Rauhanturvaajat Kosovossa

Eräs Vaimo

Paljon meitä ulkomaalaisen kanssa liitossa olevia naisia mustamaalataan ja miehemme haukutaan jos miksikin prostituution välittäjiksi jne. Tässä uutisointia STT:stä, lukekaa ja mielipiteitä kiitos:)

RAUHANTURVAAJIA SYYTETÄÄN SEKSUAALISESTA HYVÄKSIKÄYTÖSTÄ
YK:n rauhanturvaajat syyllistyvät suojattiensa seksuaaliseen hyväksikäyttöön huomattavasti aiempaa useammin. Näyttöä on myös järjestelmällisestä korruptiosta YK:n hallinnoimassa Kosovossa. Näistä synkistä tiedoista kertoo maailmanjärjestön sisäinen valvontavirasto (OIOS) tuoreessa raportissaan. Virasto painottaa, että vakavien väärinkäytösten, erityisesti seksuaalisen hyväksikäytön ja raiskausten, jyrkkä lisääntyminen vaatii tiukkaa puuttumista asiaan. Ongelmaa on jo yritetty poistaa lisäämällä rauhanturvaajien koulutusta ja valvontaa. - Tarkastajat ovat havainneet, että henkilökunnan koulutus on ollut puutteellista ja että muissa kuin seksuaalirikoksissa myös valitukset on puutteellisesti kirjattu ja arkistoitu, selonteossa todetaan.
YK-tehtävissä pitkään toiminut Elisabeth Rehn sanoo topakasti, että valvontavirasto näyttää jälleen kerran tulevan vähän jälkijunassa. Ongelma on ollut tiedossa jo kauan, ja siihen on vaadittu korjausta ihan korkeimmalta taholta. - Pääsihteeri Kofi Annan on vaatinut ehdotonta nollatoleranssia eli että jo yksikin väärinkäytös johtaa lähtöpasseihin rauhanturvaajille ja muulle YK-henkilökunnalle, Rehn sanoo puhelinhaastattelussa STT:lle. Rehn on saanut käytännön kokemusta rauhanturvatyöstä muun muassa toimiessaan pääsihteerin erityisavustajana Balkanilla ja laatiessaan YK-raporttia naisista sodissa ja konflikteissa. Naiset, sota ja rauha -selonteon laadinnassa Rehnin työtoverina oli Ellen Johnson Sirleaf, joka nykyisin kamppailee Liberian presidentinvirasta yhdessä kuuluisan jalkapalloilijan kanssa. Raportin tekijät tutustuivat tilanteeseen useissa konfliktien repimässä maassa.

Ihmiskauppa ja seksiorjuus lisääntyvät

- On auttamatta ollut niin, että siellä missä on rauhanturvaoperaatio ja paikalle tulee paljon kansainvälisiä rauhanturvaajia, ihmiskauppa ja seksiorjuus lisääntyvät aivan valtavasti, Rehn sanoo. - Tästä syystä onkin valtavan tärkeää, että YK puuttuu asiaan. Elisabeth Rehn ei halua mustamaalata rauhanturvaajia ryhmänä, vaan muistuttaa, että vaativaan työhön on saatava tarvittava koulutus. Suomalaiset ja muiden Pohjoismaiden rauhanturvaajat saavat viikkojen koulutuksen myös ihmisoikeuskysymyksissä, eikä heitä yleensä esiinny skandaalien yhteydessä, Rehn muistuttaa. - Suuri skandaali sattui Kongon demokraattisessa tasavallassa, jossa tuhansia lapsia käytettiin hyväksi pakolaisleireillä, Rehn kertoo ja lisää itsekin kuulleensa pakolaisäitien kiittelevän kohtaloaan, jos perheessä on tyttöjä, koska silloin perhe pystyy helpommin järjestämään itselleen ruokaa ja lääkkeitä. Viestimet kertoivat alkuvuodesta järkyttävästä ja pitkään kestäneestä seksuaalisesta hyväksikäytöstä Kongon leireillä, missä rauhanturvaajat olivat tarjonneet suojateilleen - joissakin tapauksissa vain 13-vuotiaille tytöille - korvaukseksi seksistä leipää, pari kananmunaa tai muutamia dollareita. (STT)

LÄhde: http://www.holkkari.net/palstat.php? palsta=varsinainen

12

2855

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huomauttaja

      Jos yrität vihjailla, että suomalaiset rauhanturvaajat harrastavat moista, niin lyöt kirveesi kiveen. Noin vuosi sitten tuli TV:stä juuri kyseistä aihetta käsittelevä dokumentti, jossa haastateltiin mm. Rehniä ja hän kertoi kuinka KAIKKI tapaukseen syyllistyneet miespuoliset rauhanturvaajat olivat hänen mukaansa kotoisin maista "joissa naisten asema on huono, ja heidän oikeutensa vähäiset". Näitä maita olivat muistaakseni mm. Marokko, Bangladesh, Nigeria, Pakistan ja Egypti. Ohjelmassa puhuttiin juuri Kongosta, jossa rauhanturvaajat olivat "ostaneet" suojelemiltaan naisilta ja tytöiltä seksipalveluja käyttämällä ruokaa kauppatavarana.

      • vaan

        totean, että helppo joidenkin SUOMALAISTEN on nimitellä vaikka syypäitä ovat jotkut aivan muut. Suomalaiset rauhanturvaajat kyllä harrastavat 'iloittelua' vaikka oma vaimo olisi kotimaassa odottamassakin. Se on todistettu juttu!


      • huomauttaja
        vaan kirjoitti:

        totean, että helppo joidenkin SUOMALAISTEN on nimitellä vaikka syypäitä ovat jotkut aivan muut. Suomalaiset rauhanturvaajat kyllä harrastavat 'iloittelua' vaikka oma vaimo olisi kotimaassa odottamassakin. Se on todistettu juttu!

        Todistettu juttuko? Missä? Onko suomalaisten rauhanturvaajien pettämisestä tehty oikein tutkimus? Jos rauhanturvaajat vaimoaan pettäisivätkin paneskelemalla esim. keskenään, niin sekö olisi mielestäsi riittävä peruste hyväksyä suklaasilmäisten ulkkismiesten harjoittama lasten ja naisten hyväksikäyttö?


      • olet säälittävä
        vaan kirjoitti:

        totean, että helppo joidenkin SUOMALAISTEN on nimitellä vaikka syypäitä ovat jotkut aivan muut. Suomalaiset rauhanturvaajat kyllä harrastavat 'iloittelua' vaikka oma vaimo olisi kotimaassa odottamassakin. Se on todistettu juttu!

        Missä se todistus on? Etpä tietenkään osaa vastata, koska olet vain säälittävä valehtelija. Puolustusvoimien verkkosivulla olevan selvityksen mukaan suurinosa rauhaa turvaamassa olevista suomalaisista on nuoria sinkkuja, joilla ei ole vaimoja/miehiä.


    • juuri tämä

      Rauhanturvaajat ovat syypäitä esim. Kosovossa tapahtuvaan ihmiskauppaan. He matkustelevat ympäri maailmaa köyhissä maissa keräilemässä sopivia uhreja. Kukaan ei huomaa heidän poistumistaan asemapaikoiltaan eikä edes välitä, sillä heidän pääasiallinen tehtävänsä kohdemaassa on ihmiskaupan pyörittäminen. Ja tähän toimintaan osallistuvat kaikki sotilaat, yksikään ei jätä tilaisuutta käyttämättä.

      Paikallisilla ei ole mitään tekemistä omassa maassa tapahtuvan ihmiskaupan kanssa. He katselevat kauhulla tapahtumia sivusta ja tuomitsevat voimakkaasti kyseisen käytöksen. He taistelevat yötä päivää pelastaakseen nämä naiset.

    • nimierkkim

      Niin onko jossain mainittu, että kyseessä olisi suomalaisia rauhanturvaajia?

      Minun käsittääkseni nämä kyseiset hyväksikäyttäjät ovat maista, joista mm. suomalaisnaiset hakevat usein miehensä.

    • Pohjan häijyyyy

      Hän on syyllistynyt vihjailemalla perättömiä Suomen armeijasta vähintään maanpetturuuteen. Harmi, että poikkeustila ei ole voimassa, jolloin kenttäoikeus tekisi nopean ratkaisun asiassa.

      • rauhaturvahommia

        ... mitenkään isänmaallisuuteen tai Suomen puolustamiseen liittyvinä asioina.


      • Pohjan häijyyyy
        rauhaturvahommia kirjoitti:

        ... mitenkään isänmaallisuuteen tai Suomen puolustamiseen liittyvinä asioina.

        puolustusvoimien alaisuudessa ja jotta voisit olla Suomalainen rauhaturvaaja, niin sinun täytyy olla suorittanut asvelvollisuus Suomen armeijassa.

        Asiassa ei ole mitään epäselvää.


      • Pohjan häijyyyy
        Pohjan häijyyyy kirjoitti:

        puolustusvoimien alaisuudessa ja jotta voisit olla Suomalainen rauhaturvaaja, niin sinun täytyy olla suorittanut asvelvollisuus Suomen armeijassa.

        Asiassa ei ole mitään epäselvää.

        http://www.mil.fi/


      • mitä...
        Pohjan häijyyyy kirjoitti:

        puolustusvoimien alaisuudessa ja jotta voisit olla Suomalainen rauhaturvaaja, niin sinun täytyy olla suorittanut asvelvollisuus Suomen armeijassa.

        Asiassa ei ole mitään epäselvää.

        ...ajoin takaa. Kyseenalaistin juuri tämän yhteyden mielekkyyden, en sen olemassaoloa. Eli kerropa sinä mielipiteesi siitä, miksi suomalaiset näihin operaatioihin osallistuvat Suomen armijab alaisuudessa ja kenen resursseilla.


    • Precioso

      ..että myös Rehn sanoo tuossa laittamassasi artikkelissa, ettei nämä syytökset kosketa suomalaisia/pohjoismaisia turvaajia??

      "Suomalaiset ja muiden Pohjoismaiden rauhanturvaajat saavat viikkojen koulutuksen myös ihmisoikeuskysymyksissä, eikä heitä yleensä esiinny skandaalien yhteydessä, Rehn muistuttaa."

      Haluaisin myös muistuttaa, että pistät vahinkoa kiertämään ihan suotta. Suurimmalla osalla rauhanturvaajista ja heidän puolisoistaan ei ole mitään ulkomaalaisia puolisoita vastaan (hehän ovat kansainvälisissä tehtävissä joissa ulkomaalaisia tapaavat kokoajan!). Ja tuolla "rauhanturvaajat nussii kaikkea mikä liikkuu" asenteella teet hallaa lähinnä kotona ikävöiville vaimoille/miehille (kuten minulle). Joten mieti ensi kerralla kahdesti, tahdotko pahoittaa täysin viattomien ihmisten mieliä levittämällä moista paskaa..

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe