Miten pääsen pelosta???

witheringsilence

Olen elämässäni kokenut monia kolauksia, minut on petetty, hylätty monta kertaa. Olen kokenut yksinäisyyden ja masennuksen,elämäni oli pitkän aikaa minulle täysin merkityksetöntä eloa. Minun on vaikea luottaa kehenkään. Noin vuosi sitten löydettyäni miehen jollaista en koskaan uskonut saavani elämääni olen päässyt päälisin puolin ulos sieltä synkkyydestä jossa kauan elin,osaan olla myös onnellinen. Mieleni syövereistä tulevat kuitenkin välillä esiin pahat muistot ja epäilykset, jotka johtavat siihen että pommitan miestäni turhilla epäilyksilläni ja tahtomattani näin tavallaan vedän hänet mukaan niihin tapahtumiin ja epäilyksiini ja syyllistän niistä häntä, vaikkei hän ole niistä mitenkään vastuussa. Ne asiat vaan tulevat niin vahvasti esille ja se pelko jälleenpetetyksitulemisesta on niin voimakas. Näen painajaisia, koska en valveillaollessani tahdo ajatella niitä asioita, yritän paeta niitä mahdollisimman kauan. Muuten minun on helppo taistella noita ajatuksia vastaan, mutta yksin ollessani nämä ajatukset ikäänkuin kasaantuvat ylleni ja sama tyhjyyden tunne iskee. Välillä tuntuu etten vieläkään uskalla lähteä täysillä mukaan tähän suhteeseen koska pelkään että kuinka suuri olisi seuraava pudotus jos taas joutuisin petetyksi. Tiedän kyllä että nämä ajatukseni ovat myös hyvin itsekkäitä. Miehestäni ei varmasti tunnu mukavalta kun epäilen hänen tunteitaan ja aikomuksiaan. En halua menettää miestäni näiden epäilysteni takia, ymmärrän että kaivan kokoajan kuoppaa tälle suhteelle jos jatkan näin. En vaan mahda sille tunteelle mitään ,olen yrittänyt taistella sitä vastaan mutta keinot on vähissä.

Aika sotkua tuo teksti mutta jos joku ymmärsi yhtään, tai on kokenut jotain samanlaista niin olisin kiitollinen neuvoista!

9

962

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuskastuttavaa

      Mulla on oikeastaan ihan sama tilanne kuin sulla. Enkä keksi siitä ulospääsyä. Kun ei luota toiseen, tulkitsee kaikki tapahtumat, teot, sanat pahimman mukaan. Riitely on ollut viime aikoina jokapäiväistä, nyt kun seurustelun "kuherruskuukaudet" on ohi. Tämä kaikki paska raastaa suhdetta tosi pahasti.

      Ymmärrän sua hyvin.

      • witheringsilence

        joo, riitelyä usein.
        Sisimmässäni kyllä luotan ja uskon häneen ja hänen tunteisiinsa ja tiedän ettei hän ikinä tekisi minulle niin. Menneet silti kummittelee mielessä vähänväliä. Yritän olla luottavainen mutten voi sille mitään että alkaa epäilyttää jos esim ei saavu sovittuun aikaan eikä edes ilmoita mitään että on myöhässä tms. Saatikka että ei edes vastaa puhelimeen! Mietityttää että jaa missäköhän se luuhaa kun ei edes vastaa puhelimeen ja on jo pari tuntia myöhässä. No onneks on ollu hyvät selitykset aina :)

        On tää mullekin raskasta ja varmast hänelle se etten häneen senvertaa luota.

        On vaa nii pirun vaikeeta ku tietää varsin hyvin kaikenlaiset ennusmerkit ja saa pelätä että taasko mulle käy näin. Kai tää o jotain sairasta itsesuojeluvaistoa. Josta kyl täytyy päästä eroon.


    • Sama tyyppi kun äsken

      Onko teillä koskaan tullut riitaa siksi, että susta tuntuu, ettei mies tunnu välittävän ollenkaan susta, sun tunteista, teoista ym...? Meillä se on viime aikoina ollut riidan aiheena. Alkaa tässä väkisinkin miettimään, onko tämä nykyinenkin samanlainen ääliö kuin edellinen mies... Tuntuu, että jokin on hullusti, mutta onko kaikki vaan mun kuvitelmaa?

      • witheringsilence

        On ollut, varsinkin aiemmin. Oli kokoajan tunne että se ois kauhean välinpitämätön mua kohtaan tai ei välittäis. Sekin tosin,näin jälkeenpäin ajateltuna, oli mun omaa kuvitelmaa. Ollaan keskusteltu (=riidelty) näistä(kin) asioista silloin monet kerrat,ja kyllä nyt tiedän ja uskon jo että se oikeesti välittää. Musta vaan on tullut tosi vainoharhanen .
        Myönnän että kuvittelen kyllä helposti asioita.
        Ja itsekästähän tää on kun miettii näin vain miltä itestä tuntuu, eikä sitä että miltä hänestä tuntuu kun vaan epäilen ja syyllistän.
        Se pisti kyllä miettimään kun sanoi mulle että ajatteletko sä yhtään miltä musta tuntuu tollanen syyllistäminen vaikka tekee kaikkensa mun eteen. Se oli eräänlainen heräte mulle.

        Kauan ootte ollut yhessä ja puhutteko te yleensä nää asiat läpi kunnolla vai jääkö ne selvittämättöminä oottamaan seuraavaa riitaa?
        Onko teiän suhde muuten ihan vakaalla pohjalla?
        Meillä jäi aluksi riidat selvittämättä molempien itsepäisyyden takia, mutta sitten ne asiat kasaantui ja jäi kalvamaan mieltä ja tuli pari isompaa riitaa jotka meinas katkasta meidän suhteen. Kannattaa varoa ettei asiat kasaannu.

        Nyt kun tässä mietin näitä niin oikein hävettää noi mun syytökset ja epäilyt koska kuitenkin tiedän ettei hän ole samanlainen kusipää ku muut.
        Luulen että oot samassa pisteessä mun kanssa, tiedät kyllä totuuden mutta epäily kalvaa silti, eikä siitä pääse eroon vaikka kuinka haluais. Se vaan on ja pysyy, mutta jotenkin sitä ois pakko hillitä, eikä siihen ole kai muuta keinoa kun itse vaan yrittää luottaa nykyiseen mieheen 100% vaikka se vaikeaa onkin.


    • Kiva mies.

      Mitäs vikoja sussa sitten on niin paljon että sua ollaan petetty? Olet varmaan nalkuttava, ärsyttävä ämmä.

      • taaskin

        tällanen kieroutunu ilkeilijä sekaantuu ihmisten keskusteluun.
        Teikäläiset vois avata sellasen oman keskustelun,jossa voisitte ilkeillä keskenänne ja kilpailla kuka siinä on paras.
        Jättäkää ihmiset rauhaan!


      • Ms. Jackson

        Sä oot sit varmaan ihan kusipää äijä.. Jos sulla on muija, niin säälin sitä.. Et voi millään ymmärtää toisten kärsimystä.. sitä ku tuntee itsensä epävarmaks eikä luota ihmisiin.. Sulla on varmaan sit ollu niin täydellinen elämä, et huh huh.. Joillain ei oo ollu..Koita käsittää.. Mut ai niin..ei sulla oo tunteita, eikä varmaan mitään muutakaan..


      • Kiva mies.
        Ms. Jackson kirjoitti:

        Sä oot sit varmaan ihan kusipää äijä.. Jos sulla on muija, niin säälin sitä.. Et voi millään ymmärtää toisten kärsimystä.. sitä ku tuntee itsensä epävarmaks eikä luota ihmisiin.. Sulla on varmaan sit ollu niin täydellinen elämä, et huh huh.. Joillain ei oo ollu..Koita käsittää.. Mut ai niin..ei sulla oo tunteita, eikä varmaan mitään muutakaan..

        Olen kiva mies. Pitäähän jonkun ottaa nämäkin asiat esille. Valittajassa voi olla itsessään meinaan enemmän niitä vikoja. Ei ainakaan kieltänyt


    • kolmas mies

      Olet kokonaisuus kuten on suhteennekin ja se miten viestit epävarmuutta miehellesi on osa tätä kokonaisuutta. Voi olla, että tarvitset miehesi vakuuttavia sanoja tuntiaksesi olosi turvalliseksi, etkä voi tietoisella päätöksellä tällaista tarvetta jättää huomiotta. Voi olla, että suhteenne kariutuu tähän tai jatkuu ja kasvaa tästä huolimatta. Varmaankaan muuta vaihtoehtoa ei ole kuin se että pysyt rehellisenä itsellesi mutta kyllä tällaista problematiikkaa kannattaisi ammatti-ihmisenkin kanssa käydä läpi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2040
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1716
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1375
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1180
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1173
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1026
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      950
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      942
    Aihe