Mahtaisiko kolahtaa?

Kunhan kyselen

Olisitko Sinä kiinnostunut avioitumismielessä tällaisestä naisesta?

Hän on herttainen mutta vaatimaton ihminen. Ei korosta itseään eikä valittele ongelmiaan, mutta odottaa Sinulta että ymmärrät asioita ilman rautalankaakin. On tunteellinen älykkö, jolla on terävä tilannetaju. Hoitaa kodin, lapset, eläimet mielellään eikä kuivauskaapin ovessa tule olemaan tiskivuorolistaa. Laittaa keskivertoa kotiruokaa ja ompelee näppärästi napin housuihisi, ja pitää siistiä kotia melkeinpä kunnia-asianaan.

On hankkinut itselleen koulutuksen, mutta on valmis katkomaan työelämään osallistumistaan, mikäli perheen etu sitä vaatisi. Olettaa kylläkin siitä hyvästä että Sinä tarjoat perheelle vakaan perustoimeen tulon sekä hänelle mahdollisuuden muutamiin omiin harrastuksiin, matkoihin jne. On kiinnostunut yhä edelleen itsensä sivistämisestä ja kehittämisestä esimerkiksi opiskellen.

Ei vahdi menojasi, suhtautuu Sinuun luottavaisesti, minkä tosin voi rikkoa vain kerran. Pahempia pöllöilyjäsi et tule saamaan anteeksi. Suhtautuu kohteliaasti ja vieraanvaraisesti mukaviin ystäviisi ja sukulaisiisi, jotka ovat tervetulleita poikkeamaan kotiinne samoin kuin hänet omatkin ystävänsä.

Arvostaa niin pari- kuin muissakin ihmissuhteissa toimivaa ja luottamuksellista kommunikointia sekä toisen ihmisen huomioonottamista. Inhoaa kieroilua, selkään puukottamista ja oman edun röyhkeää tavoittelua. Pitää pitkäaikaisia ystävyyssuhteitaan yhtenä elämänsä arvokkaimmista asioita.

Ja on yhä vapailla markkinoilla.

8

941

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juu..

      Tottakai tälläinen nainen on kiinnostaa. Esittelyssä vain hyvien/huonojen puolien tasapuolisuus mättää, eikä se korjaannu silläkään, että selkeyttää hieman tuota ylipositiivista asioiden ilmaisutapaa..

      Vastaus on silti kyllä..

    • hyvälle

      naiselle.. ainoa huonopuoli on että et voi koskaan ennustaa etukäteen tuollaista elämää mitä kuvailet tuossa.

    • Sovinisti Sika

      Nainen odottaa, että lankeat hänen verkkoonsa, minkä jälkeen kohtalosi on sinetöity. Tällaiset naiset ovat manipuloinnin ja henkisen väkivallan ammattilaisia pitkässä parisuhteessa.

    • olemassa taivaamme alla

      esim mä:

      elää ulkonäölleen, uralleen ja hauskanpidolle

      pakonomainen side joihinkin harrastuksiinsa

      ihqu mutta vähän nirppanokka

      tuhlaa rahaa

      bieroottinen

      osaa olla superilkeä suustaan, sammakot hyppivät ja ne ovat räikeitä

      sensuelli ja vaativa, ei tyydy biologistiseen naisenelämään jossa vain vauvanteko

      tietää oman arvonsa niin että se joitakin jopa satuttaa, etenkin itsestään liikoja luulevia

      vaatii lastensa isältä omaa tasoa = jotakuinkin symmetrinen ja terve psyyke, ei aseksuaali mis.nim.(saa olla kyllä biseks. mies)

      vaikka pöyhkeän itsekeskeinen ja -varma, aika tunneherkkä ja äkkipikainen

    • näitä ei kasva muuta kuin elokuvissa

    • jaksais

      tollasta tasasta. Pitää olla ruutia ja säpinää ja nirppanokkaisuutta, se antaa miehellekin hyvän syyn paeta.

    • hossi

      Vaikuttais siltä et tuollainen ihminen on useamman miehen unelma kumppani. Itse ainakin haluaisin vierelleni juuri tuollaisen ihmisen jonka kanssa olisi mukava viettää aikaa. Vielä kun tuohon listaan lisää oikeat ajatukset tunteista ja rakkaudesta niin siinä olisi se täydellinen yksilö ainakin minulle.
      Minä en etsi elämästä mitään ihmeellisyyksiä vaan minulle riittää toinen, koti ja normaali arkielämä ihmisen kanssa jota rakastaa, muutahan se ei vaadi eikä muuta myös tarvikkaan olla.
      Kunpa vaan jonain päivänä itselleni tuollaisen ihmisen löytäisin ?

    • vato retro

      No hyvä että on palikat noin hyvin järjestyksessä.

      Se että löydätkö yhtä tasokasta äijää tästä maasta on sitten toinen juttu. Ainakin minua noin täydelliset naiset lähinnä pelottaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe