Työnantajat ruikuttavat työvoimapulasta

Vihainen

Ensin saneerataan ja sitten kerjätään töihin.
Työnantajien luotettavuus on nolla tasoa.
Ei kukaan älykäs työntekijä mene sellaiselle työnantajalle töihin joka toimii yllä mainitulla tavalla.
Miten työntekijät voivat suunnitella elämäänsä eteenpäin kun se on turvatonta.
Koskaan et voi tietää kuinka ja milloin taas sanerataan, eli potkitaan pois töistä.
Ei voi ottaa pankkilainaa ja ostaa asuntoa tai muutakaan.
Elämä on kokonaan tyhjän päällä.

16

1112

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihmettelevä omainen

      Kyllä asia on niin, että saadakseen työntekijän edes teoriassa pysymään suht'koht' tyytyväisenä työpaikassaan, tulee työnantajan pystyä tarjoamaan sen verran vakiintuneet ja turvalliset olot, että nuoriso pystyy suunnittelemaan elämäänsä eteenpäin juuri esim. asunnon hankkimisen suhteen.

      Tällä viikolla olen paitsi lukenut lehdestä tulevasta työvoimatarpeesta (80 000 tämän vuoden aikana?) kuullut myös omasta lähipiiristäni uutisia nuorista, jotka ovatkin hakeutuneet ulkomaille töihin. Kyllä me lukuisat vanhemmat olemme yhtälailla valmiita auttamaan heidät alkuun ulkomaillakin.

      Täytyy muistaa, että suomalainen nuoriso on saanut "tasapäisen" koulutuksen, joka on maailman huippua. Myös kielitaitoa löytyy. Uskoisin, että he ovat hyvin kysyttyä työvoimaa. Tähän vuotoon ei tietenkään olisi varaa, mutta suurempi ongelma on mielestäni kaikenkaikkiaan suorittavan portaan aseman alasajaminen ihmisten mielikuvissa. Heidän koulutuksensahan on juuri se hyvä, mitä koulutuksella on saavutettu / saavutettavissa, mutta kuka sitä enää pönkittää? "Eliitti" voidaan varmaan muuallakin kouluttaa ja vieläpä paremmin.

      • Ihmettelevä omainen

        Jos haluatte lapsenne jäävän tähän maahan vanhuuden turvaksenne, niin kokeilkaapa seuraavaa: Lähettäkää hänet jo opiskeluaikana kirjaimellisesti nälkää näkemään vieraaseen maahan. Tällöin mielikuva asioista voi olla toinen siinä vaiheessa, kun tulevaisuutta puntaroidaan.;) Minulla on aivan oikeasti tästäkin asiasta kokemusta.

      • Nähnyt
        Ihmettelevä omainen kirjoitti:

        1965 menin sveduihin, Scania-Vabis:lle akseleiden kokoonpanohihnalle.
        Rahat loppuivat ja laivaviinat ja tupakat oli myyty.
        Pelkällä kraanavedellä kun nosteli taka-akselin jarrurumpuja paikalleen 9h/päivä, perjantaiaamusta maanantaina työpäivän loppuun, niin rupesivat tuntumaan raskailta.
        Ei ollut tuttavia, ei äidin jääkaappia eikä kavereita.
        Ainoa asia minkä minä opi oli se, että jos minä nälkää näen ainakin itse päätän milloin ja miten pitkään.
        Tähän saakka pitänyt, ehkä turhankin hyvin!

      • Ihmettelevä omainen
        Nähnyt kirjoitti:

        lienee sekin, että nälkäpalkalla ja huonoja työoloja tarjoamalla ei Suomikaan saa haluamaansa ja tarvitsemaansa siirtotyövoimaa.

      • Nähnyt
        Ihmettelevä omainen kirjoitti:

        lienee sekin, että nälkäpalkalla ja huonoja työoloja tarjoamalla ei Suomikaan saa haluamaansa ja tarvitsemaansa siirtotyövoimaa.

        Rehellisyyden nimissä, kun ensimmäisen tilivälin kituutteli, ei ollut hätää.
        Työnantajan puolesta valmiina poikamiesasunto.
        Palkka silloiseen Suomen tasoon nähden noin 3 x ja hinnat kruunuissa ( 1 SEK = 0,60 FIM ) suunnilleen samat kuin Suomessa, paitsi alkoholi ja ravintola.

        Kahden ensimmäisen vuoden opiskelurahat ja käytetyn auton kävin hakemassa sieltä.

        Kaiken lisäksi oli helppo mennä uudelleen keväällä.
        Kaikki oli valmiina. Ilmoittaituminen tehtaalla, asunto, avaimet, työpaikalla käynti siviilit päällä, täydellä palkalla, ja seuraavana arkiaamuna töihin. Siis vuonna 1966.
        Ps. Työtahti ja työajan käyttö oli kuiten paljon tehokkaampaa kuin Suomessa oli tottunut.

        Todettakoon myös rehellisyyden nimissä, että Britanniassa, jossa poikani opiskeli, oli hänen mukaansa mm. terveydenhoito paljon paremmin järjestetty. Se oli todellakin täysin ilmaista ja myös helposti saatavilla, toisin kuin kotikaupungissamme.

      • Ihmettelevä omainen
        Ihmettelevä omainen kirjoitti:

        Todettakoon myös rehellisyyden nimissä, että Britanniassa, jossa poikani opiskeli, oli hänen mukaansa mm. terveydenhoito paljon paremmin järjestetty. Se oli todellakin täysin ilmaista ja myös helposti saatavilla, toisin kuin kotikaupungissamme.

        Täytyy kyllä todeta, että tässä armaassa kotimaassammekin löytyy vielä kolkkia, joissa ei markkinavoimia kumarreta. Olen kotoisin Lapista ja juuri siellä asuvat vielä iäkkäät vanhempanikin, joiden kautta olen tätä asiaa tarkastellut.

        On aivan ihmeteltävää, että seudulla, jolla lähinnä kommunistit ja kepulaiset ovat valtaa pitäneet, saa entinen kokoomuslainenkin vanhana hoitoa tasapuolisen arvokkaasti, laadukkaasti ja anelematta. Tähän on varaa köyhällä, työttömyyden vaivaavalla kunnalla, kun arvot ovat järjestyksessä.

        Kukapa siellä suuremmin työllistäisi, ellei kunta itse. Tämä tietysti takaa sen, että palvelurakenteet ja henkilökunta ovat mahdollisimman pysyviä, mikä on erityisen tärkeää hoitosuhteiden kannalta, erityisesti mm. vammaisten ja vanhusten kohdalla.

        Kuitenkaan, lappalaisella temperamentilla, ei uusienkaan haasteiden edessä jäädä haikailemaan vaan toimitaan. Hyvänä esimerkkinä tästä olkoon uuden dementikko-osaston perustaminen: tuosta vaan se polkaistiin käyntiin eli asennettiin lukot vanhusten palvelutaloon yhdelle osastolle.

        Huomatkaa, että tämä täydentää ostopalvelusopimusta, jonka turvin tähän asti dementikot on hoidettu. Pois on jätetty kaikki turha laskelmointi ja lisäksi asoiden problematisointi: Kun kerran saatiin vanhusten sairauksiin erikoistunut lääkäri kuntaan, niin muukin henkilökunta on sitä myöten pätevää. Tätä ei minulla ole yhtään aihetta epäillä näiden kokeneiden ja työhönsä sitoutuneiden ihmisten kohdalla.

      • Kukahan maksaa?

        Jopa joo.. siis kunta työllistää.. mistähä se rahat ottaa?
        Myyvätkö ihmiset savikukkoja toisilleen ja maksavat siitä kunnalle veroja ?
        Herätys!
        Mikä Lapin kunta tulee toimeen ilman valtion apuja?
        Pistetään kaikki kunnalle töihin. Kenenkään ei tarvitse tehdä paljoakaan ja työllisyys on 100 %.

      • toiset pärjää
        Nähnyt kirjoitti:

        1965 menin sveduihin, Scania-Vabis:lle akseleiden kokoonpanohihnalle.
        Rahat loppuivat ja laivaviinat ja tupakat oli myyty.
        Pelkällä kraanavedellä kun nosteli taka-akselin jarrurumpuja paikalleen 9h/päivä, perjantaiaamusta maanantaina työpäivän loppuun, niin rupesivat tuntumaan raskailta.
        Ei ollut tuttavia, ei äidin jääkaappia eikä kavereita.
        Ainoa asia minkä minä opi oli se, että jos minä nälkää näen ainakin itse päätän milloin ja miten pitkään.
        Tähän saakka pitänyt, ehkä turhankin hyvin!

        Tiedän että monet ovat pärjänneet ihan hyvin vastaavissa töissä. Ovat hankkineet vuosien kuluessa autot, osakkeet, perheen ja paljon muutakin.
        Tiedän myös, että toisilla samaa työtä tehneellä ei ole koskaan yön vanhaa vitosta jäljellä.

        Mistä se johtuu ?

        Työkaverini, 3 lapsen isä, sanoi juuri että hänellä on ollut rahaa niin kauan kun hän on töitä tehnyt. Ihan tavallisessa ammatissa hänkin.
        En minäkään nälkää koskaan ole nähnyt. Joskus vain on pistettävä menot tulojen mukaiseksi. Rahaa saa kulumaan vaikka kuinka paljon. Jos huvittelu on ykkössoijalla harrastuksissa, ei pidä olla katelliinen sille, joka säästää ja hankkii sitten mukavuuksia.

    • Kehittäjä

      27 vuotta työnantajan edustajana toimineena olen ihmetellyt työnantajien 'lyhytnokkaisuutta'!
      Toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi tulee huolehtia
      henkilöstön luottamuksesta jatkuvuuteen ja sitä kautta panostukseen toimintojen kehittämiseksi.
      70-luvulla puhuttiin työn muotoilusta, sisällön rikastamisesta ym. järkevistä asioista.
      Nykyään, kun huoli työvoiman riittävyydestä ja pysyvyydestä kasvaa, on em. teemat näköjään unohdettu kokonaan.
      Naurettavilla eläkehoukuttimilla yritetään pitää mummeleita ja papparaisia työn syrjässä kiinni kun tärkeämpää olisi tarjota nuoremmille vakituisia, mielenkiintoisia ja tulevaisuuteen luottamusta herättäviä työpaikkoja.
      Sen sijaan pätkillä tuhotaan vähäinenkin töiden kehittämismotivaatio.
      Entäs sitten, jos papparaiset tarttuisivat esitettyyn eläketäkyyn? Eläkkeelle tai hautausmaallehan he kuitenkin poistuvat.

      Lyhytnokkaisen voitontavoittelun nimissä ollaan tuhoamassa tulevaisuutta omistajien toimesta!!!

      • kasvottomia

        "Lyhytnokkaisen voitontavoittelun nimissä ollaan tuhoamassa tulevaisuutta omistajien toimesta!!! "

        Eihän ole mitään patruunaa, joka kauas katsoisi!
        Pörsissä pyörii sijoitusraha. Se omistaa. Sen pillin mukaan tanssii ylin johtokin.
        Ei ole mitään vastuutasoa.
        Kaikki kumartaa lipin linjaa, rahanvallalle kaikki!

      • Tosiasiat on tunnustettava.

        Ennen täällä tehtaan porukat pesivät kesän tehdasta kun ei ollut töitä. Palkkataso oli silloin alhainen joten tämä oli mahdollista.
        Uskokaa jo, että ei työnantajilla ole yksinkertaisesti mahdollisuutta pitää ylimääräistä porukkaa. Palkkakulut ovat sen verran rajut tänä päivänä. Jos firma ei kannata, ei sitä kohta ole olemassa. Johdon tehtävänä on huolehtia että yritys pystyy aina suoriutumaan velvoitteistaan. Palkanmaksusta, yhteiskunnan osuudesta ja yhteistyökumppaneilleen.
        Tämän tulisi 27 vuotta työnatajan edustajankin tajuta.
        Ilman pakottavaa syytä ei mitään joukkoa pistetä pihalle.
        Paras tapa huolehtia omasta työpaikastaan on huolehtia siitä, että tuottaa yritykselle enemmän lisäarvoa kuin on hänestä aiheutuvat kustannukset. Muuten ei työpaikkoja ole ollenkaan.

      • pöpöpöä
        Tosiasiat on tunnustettava. kirjoitti:

        Firmat kuittaa sika voittoja ja maksaa osakkeenomistajille suurvoitot. Luuseri hirtä itses!

      • Perusta yritys
        pöpöpöä kirjoitti:

        Firmat kuittaa sika voittoja ja maksaa osakkeenomistajille suurvoitot. Luuseri hirtä itses!

        ..asiantuntija. Tällaisetko pitävät tämän maan pystyssä?
        Itse maksan veroja sen verran että muutama sossulainen sillä elää...
        Alapa keräämään niitä suuria voittoja perustamalla yritys. Moni on aloittanut tyhjästä. Kyllä sinäkin noin fiksuna pärjäät. Elele sitten osingoilla !

      • tavis
        Perusta yritys kirjoitti:

        ..asiantuntija. Tällaisetko pitävät tämän maan pystyssä?
        Itse maksan veroja sen verran että muutama sossulainen sillä elää...
        Alapa keräämään niitä suuria voittoja perustamalla yritys. Moni on aloittanut tyhjästä. Kyllä sinäkin noin fiksuna pärjäät. Elele sitten osingoilla !

        pitävät tämän maan pystyssä, ei palavereissa istuvat herrat.

        Jonkun se oikea työkin on tehtävä, ei muuten tule voittoa. Tavallista työntekijää tälläkin palstalla moititaan, mutta voihan herrat tehdä itse sen työn.

        Yrittäjä työllistää, koska ei itse pysty niihin hommiin. (yleensä pätkätöillä)

      • Hyviä esimerkkejä on
        tavis kirjoitti:

        pitävät tämän maan pystyssä, ei palavereissa istuvat herrat.

        Jonkun se oikea työkin on tehtävä, ei muuten tule voittoa. Tavallista työntekijää tälläkin palstalla moititaan, mutta voihan herrat tehdä itse sen työn.

        Yrittäjä työllistää, koska ei itse pysty niihin hommiin. (yleensä pätkätöillä)

        Moni yrittäjä on alkanut huomatessaan omassa työssään markkinaraon.
        Edelleenkin on täysin mahdollista, että ammattimies osaa asiansa niin hyvin, että voi luoda menestyvän yrityksen.
        Niinpä suuri osa menestyneistä yrittäjistä on entisiä ammattimiehiä.
        Vaan ei tule jokaisesta valittajasta yrittäjää !
        Miksi yrittäjää kadehditaan jos kerran kaikilla on mahdollisuus?
        Itse asiassa kadehdistaan ahkeruutta, ajattelua, päätöksentekokykyä ja menestystä.
        Sosialismi yritti tasapäistää. Mikä oli lopputulos ?
        Päättele itse.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2074
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1733
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1412
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1213
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1203
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1048
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      962
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      961
    Aihe