Iltalehti kirjoittaa tänään 25. lokakuuta:
Rakkaus toi Agnesin Suomeen
Agnes Zwiklnska, 25, tapasi tulevan miehensä Markku Pihlavan, 35, työskennellessään ravintolassa Puolan ja Saksan rajalla.
Markku työskenteli metsäkoneenkuljettajana saksalaisessa yrityksessä ja teki ostosmatkoja Puolaan.
- Samalla hän pysähtyi ravintolassa, jossa olin töissä. Ja onneksi pysähtyi, Agnes muistelee suhteen alkuaikoja.
Nuoret rakastuivat niin palavasti, että puolen vuoden tuttavuuden jälkeen Agnes oli valmis seuraamaan miestään tämän kotimaahan Suomeen.
Aluksi Agnes ja Markku olivat kihloissa, mutta he avioituivat hyvin pian Suomeen muuton jälkeen. Koska Agnes on katolilainen ja Markku luterilainen, pariskunta vihittiin maistraatissa. Varsinaiset hääjuhlat tanssittiin kuitenkin Agnesin kotimaassa Puolassa.
Agnes Pihlava ei uskalla vielä edes haaveilla Idols-kilpailun voitosta, vaikka hän lunasti kolmannen finaalipaikan hurjalla 59 prosentin äänienemmistöllä viime perjantaina. Herttainen ja vaatimaton tyttö ei tahdo vieläkään uskoa täysin omiin kykyihinsä.
Mahdollisen voiton myötä Agnes ei haaveile suurista estradeista tai maailman maineesta. Edes kotimaataan Puolaa hän ei suunnittele valloittavansa.
- Suomi on minun kotimaani, jossa tulen asumaan tulevaisuudessakin. Minähän olen suomalaisen miehen kanssa naimisissa, pari kertaa vuodessa kotimaassaan Puolassa vieraileva Agnes huomauttaa.
Mitäs mieltä porukka on tästä?
Idols Agnes moku-vaimo
11
1832
Vastaukset
- Ihmettelijä
Siis mitä oikein odotat vastaukseksi? Mitä mieltä pitäisi kirjoituksesta vai tuosta laulajasta olla? Vai hänen aviomiehestään, vai hänen/heidän elämästään?
- jos olisi esimerkki
Jossa Agnesin paikalla olisi ulkomaalainen mies joka kirjoittaisi: "- Suomi on minun kotimaani, jossa tulen asumaan tulevaisuudessakin. Minähän olen suomalaisen naisen kanssa naimisissa, pari kertaa vuodessa kotimaassaan Turkissa vieraileva aviomies huomauttaa." Siitähän se möly syntyisi :))
- Kikka
ihan kuvottaa jo ajatuskin moisesta. Onneksi suomalaiset naiset ovat keskimäärin niin fiksuja, että jättävät tommoset rauhaan. yäkk!!!
- vähän
On vähän eri asia jos lähialueilta, EU-maasta tulee Suomeen eurooppalainen vaimo kun että jonkun blondin kyljessä maahan raahautuu jostain päiväntasaajan tienoilta köyhä, rikollisuuteen taipuvainen ja kouluttamaton kyrpänaama.
- ???
vähän kirjoitti:
On vähän eri asia jos lähialueilta, EU-maasta tulee Suomeen eurooppalainen vaimo kun että jonkun blondin kyljessä maahan raahautuu jostain päiväntasaajan tienoilta köyhä, rikollisuuteen taipuvainen ja kouluttamaton kyrpänaama.
No enpä ole kyllä huomannut, että euromies saisi täällä sen parempaa kohtelua kuin päiväntasaajan poikakaan.
- niin...
vähän kirjoitti:
On vähän eri asia jos lähialueilta, EU-maasta tulee Suomeen eurooppalainen vaimo kun että jonkun blondin kyljessä maahan raahautuu jostain päiväntasaajan tienoilta köyhä, rikollisuuteen taipuvainen ja kouluttamaton kyrpänaama.
kun nämä puolalaiset ovatkin niin rikasta ja kunnollista kansaa... Varsinkin Venäjän mafian kanssa asioidessaan... Ja tietysti tällaisilla ravintolatyöntekijöillä varmasti on myös akateeminen loppututkinto ja kaikki :-D
- Norjasta
Onhan Suomella ollut Norjasta kotoisin oleva mies euroviisuedustajana, eikä kauheasti rasistisia kommentteja ole kuulunut. Kyllä se rasismin määrä johtuu ihan miehen/naisen ulkonäöstä ja alkuperäisestä kotimaasta.
- eräs tuttava
niin... kirjoitti:
kun nämä puolalaiset ovatkin niin rikasta ja kunnollista kansaa... Varsinkin Venäjän mafian kanssa asioidessaan... Ja tietysti tällaisilla ravintolatyöntekijöillä varmasti on myös akateeminen loppututkinto ja kaikki :-D
Voinen kertoa, että tyttö on erittäin mukava ja lahjakas sekä tekee töitä ahkerasti että tunnollisesti. Sillä ei ole mitään tekemistä vaikka onkin ravintolatyöntekijä ja ei ainakaan vielä ole mitään maisterin tutkintoa. Likka on vasta 25 v ja aikaa on hakea vaikka minkälaista tutkintoa, sillä Agneska on myös älykäs että sisäisesti kaunis. Monet suomalaiset saisivat ottaa oppia hänestä, olivatpa heillä minkälaiset tutkinnot tahansa hinkkaamassa takataskussa, sillä heiltä puuttuu sisäinen sivistyneisyys.
Mitä hänen mieheensä tulee, niin aika kusipää kuuluu olevan ja naistenmies ja-hakkaaja, mutta kun nyt julkisuus ryöpyttää, niin tulee se totuus esille kaverista. Mitä muuta sellainen suomalainen metsäkoneen kuljettaja voikaan olla, pah!
- Gohar
pakkaus, tuo Agnes, oli kuulemma ihan itsekseen oppinut suomen kielenkin, ja mielettömän karismaattinen ja suloinen tyttönen, joka sitäpaitsi osaa laulaa! Onnen poika, tuo Markku :)
- bidral
En niin mitään mieltä=D Jokainen rakastuu sellaiseen johon rakastuu=D Ei niin kuulu minulle mitään=D
- Daniella_2005
Niin, minustakin Agnes on aivan ihanan iloinen ja aurinkoinen tyyppi. Ei se moku-rakkaus niin paha asia ole kuitenkaan vai mitä :)
Mukavaa syksynjatkoa kaikille :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096566Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884201L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453529TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72911Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6251521- 66938
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55923- 9899
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193888Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47869