Monelta taholta on tullut neuvoja tukalassa tilanteessa eläville, että "älä suostu lattiarätiksi" jne ja että omalla käytöksellään mahdollistaa hyväksikäytön jne.
Pakko kai se on uskoa.
Olen yrittänyt pistää anopille hanttiin sanallisesti, mutta normaalikasvatuksen(?) saaneena menen yleensä sanattomaksi anopin röyhkeyden edessä.
Esim. jos normaalikohteliaisuus sääntöjä rikotaan, olen ihan äimänkäkenä enkä saa sanaa suustani kun olen niin nolona. Tällaistä tapahtuu, kun anoppi alkaa julkisesti muiden ihmisten läsnäollessa (esimies, asiakkaita, kavereitani, hänen työkavereita ja muita perheeseen kuulumattomia) sättimään minua ja kertomaan kuinka kamala ihminen minä ja mieheni olemme kun emme IKINÄ auta häntä missään asiassa, ja kuinka olemme hylänneet hänet jne valheita (autamme häntä mahdollisuuksien mukaan ja hänelle soitellaan/tavataan viikoittain joten ei olla hyljättykään). Mutta mielestäni nämä asiat eivät kuulu muille ihmisille ja en katso tarpeelliseksi alkaa selittelemään perheensisäisiä asioita vieraiden ihmisten kuullen. En siis sanonut ääneen "valehtelet! ei pidä paikkaansa!". Kiehun vaan raivosta ja mietin kuinka se kehtaa!
Voisin siis sanoa takaisin, mutta en "kehtaa" kun se ei kuulu mielestäni hyviin käytöstapoihin ja en halua alentua hänen tasolleen.
Kahden kesken ollessa väitän hänelle tietenkin vastaan "ihan normalisti" mutta sekin tympäisee, koska sellainen juupas-eipäs keskustelu ei ole mitenkään rakentavaa. Siis anoppi pyytää jotain aivan mahdotonta ja vastaan napakasti "ei käy" ja sitten alkaa jumalaton vääntäminen johon sekoitetaan kaikki mahdolliset sukulaiset ja puhelin soi kuumana. Argh! Rasittavaa.
Olen nyt miettinyt kahta vihtoehtoa:
-passiivis-aggressiivinen: sanon että okei tehdään! mutta en koskaan tee mitään :-)
-passiivinen: en vastaa puheluihin ja en suostu puhumaan mistään aiheesta. Heti kun puheet kääntyy johonkin epämiellyttävään juttuun niin liukenen paikalta tai lopetan puhelun antamatta avstausta.
-Sama linja, eli sanon suoraan ei, ja sitten kestän seurauksena tulevan paskasateen.
Anopin röyhkeys tekee sanattomaksi
10
2146
Vastaukset
- itseäsi!
Pidä puolesi vaan.
Anoppisi häpäisee vain itsensä,
ei sinua ja miestäsi.
Eläkää vain omaa elämäänne ja olkaa onnelliset.
Minun anoppini on jo onneksi haudassa.
Nimimerkki.
Vapaa anopista - -nainen-
Minä myös sain anopin aikoinani. Ja hän on ihan hyvä ihminen. Nyt meillä menee yleisellä tasolla ihan hyvin. Mutta otti oman aikansa koulita häntä ymmärtämään tiettyjä asioita. Hän jopa suivaantui joskus minuun, mutta selitettyäni hänelle tietyt asiat. Olemme jälleen hyviä ystäviä.
Anopillani oli nimittäin sellainen käsitys, että olen hänelle "seuraneiti", remonttireiska, puutarhuri, kaupassa käyttäjä, kukankastelija, matonpesijä ja yleinen apuri tarpeen tullessa.
Aikani jaksoin tuota leikkiä, mutta sitten tuli mitta täyteen ja ilmoitin, että hänellä on myös toinen miniä ja tytär, jotka voivat jakaa nuo monet velvollisuudet minun kanssani. Koska minullakin on perhe huollettavana.- ei aina
Minun kokemukseni on, että neuvo "puhumalla asiat selviää" on yksi maailman huonoimmista. Jos molemmat eivät ole halukkaita puhumaan, niin siitä tulee yksinpuhelu. Toinen sulkee korvansa kuin hylje. Ynisee sopivissa kohdin mmm-mmm ja luulet saneesi sanasi perille. Jälkenpäin sanoo muille, ettei käsittänyt yhtään mistä oli kysymys.
TAI sitten toinen alkaa puhua päälle ja puhuu aidasta ja sinä aidan seipäästä. Tapaus loppuu ilmiriitaan ja välit ovat kahta huonommat.
TAI sitten se toinen asettuu kuuntelemaan, kun ei muuta voi, myöntelee ja sanoo kaikkeen "Olet oikeassa!" ja odottaa vain, että keskustelu loppuu. Sitten hän jatkaa juuri samalla tavalla kuin ennenkin.
Keskustelu on hedelmällistä, jos osallistujat ovat siihen valmiit, eikä ääntä koroteta. Kun keskustelu kääntyy syyttelemiseksi tai menneiden kaivelemiseksi, on se syytä lopettaa tuloksettomana. - kun toinen ei halua
kertakaikkisen kertakaikkisesti. Uskon varmasti, että se on molemminpuolisesta tahdosta kiinni, ja kun toinen osapuoli on kertakaikkiaan päättänyt olla veemäinen elämänsä loppuun saakka, niin ei sille kyllä se toinen osapuoli voi YHTÄÄN MITÄÄN.
nimim. "kokemusta on" - -nainen-
kun toinen ei halua kirjoitti:
kertakaikkisen kertakaikkisesti. Uskon varmasti, että se on molemminpuolisesta tahdosta kiinni, ja kun toinen osapuoli on kertakaikkiaan päättänyt olla veemäinen elämänsä loppuun saakka, niin ei sille kyllä se toinen osapuoli voi YHTÄÄN MITÄÄN.
nimim. "kokemusta on"Mutta kukaan ei toisen ajatuksia kuitenkaan pysty lukemaan. Jos emme kommunikoi puhumalla lähiympäristömme kanssa, niin ihan varmasti asiat jäävät sellaiseksi, kun ne ovat.
Toinen asia on sitten se, että ei olla tekemisissä tälläisen anopin kanssa, -joka tekee helvetin elämästämme-. Jospa tuon keskustelu yhteyden saisi sitä kautta aikaiseksi. Koska jossain vaiheessa se anoppi kuitenkin alkaa kyselemään, että mikä on? Ehkäpä hän silloin olisi vastaanottavaisempi "kuullun ymmärtämiselle". - se että ei ole
-nainen- kirjoitti:
Mutta kukaan ei toisen ajatuksia kuitenkaan pysty lukemaan. Jos emme kommunikoi puhumalla lähiympäristömme kanssa, niin ihan varmasti asiat jäävät sellaiseksi, kun ne ovat.
Toinen asia on sitten se, että ei olla tekemisissä tälläisen anopin kanssa, -joka tekee helvetin elämästämme-. Jospa tuon keskustelu yhteyden saisi sitä kautta aikaiseksi. Koska jossain vaiheessa se anoppi kuitenkin alkaa kyselemään, että mikä on? Ehkäpä hän silloin olisi vastaanottavaisempi "kuullun ymmärtämiselle".tekemisissä. Minä en ole tekemisissä minut useaan otteeseen haukkuneen ja minun yliastuneen anopin kanssa. Mutta tämähän on vain anopin unelmatilanne: oma poika ja lapsenlapset vain hänellä, sitähän hän aina on halunnutkin! Ei miniää paikalla pilaamassa hänen perheleikkiään. Eli miksi anoppi haluaisi ikinä korjata välejämme, kun tämä on hänelle paljon mukavampaa...
- henrietta
Missä asioissa joudutte anoppia auttelemaan?
Onko hän sairas? Onko hän vanha?
Jos ei ole sairas, eikä vanha, voi auttamisessa käyttää omaa tervettä järkeään.
Anoppisi taitaa olla mestarisyyllistäjä ja sellaisen kanssa on melko mahdotonta puhumalla selvitellä yhtään mitään.
Tällaisen tunteita kuohuttavan ihmisen kanssa on parasta pitää tietoisesti "järki" päässä.
Ja sinun on miniänä viisainta olla kanssakäymisessä niin vähän kuin suinkin.
Anna miehesi hoitaa äitinsä juoksevat asiat ja auttamiset vierailut.
Yritä pysyä täysin sivussa, ajatelkoot kuka mitä hyvänsä. - saman kokenut
anoppisi käyttää törkeästi hyväkseen sitä, ettet pistä vastaan. ajan kuluessa padot sisääsi liikaa pahaa oloa ja aggressiivisuutta. älä tee sitä!!! mieluummin avaudu anopillesi nyt heti, heti seuraavan kerran kun hän alkaa sättiä sinua muiden kuullen. sanot tiukasti että nyt riitti, anoppihan puhuu ihan omiaan! esitä asia niin, että hän keksii kaikenlaista, mainitse anopin lääkityksen unohtuminen tai viittaa vaikka anopin huonontuneeseen muistiin. ei kauhean reilua mutta tehoaa varmasti! älä anna anopillesi liikaa valtaa, hänhän pilaa elämääsi!
- ...mutta sano ne
Sano anopille ja tilanteeseen sopivat sanat. Vaikeaa on täältä antaa neuvoja sananvalintaan, mutta älä mene henkilökohtaisuuksiin. Äläkä korota ääntäsi.
Jos vain saat sanottua napakasti, että et hyväksy anopin syytöksiä/puheita, niin itselläsi ainakin on helpompi olo jälkeenpäin. Olet sanonut.
Siihen voit vedota myöhemminkin, sillä aikuinen, fiksu ja filmaattinen anoppisi ei unohda sanojasi. Turha väittääkään.
- Nimetön
Vaimon kuoleman jälkeen anoppini yritti puuttua tosissaan elämääni ja alkoi jopa puhumaan nuorimmalle lapselleni että muuttaisi hänen luokseen asumaan. Tietenkin tästä suutuin ja vähensin anopin ja lapseni yhteydenpitoa ja siitähän seurasi se että anoppi yritti saada huoltajuuttakin jo minulta pois. Hän levitti "kylillä" juoruja etten hoida lapsia ja jätän suorastaan heidät heitteille. Erikoista oli että anoppi aina kuuli nämä asiat joltakin muulta. Lopulta päädyin siihen ratkaisuun että ilmoitin kirjallisesti tekeväni rikosilmoituksen kotirauhan rikkomisesta sekä herjauksista yms. Juorut loppuivat heti "kylillä" sekä perheeseemme palasi rauha. Anoppi tietenkin suuttui ja katkaisi välinsä kokonaan perheeseemme mutta nyt lähes vuoden jälkeen on varovaisesti ottanut yhteyttä. Ilmeisesti joillakin on vain niin vaikea tajuta, ettei voi hallita toisten elämää ja heille pitää pistää kova vastaan ja sillä tavalla kertoa rajat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762074Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361733Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101412Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291213Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591203Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161048- 60962
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58961