Kysymys..

Eli homman nimi olisi saada mahasta vähän ylimääräistä pois.En ole ylipainoinen, mahassa vaan on jonkunverran ylimääräistä, jonka haluan saada pois. Kysymys onkin, jos teen vatsalihaksia, hyödyttääkö se? Olen joskus törmännyt sellaiseen että joku on sanonut että lihakset tulevat jotenkin läskin alle, jolloin ne eivät periaatteessa hyödytä pidemmän päälle? Onko tämä totta? Vai saanko ihan reippaasti vatsoja tekemällä ylimääräiset vähitellen pois?
Kiitos vastanneille!
2380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

siis sitä rasvaa ei saa paikallisesti pois muulla tavalla kuin leikkauksella eli se sulaa joka puolelta kroppaa tasaisesti jos on jotain asian eteen tekee. viimeiseksi se lösö lähtee yleensä vatsasta ja takamuksesta.

vatsalihaksia tekemällä saat toki lihaksikkaan pallean ja olemus saattaa muuttua hieman ohuemmaksi timmien lihaksien takia mutta kyllä se rasva täytyy muulla tavalla pois saada eli vastaus kysymykseesi on että vatsalihaksia tekemällä et saa rasvaa vähennettyä.

Äänestä

No, rasva vähenee tasaisesti.

Ehkä kannattaisi harkita ihan noin muutenkin tasapainoisen lihaskunnon kehittämistä ja ylläpitämistä. Yksipuolinen vatsojen vetäminen ei ole ihan fiksuin ajatus.

Siis: Suunnittele itsellesi sellainen sinusta mukava systeemi, jossa sekä kehität ja venyttelet ainakin kaikkia suuria lihasryhmiä.

Seuraus: Olo paranee, RYHTI paranee, vatsa menee sisään...

Treenin siis pitää olla sellaista että paino tuntuu riittävästi ja toistoja 3 x 15, siis kun sen verran jaksaa mutta ei enempää niin kuormitus on ok. Pari kertaa viikossa on ihan ok.

Sitten oheen jotain mistä pidät ja jossa tulee hiki: tanssia, pallopeliä... Kerta pari viikossa.

Kärsivällisyyttä, jouluksi ei vielä pajoa muutu mutta parin kuukauden jälkeen alkaa vaikutus jo näkyä.

Eikä sitten anorektikon hullunkiiltoa silmiin vaan ajattele omaa hyvää oloasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


16vTyttö kirjoitti:

Eli homman nimi olisi saada mahasta vähän ylimääräistä pois.En ole ylipainoinen, mahassa vaan on jonkunverran ylimääräistä, jonka haluan saada pois. Kysymys onkin, jos teen vatsalihaksia, hyödyttääkö se? Olen joskus törmännyt sellaiseen että joku on sanonut että lihakset tulevat jotenkin läskin alle, jolloin ne eivät periaatteessa hyödytä pidemmän päälle? Onko tämä totta? Vai saanko ihan reippaasti vatsoja tekemällä ylimääräiset vähitellen pois?
Kiitos vastanneille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu