BLAST PREMIUM

Onko kellään kokemusta Blast premium-mailasta. Jos on, voisi vastata ja kertoa millainen maila se on, että kannattaisiko ostaa se.
41043
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itselläni ollut kyseinen keppi kolmisen kuukautta käytössä, jona aikana mennyt yksi varsi ja kaksi lapaa rikki. Samanlaista tarinaa myös joukkuekavereilla, jotka pelanneet Blastilla. Ihan mukiinmenevä maila pelata. Vedot tuntuu ainakin lähtevän. Mailan kestävyyden puolesta en suosittele kenellekään.

Äänestä

Tuo maila on todellakin surullisen kuuluisa lapojen kestävyyden suhteen.

Äänestä

Ollut nyt 3v käytössä kaksi eri mallia premiumista. (Pinkki ja ruskea malli) ja kummastakaan ei ikinä mitään ole mennyt rikki, paitsi gripit kulunu loppuun yläpäästä. Että en todellakaan voi yhtyä edellisiin kommentteihin. Huippumaila, mutta kaipa sitten ollut vähän samaa lastentautia kun hand of doomeissa, että osa lavoista maanantai-kappaleita.

Äänestä
  • Terve,

    Ostin Tarjoustalosta 19 eurolla Blast Coverin (sellainen musta). Sanotaan nyt, että siihen hintaan ei mikään pöllömpi duuniporukan peleihin. En tiedä sitten millainen sen mailan tulisi olla jos tuo ei kelpaa. Toimii siinä missä meikäläisen Fat Pipekin. Lapa Blastissa näyttäisi olevan pehmeämpi ja ohuempi, mutta toimii ihan hyvin. Ainoa huono puoli näyttäisi olevan gripit, jotka jo yhden pelikerran jälkeen ehtivät kulua jonkin verran niin, että pieniä palasia lohkeili.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ballboy kirjoitti:

Onko kellään kokemusta Blast premium-mailasta. Jos on, voisi vastata ja kertoa millainen maila se on, että kannattaisiko ostaa se.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu