten voi ihan yhtä hyvin sanoa että "ei kaikki suomalaiset miehet ole pahoja".
        Tekstissäsi sanoit että "näistä tuskin mikään pätee suomalaismieheen". Mutta heti kun joku osoittaa että on naiivia ajatella noin, niin ollaan sanomassa "ei tietenkään kaikki ulkkismiehet". Huoh
        Yhtä hyvin voisit pakittaa myös tuossa "näistä tuskin mikään pätee suomalaismieheen" kommentissasi.

        Koska minulla ei ole parempaa tekemistä juuri nyt, voisin ihan aikaa tappaakseni käydä listasi läpi ja katso miten se toimii minuun. Kyllä niistä pakko JONKUN on kohdalleen osua.

        Ja kyllä sinä tiedät mitä tarkoitin kun puhuin "tärkeimmästä kohdasta noista" ja niistä nyt sattui tuossa listassa G-kohta olemaan se tärkein.

        Jäi

        a)Huomaavaisia ja huolehtivat naisensa tarpeista
        Tarpeita on naisillakin erilaisia, muistan kaikki merkkipäivät ja hän saa aina hyvin pitkälle mietityn lahjan.
        Suhteeni on 5v vanha ja eihän sitä yhtä kiivastii enää rakastella, mutta ei yhtäkään viikkoa ole vieläkään mennyt etteikö oltaisi sitä tehty, ja mitä täältä lukee niin jotkut eivät tee sitä edes kerran kuukaudessa, joten kaiketi kaikki on ihan kohdallaan.

        b)Romanttisia ja helliä
        Eikä tälläkään rintamalla pitäisi mitään ongelmia olla.

        c)Pitävät huolta itsestään
        Kyllä

        d)Uskomattoman hyväkroppaisia, seksikkäitä ja komeita
        En osaa sanoa, uskomattoman voi käsittää niin monella eri tavalla. Mutta tämä on nyt sellainen kohta jossa vähän lipsuu.
        En ole mikään kaljamaha, mutta jos pitää ihan USKOMATON olla niin siinä karsiutuu jo varmaan urheilijoitakin, pitänee varmaan alkaa jo turvautumaan proteiini patukoihin ja steroideihin tässä vaiheessa.

        e)Eivät ryyppää ja ravaa baareissa
        Juon kyllä mutta todella harvoin humalahakuisesti, vuodessa juon humalahakuisesti noin kolme kertaa.
        Nyt kun sanon "juon kyllä" niin se on lähinnä tyyliin saunakalja ja joskus keskellä viikkoa kaverin kanssa yhdelle (ja se on ihan oikeasti se yksi).

        f)Ovat hyvin viriilejä makuuhuoneessa
        Tämä nyt ei ole kummoinen taito, kulkee aika hyvin käsi kädessä
        hyvän kunnon kanssa joten ei ongelma.

        g)Eivät ole pinnallisia ulkonäön kyttääjiä
        Tätä onkin jo käsitelty.. en ole pinnallinen.

        Niinkuin jo aiemmin kirjoitin, niin ensimmäisen viestini oli tarkoitus näpäyttää alkuperäistä tekstiä, joten se oli tarkoituksella provosoiva. Nyt jälkeenpäin olen yrittänyt tuoda esiin sen, mitä oikeasti tarkoitin ja ajattelen. En siis ole epäjohdonmukainen, vaikka olet sellaisen kuvan saanutkin.

        G-kohdasta ei muuta kommentoitavaa, kuin että minulle se ei ole se tärkein juttu, mutta en kiellä sitä, etteikö se joilekin naisille sitä olisi. Enkä myöskään ole sanonut, että suomalaiset miehet ovat pahoja, mutta ainakin moni näistä palstahäiriköistä ovat sellaisia, jotka tuskin ovat huomaavaisia muita ihmisiä kohtaan, kunnioittavat naisia ja ovat sivistyneitä ihmisiä. Heidän viestinsä ovat osoitus jostain ihan muusta.

      • Sanna
        m22. kirjoitti:

        Jäi

        a)Huomaavaisia ja huolehtivat naisensa tarpeista
        Tarpeita on naisillakin erilaisia, muistan kaikki merkkipäivät ja hän saa aina hyvin pitkälle mietityn lahjan.
        Suhteeni on 5v vanha ja eihän sitä yhtä kiivastii enää rakastella, mutta ei yhtäkään viikkoa ole vieläkään mennyt etteikö oltaisi sitä tehty, ja mitä täältä lukee niin jotkut eivät tee sitä edes kerran kuukaudessa, joten kaiketi kaikki on ihan kohdallaan.

        b)Romanttisia ja helliä
        Eikä tälläkään rintamalla pitäisi mitään ongelmia olla.

        c)Pitävät huolta itsestään
        Kyllä

        d)Uskomattoman hyväkroppaisia, seksikkäitä ja komeita
        En osaa sanoa, uskomattoman voi käsittää niin monella eri tavalla. Mutta tämä on nyt sellainen kohta jossa vähän lipsuu.
        En ole mikään kaljamaha, mutta jos pitää ihan USKOMATON olla niin siinä karsiutuu jo varmaan urheilijoitakin, pitänee varmaan alkaa jo turvautumaan proteiini patukoihin ja steroideihin tässä vaiheessa.

        e)Eivät ryyppää ja ravaa baareissa
        Juon kyllä mutta todella harvoin humalahakuisesti, vuodessa juon humalahakuisesti noin kolme kertaa.
        Nyt kun sanon "juon kyllä" niin se on lähinnä tyyliin saunakalja ja joskus keskellä viikkoa kaverin kanssa yhdelle (ja se on ihan oikeasti se yksi).

        f)Ovat hyvin viriilejä makuuhuoneessa
        Tämä nyt ei ole kummoinen taito, kulkee aika hyvin käsi kädessä
        hyvän kunnon kanssa joten ei ongelma.

        g)Eivät ole pinnallisia ulkonäön kyttääjiä
        Tätä onkin jo käsitelty.. en ole pinnallinen.

        Kiitos, kun osoitit olevasi kunnon mies, joka oikeasti tietää mistä puhuu, eikä yritä esittää muuta kuin on. Listasi oli aivan kunnollinen, ja uskon että naisesi/vaimosi on tyytyväinen ja kiitollinen, että on sinut löytänyt.

        Minäkään en ole pinnallinen, vaikka viesteistäni on voinut sen käsityksn saada. Olen aika helposti provosoitavissa, joten tyylini on voinut olla turhan tylyä, mutta olen sentään mielestäni pysynyt asialinjalla. Suututti vain, kun viitattiin vain eksotiikka hakuisuuteen, jos on yhdessä ulkkismiehen kanssa. Hehän eivät tietenkään voi olla komeita siksi oli pakko listata näitä "pinnallisia" puolia.

      • mun mielipide
        eräsvain kirjoitti:

        Minusta 175 on juuri optimaalinen pituus miehelle. Yli 185-senttiset on jo liian pitkiä, sitä pidemmät ovat jotenkin hullunkurisen näköisiä epäsuhtaisen näköisine vartaloineen.

        Paras on pitkä mies, mieluiten 190 cm. Silloin tuntee olevansa miehen kanssa. Lyhyt mies on kauhistus kun itse olen 178 cm.

        Kyllä lyhyt tappi on hullunkurisempi kuin vähän liian pitkä.

      • Mies 188,5 cm
        mun mielipide kirjoitti:

        Paras on pitkä mies, mieluiten 190 cm. Silloin tuntee olevansa miehen kanssa. Lyhyt mies on kauhistus kun itse olen 178 cm.

        Kyllä lyhyt tappi on hullunkurisempi kuin vähän liian pitkä.

        Kirjoitus oli loistava esimerkki eräiden palstan ruusujen henkisestä tasosta. Elämän syväluotaavuus oikein pyrkii pinnalle.

      • marie
        Mies 188,5 cm kirjoitti:

        Kirjoitus oli loistava esimerkki eräiden palstan ruusujen henkisestä tasosta. Elämän syväluotaavuus oikein pyrkii pinnalle.

        Eipä se sinunkaan hengentuotteesi mikään kovin pohdiskeleva ollut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2025
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1709
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1358
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1171
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1169
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1024
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      945
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      934
    Aihe