Aika outoa,mietin tätä kysymystä ainakin kerran viikossa,en pysty olemaan ajattelematta. Mieheni ja minä olemme seurustelleet yli 4vuotta, kuukauden olimme katkolla hänen jätettyä minut, selittämättä.Otin hänet kuitenkin takaisin,mutta puolen vuoden päästä selvisi syy,hän oli rakastunut toiseen naiseen,hän petti minua useamman naisen kanssa kuitenkin.Annoin tuon anteeksi,mutta tuo ei ole enää iso ongelma vaan tämä.Hän tekee tyhjiä lupauksia,hän lupaa kosia ja mennä naimisiin ja hankkia lapsia,olen melkein 30vuotias ja haluan perheen yms.. mutta mieheni ei ilmeisesti halua noita asioita. Miksi sitä pitää toisille antaa tyhjiä lupauksia,muka joku entisen kihlatun trauma,tuohon en usko. Olen nyt miettinyt aikalailla että vaihtaisinko miestä? haluan perheen ja naimisiin.Olenko jotenkin tyhmä? Hänen kanssaan ei voi asioista oikein kunnolla keskustella,hän heti suuttuu ja hermostuu ja alkaa syyttää että painostan häntä. Mutta jos suhteemme on vakaalla pohjalla miksi sitä ei voi ottaa uutta askelta? Kaikki on muuten elämässäni hyvin, tuo vain vaivaa ehkä biologinen kelloni tikittää..
Ainainen mietiskely
-alien-
3668
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mielestäni sun pitäis nyt ajatella omaa elämääsi ja sitä mitä sinä elämältäsi haluat. Perheenlisäys ja naimisiin meno ovat kuitenkin niin suuria asioita, että kummankin on haluttava niitä 100%. Tulee sellainen olo, että miehelläsi on jonkin sortin sitoutumis kammo tai ehkä hän ei ole vielä valmis. Ehkä hän ei ole koskaan valmis. Ehkä hän on sitä sorttia, että tykkää elää vapaammin?
Sinuna miettisin asiaa kunnolla. Toi nimittäin kuulostaa vähän siltä, ettei teillä ole ihan samanlaisia elämänsuunnitelmia?
ja heti, tosta ei tahti muutu, se ei halua sua oikeesti. Ansaitset parempaa!
Helppo olisi sanoa, että anna äijälle kenkää ja etsi uusi, mutta yli neljän vuoden jälkeen lähteminen on hankalaa.
Itse kuitenkin aikanani viitisen vuotta seurusteltuani heitin pillerit mäkeen ja ilmoitin tyypille, että nyt sopii sitten ruveta käyttämään kortonkia. Eikä aikaakaan, kun _hän_ lopetti seurustelumme muutama päivä 30-vuotissynttärini jälkeen. Kuulin sittemmin, että hänellä oli ilmeisesti toinen, mutta luultavasti tuo pillerien mäkeen heitto nopeutti tyypin päätöstä lähteä hänen mukaansa - hän nimittäin pelkäsi raskaaksi tulemistani kuin ruttoa, koska ei halunnut lasteni isäksi. En totta puhuen halunnut minäkään juuri häntä, mutta olin jo saanut pillereistä tarpeekseni. Ja myös miehestä itsestään. En vain saanut itse repäistyksi itseäni irti, tyydyin vain lisäämään nauloja suhteen arkkuun.
Huokasin helpotuksesta ja jatkoin elämääni. Muutama heila osui kohdalle, mutta kukaan ei kolahtanut tosissaan, kunnes vähän reilu kaksi ja puoli vuotta edellä kerrotun jälkeen tapasin nykyisen mieheni, ja se oli menoa heti. Vuoden kuluttua tapaamisestamme olimme naimisissa. Sittemmin saimme kaksi lasta (jotka muuten saivat alkunsa suunnilleen siitä, kun isäntä vaivautui heilauttamaan housujaan, vaikka olin esikoisen syntyessä 34-vuotias, ja nuorempi syntyi 2 v myöhemmin).
Enkä totta totisesti vaihtaisi miestäni vanhaan heilaani...