Kohta alle 100kg

Micci_67

Niinhän se on nähtävä, että hiilihydraattien vahtaaminen kannattaa. Kohta puolin on 15kg takana ja sadan kilon rajakin todennäköisesti rikkoutuu huomenna. Tänä aamuna punnitus tulos oli tasan 100kg mikä tarkoittaa sitä, että pudotus tulos on n.-12,5%, eli jo 2,5 kertaa sen minkä väitetään jo vaikuttavan.

Onneksi tajusin viime kesänä vihdoin ja viimein puuttua syömisiini, ja hylätä tämän suomalaisten normaalin ruokavalion jolla minäkin olin itseni lihottanut. (johon tosin kuului päivittäin iso annos tuoresalaatti pöydästä) Sen jälkeen kun aloin kiinnittää huomiota syömiini hiilihydraatteihin niin paino on pudonnut melko tasaiseen tahtiin. Toistaiseksi elelen alle 40g hiilareita/päivä, joista suurin osa tulee kasvikunnan tuotteista.

18

1318

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tonnikalafilee

      Tervetuloa alle satakiloisten klubiin! Tosin itse en ole laihtunut hiilareita vahtaamalla, mutta kukin tyylillään. Itse olen päässyt vauhtiin lisäämällä päiväohjelmaan kuntopyöräilyä ja vähentämällä kaikkea syömistä, myös hiilareita. Sen verran kuitenkin olen tullut hiilaritietoisemmaksi ja mietin kaksi kertaa, ennen kuin pistän suuhuni valkoisia vehnäjauhoja - lähinnä sosiaalisissa tilanteissa voi niitä napsia, kuten esim. pienen palan täytekakkua juuri 50-vuotispäivillä. Mutta ruis, kaura, speltti ja leseet maistuvat kyllä - kohtuudella. Yhtä lailla olen tullut myös rasvatietoisemmaksi ja rajoitan kovia eläinrasvoja. Kolesterolit ovatkin nyt kohdallaan ja vointi mainio.

      • Micci_67

        Itsekkin olin juuri 50v synttäreillä, joissa loppuilta oli aika kostea. Täytekakkua en tosin siellä syönyt, mutta palasen kala-voileipäkakkua kylläkin.

        SPELT, mitä se on? Olen jossain tuosta nähnyt aikaisemminkin maininnan, mutta silloinkaan siitä ei ollut mitään varsinaista tietoa.

        Itsellä tuo hyväkarppaus tulee vastaan vasta tulevaisuudessa, sanotaan vaikki noin 10 kilon päästä. Alakarpilla on vaan niin helppo pudottaa painoa, että en ala vielä hiilareita lisäämään.

      • Mie1
        Micci_67 kirjoitti:

        Kannattaa etsiä sanalla alkuvehnä. Ja kannattaa myös maistaa! Esim. spelttimakaroni on hyvää ja terveellistä, joskin aika tyyristä.

      • speltistä
        Mie1 kirjoitti:

        Kannattaa etsiä sanalla alkuvehnä. Ja kannattaa myös maistaa! Esim. spelttimakaroni on hyvää ja terveellistä, joskin aika tyyristä.

        Jos on speltistä kiinnostunut, niin kannattaa kokeilla niitä jauhoja vaikka pizzapohjaan.
        Itse tein niistä pizzapohjan ja tuli syötyä sitä itse valmista pizzaa alle puolet normaalista.

        Speltti on aikas täyttävää kamaa. Ja lisäksi se on kai terveellistäkin.

        ainakin yhden firman (vissiin ainoa joka suomessa spelttiä myyntiin tuottaa) sivuilla sanottiin että alkuun kannattaa sekoittaa sitä tavalliseen vehnäjauhoon että olisi helpompi leipoa..

        Ihan paskapuhetta tai sitten uusavuttomille suunnattua. Speltistä saa helposti tehtyä sellaisen taikinan kuin haluaakin.

      • Terve syöjä
        speltistä kirjoitti:

        Kun on spelttiä maistanut niin ei tee mieli takaisin valkoiseen vehnään. Oma bravuurini on piirakka, jossa pohjaan tulee spelttijauhoja ja intiaanisokeria, täytteksi ihan vaan vaikka säilykehedelmiä ja kermaviili-munaseos (siihenkin inkkarisokeria). Kuulostaa ehkä hurjalta, mutta minulta kysyttiin onko piirakassa pähkinää/vaniljaa/kanelia, vaikka mitää niistä en laittanut.

    • Micci_67

      Näinhän siinä kävi että paino on alle 100kg, ensimmäistä kertaa varmaan kolmeen vuoteen. (en kerennyt tarkistamaan)
      Ja nämä lähteneet (kohta) 15kg on lähtenyt paljon helpommin kuin (muijan) PV ohjeilla 90-luvun lopulla sama määrä.
      Nytten on kolmen päivän mökkiviikonloppu edessä, joten ensi viikon alussa paino varmaankin on jälleen hetken yli 100, mutta ei onneksi 3kg niinkuin PVnä eläessä olisi. Pääasiallinen ruuanvalmistus muotokun siellä on grillaus.

      • Kiril

        minullakin kun ensimmäisen kerran paino alitti 100kg ja nyt turvallisesti 90 kg eli 15 on lähtenyt ja eiköhän se riitä kun pituutta on 186cm.

        Tuskimpa tuo grillattu ruoka nostaa mitenkään painoasi mökillä. Luulen, että jos mukana on hyviä juomia niin sitten on eri juttu.

      • Micci_67
        Kiril kirjoitti:

        kyllä mukana, ja sen takia tiedänkin että maanantai paino on suurempi kuin tänä aamuna. Mutta kun tuon tietää jo etukäteen, niin sillä ei ole varsinaista merkitystä. Tavoitteenani pidän että ensi perjantaina on sama paino kuin tänään oli.

        Hyvä että olet päässyt tavoitteesesi ja pysynyt siinä. Moni ei siihen tänä päivänä pysty. Finfoodin jutussa jonka tänne laitoin oli juttua että noin 2/3 suomalaisista miehistä on ylipainoisia, aikamoinen määrä. Omana tavoitteenani pidän että en ensi kesänä tuohon joukkoon enää kuuluisi. Matkaa on n.20kg ja viikkoja n.30.

        vähän herkutella ja nautiskella. Itsekin olin Bratislavassa 4 päivää ja kun isännät tarjosivat kaikki ruoat ja juomat niin paino nousi 5 kiloa, mutta kotona ne taas lähti pois. Kyllä tuo alkoholi lihottaa kun juo olutta, viiniä, drinkkejä, konjakkia ja syö hyvin paikallisia herkkuja niin ei voi mitään. Mutta sano nyt sitten isännille etten syö tuollaista. Tiukalla hiilarilinjalla ne kilot aina lähtee.

      • nousi 4 pv:ssä

        5kg! Uskomatonta söit siis noin 36.000kcal liikaa neljässä päivässä ja elimistösi muuttis en salamannopeasti rasvaksi...

      • virhe...
        nousi 4 pv:ssä kirjoitti:

        5kg! Uskomatonta söit siis noin 36.000kcal liikaa neljässä päivässä ja elimistösi muuttis en salamannopeasti rasvaksi...

        söitkin neljässä päivässä 45.000kcal liikaa...

      • Mie1
        virhe... kirjoitti:

        söitkin neljässä päivässä 45.000kcal liikaa...

        Eiköhän tuosta ollut suuri osa nestettä.

        Bratislavassa tulee varmaan syötyä makkaroita (joissa muuten on hiilihydraatteja, hui!) ja muuta suolaista. Ja olutta päälle (taas hiilareita!). Kyllä siinä turpoaa kuka tahansa parissa päivässä yli äyräiden.

        mitä tapahtuu kun syö hiilareita ja rasvaa yhdessä ja kaataa kaksin käsin olutta ja väliin drinkkejä. Minun ainakin on oltava hiilareiden kanssa tarkkana, koska paino lähtee heti nousuun. Kyllä se nestettä valtaosaltaan oli, mutta oluessa on hiilareita ja drinkeissä sokeria. Brandytkin sisältävät sokeria. Joka aterialla oli myös makeita jälkiruokia jotka söin muiden mukana.

        Kyllä mullakin paino nousisi tuolla reseptillä. Mutta hiilareitakin voi syödä järkevästi. Silloin paino pysyy kurissa.

      • Kiril
        Mie1 kirjoitti:

        Kyllä mullakin paino nousisi tuolla reseptillä. Mutta hiilareitakin voi syödä järkevästi. Silloin paino pysyy kurissa.

        hiilareita kun täysmaidossa, jota juon on 4,8g hiilareita, piimässä ja kuohukermassa 3g ja tomaattimurskassa 6g/100g. Niitähän saa lähes kaikista elintarvikkeista, ettei tarvitse erikseen viljatuotteita syödä ja pullaa mussuttaa.

      • ja proteiinia

        saa myös joka paikasta.

        Ja taas arvio: "ettei tarvitse erikseen viljatuotteita syödä ja pullaa mussuttaa."

        Esimrkiksi tätä pullaa en syö koskaan. Taas tuli arvio muiden syömisistä mistään mitään tietämättä...

      • Micci_67

        Paino noussut tuota 3kg, vain 2,5kg.
        Mutta olo ei ole läheskään niin turvonneen oloinen kuin olisi voinut kuvitella.
        Noh, mitäpä näistä, eiköhän alle 100kg saavuteta vielä tämän viikon kuluessa.

        Toi no, pääsin alle 100kg, mutta en viime viikon lukemaan kumminkaan. Tulos oli tänä aamuna 'vain' 99,9kg. Itseasiassa tämä taisi olla ensimmäinen takapakki n.4kk:n aikana.

        Ehkäpä ens viikolla näkisi taasen todenmukaisempia tuloksia tässä urakassa (n.25kg vielä edessä)

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe