Niin... mistä sen tietää?
Itse olen seurustellut kohta kaksi vuotta. Ennen tätä ei näin pitkiä suhteita ole ollut joten tämä on tuntunut todella tärkeältä.. Mies on minua vanhempi, ja hänellä on ehtinyt olemaan vakavia suhteita enemmänkin. Luulin, että asiat olivat ihan hyvin, kunnes hän yksi ilta otti puheeksi sen,ettei tiedä rakastaako minua vai ei, ja että minulle olisi parempi etsiä mies joka pystyisi enemmän välittämään.
Se oli shokki. Siinä tilanteessa yritin kuitenkin ajatella järkevästi ja keskustella mieltä painavista asioista jne. ja miksi oli yhtäkkiä tuota mieltä... Päätimme jatkaa suhdetta ja mies on ollut kuin ennenkin. Itse taas mietin koko ajan milloin se ero sitten tulee... Pari päivää sitten mies ehdotti jopa yhteenmuuttoa! Ehkäpä leikillään, mutta mielestäni aika erikoista ensin puhua erosta ja sitten unohtaa se...? Olen ihan hajalla ja ajatukset reistailevat koko ajan. En pysty olemaan normaalisti.
Tiedän etten ole tässä suhteessa niin onnellinen kuin voisin. Tuntuu siltä, että itse teen miehen hyvinvoinnin eteen paljon enemmän kuin hän minun, ja mies on sen itsekin myöntänyt.
Mutta ero... sekin tuntuu kamalalta...
Haluaisinkin siis nyt tietää, missä vaiheessa ei kannata enää jatkaa. Mitkä asiat ovat merkkejä siitä?
Mistä tietää ettei enää kannata jatkaa....?
6
1797
Vastaukset
- vaaravyöhyke
Olet uskoakseni joutunut manipuloinnin kohteeksi. Jotkut miehet käyttävät tuollaista taktiikkaa: Kylvävät epävarmuuden siemeniä saadakseen kumppaninsa panostamaan suhteeseen entistä lujemmin. Miehet tietävät varsin hyvin, että se joka suhteessa rakastaa enemmän ja joka tekee enemmän toisen hyvinvoinnin eteen, on aina heikommilla.
Tätä menoa olet pian täysin miehen tossun alla. Hän ei etsi sinulta (enää) rakkautta, vaan tarpeittensa tyydytystä. Mies on valinnut helpon ratkaisun, eli nauttii sinun palvottavana ja passattavana olemisesta kunnes löytää jonkun jota voi aidosti rakastaa. Sori. Ei kannata jatkaa. - akka
Jos mies on sinua paljonkin vanhempi, hänellä on kokemuksia naisista varmaankin niin paljon enemmän, että sinä voit tuntua liian kokemattomalta ja naivilta. Sorry vaan. Ethän sinä kokemuksia pysty tuosta vain hankkimaan ja ikää myöskään.
- Amanda
Ajattele, että varmasti jossakin on joku joka tekee sinut onnelliseksi. Mies vihjailee ja alkaa ajanoloon luultavasti paskamaiseksi ja sinä olet onneton, mutta riippuvainen hänestä. Pahalle se tuntuu olla yksinkin. Itse olen kärvistellyt 11 päivää jätettynä. Vaikea on unohtaa ja välillä tulee uskonpuute.
- sfjkfjak
Kiitos vastauksista. Oli sellasia kun ajattelinkin..:)
En tosiaan enää tiedä onko tässä järkeä. Silloin kun olen miehen luona, hän pitää hyvänä, mutta kun olen muualla tuntuu ettei hän edes kaipaa. Eli käyttää kai vain hyväksi sitä että olen niin kiltti...:/
Asian vaikeammaksi tekee kuitenkin se, että minä ja perheeni olemme jo aika läheisiä miehen lapsenkin kanssa...Lapsi on vielä niin pieni että tuskin kunnolla huomaisikaan että äitipuoli on lähtenyt, mutta kuitenkin...
Tuntuu siltä, että vain pitkitän ja pitkitän eroa ja katselen mitä tästä tulee. Ja sitä ennen varmaan tulen itse jätetyksi... - minä vain
sfjkfjak kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Oli sellasia kun ajattelinkin..:)
En tosiaan enää tiedä onko tässä järkeä. Silloin kun olen miehen luona, hän pitää hyvänä, mutta kun olen muualla tuntuu ettei hän edes kaipaa. Eli käyttää kai vain hyväksi sitä että olen niin kiltti...:/
Asian vaikeammaksi tekee kuitenkin se, että minä ja perheeni olemme jo aika läheisiä miehen lapsenkin kanssa...Lapsi on vielä niin pieni että tuskin kunnolla huomaisikaan että äitipuoli on lähtenyt, mutta kuitenkin...
Tuntuu siltä, että vain pitkitän ja pitkitän eroa ja katselen mitä tästä tulee. Ja sitä ennen varmaan tulen itse jätetyksi...mitä järkeä jatkaa,jos et saa suhteelta sitä mitä sinä haluaisit ja kuitenkin tuhlaat aikaasi ,että sillä toisella olisi hyvä olo?tuhlaat tunteitasi sille,joka "ei nyt enää olekkaan niin varma rakastaako vaiko eikö"..tuolla on sekin mies,joka todella rakastaa ja joka näkee enemmän vaivaa sinun hyvinvointisi eteen kuin omansa.ja jota sinä voit rakastaa huoletta,pelkäämättä,milloin tulee ero.
ja helpompi sinulle kun jätät itse,ennen kuin tulet jätetyksi.
- misu06
miehet ovat kummallisia. itse olen seurustellut pari vuotta eikä mies ole todellakaan koskaan sanonut rakastavansa, ei edes tykkäävänsä. kun olen itse ottanut esim. yhteenmuuttamisen puheeksi, hän on mennyt tosi hiljaiseksi, sanonut, ettei ole hänen osaltaan rakkautta. alan tietysti tentata miksi sitten on ollut mun kanssa ja alan tietty itkeä. myöntää, että on hyvä olo mun kanssa, mutta ottaa esiin kaikenlaisia (teko)syitä: mun elämäntyyli, kun en ole tarpeeksi ulkoilmaihminen (hah!) ja kerran jopa viittasi siihen, etten vastusta ydinvoimaa! ilmeisesti menee paniikkiin tuosta yhteenmuuttamisjutusta..
ristiriitaista on, että hän tekee tosi paljon mun takia, esim. aamiaista/ruokaa, oma-aloitteisesti korjaa jonkun jutun, ottaa mukaan kavereittensa luo, kaikenlaista. joskus ajattelen, että yrittääkö kompensoida sitä, ettei osoita tunteitaan tai huono omatunto, jos mä rakastan mutta hän ei.
toisaalta kun olen lukenut näitä chat-palstoja, niin kaikki sanovat, että teot ratkaisee, ei sanat. mutta mistää tietää, kehittyykö juttu tulevaisuudessa vai meneekö aika hukkaan? entä jos sanoo vielä 5 vuoden päästä, ettei tunne ole rakkautta ja aina vaan asutaan erillään. kun on jo vähän vanhempi, ei olisi aikaa odotella... ja vielä huonoja kokemuksia siitä, että miehet voi olla vuosia naisen kanssa ihan pelkän seksin ( muun hyödyn) takia!
eli pitäisikö vaan olla tyytyväinen eikä kysellä mitään? nainen kuitenkin usein haluaa tietää palan tulevaisuudesta, miehelle ilmeisesti riittää aina tämä hetki..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762087Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361737Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101426Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291219Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591209Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161055- 60966
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58965