Tämä ei oikeastaan kuulu tänne, mutta parempaa paikkaa ei kunnolla löytynyt enkä keksi enää mitään muuta. Alan olla tämän asian miettimisen kanssa jo aika lopussa, joten olisi mukava saada jotain apua edes jostain...
Olen tosiaan 18-vuotias ja minulla on poikaystävä, jonka kanssa olen seurustellut kohta parisen vuotta ja vietän hänen kanssaan paljon aikaa.. yleensä olen hänen kotonaan. Äitini on jotenkin kauhean vaikeaa sulattaa tätä asiaa, etten ole niin paljon enää kotona.
Olen perheen ainoa lapsi, joten äitini suhtautumisen jotenkin ymmärtää, mutta tämä alkaa käymään minulle todella raskaaksi. Aina kun tulen kotiin saan kuunnella äidiltä huutoa, valitusta, vittuilua kaikesta. Joskus äiti huutaa suoraan että häntä ottaa pannuun kun en ole ikinä kotona.. yleensä kuitenkin hän korvaa suoraan sanomisen juuri jollain muulla edellä mainitulla tavalla.
Olen hänelle monesti sanonut, että olen mieluummin poikaystäni luona kuin kotona (en oikein nauti kotona olosta vaikka poikaystäväni olisi meillä), mutta äitini ei oikein kuule eikä ymmärrä mitä hänelle puhun.
Kyse ei kuitenkaan ole siis siitä että äidilläni olisi jotain poikaystääni vastaan, vaan ilmeisesti minun aikuistumiseni on ongelma ja se että vietän niin paljon enemmän aikaa poikaystäväni kanssa kuin esim. kotona. En sitten tiedä mitä hän toivoisi minun tekevän.. istuvan yksin kotona?
Ei ole mielestäni hyvä asia, että tuntuu pahalta mennä aina kotiin. Äidilläni ja minulla on muuten hyvät välit.. meillä on monesti ihan hauskaa yhdessä, mutta aina kun olen ollut poikaystävälläni, kaikki menee pieleen. Tulee niin paha olo, ettei tiedä mitä pitäisi tehdä. Puhuminen ei oikein tunnu auttavan, koska asiallinen puhuminen muuttuu aina väkisin riidaksi, ovien paiskomiseksi ja mykkäkouluksi.
Mikä avuksi? Ei tunnu yhtään hyvältä...
Olen tosiaan 18-vuotias ja minulla on poikaystävä, jonka kanssa olen seurustellut kohta parisen vuotta ja vietän hänen kanssaan paljon aikaa.. yleensä olen hänen kotonaan. Äitini on jotenkin kauhean vaikeaa sulattaa tätä asiaa, etten ole niin paljon enää kotona.
Olen perheen ainoa lapsi, joten äitini suhtautumisen jotenkin ymmärtää, mutta tämä alkaa käymään minulle todella raskaaksi. Aina kun tulen kotiin saan kuunnella äidiltä huutoa, valitusta, vittuilua kaikesta. Joskus äiti huutaa suoraan että häntä ottaa pannuun kun en ole ikinä kotona.. yleensä kuitenkin hän korvaa suoraan sanomisen juuri jollain muulla edellä mainitulla tavalla.
Olen hänelle monesti sanonut, että olen mieluummin poikaystäni luona kuin kotona (en oikein nauti kotona olosta vaikka poikaystäväni olisi meillä), mutta äitini ei oikein kuule eikä ymmärrä mitä hänelle puhun.
Kyse ei kuitenkaan ole siis siitä että äidilläni olisi jotain poikaystääni vastaan, vaan ilmeisesti minun aikuistumiseni on ongelma ja se että vietän niin paljon enemmän aikaa poikaystäväni kanssa kuin esim. kotona. En sitten tiedä mitä hän toivoisi minun tekevän.. istuvan yksin kotona?
Ei ole mielestäni hyvä asia, että tuntuu pahalta mennä aina kotiin. Äidilläni ja minulla on muuten hyvät välit.. meillä on monesti ihan hauskaa yhdessä, mutta aina kun olen ollut poikaystävälläni, kaikki menee pieleen. Tulee niin paha olo, ettei tiedä mitä pitäisi tehdä. Puhuminen ei oikein tunnu auttavan, koska asiallinen puhuminen muuttuu aina väkisin riidaksi, ovien paiskomiseksi ja mykkäkouluksi.
Mikä avuksi? Ei tunnu yhtään hyvältä...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kai kysymys on sinun aikuistumisesta ja äiti ei halua pikkuisestaan isoa. Surullista, mutta äitisi on totuttava siihen. Tuntuu kuin äitisi olisi yksinäinen, jos sinä et ole kotona. Koitapa riitelyn sijasta jotain aivan yllättävää, kun äitisi avaa suunsa, mene ja halaa ja sano, että minäkin rakastan sinua.
Toinen asia on, jos olet ruvennut pitämään kotiasi ensimmäisen luokan hotellina, silloin minäkin suuttuisin.
Tulipahan vain äitinä mieleen muutama asia tuota lukiessa. Miten olet huolehtinut seuraavista asioista?
-omat pyykkisi
-opiskelu
-puhelinlaskut
-viikkosiivous
Ettei vain äitisi ole se henkilö, joka esim. pesee pyykkisi ja maksaa puhelinlaskusi ja sinä käyt aina välillä kotona vain vaihtamassa puhtaat vaatteet yllesi.
Osallistutko äitisi apuna kyseisiin kotitöihin ja vaatehuoltoon, etkä pidä itsestään selvyytenä näitä asioita siksi, kun vietät enemmän aikaa poikaystäväsi luona, kun kotona.
Ja asutko poikaystäväsi luona täysylläpidossa ja kuka siellä kustantaa sinun ruokakulut/vuokramenot/vesimaksut?
Tulipahan vain poikana mieleen muutama asia tuota lukiessa. Oletteko te äidit tosiaan niin TYHMIÄ, ettette sanoisi suoraan jos lasten työnjako ja raha-asiat ottaisivat pannuun?
Useamman, melkein aikuisen lapsen äitinä olen tullut huomaamaan, että lapset kuvittelevat, että vanhempien rahapussi on pohjaton. Toiseksi he olettavat, että automaattipesukone myös viikkaa ja silittää pyykin. Ja kolmas oletus on, että tekemättömät kotityöt häviävät itsestään, kun jaksaa odottaa riittävän kauan.
Me äidit emme todellakaan ole TYHMIÄ, vaan suunnattomasti lapsiamme rakastavia ihmisiä, jotka toivomme, että lapsemme oppisivat pikkuhiljaan itsenäistymään ja vastaamaan omasta elämästä.
Täh. Eikö vanhempien rahapussi olekaan pohjaton, pesukone silitä pyykkiä ja vanhemmat hävitä tekemättömiä kotitöitä. Miks mulle ei ole kerrottu näistä asioita mitään. Tää on tosi epistä, nyyh, nyyh.
äidilläsi ole miestä, ete ainakaan maininnut asiasta, näyttää siltä että äitisi pelkää jäävänsä yksin,
äitilläsi tässä on ongelma, ei sulla, pistä se tuoliin istumaan ja selität sille asiat..
On meidän perheessä mieskin, isä, mutta hän ei vain oikein kuulu tähän juttuun mukaan mitenkään... hän ei sano asiaan mitään - ainakaan minun kuullen. Joskus yrittää saada minun ja äitini lopettamaan toisillemme huutamisen.
Niin... vanhemmilta en rahaa kinua. Olemme sopineet että saan kuukaudessa tietyn määrän heiltä rahaa, joilla minun on pärjättävä ja joilla minun on ostettava kaikki tarvitsemani (tämä käytäntö on vanhempieni keksimä).
Mitä kotitöihin tulee, myönnän, että en niitä niin paljon tee kun äitini ehkä toivoisi, johtuen juuri siitä etten ole enää niin paljon kotona. Monesti äitini on valittanut siitä että hän on joutunut esim. silittämään vaatteeni ymym. mutta minä kun EN OLE PYYTÄNYT häntä tekemään niitä. Hoidan kyllä hommani sitten kun on minulle sopiva aika. Ilmeisesti se minulle-sopiva-aika ei ole ikinä sopiva äidilleni...
Kun aloin seurustelemaan vakavasti nykyisen kanssa ja olin siksi paljon pois kotoa, isäni alkoi valittaa. Hän on aina kehunut muille kuinka hoidan koulun niin itsenäisesti ja hyvin, mutta kun seurustelu alkoi hän kyseli lähes päivittäin miten koulu menee. "Ootko ees tehny läksyjäs?" "Ai taas ollaan menossa. Millos aiot kotona olla?". Minun piti välillä jopa pyytää lupa lähtemiseen ja yöksi jääminen oli joskus hankalaa kun se ei ollut isän mieleen. Poikaystäväni asui tuolloin 8km päässä ja isä mielummin (myös talvipakkasilla) laittoin minut kävellen sinne kun olisi heittänyt autolla. Ja tietenkin pikkuveikkaa kuskattiin harkkoihin sun muuta :)
Meilläkin on ollut isäni kanssa hyvät välit, siis todella hyvät. Hänellä oli vain ongelmia päästää irti ja ymmärtää se, että olen aikuistumassa. Onneksi isän kihlattu sai hänet ymmärtämään sen. Nykyään asun poikaystäväni kanssa, mutta muuttoapua ei tarjottu ja sain hirveät huudot niskoilleni kun muuttopäivä oli isän synttäreiden tienoilla. En kuulemma välittänyt hänestä tippaakaan.
Ainut neuvo minkä osaan antaa on se, että puhut jollekin aikuiselle, jota tiedät äitisi kuuntelevan. Katsos vanhemmat luulevat aina olvansa oikeassa vaikka eivät oikeasti olisikaan... Silloin tarvitaan toinen "tasavertainen" puhumaan heille sinun puolestasi.