Näin käy paitsi krjaimellisesti, että kuvaannolisesti kun liikkuu.
Edellä kulkija päästää oven päin naamaasi vaikka huomaa tulosi.
Jos avaat oven, kulkee palveltu nokka pystyssä ovesta sisään mitään sanomatta. "Ei kestä kiittää, ole hyvä vaan", olen joskus ajatellut sanoa.
Erittäin harva avaa oven, juuri kukaan ei anna istumapaikkaa bussissa edes vanhalle vammaiselle. Mistä moinen tylyys?
Olisi paljon mukavampi elää ystävällisemmässä ilmapiirissä.
Päin "klaviatuuria"
30
4477
Vastaukset
- Katleija
On se itsellä selkäytimessä, että vanhemmalle paikka luovutetaan esim.bussissa.
Itse 69 vuotiaana annan taatusti paikan vanhukselle, jolla liikkuminen ja pystyssä pysyminen vaikeaa. Sitä ei monikaan ympärillä istuva nuori tee, muutaa poikkeusta lukuun ottamatta. Itse liikun paljon ja joskus joku nuori aikuinen antaisi paikan minulle, niin usein sanon, että kiitos istu vaan rauhassa. Käytän mielelläni jalkojani, sillä kotona tulee istuttua liikaakin. Koululaisilta otan paikan vastaan, että antaja saa hyvän mielen.- Iili
Busseissa yleensä vanhemmat ihmiset antavat paikkansa vaikeasti liikkuvalle. Joskus harvoin kuulee bussikuskin kehottavan antamaan paikan vanhukselle.
Minulle oli nuorena opetettu, että naisille pitää antaa paikka bussissa. Niinhän minä sitten teinkin. - Jossakin vaiheessa sitten aloin seurata naisten kenkiä. Jos oli kovin korkeat piikkikorot terävät kengänkärjet ja muutenkin vaikean näköiset kengät, niin ajattelin. "Seisköön. Oma on syynsä, jos lähtee tuollaisilla kengillä kaupungille." - Satu,
Iili kirjoitti:
Busseissa yleensä vanhemmat ihmiset antavat paikkansa vaikeasti liikkuvalle. Joskus harvoin kuulee bussikuskin kehottavan antamaan paikan vanhukselle.
Minulle oli nuorena opetettu, että naisille pitää antaa paikka bussissa. Niinhän minä sitten teinkin. - Jossakin vaiheessa sitten aloin seurata naisten kenkiä. Jos oli kovin korkeat piikkikorot terävät kengänkärjet ja muutenkin vaikean näköiset kengät, niin ajattelin. "Seisköön. Oma on syynsä, jos lähtee tuollaisilla kengillä kaupungille."Vaikka itse joskus nuorena päästyäni vanhempain vallasta ostin itselleni ihanat piikkikorot, niin nykyisin, kun järkeni on saanut minut kiinni, näen ne naurettavina, ja olen varma, että tulevien vuosikymmenten nuoret naiset nauravat niille aivan suoraan.
Ne, samoin kuin kureliivit jo nykyisin, saavat nauruhermot hytkymään tulevaisuudessa. Satu, kirjoitti:
Vaikka itse joskus nuorena päästyäni vanhempain vallasta ostin itselleni ihanat piikkikorot, niin nykyisin, kun järkeni on saanut minut kiinni, näen ne naurettavina, ja olen varma, että tulevien vuosikymmenten nuoret naiset nauravat niille aivan suoraan.
Ne, samoin kuin kureliivit jo nykyisin, saavat nauruhermot hytkymään tulevaisuudessa.Lääkärit on sitä mieltä;kun naiset luopui luuliiveistä, selkä viat yleistyi.
Tiedä sitten onko sitä tutkittu.- Malviina
muori67 kirjoitti:
Lääkärit on sitä mieltä;kun naiset luopui luuliiveistä, selkä viat yleistyi.
Tiedä sitten onko sitä tutkittu.kureliivit nuorena tyttönä!!!
Olin ravintolssa kesätöissä, missä ruoka kuului luontaisetuihin.
Keittiön emäntä oli jostain Kouvolan suunnalta kotoisin, muistaakseni Valkealasta ja hän sanoi minullekin monta kertaa :"Pilä(siis nim. om. pilä
liivit päälläs ettet liho!" - Kyllä, voiko
Malviina kirjoitti:
kureliivit nuorena tyttönä!!!
Olin ravintolssa kesätöissä, missä ruoka kuului luontaisetuihin.
Keittiön emäntä oli jostain Kouvolan suunnalta kotoisin, muistaakseni Valkealasta ja hän sanoi minullekin monta kertaa :"Pilä(siis nim. om. pilä
liivit päälläs ettet liho!"voisko enää luonnottomampaa olla, kuin kiristää vyötärö keskeltä kureliiveillä?
Olin kyllä keskikohdalta kapea, silloin oikein mittailtiin, kenellä kapein vyötärö, ja ompelijani sanoi, että olen siitä harvinainen, etten vielä lapsen 1-vuotispäivän tienoilla, (jolloin kävin hänen luonaan), ollut vyötäröstä kuin 65 cm, vaikka olin pitkä tyttö, enkä niin kovin laihakaan. Mutta kureliivejä en käyttänyt ikinä, koska niitä meillä pidettiin luonnottomina. - ii-li
Satu, kirjoitti:
Vaikka itse joskus nuorena päästyäni vanhempain vallasta ostin itselleni ihanat piikkikorot, niin nykyisin, kun järkeni on saanut minut kiinni, näen ne naurettavina, ja olen varma, että tulevien vuosikymmenten nuoret naiset nauravat niille aivan suoraan.
Ne, samoin kuin kureliivit jo nykyisin, saavat nauruhermot hytkymään tulevaisuudessa.En itse asiassa tarkoittanut, että ne olivat naurettavia, mutta kovin korkeat piikkorot kävelykenkinä kaupungilla mahtavat olla kauheat jalassa. Siksi ajattelinkin "Omapa on syynsä".
Itse asiassa naisten kengät saattavat olla muotoilunsa puolesta todella kauniita, oikeita taideteoksia. Minä olen vain niin arkinen, että ajattelen ensimmäisenä sitä, millaiset ne ovat jalassa. - Upean näköisiä ne toki ovat ja saavat koko naisen näyttämään hyvän näköiseltä.
Tässä taannoin oli tutkimus, jossa kerrottiin, että miehet kenkiä ostaessaan aivan ensisijaisesti painottavat sitä, että niissä on hyvä kävellä. Naiset taas sitä, että ne näyttävät hyviltä. - Kun itse tietää, miltä rakkulat kantapäissä tuntuvat, niin tuntuu mahdottomalta käsittää, että naiset saattavat sivuuttaa kaiken sen epämukavuuden pelkästään siksi, että kengät näyttävät kauniilta. - TV:ssä oli jokin ohjelma, jossa oli tulevia malleja. Ensimmäisiä neuvoja oli se, että kenkien aiheuttama kipu kuuluu asiaan eikä siitä saa välittää. Minusta se on kamalaa! - Ja päinvastoin,
ii-li kirjoitti:
En itse asiassa tarkoittanut, että ne olivat naurettavia, mutta kovin korkeat piikkorot kävelykenkinä kaupungilla mahtavat olla kauheat jalassa. Siksi ajattelinkin "Omapa on syynsä".
Itse asiassa naisten kengät saattavat olla muotoilunsa puolesta todella kauniita, oikeita taideteoksia. Minä olen vain niin arkinen, että ajattelen ensimmäisenä sitä, millaiset ne ovat jalassa. - Upean näköisiä ne toki ovat ja saavat koko naisen näyttämään hyvän näköiseltä.
Tässä taannoin oli tutkimus, jossa kerrottiin, että miehet kenkiä ostaessaan aivan ensisijaisesti painottavat sitä, että niissä on hyvä kävellä. Naiset taas sitä, että ne näyttävät hyviltä. - Kun itse tietää, miltä rakkulat kantapäissä tuntuvat, niin tuntuu mahdottomalta käsittää, että naiset saattavat sivuuttaa kaiken sen epämukavuuden pelkästään siksi, että kengät näyttävät kauniilta. - TV:ssä oli jokin ohjelma, jossa oli tulevia malleja. Ensimmäisiä neuvoja oli se, että kenkien aiheuttama kipu kuuluu asiaan eikä siitä saa välittää. Minusta se on kamalaa!kengät, joista ylöspäin lähtee vain hyviä tuntemuksia, saavat ilon kohoamaan kasvoille.
Puhumattakaan sitten "in the long run"- tilanteesta. Jalan luonnollisen asennon, vaakatason, vääntäminen päkiäpainotteiseksi ja vielä varpaat suppuun, kyllä se muuttaa luuston asennon pahaksi, kivut ovat seurauksena.
Vaikka kenkä olisi niin pitkä, että kulman takaa tulisi ensin pelkkää kärkeä näkyviin, on malli silti väärä. ii-li kirjoitti:
En itse asiassa tarkoittanut, että ne olivat naurettavia, mutta kovin korkeat piikkorot kävelykenkinä kaupungilla mahtavat olla kauheat jalassa. Siksi ajattelinkin "Omapa on syynsä".
Itse asiassa naisten kengät saattavat olla muotoilunsa puolesta todella kauniita, oikeita taideteoksia. Minä olen vain niin arkinen, että ajattelen ensimmäisenä sitä, millaiset ne ovat jalassa. - Upean näköisiä ne toki ovat ja saavat koko naisen näyttämään hyvän näköiseltä.
Tässä taannoin oli tutkimus, jossa kerrottiin, että miehet kenkiä ostaessaan aivan ensisijaisesti painottavat sitä, että niissä on hyvä kävellä. Naiset taas sitä, että ne näyttävät hyviltä. - Kun itse tietää, miltä rakkulat kantapäissä tuntuvat, niin tuntuu mahdottomalta käsittää, että naiset saattavat sivuuttaa kaiken sen epämukavuuden pelkästään siksi, että kengät näyttävät kauniilta. - TV:ssä oli jokin ohjelma, jossa oli tulevia malleja. Ensimmäisiä neuvoja oli se, että kenkien aiheuttama kipu kuuluu asiaan eikä siitä saa välittää. Minusta se on kamalaa!ii-li, Sinulla on silmää ja oikeat mietteet.
Mikä se ennen hivelikään miesten silmiä enmmän kuin kauniit sääret, saumasukat ja ohut nilkka joka oli sirosti ojentuneena kun tyttö istui tanssipaikalla penkillä odottaen tanssittajaansa.
Jalassa tietysti ne kapeakärkiset, piikkikorkokengät joita ei toki ole tarkoitettukaan kävelykengiksi kaupungille, vaikka taisi moni tyttö ajatella olevasa houkutteleva tepastellessaan varpaat verillä....
Kyllä minä vieläkin juhliin ja tanssimaan lähtiessäni laitan piikkikorot jalkaani, eikä varpaisiin satu, kengät ovat tarpeeksi isot pieneen jalkaani, ja onhan se niin kiva olla katseen kestävä päästä varpaisiin...Eikö vain,- pahasti
Ja päinvastoin, kirjoitti:
kengät, joista ylöspäin lähtee vain hyviä tuntemuksia, saavat ilon kohoamaan kasvoille.
Puhumattakaan sitten "in the long run"- tilanteesta. Jalan luonnollisen asennon, vaakatason, vääntäminen päkiäpainotteiseksi ja vielä varpaat suppuun, kyllä se muuttaa luuston asennon pahaksi, kivut ovat seurauksena.
Vaikka kenkä olisi niin pitkä, että kulman takaa tulisi ensin pelkkää kärkeä näkyviin, on malli silti väärä.Seuraavien vuosikymmenten nuoret naiset nauravat ja katselevat toisaalta kauhuissaan tätä muotia.
Muodin kaikkivalta on tietysti suunnaton, mutta se muuttuu, menee ohi, siitä tulee naurettavaa.
Sen pahempi, jos varpaat muotioikun ohimentyä ovat ristissä, päkiät, polvet ja lonkat leikkauksen tarpeessa. Jonot ovat pitkät, muoti aaltoilee silloin sairaaloihin. Mutta mistä riittävästi resursseja, kirurgeja, sairaanhoitajia?
Kysyn vain.
Muuten, jos katsoitte Armi Kuuselan, Eeva Hellaksen ja & muotinäytöstä TV:stä päivänä muutamana, niin näitte, miten naurettavalta se näytti nyt. Ihmeellistä, koska aikoinaan se OLI kaunista mielestäni. Niin se muoti saa silmät näkemään, ei voi mitään.
He näyttivät silloin nuorina siinä näytöksessään saman näköisiltä, kuin nyt näytetään vanhusten talon juhlasalissa itsenäisyyspäivänä! Kasvot eivät näkyneet lähikuvassa, olisivathan ne nyt tietenkin olleet nuoret. Puhuin muodista, vaatteista, korkeista kannoista, korsetin pönkittämästä vartalosta, kävelytyylistä. Koko olemisesta. - Helena04 ejk.
kirjar kirjoitti:
ii-li, Sinulla on silmää ja oikeat mietteet.
Mikä se ennen hivelikään miesten silmiä enmmän kuin kauniit sääret, saumasukat ja ohut nilkka joka oli sirosti ojentuneena kun tyttö istui tanssipaikalla penkillä odottaen tanssittajaansa.
Jalassa tietysti ne kapeakärkiset, piikkikorkokengät joita ei toki ole tarkoitettukaan kävelykengiksi kaupungille, vaikka taisi moni tyttö ajatella olevasa houkutteleva tepastellessaan varpaat verillä....
Kyllä minä vieläkin juhliin ja tanssimaan lähtiessäni laitan piikkikorot jalkaani, eikä varpaisiin satu, kengät ovat tarpeeksi isot pieneen jalkaani, ja onhan se niin kiva olla katseen kestävä päästä varpaisiin...Eikö vain,... surkeana totean, että tansseihin nykyisin vain ja ainoastaan tanssikengissä lähden. Kaapista ihailen joitakin piikkikorkoisiani, joskus på skoj kotona kokeilen, että vieläkö mahtuvat... E-hei! Ne ajat ovat menneitä meikäläisellä. (Kirjar, sääriään voi muutenkin tuoda esille, tiedäthän... ;)))
Satu, kirjoitti:
Vaikka itse joskus nuorena päästyäni vanhempain vallasta ostin itselleni ihanat piikkikorot, niin nykyisin, kun järkeni on saanut minut kiinni, näen ne naurettavina, ja olen varma, että tulevien vuosikymmenten nuoret naiset nauravat niille aivan suoraan.
Ne, samoin kuin kureliivit jo nykyisin, saavat nauruhermot hytkymään tulevaisuudessa.olen säästänyt, enkä ikinä voinut kuvitella että sellaiset kengät koskaan tulisivat olemaan muotia!
Nyt ne ovat taas suurinta muotia, samat piikkikorot ja kapekärkiset missä keskivarpaan pitäisi olla etusormen pituinen!- ii-li
MdK-MdK kirjoitti:
olen säästänyt, enkä ikinä voinut kuvitella että sellaiset kengät koskaan tulisivat olemaan muotia!
Nyt ne ovat taas suurinta muotia, samat piikkikorot ja kapekärkiset missä keskivarpaan pitäisi olla etusormen pituinen!niin ne ovat suurta muotia nykyään. Ja kauniita. Tai voi ehkä vain olla, että vanhan miehen silmissä ne nuoruudenaikaiset tyttöjen kengän näyttävät aina vain parhailta.
Joskus kauan sitten näin jossakin muotoilulehdessä kuvan esineestä, joka oli äänestetty maailman kauneimmaksi esineeksi. Kysymyksessä oli naisen kenkä! (Luultavasti oikea rakkula- ja vaivaisenluutehdas.) - Satu,
ii-li kirjoitti:
niin ne ovat suurta muotia nykyään. Ja kauniita. Tai voi ehkä vain olla, että vanhan miehen silmissä ne nuoruudenaikaiset tyttöjen kengän näyttävät aina vain parhailta.
Joskus kauan sitten näin jossakin muotoilulehdessä kuvan esineestä, joka oli äänestetty maailman kauneimmaksi esineeksi. Kysymyksessä oli naisen kenkä! (Luultavasti oikea rakkula- ja vaivaisenluutehdas.)Kauniita, matalakorkoisia kenkiä ihanissa suorissa terveissä jalkaterissä !
Kauniit, suorat sääret ja kauniit jalkaterät, sopivat kengät, joustava askellus.
Mitkään haisevat giljotiinit eivät tule lähellekään. Tämä EI ole vain minun mielipiteeni.
- Helena04 ejk.
Etten vain ollut minä tänä aamuvarhaisen hetkenä?
Porhalsin ulko-ovesta ulos muka-kiireissäni, kun huomasin hämärästi oven sulkeutuessa jonkun laskeutuvan rappuja alas... Sorry, myöhäissytytys!
Olen kanssasi samaa mieltä, ystävällisessä ilmapiirissä on hyvä olla ja elää. Ja täytyykin todeta, että viime aikoina en ole juuri kohdannut mainitsemiasi epäkohteliaisuuksia, onneksi. - totuuden.
DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDd
- kumpi ompi
sinusta pahempi, kirjaimellisesti vai kuvaannollisesti päin klaviatuuria?
- ii-li
jollekin kuningattarelle, joka pitää sitä itsestään selvänä eikä osoita huomanneensa mitään.
Taidan nykyisin liikkua kovinkin "sivityneissä piireissä", koska minulle usein avataan ovi. Kai olen niin avuttoman näköinen vanha mies, että nuoremmat pitävät minusta huolta. Hauskaltahan se tuntuu, ja muistan aina kiittää.- Katleija
Ihmettelen, sitten kun joku nuori antaa paikkansa linja-autossa vanhemmalle ihmiselle niin harvemmin näen ja kuulen kiitoksen sanaa. Siihen vaan vääntäydytään eikä edes vikaista paikkansa luovuttajaan. Hyi.
- Hintriika
Katleija kirjoitti:

Syitä on sysissä jos sepissäkin! Osaavat vanhatkin olla epäkohteliaita. Mutta mehän ei ollakaan vielä vanhoja...
- Katleija
Hintriika kirjoitti:
Syitä on sysissä jos sepissäkin! Osaavat vanhatkin olla epäkohteliaita. Mutta mehän ei ollakaan vielä vanhoja...
Ja minä kun olen paikkani antanut, niin ovat kyllä kiittäneet. Voisivat nuoriakin kiittää.
- uzma
mita se on?
- Carolus
Otsikon asiasta on kysymys. Hammasrivistö siis on se ihmisen klaviatuuri kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti henkisellä puolella.
- Katleija
Carolus kirjoitti:
Otsikon asiasta on kysymys. Hammasrivistö siis on se ihmisen klaviatuuri kirjaimellisesti ja kuvaannollisesti henkisellä puolella.
Tuli tuosta klaviatuurista mieleen Andy Mac Coy, joka kertoi saaneensa uudet Legot suuhunsa. Hänhän sai uudet hampaat lahjoituksena entisten risojensa tilalle. Ulkonäkö parani huomattavasti.
Entäs mitkä ovat tonnin stiflat klapeissa? - vain
Katleija kirjoitti:
Tuli tuosta klaviatuurista mieleen Andy Mac Coy, joka kertoi saaneensa uudet Legot suuhunsa. Hänhän sai uudet hampaat lahjoituksena entisten risojensa tilalle. Ulkonäkö parani huomattavasti.
Entäs mitkä ovat tonnin stiflat klapeissa?tuhannen markan saappaat jaloissa - Andy Mac Coylla
- my.mm.eli
Katleija kirjoitti:
Tuli tuosta klaviatuurista mieleen Andy Mac Coy, joka kertoi saaneensa uudet Legot suuhunsa. Hänhän sai uudet hampaat lahjoituksena entisten risojensa tilalle. Ulkonäkö parani huomattavasti.
Entäs mitkä ovat tonnin stiflat klapeissa?klabeihin hankinnasta käytiin meillä aikoinaan tiukka keskustelu teini-ikäisen poikani kanssa;)) Kyllä hän joutui silloin vähän halvempiin bootseihin tyytymään, jos oikein muistan niin maksoivat silloin 500 - 600 markkaa. Monta vuotta kestivät nekin hyvällä hoidolla. Useat puolipohjat ja kantalaput suutarilla laitatettiin kyllä!
Mahtavatkohan nykyisin maksaa tuhat euroa? Monissa tuotteissa kun markkahinta pysyi numeroiltaan samana, laitettiin valuutaksi vain euro!! Olisi siinä saappaille hintaa, ei taitaisi jokapojan jaloista löytyä.
Mitä tulee tähän ketjun alkuperäiseen kysymykseen, vastaan: Kovin monesti saa oven naamalleen, onneksi poikkeuksiakin on. Kun olen jonkun raskaan oven saanut "hinatuksi" auki, niin jopa siitä livahtaa monta nopsajalkaista ohitseni! Joskus, olen ajatellut jääväni siihen portsariksi, käsi ojossa ja sanoa "Se on sitten euro vapaasta tiestä";)) - Katleija
my.mm.eli kirjoitti:
klabeihin hankinnasta käytiin meillä aikoinaan tiukka keskustelu teini-ikäisen poikani kanssa;)) Kyllä hän joutui silloin vähän halvempiin bootseihin tyytymään, jos oikein muistan niin maksoivat silloin 500 - 600 markkaa. Monta vuotta kestivät nekin hyvällä hoidolla. Useat puolipohjat ja kantalaput suutarilla laitatettiin kyllä!
Mahtavatkohan nykyisin maksaa tuhat euroa? Monissa tuotteissa kun markkahinta pysyi numeroiltaan samana, laitettiin valuutaksi vain euro!! Olisi siinä saappaille hintaa, ei taitaisi jokapojan jaloista löytyä.
Mitä tulee tähän ketjun alkuperäiseen kysymykseen, vastaan: Kovin monesti saa oven naamalleen, onneksi poikkeuksiakin on. Kun olen jonkun raskaan oven saanut "hinatuksi" auki, niin jopa siitä livahtaa monta nopsajalkaista ohitseni! Joskus, olen ajatellut jääväni siihen portsariksi, käsi ojossa ja sanoa "Se on sitten euro vapaasta tiestä";))Aiheesta poikkesin, mutta ei voi mitään kun Andysta tuli mieleen Tuomari Nurmio, joka lauloi tonnin stifloista. Mä oon kateellinen stadin kieltä taitaville. Kuuluuko sanoa snajuu vai ponjaa?
- "vain"
Katleija kirjoitti:
Aiheesta poikkesin, mutta ei voi mitään kun Andysta tuli mieleen Tuomari Nurmio, joka lauloi tonnin stifloista. Mä oon kateellinen stadin kieltä taitaville. Kuuluuko sanoa snajuu vai ponjaa?
mutta sanoisin: "et sä snaijaa?" "Bonjaat sä?"
Bootseista. Vinttiäni siivotessani löysin pojan vanhat bootsit. Ja kyllä hän ilahtui niistä, tuli mieleen NIIN HYVÄT muistot, sanoi. Kotiinsa vei, museoesineiksiköhän. :) - serkkutyttö
Katleija kirjoitti:
Aiheesta poikkesin, mutta ei voi mitään kun Andysta tuli mieleen Tuomari Nurmio, joka lauloi tonnin stifloista. Mä oon kateellinen stadin kieltä taitaville. Kuuluuko sanoa snajuu vai ponjaa?
snaijataan tai bonjataan
- serkkutyttö
serkkutyttö kirjoitti:
snaijataan tai bonjataan
sinäkin. Sitä en oikein kyllä taas bonjaa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen1136497Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,3675897Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam364389Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään123655Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk723597Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1112816Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni142268Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211995Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t221826Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.181644