16-vuotiaan neron Des Teufels lustschollisaa D 84, kaikein innokaimpia Schubert-faneja lukuunottamatta, tuiki-tuntemattomasssa 3-näytöksisessä singspielissä, on varsin vaikuttavasti soitinnettuja, kirjoitettuja pasuunastemmoja, ei vain alkusoiton jäätävästi putoilevassa vaskisessa välitaitteessa, pasuunalle, joista saattaisi Alfred Einsteininkin mukaan kirjoittaa kokonaisen esseen siitä tavasta, jolla säveltäjä hyödyntää tämän soittimen jyhkeää ja juhlallista sointia Luitgarden suurissa parisataatahtisissa sopraano-aarioissakin.
Tarkootan vaan, ettei tarvii nuristen tyytyä vähempään, nääs Leopold mozartin ja Albrectsbergerin steriileihin ja pidättyväisiin, harmoniselta kieleltään esiklassisen niukkasanaisiin galantteihin konserttoihin, vaan on mahdolista naatiskella sangen täysverisestä romanttisesta vaskipuhallinsatsista 16-vuotiaan neronalun leimuavan ispiraaton voimalla.
Ja eikun herkuttelemaan ja mässäilemään vaan. Kieltämättä saattaa olla josain määrin varsin epäkiitollista puuhaa töräytellä ja puhallella itsekseen laulunomaisen kauniisti kaartuvia melodioita ilman johtavaa laulusolistin ääntä, täydentäviä väliääniä bassosta puhumatta.
Mutta vähempään tyytyminen olisi silti silkkaa vääryyttä itseään kohtaan, mutta tätä juhla-ateriaa odotellessa sekin lienee maittavampi alkupala kuin kuunnella kornojen kovin orpoja tuuttauksia Agathen verettömän haikeaa vokaalilinjaa säestäessä tämän substanssiltaan siselöimättömän vähäpukeisen-ja pätöisen oloisessa laulelma-arietassa ilman dramattisten kuohahdusten ja tajun häivääkään. Tämäkö on esimerkki Weberin "suurista aarioista"?
Pasasuunavirtuoosit ohoi!
Musikologi
0
66
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760