Asumme pohjanmaalla ja kuulumme lestdaadiolaisiin.Mieheni toimii saarnamiehenä, minä puolestaan hoidan kodin.Tiedän miehenikin harrastavan haureutta ,mutta häpeän itseäni syyllistyessäni samaan.En halua tässä kertoa tarkemmin asioistani,koska pelkään paljastuvani.Vaikka meillä on taloudellisesti kaikki hyvin ja olemme terveitä se ei silti riitä.
Olen uskossa ja petän
armoa
91559
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
..samanlainen ihminen kuten kaikki muutkin..heikko ja hauras.. ei siinä uskokaan auta..johan sen tämä hurja maailma kertoo..usko antaa meille ihmisille kuitenkin toivoa ja voimia jaksaa arjessa, sinun pitää sopia haureutesi jumalan kanssa..ei kysellä täällä netissä tyhmiä toisilta syntisiltä.
jumalan. Sitten kuuntelet, mitä oma järkesi sanoo. Sitten saatat olla valmis olemaan satuttamatta itseäsi.
Siinä meillä järjen saarnamies.
Onko uskoa vai mitä???
Kuuluminen johonkin seurakuntaan on eri asia kun elää armoitettuna yksin uskosta, yksin armosta Jeesuksen Kristuksen tähden.
Ulkoinaiset seikat, kuten kuuluminen johonkin seurakuntaan vaikka syntymän kautta ja siinä oleminen ja eläminen seurakunnan perinteiden mukaan ei anna voimaa elää uskossa.
Kun Jeesus Kristus saa ihmisessä todellisen hallintavallan, niin silloin ei ole usko kiinni maanpäällisestä seurakunnasta vaan silloin olemme liittyneenä suureen yli valtakuntien rajan vallitsevaan Jeesuksen Kristuksen seurakuntaan.
Siinä seurakunnassa ihminen eheytyy rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niinkuin itseään.
Sen uskon ja seurakunnan kautta ihminen ei tule petetyksi ja siksi hän ei myöskään petä !
vaan provo?
Jos olet oikeasti uskossa, lopeta toi meidän uskovien korottaminen jollekin jalustalle! Ei ihme, että ihmiset vieraantuvat uskosta, jos me kirkkoon jääneet korotamme itsemme muita paremmiksi.
"Sen uskon ja seurakunnan kautta ihminen ei tule petetyksi ja siksi hän ei myöskään petä." Pitäisikö uskovan olla varaenkeli? Paskapuhetta!
Kun tulin uskoon viitisen vuotta sitten, en todellakaan muuttunut millään tavalla paremmaksi tai pahemmaksi ihmiseksi. Samojen syntisten tekojen ja ajatusten kanssa tässä kamppailen aivan kuten ennenkin. Mutta luottamus armoon ja anteeksiantoon antaa vähän eri perspektiiviä asioihin. En tietystikään elä siten, että mitä tahansa saa tehdä, kun kaiken saa anteeksi jne. Pyrin toteuttamaan Jumalan tahtoa ja suunnitelmaa elämässäni.
Anyway, halusin vaan sanoa, ettei usko tee ihmisestä parempaa. Kaikista seurakunnista löytyy vaikka minkälaista paskasakkia: pettämistä, varastelua, vilppiä, selän takana puhumista jne. Ja kukapa loppujen lopuksi voisi itsensä tuosta "paskasakista" erottaa?
Kun ratsastetaan uskossa ololla tai jonkin seurakunnan nimellä, ei silloin turvatakaan ainoastaan Jeesukseen Kristukseen.
Kasvakaa armossa ja Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa - tätä raamattu kehottaa. Tähän itsekin haluan nojautua.
Tänään kirkossa on aiheena "antakaa toisillenne anteeksi". Pietari kysyi Jeesukselta:"riittääkö seitsemän kertaa päivässä antaa lähimmäiselle anteeksi"?. Jeesus vastasi:"ei seitsemän kertaa vaan seitsemänkymmentä seitsemän kertaa".
Toisin sanoen. Jos ymmärretään oikein mitä Jeesus tarkoitti, niin silloin ymmärretään, että Jumala Jeesuksessa Kristuksessa antaa meille anteeksi joka päivä seitsemänkymmentä seitsemän kertaa eli siis koko päivän.
Siksi meidänkin uskovana elämme ja kasvamme Jeesuksessa Kristuksessa Häneltä anteeksi saaden koko ajan ja siten anteeksianto ja rakkaus tulisi näkyä myös uskovan elämässä.
Tarkoitin sitä eilen, että ei meitä seurakunta pyhitä vaan me pyhitymme ainoastaan Jeesuksen Kristuksen kautta. En käsittääkseni maininnut lainkaan synnittömyydestä vaan siitä, että uudestisyntyminen Jeesuksen Kristuksen seurakuntaan ja kasvu siinä osoittaa, että Jeesus ei petä vaikka ihmiset pettävät ja Jumalan armosta ja rakkaudesta saa voiman myös olla pettämättä muita.
Lopuksi tahdon sanoa, että Jeesuksen Kristuksen sisällinen tunteminen kuolettaa meistä uskon kautta joka päivä lihan mielen eli perisynnin vaikutukset. Emme pysty siihen omin voimin.En ole myöskään unohtanut, mitä paavali sanoi:"minä uskon, auta minun epäuskoani" ja vielä "sitä hyvää mitä tahdon en minä tee, mutta sitä pahaa, jota en tahdo , sitä minä teen".
Ellei itse ole saanut tuta Jumalan pohjatonta armoa ja rakkautta Jeesuksessa Kristuksessa, ei voi silloin armahtaa ja antaa anteeksi lähimmäisellekään.
"Jumalan armosta ja rakkaudesta saa voiman myös olla pettämättä muita." Olen valitettavasti eri mieltä sinun kanssasi. Uskoon tullessaan ihminen ei saa mitään erityisiä voimia. Tietysti tuolloin ihminen yleensä rukoilee ja toivoo, että pääsee tietyistä synneistä eroon. Ja tätä kautta se onnistuu.
Mutta siltikin yhtä heikkoja tässä ollaan kuin muutkin. Viime kädessä vain usko ja armo ratkaisevat - ei siinä muilla hurskauden teoilla ole juuri merkitystä. Mulla menee ainakin aivan riittävästi energiaa siihen, että saan pidettyä oman karsinani puhtaana. En koe, että minun tehtäväni on arvostella, kuka on oikeasti uskossa ja kuka ei: "...ei riitä että kuulut seurakuntaan vaan sinun täytyy syntyä uudesti." Mikä sinä olet arvostelemaan alkuperäisen kirjoittajan uskon laatua hänen heikkoutensa perusteella?