Haluan kertoa teille pettämisestäni ja kuinka se todella sattuu minuun. Haluan sanoa, että minun on pakko. En tiedä miten muuten jaksaisin, vaikka en ole varma jaksanko silti näinkään.
Olen 32-vuotias ja vaimoni loukkaantui erittäin vakavasti auto-onnettomuudessa 5 vuotta sitten. Meillä on 2 lasta. Vaimoni on tällä hetkellä täysin minun huolenpitoni varassa. Alavartalo hänellä halvaantui tuossa kolarissa vyötäröstä alas päin ja ylävartalo toimii toista kättä lukuun ottamatta hyvin vaikkakin kivut ovat arkipäivää.
5 vuotta olen hoitanut vaimoani ja lapsiani niin hyvin kuin olen voinut. Aluksi kaikki oli sekavaa ja rankkaa, edes vaimoni eloonjäämisestä ei voitu olla varmoja. (Hän sai huomattavia sisäisiä vammoja) Sitten vaimoni alkoi kuntoutua ja monien leikkauksien, valvottujen öiden ja itkujen jälkeen hän pääsi kotiin. Minä olin niin kiitollinen hänen selviytymisestään, että vannoin hoitavani häntä hänen kuolemaansa saakka jos vain itse eläisin. Näin siis hoidan nyt vaimoni monet monituiset päivittäiset tarpeet aina vaipanvaihdosta suihkuttamiseen ja muonittamiseen, sekä tietysti kaksi rasavilliä viikariamme siinä samalla. Käyn myös työssä, sillä päiviksi olemme saaneet avustajan viimeisen 2 vuoden ajan.
Rakastan perhettäni ja elämäni pyöriikin lähes täysin sen ympärillä. Vaimoani rakastan enemmän kuin ketään naista koskaan.
Mutta tiedättekö miltä tuntuu hoitaa kaikki yksin. Tiedättekö miltä tuntuu kantaa kaikki vastuu. Tiedättekö kuinka syvään minussa on juurtunut kaipuu johonkin helpompaan. Tiedättekö millaista on antaa jatkuvasti hellyyttä puolisolle, kun puoliso ei kuitenkaan pysty vastaamaan siihen samalla tavalla. Tiedättekö millaista on rakastaa vaimoaan kun ei voi rakastaa häntä fyysisesti niin kuin normaalisti mies voi rakastaa.
Näistä asioista en voi juuri keskustella kenenkään kanssa. Olen itsekäs, kun tahtoisin niin kovasti tulla itsekin joskus hyväillyksi ja hellityksi. Olen itsekäs kun tahdon saada myös seksiä.
4 vuotta olin täysin ilman normaalia seksuaalista kanssakäymistä. Uskoin, että minut oli tuomittu vaimoni mukana seksuaaliseen tyhjiöön. Kuvittelin jopa itse, etten voisi toimia enää sillä puolella. Mutta sitten hairahduin. Sain ne paljon kaipaamani kädet ympärilleni, sain huulet kulkemaan pitkin vartaloani, sain....sain niin PALJON sitä kaikkea mitä olin ollut kuopallaan koko sen 4 vuoden ajan. Se minuun kovertunut monttu täyttyi siitä kaikesta ja minä tunsin itseni vahvemmaksi ja täydemmäksi antamaan rakkautta vaimolleni ja lapsilleni. Näin on tapahtunut nyt muutaman kerran viimeisen vuoden aikana.
Eräänä päivänä vaimoni kuitenkin kysyi, että onko minulla suhteita ulkopuolella. Hänen silmänsä olivat niin täynnä halua kuulla kieltävä vastaus, että tajusin etten voisi koskaan kertoa hänelle näistä ajatuksistani. Minä rakastan häntä! En voi satuttaa häntä. Satutan silti joka kerta kun lankean.
Minuun sattuu. Sattuu vain koko ajan. En tiedä mitä teen, kun kaikki minussa sotii toistansa vastaan. Eikö minulla ole oikeutta? Mutta eikö vaimollanikin ole oikeus?
Olen 32-vuotias ja vaimoni loukkaantui erittäin vakavasti auto-onnettomuudessa 5 vuotta sitten. Meillä on 2 lasta. Vaimoni on tällä hetkellä täysin minun huolenpitoni varassa. Alavartalo hänellä halvaantui tuossa kolarissa vyötäröstä alas päin ja ylävartalo toimii toista kättä lukuun ottamatta hyvin vaikkakin kivut ovat arkipäivää.
5 vuotta olen hoitanut vaimoani ja lapsiani niin hyvin kuin olen voinut. Aluksi kaikki oli sekavaa ja rankkaa, edes vaimoni eloonjäämisestä ei voitu olla varmoja. (Hän sai huomattavia sisäisiä vammoja) Sitten vaimoni alkoi kuntoutua ja monien leikkauksien, valvottujen öiden ja itkujen jälkeen hän pääsi kotiin. Minä olin niin kiitollinen hänen selviytymisestään, että vannoin hoitavani häntä hänen kuolemaansa saakka jos vain itse eläisin. Näin siis hoidan nyt vaimoni monet monituiset päivittäiset tarpeet aina vaipanvaihdosta suihkuttamiseen ja muonittamiseen, sekä tietysti kaksi rasavilliä viikariamme siinä samalla. Käyn myös työssä, sillä päiviksi olemme saaneet avustajan viimeisen 2 vuoden ajan.
Rakastan perhettäni ja elämäni pyöriikin lähes täysin sen ympärillä. Vaimoani rakastan enemmän kuin ketään naista koskaan.
Mutta tiedättekö miltä tuntuu hoitaa kaikki yksin. Tiedättekö miltä tuntuu kantaa kaikki vastuu. Tiedättekö kuinka syvään minussa on juurtunut kaipuu johonkin helpompaan. Tiedättekö millaista on antaa jatkuvasti hellyyttä puolisolle, kun puoliso ei kuitenkaan pysty vastaamaan siihen samalla tavalla. Tiedättekö millaista on rakastaa vaimoaan kun ei voi rakastaa häntä fyysisesti niin kuin normaalisti mies voi rakastaa.
Näistä asioista en voi juuri keskustella kenenkään kanssa. Olen itsekäs, kun tahtoisin niin kovasti tulla itsekin joskus hyväillyksi ja hellityksi. Olen itsekäs kun tahdon saada myös seksiä.
4 vuotta olin täysin ilman normaalia seksuaalista kanssakäymistä. Uskoin, että minut oli tuomittu vaimoni mukana seksuaaliseen tyhjiöön. Kuvittelin jopa itse, etten voisi toimia enää sillä puolella. Mutta sitten hairahduin. Sain ne paljon kaipaamani kädet ympärilleni, sain huulet kulkemaan pitkin vartaloani, sain....sain niin PALJON sitä kaikkea mitä olin ollut kuopallaan koko sen 4 vuoden ajan. Se minuun kovertunut monttu täyttyi siitä kaikesta ja minä tunsin itseni vahvemmaksi ja täydemmäksi antamaan rakkautta vaimolleni ja lapsilleni. Näin on tapahtunut nyt muutaman kerran viimeisen vuoden aikana.
Eräänä päivänä vaimoni kuitenkin kysyi, että onko minulla suhteita ulkopuolella. Hänen silmänsä olivat niin täynnä halua kuulla kieltävä vastaus, että tajusin etten voisi koskaan kertoa hänelle näistä ajatuksistani. Minä rakastan häntä! En voi satuttaa häntä. Satutan silti joka kerta kun lankean.
Minuun sattuu. Sattuu vain koko ajan. En tiedä mitä teen, kun kaikki minussa sotii toistansa vastaan. Eikö minulla ole oikeutta? Mutta eikö vaimollanikin ole oikeus?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vaikeita kysymyksiä, vaikeita asioita.
En voi sanoa, että ymmärrän...en voi edes sanoa, että voin kuvitella.
Tuohon tilanteeseen on vaikea edes hetkeksi astua ja katsoa.
Voit olla itsestäsi ylpeä, että olet jaksanut hoitaa vaimoasi ja lapsianne ja kotianne. Se on varmasti raskasta.
En voi muuta sanoa kuin, että voimia sinulle ja perheellesi.
Hymyä kesään :)
itseäni on juuri petetty aivan tavanomaisen riitaisassa eli ns. normaalissa parisuhteessa. Ja olen tottakai SIKAMAISEN loukkantunut, mutta ymmärrän oikein hyvin sinun tarpeesi ja halusi. Voin vain kauhulla kuvitella minkälaista pahaa oloa tunnet, olethan sietämättömän ristiriitaisessa tilanteessa. Älä missään nimessä syyllistä itseäsi näistä tarpeista tai kuvittele olevasi paha ihminen tai itsekäs. Olethan normaali nuori mies! Mutta voin myös kuvitella vaimosi kauhun ja tuskan, kun hän varmasti tietää tilanteesi ja ymmärtää, ettei voi koskaan olla sinulle sitä kaikkea mitä oli..
Mitään neuvoja tai kuolemattomia viisauksia en yritäkään tarjota; ainoa asia, mitä toivon, ettei koskaan tapahdu, on se että rakastuisit johonkuhun näistä "hairahduksistasi".
Ei muuta; jaksamista Sinulle ja perheellesi!
... mä olen tällainen tiivi taavi vielä, että en varmaan ole kykeneväinen ymmärtämään tilannettasi täysin, mutta tavallaan mua ihmetyttää vaimosi itsekkyys. Vaikka hänellä on varmaan suunnattomia vaikeuksia kestää omaa tilannettaan, niin kuvittelisi kuitenkin, että jos hän rakastaa sinua niin hän myös haluaisi suoda sinulle "onnea", vaikka ei itse pystykkään sitä antamaan.
YMmärrän tilanteesi raastavuuden (vai ymmärränkö?) ja nostan sinulle hattua, kun olet pysynyt vaimosi rinnalla nämä vuodet. Toivottavasti voimasi riittävät jatkossakin. Onko muuten täysin poissuljettua, että pystyisitte jatkamaan aviollista elämään edes jollain tasolla, vai estävätkö vaimosi vammat sen kokonaan? (tungetteleva kysymys kaiketi)
Itse olen joutunut pohtimaan samankaltaista tilannetta poikaystäväni kanssa, sillä harrastan ns. "vaarallista urheilulajia", eikä koskaan voi olla 100% varma että virheitä ei tapahdu. Olemme puhuneet asioista yhdessä ja olen sanonut, että jos jotain joskus käy haluan että hän on silti onnellinen enkä itsekkäästi vaadi häntä ryhtymään munkiksi takiani. Hän tietenkin sanoi, ettei halua ketään muuta jos ei voi minua saada, mutta niinhän aina kuuluukin sanoa. : ) Ja uskonkin hänen nyt ajattelevan niin.
Mielestäni sinun olisi hyvä puhua hänelle tuntemuksistasi ja yrittää saada hänet tajuamaan asioiden laita, ehkäpä hän aavistaakin ja kyse on vain hyväksymisestä...teillä molemmilla on oikeus, sinulla saada hellyyttä ja hänellä tietää..
että jos hän rakastaa sinua niin hän myös haluaisi suoda sinulle "onnea", vaikka ei itse pystykkään sitä antamaan.
NO HUH HUH!!!!!!!
olipas paha! varmasti hän onnea pystyy antamaan! onko se seksi onnea?
ymmärrän kyllä että hakee tuossa tilanteessa vierasta itekki hakisin.
älä missään nimessä tunnusta anna vaimos olla onnellinen sun "uskollisuudelle"
Jarkko,
jo osaa kohtalo ihmistä koetella...
Kaikesta kirjoittamastasi huokuu tuntevan, empaattisen ja rakastavan miehen ääni.
Minulla ei todellakaan ole neuvoa tai ohjetta sinulle, mutta jos kuitenkin jotain yritän...
Olen tällä palstalla kirjoittanut monesti, ettei MITÄÄN syytä pettää ole olemassa!!!
Kun kirjoituksesi luin, niin mieleni tehdä poikkeus kuvaamasi tilanteen suhteen on todella suuri.
Olethan ihminen, jolla on jokaiselle ihmiselle hyvin tärkeitä seksuaalisia tarpeita, joita et pysty rakastamasi ihmisen kanssa MILLÄÄN TAVOIN täyttämään - nyt ei auta "keskustelut" eikä suhteen "solmujen aukaiseminen".
Toisaalta et halua loukata vaimoasi, "jonka silmistä näkee, ettei hän toivo sinun pettävän häntä".
Tiedän itse miltä petetyksi tuleminen tuntuu enkä todellakaan kehoita sinua kertomaan vaimollesi pettämisestäsi - ainakaan ihan noin vain. Arvaan myös kuinka raskasta on pitää tuo asia sisälläsi, siihen voisi olla avuksi keskustu jonkun hyvän ystävän tai vaikkapa jonkin ammattilaisen kanssa.
Jos jonkin neuvon voisin yrittää antaa, se voisi olla se, että yrittäisit joko itse tai vaikka jonkun hyvän (vaimosi) ystävän avustuksella saada tietää vaimosi todellinen kanta siihen, miten hän suhtautuu sinun seksuaalisten tarpeiden tyydyttämiseen. Jos tilanteenne on se (kuten tekstistäsi ymmärsin), ettette ikinä pysty toisianne seksuaalisesti tyydyttämään, voisi kuvitella, että vaimosikin ymmärtäisi ja "antaisi sinulle luvan" - se on tosin varmasti vaikeaa myös vaimollesi...
Muuta en voi sanoa kuin, että VOIMIA ja ROHKEUTTA!!!
jos sun tilanne olis tollanen niin antaisitko omalle puolisolle luvan naida muualla?
helppohan se on sanoa mut ku tietäsit että miehes/vaimos on nyt siellä panemassa niin olisitko ite onnellinen?
kuten sanoin: älä kerro NAUTI! JA ANNA VAIMOS OLLA ONNELIINEN
Kyllä, minun on todella helppoa sanoa, se on totta.
Ja onneksi minun ei tarvitse asiaa "oikeasti" pohtia. Olisi hienoa, jos kenenkään ei tarvitsisi....
Jarkkoa kuitenkin, ainakin kirjoituksen perusteella, vaivaa asia todella paljon. Esitin yhden mahdollisuuden yrittää ratkaista tilanne. Tilanne, jossa mikään ratkaisu ei ole helppo eikä yksinkertainen.
hyökkäävä asenne ;)
tsemiä jarkolle!
ja hyvää kesää sulle
Ihan veti sanattomaksi tarinasi!
Voitko kuvtella vaikka juttelevasi vaimosi kanssa tästä? Onhan nyt tavatonta että "joutuisit" olemaan ilman fyysistä läheisyyttä loppuikäsi...
En voi muuta sanoa kuin voimia ja jaksamista toivotan!!
joopa joo, mitäs jos vaikka lopettaist pettämisen, kun se kerran sinuun niin sattuu...?
Hei,
kirjoituksesi osui siinä mielessä arkaan paikkaan, että vanhemmillani on sama tilanne. Isäni sairastaa MS-tautia ja on rullatuolipotilas, äitini on hänen omaishoitajansa.
En asu enää kotona enkä ole koskaan suuremmin perehtynyt (enkä haluakaan :) vanhempieni seksielämään (tai sen puutteeseen), mutta tiedän kokemuksesta sen että tuollainen ristiriita vaikuttaa koko perheeseen. Lapset ovat nääs erittäin herkkiä huomaamaan milloin vanhemmilla on paha olo vaikka he eivät sitä näyttäisikään. Ja kun vanhempi ei näytä pahaa oloaan mutta lapsi tietää silti, ei lapsikaan näytä tietävänsä vaan painii asian kanssa yksin ja miettii mitä on tehnyt väärin. Jo yksistään tämän takia kannattaisi mennä käymään siellä ammattiauttajan pakeilla, joko yksin tai vaimon kanssa. Ja koska asia rassaa sinua tuolla lailla jo nyt, viiden vuoden jälkeen, minkälaisen luulet tilanteen olevan seuraavan viiden vuoden jälkeen?
Jos vaimosi on rullatuolipotilas, eikö Kela järjestä hänelle kuntoutusta aika ajoin? Ainakin MS-potilaille järjestetään, ja myös puolisolla on mahdollisuus osallistua kuntoutukseen. Tarjolla on joka kerta myös parisuhdeterapiaa sekä mahdollisuus jutella perheneuvojan/psykologin kanssa joko yksin tai kaksin. Jos teille tällainen kuntoutusreissu on mahdollinen, suosittelen todella käyttämään sen hyväksi, ainakin omille vanhemmilleni niistä on ollut suuri apu.
Tiedän että elät raskasta aikaa, mutta muista se ettei sinun tarvitse elää sitä yksin. Sinulla on normaalin miehen halut, ei sinun niitä tarvitse hävetä eikä syyllistää itseäsi. Toisaalta vaimoosi varmasti sattuu se, ettei hän kykene olemaan sinulle enää se sama nainen kuin ennen niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, ja tästä ristiriidasta voi muodostua todella räjähdysherkkä tilanne. Teidän on käsiteltävä asia yhdessä tai erikseen mutta rehellisesti sekä itsenne että lapsienne tähden. Jos ette selvitä asiaa, et jaksa elää hänen rinnallaan vaikka haluaisitkin.
Voimia sinulle samoin kuin vaimollesikin, muistakaa ettette ole tässä tilanteessa yksin. Teillä on monia kohtalotovereita. Ja paljon ihmisiä jotka voivat auttaa jos haluatte sitä hakea.
Elämä on rankkaa..!!
Sulle on vielä erityisen rankkaa, mutta silti en näe tähn kuin yhden ainoan, oikean keinon!
Vaimosi on vammautunut fyysisesti, ei henkisesti niin miksi et näin ollen voi keskustella tästä asiasta aivan kuten tavallisessa parisuhteessa, mä en näe pettämiseen mitään syytä missään tilanteessa!! huomaa sana pettäminen, seksi vierään kanssa ei ole pettämistä jos vaimosi tietää sen ja hyväksyy sen, ei aina ole helppoa puhua, mutta tästä asiasta sinun ehdottomasto kannattaa puhua! Vain siten sinä siitä selviät, aina löytyy ratkaisu, olet tehnyt nyt virheen hairahtamalla, mutta miksei vaimosi voisi antaa anteeksi? varmasti voi ja kun kaikki on puhuttu läpi niin kaikki on loppujen lopuksi paljon paremmin!
Rakkaus ja vale eivät voi sopia koskaan yhteen!
Kerro asiat miten on, jutelkaa, kaikesta selviää, vale vie vain syvemmälle!
Huomaa että tämä on kuitenkin vain minun mielipide, ei mikään ehdoton "totuus", jokainen ihminen punnitsee nämä asiat omassa sydämessään ja se ei aina ole helppoa, mutta niin se vain on!
Ei tuollaisesta asiasta pääse noin vain eroon, siihen täytyy löytyä ratkaisu!
Voimia sulle, muista että vaikka välillä elämä tuntuu todella raskaalta niin aina tulee parempi päivä ja vanhat surut ei sinä päivänä tunnu enää yhtään raskailta kantaa!! Ja tuo päivä tulee aina, vaikka ei siltä tunnukkaan!!
Tämä on totuus!
Se, mikä mielestäni on äärimmäisen hieno asia on se, kuinka olet kuitenkin pysynyt vaimosi rinnalla. Tuollaisessa tilanteessa, jossa kaikki muuttuu hetkessä moni voisi panikoitua ja paeta tilanteesta. Onkin siis todella kunnioitettavaa, että yhä jaksat vaikka varmasti se onkin rankkaa. Ja hienoa on myös se, miten yhä rakastat vaimoasi tämän liikuntakyvyttömyydestä ja mahdollisista muista onnettomuuden aiheuttamista seikoista huolimatta.
Vaikka yleisesti ottaen miellän uskottomuuden erittäin kielteiseksi asiaksi, suhtaudun tässä tapauksessa asiaan lähinnä sympatisoiden. Se, että samanaikaisesti tunnet syyllisyyttä on myös hyvä asia. Sinä tunnet edelleen vastuusi ja tiedät toimivasi väärin. Mielestäni avoin keskustelu vaimosi kanssa voisi kuitenkin olla hyväksi sekä sinulle itsellesi, että myös vaimollesi. Omalla tavallaan hän varmasti ymmärtää sinua. Kertomalla, miten tunnet syyllisyyttä asiasta ja kuinka sinun on paha olla helpottaa varmasti myös omaa taakkaasi. Vaimosi ilmeisesti tuntee syyllisyyttä siitä, mitä hän on. Hänen on varmasti vaikea elää sen tosiasian kanssa, ettei hän pärjäisi ilman sinua ja ettei hän voi tehdä kaikkia niitä asioita, mitä hän kokisi velvollisuudekseen tehdä. Sinun tulisikin siis kertoa vaimollesi totuus. Hänen mielessään on varmasti käynyt useaan otteeseen ajatus siitä, että mahdollisesti haet tyydytystä avioliittonne ulkopuolelta kun se on teidän suhteessanne mahdotonta. Hän arvostaa varmasti suoruuttasi. Rakastathan kuitenkin vaimoasi yhä. Tunnet vastuusi ja velvollisuutesi. Tilanne tämänhetkisessä elämässäsi vain on sinulle raskas ja vaimosi ymmärtää sen varmasti ennemmin tai myöhemmin. On hienoa, että on vielä vastuuntuntoisia miehiä, jotka tietävät toimivansa väärin. Kunpa vain pysyisit sellaisena, joten älä ota uskottomuutta tavaksi ellette sitten sovi vaimonne kanssa asiasta.
Seksin haluaminen ei ole itsekästä, älä syytä siitä itseäsi. Näin ensi alkuun sinun tulisi voida puhua jonkun kanssa tuntemuksistasi. Jo pelkästään hyvä, luottamuksellinen ystävyyssuhde voi riittää. Tiedän, että tunnet olevasi vastuussa vaimostasi ja lapsistasi, mutta suo itsellesi myös omaa aikaa. Omaisesi ovat varmasti apunasi jos vain pyydät heitä. Älä jää yksin asian kanssa. Se tekee tilanteestasi entistä raskaamman. Voimia sinulle, Jarkko.