Onko mahdollista että ihastus vain lakkaa ilman mitään syytä?
Tapasin miehen joka alussa oli todella ihastunut minuun ja halusi edetä nopeasti. Itse olin varovaisempi, mutta pikkuhiljaa rohkaistuin kun toinen vaikutti avoimelta ja ajattelevaiselta ihmiseltä. Aloin luottaa ja ajatella että suhteemme tulisi jatkumaan.
Yhtäkkiä toinen sanookin ettei halua jatkaa koska ihastus ei ole syventynyt vaan päinvastoin. Ei halunnut sanoa syytä ja kun yritin tivata hän sanoi ettei tiedä ja ettei mitään syytä ole. Että hän vain ihastui ja sitten se loppui. Pahinta oli se että hän oli miettinyt ihastumisen loppumistaan jo viikkoja mutta minua kohtaan oli koko ajan samanlainen. Asia tuli siis täytenä yllätyksenä.
Minusta tuntuu että minun tunteeni eivät toimi noin. En voi tulisesti ihastua ja sitten _ilman syytä_ lakata olemasta ihastunut.
Yritin kysellä olinko loukannut häntä mutta hän sanoi etten, että minussa ei ollut mitään vikaa mutta hän ei vain tuntenut enää.
Onko tällainen mahdollista?
Onko mahdollista?
6
1068
Vastaukset
- zimpe
Aivan täsmälleen samanlaiset kokemukset reilun parin kuukauden seurustelun jälkeen. Yks kaks tytön tunteet vaan lakkas ja mä jäin kuin nalli kalliolle.. :(
- OPR
Ei meidänkään suhteemme kestänyt kuin muutaman kuukauden mutta alusta asti tuntui että välillämme oli jotain "enemmän". Jonkinlainen henkinen side. Siksi tuntui pahalta että toinen ei kokenut minua sen arvoiseksi että olisi keskustellut kanssani heti kun alkoi epäillä tunteitaan, tai ettei sanonut mikä tunteita viilensi.
Siis minun on yhä vaikea uskoa ettei mitään syytä olisi ollut. Sekö etten vastannut hänen tunteenosoituksiinsa tarpeeksi nopeasti vaan olisin tarvinnut enemmän aikaa? Minusta kaikki jäi nyt pahasti kesken. :(
Mieskin tosin sanoi että hänestä tuntuu pahalta ja tiedän että hänellä on ollut paljon vastoinkäymisiä ja masennustakin viime aikoina. Onko siis mahdollista että hän oli ylipäätään masentunut ja siksi koki ettei ollut enää ihastunut? Ajatteli etten ole oikea, koska hän ei ole onnellinen? Jos, niin ymmärtääköhän hän sen nyt kun jätti minut? - toope
OPR kirjoitti:
Ei meidänkään suhteemme kestänyt kuin muutaman kuukauden mutta alusta asti tuntui että välillämme oli jotain "enemmän". Jonkinlainen henkinen side. Siksi tuntui pahalta että toinen ei kokenut minua sen arvoiseksi että olisi keskustellut kanssani heti kun alkoi epäillä tunteitaan, tai ettei sanonut mikä tunteita viilensi.
Siis minun on yhä vaikea uskoa ettei mitään syytä olisi ollut. Sekö etten vastannut hänen tunteenosoituksiinsa tarpeeksi nopeasti vaan olisin tarvinnut enemmän aikaa? Minusta kaikki jäi nyt pahasti kesken. :(
Mieskin tosin sanoi että hänestä tuntuu pahalta ja tiedän että hänellä on ollut paljon vastoinkäymisiä ja masennustakin viime aikoina. Onko siis mahdollista että hän oli ylipäätään masentunut ja siksi koki ettei ollut enää ihastunut? Ajatteli etten ole oikea, koska hän ei ole onnellinen? Jos, niin ymmärtääköhän hän sen nyt kun jätti minut?Mulla jotain ton tapasta ollu kanssa. Hirveetä vauhtia edettiin ja mies oli vasta eronnu helvetillisestä monen vuoden avoliitosta jossa pari ihanaa muksua. Ahdistui jossain vaiheessa niin totaalisesti että "tunteet katosi"... vai katosiko? Mäkin todella ihmettelin, kun ensin tää mulle kultaisin mies ikinä sanoo rakastavansa tosi tosi paljon ja sitten ei muka mitään enää. Nähdään päivittäin syystä että ollaan samassa mestassa töissä ja jos oon poissa, se kyselee perään. Nyt en tiedä mitä menossa...juuri juteltiin meistä ja hänestä. Tilanteesta ja miten edetä. Lähekkäin oli niin hyvä olla...Ei tiedä mitä tulevaisuus tuo. Tuli vaan mieleen kun sanoit että tolla sun miehellä ollu asiat sekaisin ja masennusta. Sillä voi todellakin olla hyyyvin suuri merkitys. Anna nyt vaan aikaa. Niin mäkin yritän.
- still in love
minullakin on samanlaisesta tilanteesta kokemusta. Keväällä ihastuin suunnattomasti mieheen joka vielä innokkaampi kuin minä...tuntui että olemme juuri ne oikeat toisillemme, liian täydelliseltä tuntui...rakastuin heti. Mutta sitten kuukauden päästä mies sanoi ettei voi jatkaa, pyysi anteeksi käyttäytymistään...olin aivan ymmälläni. Olemme ollut yhteydessä ajoittain ja tunnen että hänelläkin vielä tunteita, kuitenkin hän väittää ettei sellaisia ole, ystävä vain haluaisi olla. En taida kyetä sellaiseen...
Olen ajatellut, miettinyt asiaa pitkään ja ehkä se on niin että ekat kuukaudet ovat hakuaikaa, tunteet muuttuu, ihastuu ja odotukset ovat liian suuria, sitten saattaa huomatakin ettei toinen vastaa sitä mielikuvaa minkä hänestä on tehnyt.
Ja se joka tosissaan on ihastunut ja rakastunut saattaa kuvitella että toisen tunteet ovat aitoja.
Hänkin odottaa liikoja, eli molempien ajatukset, tunteet, odotukset menevät ristiin. En tiedä...vaikeeta vaan on se kun itselleen jää tunteita pitkäksi aikaa ja toinen jatkaa taas seuraavan kanssa !
Minäkään en voi heti sammuttaa, työntää syrjää tunteitani, kun niitä on ja ne ovat edelleen samanlaiset kuin silloin keväällä. Tällä hetkellä tapailen miestä...mutta tuntuu ettei minulla häntä kohtaan samanlaisia tunteita kuin edelliseen, tällä ei myöskään minuun niin voimakkaita tunteita, lähinnä ystäviä ollaan, tosin seksiäkin ollaan harrastettu ja se on ihan hyvää ollut....mutta ne suuret ihanat tunteet puuttuvat. - ...
että mies piti vain hauskaa kustannuksellasi. Kun tulit tarpeeksi tutuksi et enää ollutkaan mielenkiintoinen, joten oli aika siirtyä seuraavaan naiseen.
Jos mies oli tällainen, kiitä onneasi, että pääsit hänestä. Jaksamista! - Amanda
Luepa juttu ikuinen poikamies ja onhan täällä näitä vastaavia kertomuksia monia. Ihastumisen tunne on ihana. Tapaa ihmisen jota ei tunne, sen kertomat jutut kiinostaa. Saa hellyyttä ja läheisyyttä jne. Toiset saa vain tarpeekseen aika pian ja taas vaihdetaan. Se on sellaista Auervaara meininkiä, vaikkei rahallisesti käyttäisikään hyväksi. Monet vissiin saavat elämäänsä energiaa sellaisesta pelaamisesta ja särkevät sydämiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475415Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612206Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181800Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1441758- 171535
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301447Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5133881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se212949