Tietoa nuorelle??

"abc"

Olen nyt laihduttanut yli kymmenen kiloa 2½ kuukaudessa. Perimmäinen syy todennäköisesti on se että olen jättänyt syömättä melkee kokonaan. Sen lisäksi käyn 3-4 kertaa 7km lenkin viikossa juosten, ulkoilutan koiraa väh. 6km joka päivä, nostan punttia ja teen vatsa- sekä selkälihaksia. Tämän lisäksi on vielä kerran viikossa sulkapalloa.

Painoni on minusta nyt juuri sopiva sillä olen 171cm ja 63kg, mutta minua on ruvennut tympäsemään kokoaikainen näläntunne ja haluaisin syödä karkkia ja muita herkkuja. Mutta en tietenkään halua missään nimessä lisäkiloja!!...siis miten voin syödä normaalisti ja myös silloin tällöin karkkia ettei painoni nousisi?

4

447

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • laihduttaja

      no, olet laihtunut aika nopeasti ja seuraavaksi vaanii anoreksian vaara. Anoreksiahan on tappava tauti ja vaikeasti parannettava myöskin.

      No, jos sinun tekee kauheasti mieli karkkia mutta ei ns. kunnon ruokaa niin homma ei ole oikein onnistunut vaan ala miettiä asioita uudelleen.


      Siis painon pudotus pysyvästi voi onnistua vain ja ainoastaan jos ei ole nälkä. Jatkuva nälkä, lenkkeily silmät päästä pullistuen ja huono olo eivät kyllä ketään auta yhtään mihinkään.

      Sitten: ala syödä ja ennen muuta syödä monipuolisesti. Kirjoita itsellesi sopiva ruokailurytmi:
      - puuroaamiainen
      - aamupäivän välipala (omena)
      - ruokailu - tarpeeksi vihanneksia
      - iltapäivän välipala (juustovoileipä)
      - ruokailu - toinen ruokailuista keittopainotteinen, rahkaa
      - iltapala, teetä, ruisleipä, maitoa

      Siis ensiksi nälkä pois. Jos olet laihduttanut noin voimakkasti, stuskin syöt liikaa vaikka söisit tasaisesti vähärasvaisesti mutta ei rasvattomasti.

      Punnitse itsesi säännöllisesti, jos paino nousee reilusti niin sitten vähemmän syömistä (punnitus aamulla ennen aamiaista niin vaihtelu pysyy alle parissa kilossa punnitusten välillä). Paino vaihtelee ihan normaalistikin, siksi kirjaa ylös painosi pari kertaa viikossa.

      Sitten ala pitää ruokapäiväkirjaa,
      ennen muuta siitä millaiset fiilikset saavat karkkihampaan kolottamaan.
      Vasta sitten voi alkaa keksimään mikä helpottaisi.

      Ja syödyn ruoan on sitten paras maistua hyvältä!!!

      Silloin tällöin voi syödä karkkia, mutta ei ahmia... eikä jatkuvasti, eikä stressiä. Lepopäiviä kans kannataa hararstaa ja venytelyä lihashuoltona. Liikkua kannattaa...

      • "abc"

        Mutta siinä onkin seuraava ongelma, sillä olen nyt vanhempieni suosituksesta/käskystä alkanut syömään runsaammmin, mutta tietysti syön tuotteita mitkä ovat melkein täysin rasvattomia. No tämä ruokavalion muuttaminen on tuonut jo parissa päivässä muutaman kilon takaisin, mikä sinänsä tuntuu jo vittumaiselta. Ulkoapäin kilot eivät näy rasvana tai muuna vastaavana niin mistä tämä sitten johtuu??..ja lisäkilojen vuoksi syntyy pakottava tunne liikkua enemmän, oikeastaan niin paljon kun ikinä jaksaakaan!..ja nyt kirjoittaessanikin lihakset ovat täysin väsyneet päivän kuntoiluun, eikä huvita enää tehdä mitään :/


      • laihduttaja
        "abc" kirjoitti:

        Mutta siinä onkin seuraava ongelma, sillä olen nyt vanhempieni suosituksesta/käskystä alkanut syömään runsaammmin, mutta tietysti syön tuotteita mitkä ovat melkein täysin rasvattomia. No tämä ruokavalion muuttaminen on tuonut jo parissa päivässä muutaman kilon takaisin, mikä sinänsä tuntuu jo vittumaiselta. Ulkoapäin kilot eivät näy rasvana tai muuna vastaavana niin mistä tämä sitten johtuu??..ja lisäkilojen vuoksi syntyy pakottava tunne liikkua enemmän, oikeastaan niin paljon kun ikinä jaksaakaan!..ja nyt kirjoittaessanikin lihakset ovat täysin väsyneet päivän kuntoiluun, eikä huvita enää tehdä mitään :/

        Ajattele siten, että haluat noin ylipäätään voida hyvin. Siinä pari asiaa ainakin mukana: Ensinnäkin nälän olisi parempi pysyä poissa ja toiseksi ihan verenmaku suussa ei ole mukava liikkua.

        Ruokakin saisi olla maukasta... ja liikunnan mukavaa ja vaihtelevaakin....

        Siis vähän mieti mikä sinusta tuntuu ihan oikeasti hyvältä!! Sitten asioille alkaa löytyä paikkansa ja tasapainonsa.

        Varmaan sitä on vähän tullut painoa lisää kun lihasmassa kasvaa, sehän ei ole huono juttu? Ehkä jossain saat selville rasvaprosenttisi noin suunnilleen, se kertoo enemmän kuin pelkkä paino.


        Toinen asia on jos ihan tosissaan haluat pudottaa silti painoa ja rasvaprosenttia niin sitten katsotaan paria asiaa: määrää ja laatua. Tähän autaa kun pitää vaikka viikon itselleen rehellisesti ruokapäiväkirjaa ja laittaa mukaan myös miltä itsestä tuntuu!

        Tasainen syöminen ja nälän välttäminen auttaa oikeasti todella paljon. Annoskokokin pienenee kun ei ole nälkä.
        Nälkäkuuri muuten varmasti lisää ruokahalua ja ruoan talteenottoa, siksi laihtuminen on hidas laji- siis pysyvä laihtuminen.

        Toinen asia on, että paino vaihtelee. Ehkä vasta viisi kiloa lisää antaa aiheen jyrkempiin toimenpiteisiin. Tähänkin tarvitaan omasta painosta muistiinpanoja - jos paino on nousuut vaikka kolmen viikon ajan putkeen, sitten on mietinnän paikka. Jos se vain vaihtelee tavoitepainon tuntumassa niin... no, ei haittaa.

        Välillä voi löysäillä ja ottaa rennosti... Ei päivä viikossa miltään pohjaa vie.

        Relax!


    • misbelief

      Mjuu, älä nyt enää tuosta ainakaan montaa kiloa laihduta. Itse olen 170/60 ja käyn salilla muutaman kerran viikossa. Oma niksini on että syön kyllä kaikkea, mutta kohtuudella. Pääruokavaliossa syö vähemmän hiilareita (riisi, peruna, vehnäjauhot, sokerit) ja enemmän proteiinipitoisia ruokia (lihaa, kalaa, kanaa, maitotuotteita) ja tietty kasviksia ja hedelmiä.

      Sitten kun tekee mieli jotain hyvää..kokeile auttaako herkkunälkään se että ostat vain ihan pienen karkkipussin tai jonkun herkullisen rahkan tai sen kaikkein pienimmän sipsipussin. Itselläni nimittäin usein riittää se about 50 sentin irtokarkkipussi.. tulee hyvä mieli kun sai jotain herkkua, mutta ei vielä morkkista että olis menny syömään jotain "väärää" :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      172
      13125
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5468
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4860
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3699
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2808
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      123
      1989
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      114
      1734
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      367
      1655
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      110
      1552
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1481
    Aihe