Mitä pitäis tehdä..osaisko joku mies vastata?

Minna

Hei!

Mistä alottaisin..poikaystävälleni kaikki muu paitsi parisuhteemme tuntuu olevan arvokkaampaa. Kun suunnittelimme tekevämme jotain yhdessä tänä iltana niin hän päättikin mennä töihin illaksi. Vaikka oli siellä jo aamulla. Tämä ilta oli tärkeä koska poikaystäväni oli koko viime viikonlopun omilla teillään pitämässä hauskaa. Näimme vasta sunnuntai illalla kun hän tuli kotiin väsyneenä ja meni nukkumaan. Perjantaina kun hän lähti, haukkui ensin minut pystyyn kuinka hankalaa kanssani on kuin olen masentunut. Se kun on minun vikani. Ymmärrän kyllä että raha tulee tarpeeseen mutta hänellä olisi ollut mahdollisuus mennä töihin vasta huomen aamullakin. Poikaystäväni pitää kuitenkin tärkeämpänä sitä että saa nukkua huomen aamulla pitkään koska aikoo mennä illalla "juhlimaan"..ilman minua. Hän siis uhraa meidän yhteisen ajan jotta voisi pitää omaa aikaa huomenna kavereiden kanssa. Kaiken lisäksi kärsin masennuksesta eikä tuo poikaystäväni käytös helpoita asiaa yhtään. Hänen mielestään minun tulisi sairalomallani siivota hänen jälkiään. niinpä hän ei vaivaudu ikinä korjaamaan omia jälkiään koska kuvittelee sen minun tehtäväkseni .Lisäksi saan kuulla kunniani joka asiasta jos poikaystävälläni on huono päivä. Lisäksi joudun koko ajan katsomaan ettei hän esim jätä lasia pöydän reunaan. Koska jos se tippuu se on minun vikani. Poikaystäväni on myös jatkuvasti netissä. Katsoo auto ja väkivalta kuvia ja videoita. Kerran haukkuin minua hulluksi kun en halunut katsoa kuollutta eläintä joka oli iskeytynyt tuulilasista läpi. Kun kysyn voisiko poikaystäväni jo tulla pois koneelta ja viettää aikaa kanssani hän sanoo kohta. Pian kuluu aikaa puolestatunnista tuntiin ja kun kysyn uudestaan minulle huudetaan että tarviiko koko ajan jankata. Poikaystäväni saa kulkea miten lystää ja hänen harrastuksensa ja mielihalunsa menevät aina edelleni. Mutta kun eräs päivä lähdin ostoksille yksin hän alkoi väittää minulla olevan suhde. Ja taas sain kuulla kunniani..ilman syytä. Keskustelusta ei tule mitään jos yritän kauniisti selittää mikä on vialla tai kysyn miski hän käyttäytyy näin hän huutaa ja uhkailee satuttaa. Sama tapahtuu myös jos puolustan itseäni hänelle. Suhteessamme vallitsee kaiken puolin ihme säännöt. Hän saa tehdä mitä vaan mutta itse joudun tilittämään tarkasti kaiken mitä teen jos esim lähden kaupungille. Missä olin, kenen kanssa ja mitä tein. En tiedä mitä tehdä. Rakastan häntä mutta masennukseni ja elämäni ei ainakaan parane tästä.

7

739

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aune

      mitä pitäisi tehdä! Eihän tossa ole mitään vaihtoehtoja. Tai no joo, ensin tietysti ne perinteiset syvälliset keskustelut ja parisuhdeterapiat, jos hän niihin suostuu. Jos ei, niin sitten jätät miehen.

      • m22.

        Narsistilta, ei pysty tuntemaan esimerkiksi empatiaa ja omat tarpeet menevät edelle.

        http://www.narsistienuhrientuki.info/

        Mitä olen narsisteista lukenut niin tilanteesi ei todennäköisesti paranemaan tule.


    • N24

      Miksi ihmiset roikkuu tuollaisissa suhteissa? Mikä saa kenenkään olemaan niin sokea/tyhmä/riippuvainen toisesta että antaa itseään kohdella huonosti? Eikö sen jo pitäisi kertoa jotain, että "elämäsi rakkaus ja valo" saa sinut masentuneeksi ja tunnet kaiken muun olevan itseäsi tärkeämpää???

      Herätkääääääääääääää!!!!!!!!!!!!!!!!! Elämä on aivan liian lyhyt tyhmien kysymysten esittämiseen. Jokaiselle nyt sen verran tervettä itserakkautta peliin, että olette ihmissuhteessa tehdäksenne ensin itsenne onnelliseksi, sitten vasta toisen.

    • Nymphaea

      En ole mies, mutta vastaan oman kokemukseni mukaan, koska olen ollut hieman samalta kuullostavassa tilanteessa.

      Olen itsekin nuorempana sairastanut masennuksen ja silloinen parisuhteeni ei autanut asiaa millään tavoin. Yhteistä näissä "poikaystävissä" (siis omassasi ja exässäni) taitaa olla itsekkyys ja sairaalloinen mustasukkaisuus. Exäni tapana oli kaataa vastuu riidoistamme ja omista mokailuistaan minun vastuulleni (mm. jos hän joi liikaa ja tappeli humalassa ja hukkasi tavaransa, syy oli minun, koska en estänyt häntä). Tuo tekemisten selittely kuulostaa tutulta, exäni saattoi soittaa minulle useita kertoja päivässä tarkastaakseen missä olin ja kenen kanssa ja jos en vastannut puhelimeen, jouduin piinaavaan ristikuulusteluun, vaikka olisin ollut kuntosalilla. En myöskään saanut hänen mukaansa mennä ystävieni kanssa ulos illalla ellei hän ollut samassa kaupungissa, koska hän ei olisi voinut varmistaa, etten missään tapauksessa "erehtyisi" vieraan sänkyyn (hän tietysti sai juhlia milloin halusi). En halua herättää sinussa epäilyksiä poikaystäväsi suhteen, mutta exäni sairaalloisen ja epäloogisen mustasukkaisuuden selitti osittain se, että hänellä oli suhteemme aikana satunnaisia yhden yön suhteita (sain tietää tästä vasta suhteen loputtua). Toiseksi selitykseksi olen epäillyt sitä, että hän yritti latistaa itsetuntoani ja hallita minua haukkumalla ulkonäköäni, eikä hän ehkä halunnut minun saavan kehuja muilta miehiltä. Tämä oli helppoa silloin, kun en käynyt baareissa, eikä minulla ollut liiemmin ystävyyssuhteita, mutta aloitettuani opiskelut aloin saada paljon huomiota miespuolisilta opiskelukavereiltani ja aloin uskoa peilikuvaani ja muiden ihmisten kehuihin, enkä exäni sanoihin.

      Suhde kesti niin kauan, kun olin huonossa kunnossa, enkä osannut/jaksanut puolustaa itseäni, sillä hän oli taitava manipuloimaan. Hänen tapansa saada minut pidettyä ns. ruodussa oli saada minut uskomaan, etten voisi saada enkä ansaitse parempaa kuin hän. Vasta kun aloin tervehtyä masennuksestani ja päästä kiinni normaaliin elämään (mm. pääsin opiskelemaan ja solmin normaaleja ihmissuhteita opiskelukavereihini ja aloin löytää omia harrastuksia) heräsin todellisuuteen. Hän ei saanut enää otetta huonosta itsetunnostani ja sen kautta hallittua minua. Sain irrottauduttua suhteesta, kun huomasin, että se pysyi kasassa ainoastaan jos alistuin täysin hänen mielenoikuilleen ja samalla alistumiseni lietsoi häntä käyttäytymään entistä epäkunnioittavammin minua kohtaan. Minun onneni oli, että asuimme eri kaupungeissa ja sain siten etäisyyttä häneen luonnollisesti (olimme noin puolet viikossa yhdessä ja puolet erillään). Jos olisimme asuneet yhdessä, tuskin olisin saanut riittävää etäisyyttä häneen saadakseni tuntumaa omiin ajatuksiini.

      Suhteessa molemmilla osapuolilla on vastuu itsestään ja omista teoistaan. Jos poikaystäväsi tekee virheitä, älä ota niistä vastuuta itsellesi. Älä "siivoa" hänen jälkiään, siten hän vain oppii luottamaan siihen, että vastuu niistä kuuluu sinulle, ei hänelle itselleen. Muista myös, ettei kukaan muu kunnioita sinua, ellet sinä kunnioita itse itseäsi. Sinun ei tarvitse hyväksyä epäkunnioittavaa käytöstä häneltä ja kun osoitat sen hänelle, hän oppii kyllä kunnioittamaan sinua (jos hän on millään tavalla normaali ihminen).

    • wefwefwe

      Niin, mikset jätä sitä äijää? Pitääkö väkisin kärsiä tuossa suhteessa?

    • surullinenaviovaimo

      Ja minä hölmö menin vielä naimisiinkin samantyylisen miehen kanssa. Ekaa hääpäivää ei edes millään tavalla halunnut juhlia. työasiat tärkeämpiä, ei ollut aikaa edes yhtä päivällistä syödä.no, kuitenkin samallaviikolla aikaa lähteä työpaikan syysiltaam ryyppäämään...Nyt yksin kotona ja mieli surullinen, miten mä oon tähän tullut???

    • takerru liikaa kumppaniisi

      Älä takerru poikaystävääsi äläkä anna hänen ohjailla elämääsi. Jos kaverisi katselee väkivalta mausteisia kuvia tai elokuvia niin luulisi silloin hälytyskellojesi soivan! Hänellä voi olla sadistinen luonne ja haluaa sitä parisuhteeseenkin. Jos hänelle ovat kaverit tärkeempiä kuin sinä niin jätä tuollainen tyyppi ajoissa ennenkuin asiat ovat pahasti solmussa.

      Olet sairalloisesti vaan takertunut toiseen sairaaseen tyyppiin. Olette kumpikin väärä pari toisillenne ja tuosta suhteesta ei tule mitään muuta kuin hankaluuksia hankaluuksien perään jotenka lähde eri teille jos haluat parantua ja kehittää elämästäsi jotain laadukkaampaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2134
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1756
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1479
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      1253
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      61
      1234
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1072
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      993
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      975
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      675
    Aihe