Meneeko mieheltä mielenkiinto
jos nainen on aloitteellinen ja ottaa yhteyttä?
Vaikka kyseessä olisi seikkailusuhde.
Millaisissa tapauksissa mielenkiinto menee tai ei mene?
Meneeko mieheltä mielenkiinto
31
4160
Vastaukset
- Qupiido
Ei tietenkään mene! On vain hienoa jos nainen on aktiivinen ja osoittaa kiinnostuksensa. Ja nimenomaan jos kyseessä on seikkailusuhde.
Minulta menee mielenkiinto jos nainen esittää viileää, kätkee tunteensa ja jättää kaiken arvailujen varaan. Joidenkin naisten kanssa jopa seksinkin aikana on sellainen tunne, että hän on mennyt kanssani sänkyyn lähinnä säälistä tai paremman tekemisen puutteessa. Sellainen ei tosiaankaan säväytä. Enemmän intohimoa, rohkeutta, aktiivisuutta ja aloitteellisuutta, hyvät naiset! Niin sängyssä kuin myös sen ulkopuolella.- Alkuperäinen kirjoittaja
"Minulta menee mielenkiinto jos nainen esittää viileää, kätkee tunteensa ja jättää kaiken arvailujen varaan."
Todella mielenkiintoinen näkemys. En ole koskaan ajatellut, että mies voi tulkita tilanteen, että NAINEN KÄTKEE TUNTEENSA. Mutta arvaa mitä asia voi oikeastikin olla näin eli nainen tietämättään kätkee tunteensa esittämällä jotain muuta kun on. Monet miesten ja naisten ristiriidat voivat johtua siitä, että nainen luulee olevansa tunteellisempi, koska osaa PUHUA niistä paremmin kun mies. Naiselle tunteiden NÄYTTÄMINEN voi olla eri asia kuin niistä puhuminen.
Sama se ongelma taitaa minullakin olla, enkä nyt tarkoita tätä miestapausta, josta aluksi kyselin. - Qupiido
Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:
"Minulta menee mielenkiinto jos nainen esittää viileää, kätkee tunteensa ja jättää kaiken arvailujen varaan."
Todella mielenkiintoinen näkemys. En ole koskaan ajatellut, että mies voi tulkita tilanteen, että NAINEN KÄTKEE TUNTEENSA. Mutta arvaa mitä asia voi oikeastikin olla näin eli nainen tietämättään kätkee tunteensa esittämällä jotain muuta kun on. Monet miesten ja naisten ristiriidat voivat johtua siitä, että nainen luulee olevansa tunteellisempi, koska osaa PUHUA niistä paremmin kun mies. Naiselle tunteiden NÄYTTÄMINEN voi olla eri asia kuin niistä puhuminen.
Sama se ongelma taitaa minullakin olla, enkä nyt tarkoita tätä miestapausta, josta aluksi kyselin.Totta. Naiset osaavat kyllä useimmiten varsin sujuvasti PUHUA tunteistaan, vaikka tuntitolkulla mikäli niin haluavat. Mutta se ei ole mielestäni lainkaan sama asia kuin tunteiden näyttäminen. Usein jopa ihan vastakkainen ilmiö. Monille tunteista puhuminen saattaa olla pikemminkin keino peittää tai etäännyttää tunteita. On kiusallista kun joku nainen puhua höpöttää ummet ja lammet siitä, kuinka tuntee sitä ja tätä, mutta nämä tunteet eivät millään lailla kuvastu hänen ilmeistään, äänenpainostaan tai eleistään. Valheelliselta itsepetokselta tuntuu sellainen.
Paljon aidommilta ja rehellisemmiltä tuntuvat ne, jotka eivät paljoa tunteistaan puhele, mutta joiden koko olemus heijastaa sisäistä tunnetilaa. Esimerkiksi rakastuneen ihmisen kyllä tunnistaa aina, ei sitä tarvitse erikseen selittää ja purkaa sanoiksi. - mööh pöös
Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:
"Minulta menee mielenkiinto jos nainen esittää viileää, kätkee tunteensa ja jättää kaiken arvailujen varaan."
Todella mielenkiintoinen näkemys. En ole koskaan ajatellut, että mies voi tulkita tilanteen, että NAINEN KÄTKEE TUNTEENSA. Mutta arvaa mitä asia voi oikeastikin olla näin eli nainen tietämättään kätkee tunteensa esittämällä jotain muuta kun on. Monet miesten ja naisten ristiriidat voivat johtua siitä, että nainen luulee olevansa tunteellisempi, koska osaa PUHUA niistä paremmin kun mies. Naiselle tunteiden NÄYTTÄMINEN voi olla eri asia kuin niistä puhuminen.
Sama se ongelma taitaa minullakin olla, enkä nyt tarkoita tätä miestapausta, josta aluksi kyselin."...nainen luulee olevansa tunteellisempi, koska osaa PUHUA niistä paremmin kun mies."
Osaako? Useimpien naisten "tunteista puhuminen" kuulostaa miehestä useimmiten tarpeettomalta ja tyhjänpäiväiseltä lässytykseltä ja itsestäänselvyyksien tautofoniana. Se vaikuttaa vain kaipuulta huomion kohteena olemiseen.
Hyvä puhuja kuitenkin ottaa kuulijansa aina huomioon ja suhteyttaa puheensa kuulijan mukaan, jolloin kuulija saa puheesta irti mahdollisimman paljon. Naiset eivät kuitenkaan tee näin, tai jos tekevät, epäonnistuvat siinä surkeasti (viitaten em. kohtiin). Jos mies ei puhu niin paljoa tunteistaan, onko hän epäonnistuneempi? Onko huono puhe (puhuminen ja väärin asetellut sanat) parempi kuin se, että jättää puhumatta? - Alkup. kirjoittaja
Qupiido kirjoitti:
Totta. Naiset osaavat kyllä useimmiten varsin sujuvasti PUHUA tunteistaan, vaikka tuntitolkulla mikäli niin haluavat. Mutta se ei ole mielestäni lainkaan sama asia kuin tunteiden näyttäminen. Usein jopa ihan vastakkainen ilmiö. Monille tunteista puhuminen saattaa olla pikemminkin keino peittää tai etäännyttää tunteita. On kiusallista kun joku nainen puhua höpöttää ummet ja lammet siitä, kuinka tuntee sitä ja tätä, mutta nämä tunteet eivät millään lailla kuvastu hänen ilmeistään, äänenpainostaan tai eleistään. Valheelliselta itsepetokselta tuntuu sellainen.
Paljon aidommilta ja rehellisemmiltä tuntuvat ne, jotka eivät paljoa tunteistaan puhele, mutta joiden koko olemus heijastaa sisäistä tunnetilaa. Esimerkiksi rakastuneen ihmisen kyllä tunnistaa aina, ei sitä tarvitse erikseen selittää ja purkaa sanoiksi.Kiitos sinulle ajatuksistasi, ne antoivat uutta näkökulmaa moniin asioihin. Ei siis pelkästään "tähän pulmaani".
Minusta ujostelu on myös eräänlaista tunteiden peittämistä. Kun ollaan ujoja niin ei haluta paljastaa toiselle, että ollaan OIKEASTI kiinnostuneita. Niin ja mitä hiton järkeä siinä, on ettei se kohde saa tietää että joku hänestä aidosti välittää? Onko ujous suojamekanismi, ettei toinen pääse vahingoittamaan tunnetasolle herkistynyttä ihmistä? Näin voi olla, mutta mitä ujoudella (= puolustautimismekanismilla) saavutetaan? Ei mitään. Yksin saa olla omissa salaisissa haaveissaan.
- Miekkonen*
Sehän riippuu ihan miehestä. Toisilla menee mielenkiinto ja toisilla taas ei. Kaikki eivät tykkää ns. helpoista naisista, ja sitten on taas niitä jotka ovat aivan innoissaan. Seuraile nyt hetken aikaa tilannetta, miltä näyttää.
- Alkuperäinen kysyjä
Olen odotellut jo 3 viikkoa.
Kyllähän mulla olisi rohkeutta, ottaa yhteyttä mutten viitsi ettei mielenkiinto mene hänen puoleltaan. Mä meinaan itse olen sellainen, että multa menee mielenkiinto, jos toinen alkaa pommittaa tosissaan ja olemaan "liian helppo".
Olisko hyvä taktiikka, että joskus pitkän ajan jäkeen (vaikka joskus joulukuussa) otan yhtetyttä, jos miehestä ei kuulu mitään. Tällöin hänkin varmaan on harkinnut asiansa. Kyse on toisiaan seikkailusuhteesta, jossa mies oli alkuperäisen ehdotuksen tekijä. Se tietää, että olen lämpenemässä ajatukselle.
Nyt se varmaan on joko siirtänyt asian sivuun, tapailee jotain toista tai harkitsee tilannetta samalla tavalla kun mä. Kyllähän mulla olisi paljon näitä seikkailusuhdemahiksia, mutta tähän henkilöön olen vähän ihastunut.
Yli 30.v oon. - Jallu
Alkuperäinen kysyjä kirjoitti:

Yli 30.v oon.Jos olen "hyvä nainen", niin tyyli on vapaa. Ettehän ole mitään teini-ikäisiä.
Ota yhteyttä mieheen ja selvitä asia.
Eivät pidä helpoista naisista. Kertakäyttönaisista noin sanotaan. Voi Taivas! - Miekkonen*
Alkuperäinen kysyjä kirjoitti:
Olen odotellut jo 3 viikkoa.
Kyllähän mulla olisi rohkeutta, ottaa yhteyttä mutten viitsi ettei mielenkiinto mene hänen puoleltaan. Mä meinaan itse olen sellainen, että multa menee mielenkiinto, jos toinen alkaa pommittaa tosissaan ja olemaan "liian helppo".
Olisko hyvä taktiikka, että joskus pitkän ajan jäkeen (vaikka joskus joulukuussa) otan yhtetyttä, jos miehestä ei kuulu mitään. Tällöin hänkin varmaan on harkinnut asiansa. Kyse on toisiaan seikkailusuhteesta, jossa mies oli alkuperäisen ehdotuksen tekijä. Se tietää, että olen lämpenemässä ajatukselle.
Nyt se varmaan on joko siirtänyt asian sivuun, tapailee jotain toista tai harkitsee tilannetta samalla tavalla kun mä. Kyllähän mulla olisi paljon näitä seikkailusuhdemahiksia, mutta tähän henkilöön olen vähän ihastunut.
Yli 30.v oon.No aika näyttää miten tässä tulee käymään. Voipi olla että hän tapailee jo jotain toista, tai sitten ei. Tai ehkä onkin tullut toisiin aatoksiin ja haluaakin parisuhdetta. Ihmisen mieli on muuttuvaista sorttia.
- Alkuperäinen kirjoittaja
Miekkonen* kirjoitti:
No aika näyttää miten tässä tulee käymään. Voipi olla että hän tapailee jo jotain toista, tai sitten ei. Tai ehkä onkin tullut toisiin aatoksiin ja haluaakin parisuhdetta. Ihmisen mieli on muuttuvaista sorttia.
Joku näistä mainitusta asioista voi olla totta.
Siksi mä varmaan odottelen yhteydenottoa näinkin maltillisesti. Ei mulla muutenkaan ole kiire mihinkään eikä varsinkaan pakottamalla toista.
Se miksi mä täällä kyselen, niin johtuu siitä kun en
ole varma miten mies tulkitsee käyttäytymiseni. - Jallu
Alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:
Joku näistä mainitusta asioista voi olla totta.
Siksi mä varmaan odottelen yhteydenottoa näinkin maltillisesti. Ei mulla muutenkaan ole kiire mihinkään eikä varsinkaan pakottamalla toista.
Se miksi mä täällä kyselen, niin johtuu siitä kun en
ole varma miten mies tulkitsee käyttäytymiseni.Emäntää etsiessäni muuan nelikymppinen DI-nainen yritti tapaamisemme jälkeen aloittaa seurustelun puoli väkisin. Minä en lämmennyt ajatukselle, mutta en pannut pahakseni, vaikka hän lähetteli tekstareita vielä pitkään.
Meitä olisi kemioiden sijasta yhdistänyt fysiikka, siis ydinfysiikka.
Eli, ota yhteyttä ja selvitä juttu!
- MAL 019/34
Ei mene mulla ainaskaan mielen kiinto jos nainen tekee aloitteen vaikka seikkailu mielellä/tositerkoituksella olisin iloinen jos nainen aloittais aloitteen harvassa on ne naiset jotka aloittaa kysymyksen
- eräs mies
Siis mietis nyt jos joku ei ole aloitteellinen eikä näytä olevan kiinnostunut ->seuraus-> ei toistakaan sitten kiinnosta ja unohtaa koko asian.
Itse kiinnostun aluksi kauniista naisista, koska olen pinnallinen. Sitten tuleekin tarkasteluun tämä sisäinen kauneus. Ujo ja aloitekyvytön nainen ei ole sisältä kaunis ja on todellinen turn off. Tämä on myös normaali mielipide miesten keskuudessa. olen toki kuullut miehistä, jotka haluavat jahdata kunnolla, mutta sellaisia on harvassa.
Onpa itselläni ollut pari kertaa pientä jutunpoikasta kahden kivan naisen kanssa (eri aikaan siis), mutta kun huomasin naisen olevan ujo -tylysti sanottuna pikkutyttö naisen kropassa- kuivuivat molemmat suhteenalut samaten.
ps. harva mies hakee aluksi lasta, vaan aluksi naista itselleen- Alkuperäinen kirjoittaja
"Siis mietis nyt jos joku ei ole aloitteellinen eikä näytä olevan kiinnostunut ->seuraus-> ei toistakaan sitten kiinnosta ja unohtaa koko asian."
Totta. Olen itse juuri tällainen. Olen nyt vielä kiinnostunut ko. henkilöstä, mutta eihän tämä tunne säily jos saan sellaisen vaikutelman, ettei toisella ole mielenkiintoa. Mä olen muutenkin sellainen nainen, että ihastun tosi herkästi sellaiseen, joka on ensiksi KIINNOSTUNUT MINUSTA. Tietysti kohteen pitää edustaa ihannetyyppiäni.
Näin ollen, kuka tahansa komeamies ei herätä kiinnostusta pelkällä ulkonäöllään. Hänenkin pitää olla ensiksi kiinnostunut minusta. Toimivatkohan miehet tällä minun logiikallani?
Mies tietää että olen kiinnostunut hänestä, koska ehdin jo ehdottaa hänelle tapaamista. Mies olisi halunnut tavata, mutta viesti kuitenkin saapui hänelle liian myöhään. No tämän jälkeen sovin yksipuolisesti, että mies saa olla se aktiivisempi osapuoli kun tapaamisia mietitään. Ihan ystävällisesti kerroin tämän asian.
Ajattelin, että on parempi, että hän päättää jatkosta, sillä ei mulla ole mitään tarvetta juosta sellaisen perässä, jolla ei kenties kiinnostus riitä. Tällöin hän ei enään vastaa sitä alkuperäistä miestä. - Matilda
...näihin ujoihin ja aloitekyvyttömiin naisiin paremmin. Et koskaan voi tietää minkälainen ihminen kuoren alta paljastuu, kun molemmat opitte tuntemaan paremmin toisenne. Sitä paitsi hiljaisissa vesissä...
- Qupiido
Matilda kirjoitti:

Ujous ja passiivisuus ovat käsittääkseni temperamenttipiirteitä tai sitten kyse voi olla neuroottisesta ujoudesta eli sosiaalisten tilanteiden pelosta. Toisin sanoen yhdessä tilanteessa varautunut ja ujo ihminen on yleensä sitä myös muissa tilanteissa. Nainen joka ei saa suutansa auki ravintolan pöydässä on tuskin kovin rohkea sängyssäkään.
Ei välttämättä päde kaikkiin naisiin, mutta monen kohdalla olen huomannut tämän kuvion. Naiset, jotka tulevat rohkeasti mukaan keskusteluihin ja ovat aloitteellisia, ovat yleensä myös hyviä sängyssä ja päin vastoin. Sama pätee useimpiin miehiin. - nyt stoppia
Qupiido kirjoitti:
Ujous ja passiivisuus ovat käsittääkseni temperamenttipiirteitä tai sitten kyse voi olla neuroottisesta ujoudesta eli sosiaalisten tilanteiden pelosta. Toisin sanoen yhdessä tilanteessa varautunut ja ujo ihminen on yleensä sitä myös muissa tilanteissa. Nainen joka ei saa suutansa auki ravintolan pöydässä on tuskin kovin rohkea sängyssäkään.
Ei välttämättä päde kaikkiin naisiin, mutta monen kohdalla olen huomannut tämän kuvion. Naiset, jotka tulevat rohkeasti mukaan keskusteluihin ja ovat aloitteellisia, ovat yleensä myös hyviä sängyssä ja päin vastoin. Sama pätee useimpiin miehiin.Porukassa joku saattaa olla ujo ja hiljainen, mutta kahdenkesken eri juttu. Myös voi vaikuttaa se oletko luottamuksen arvoisen oloinen ennekuin joku avautuu. Miehissä yleensä kiltit on parempia sängyssä, koska ajattelevat myös naisen nautintoa, eikä niinkuin sosiaaliset miehet vain omaa vehjettään.
Miksi ujo ja aloitekyvytön olisi muka sisäisesti ei kaunis? Paremminkin toisinpäin. Ujot on herkempiä ja kohteliaampia. - ainoako?
Miksihän täällä kuitenkin jatkuvasti kirjoitellaan että mikään ei tapa miehen mielenkiintoa paremmin kuin naisen aloitteellisuus. Tuota mä en kans ymmärrä et kiinnostuu vain niistä jotka ovat itsestä kiinnostuneita??? Siis sehän nimenomaan ei ole sitä omaa kiinnostusta, et jos kiinnostuu ihmisestä joka on ensin kiinnostunut itsestä. Omaa kiinnostusta mun mielestä on kiinnostua ihan itse hei jostakin riippumatta siitä, mitä se ihminen itse ajattelee. Mun mielestä nää on asioita joissa pitää olla itsekäs. Koskaan ei voi saada itselle oikeanlaista, jos ei osaa edes kiinnostua itse jostakin ihmisestä, mikä omasta mielestä olisi kiinnostava. Saa sitä ajatella omalla päälläkin, mikä itsellä kiinnostaa. Hei kellä miehellä kiinnostaisi esim nainen joka olisi heti innoissaan jokaisesta, joka vain vilkaisisikaan häneen päin. Eli vähän sitä itsekunnioitusta kehiin, pliis. Siinäpä tää aloitteellisuuden ongelma onkin.
- Alkuperäinen Kirjoittaja
ainoako? kirjoitti:

"Tuota mä en kans ymmärrä et kiinnostuu vain niistä jotka ovat itsestä kiinnostuneita???"
Ensinnäkin tähän alkuun jos sanon, että se että olin kirjoituksessani rehellinen tämän asian suhteen ei tarkoita että väitän käyttäytymiseni olevan JÄRKEVIN tapa toimia. Eihän tuo ole "järkevää", mutta harvoin näissä asioissa järkeä käytetään.
Näin tämä juttu minun kohdallani menee eli jos edessä on kolme yhtä miellyttävää miestä niin se kyllä voittaa joka on just sopivalla tavalla kiinnostunut musta. Yli-innokkaat on pahoja, mutta samoin myös täysin ilmeettömät flirttailijat.
"Miksihän täällä kuitenkin jatkuvasti kirjoitellaan että mikään ei tapa miehen mielenkiintoa paremmin kuin naisen aloitteellisuus."
Tämän asian suhteen olen samalla linjalla sinun kanssasi.
Mutta entäs miehetkin ovat samanlaisia kun minä eli ei saa olla liian innostunut eikä myöskään täysin hyytävän jäätävä... - DWffwg
nyt stoppia kirjoitti:
Porukassa joku saattaa olla ujo ja hiljainen, mutta kahdenkesken eri juttu. Myös voi vaikuttaa se oletko luottamuksen arvoisen oloinen ennekuin joku avautuu. Miehissä yleensä kiltit on parempia sängyssä, koska ajattelevat myös naisen nautintoa, eikä niinkuin sosiaaliset miehet vain omaa vehjettään.
Miksi ujo ja aloitekyvytön olisi muka sisäisesti ei kaunis? Paremminkin toisinpäin. Ujot on herkempiä ja kohteliaampia.Qupiidon juttuja kun olen lueskellut, niin se on juuri näitä pikku pilillään ajattelevia miehiä. Parempi ettei kirjottelis näihin topikeihin enää mitään. Sun jutussa on järkeä. Noin se menee. Ujot ovat kohteliaampia, herkempiä, tunteellisempia ja kiltimpiä
- Qupiido
DWffwg kirjoitti:
Qupiidon juttuja kun olen lueskellut, niin se on juuri näitä pikku pilillään ajattelevia miehiä. Parempi ettei kirjottelis näihin topikeihin enää mitään. Sun jutussa on järkeä. Noin se menee. Ujot ovat kohteliaampia, herkempiä, tunteellisempia ja kiltimpiä
Olet oikeassa; Ujot ovat usein kohteliaampia, herkkempiä, tunteellisempia ja kiltimpiä. Mutta mitä hyötyä näistä ominaisuuksista on sängyssä? Ei mitään!!!
Jos etsin naista, en etsi äitiä lukemaan minulle iltasatuja ja silittelemään päätäni. Etsin rietasta ja rohkeaa naarasta, ahnaasti mouruavaa petoa. Ehkä joku muu mies haluaa kohteliasta ja kilttiä seksiä, mutta en ainakaan minä. - mitä?
Qupiido kirjoitti:
Olet oikeassa; Ujot ovat usein kohteliaampia, herkkempiä, tunteellisempia ja kiltimpiä. Mutta mitä hyötyä näistä ominaisuuksista on sängyssä? Ei mitään!!!
Jos etsin naista, en etsi äitiä lukemaan minulle iltasatuja ja silittelemään päätäni. Etsin rietasta ja rohkeaa naarasta, ahnaasti mouruavaa petoa. Ehkä joku muu mies haluaa kohteliasta ja kilttiä seksiä, mutta en ainakaan minä.Ns. viilipytty voi olla todellinen narttu vuoteessa. Hämmästyisit!
- Qupiido
mitä? kirjoitti:
Ns. viilipytty voi olla todellinen narttu vuoteessa. Hämmästyisit!
Epäilemättä VOI olla, mutta harvemmin niin kuitenkaan on. Ja kenties jotkut varautuneetkin naiset muuttuvat, kunhan ajan kanssa oppivat luottamaan ja saavat itsevarmuutta.
Mutta ainakin lyhyissä (alle vuoden mittaisissa) suhteissa olen huomannut että normaali käytös ja sänkykäytös korreloivat keskenään aika lailla. Mitään viilipyttyä en sänkyyni välttämättä halua. Enkä halua ottaa riskiä, vaan valitsen mieluummin sen temperamenttisen ja kiihkeän turkinpippuri-naisen ja jätän viili- ja jugurttipurkit suosiolla muitten nautittavaksi. - enemmän sellaista
Qupiido kirjoitti:
Epäilemättä VOI olla, mutta harvemmin niin kuitenkaan on. Ja kenties jotkut varautuneetkin naiset muuttuvat, kunhan ajan kanssa oppivat luottamaan ja saavat itsevarmuutta.
Mutta ainakin lyhyissä (alle vuoden mittaisissa) suhteissa olen huomannut että normaali käytös ja sänkykäytös korreloivat keskenään aika lailla. Mitään viilipyttyä en sänkyyni välttämättä halua. Enkä halua ottaa riskiä, vaan valitsen mieluummin sen temperamenttisen ja kiihkeän turkinpippuri-naisen ja jätän viili- ja jugurttipurkit suosiolla muitten nautittavaksi.ensivaikutelmaa tai kun ei tiedetä toisesta ihan tarpeeksi. Kun haluaa antaa tietyn kuvan itsestään. Ei kai kukaan halua (paitsi liiassa humalassa) antaa ensivaikutelma että tule,ota,nai, täältä pesee, olen valmis vaikka mihin. Imen, annan päältä, edestä, takaa, sivusta....
Penään semmoista kissa ja hiiri -leikkiä.
Ota ja saalista, et tule pettymään ;)
No ei tietty päde kaikkiin. Jotkut nyt vaan ovat HIIRULAISIA.
Miehestä taas katsoisin semmoista silmänpilkettä ja kyllä älykkyys (ei mikään kirjaviisaus) kertoo myös mitä peiton alta mahdollisesti löytyy. - Ujo
"Ujo ja aloitekyvytön nainen ei ole sisältä kaunis ... Tämä on myös normaali mielipide miesten keskuudessa."
Olipa ihmeellisesti ilmaistu. En kyllä ymmärrä miten saat yhdistettyä sisäisen rumuuden ujouteen? Tai miten voit yleistää oman käsityksesi koskemaan kaikkia miehiä? - mikä vaan
Ujo kirjoitti:
"Ujo ja aloitekyvytön nainen ei ole sisältä kaunis ... Tämä on myös normaali mielipide miesten keskuudessa."
Olipa ihmeellisesti ilmaistu. En kyllä ymmärrä miten saat yhdistettyä sisäisen rumuuden ujouteen? Tai miten voit yleistää oman käsityksesi koskemaan kaikkia miehiä?niin ei se sisäinen kauneus merkkaa hittojakaan kun ollaan jo "tuvassa" höyläämässä.
Pääasia että saa =D - Ujo
mikä vaan kirjoitti:
niin ei se sisäinen kauneus merkkaa hittojakaan kun ollaan jo "tuvassa" höyläämässä.
Pääasia että saa =Dpossu, khihihihiii ...;)
- fyjhmnsymns
Ujo kirjoitti:
"Ujo ja aloitekyvytön nainen ei ole sisältä kaunis ... Tämä on myös normaali mielipide miesten keskuudessa."
Olipa ihmeellisesti ilmaistu. En kyllä ymmärrä miten saat yhdistettyä sisäisen rumuuden ujouteen? Tai miten voit yleistää oman käsityksesi koskemaan kaikkia miehiä?Siis oletan sinun olevan suomalainen ja lukutaitoinen, eli nyt kipin kapin treenaan lukemisenymmärtämistä :)
Kuten myöhemmit tulet huomaamaan sanoin tämän olevan yleisempi miesten mielipide, eli tunnen -aivan tosi!- tosi paljon miehiä ja yksikään heistä ei ole sanonut pitävänsä naisista, jotka ovat ujoja jne. Mutta siltä varalta sanoin tämän olevan "vain" yleisempi mielipide, eli pyöristin ns. tasasin tilastoja, hohhoijaa...
Ja tämä sisäinen kauneus tarkoittaen sosiaalisuutta on myös minun ja näiden tuntemieni miesten mielipide. En pyydä anteeksi, mikäli se nyt loukkasi sinua, mutta niin se vain menee. Ei mulla ole mitään ujoja naisia vastaan, koska en edes kiinnostu sellaisista. - ujolle kerrottu
Qupiido kirjoitti:
Ujous ja passiivisuus ovat käsittääkseni temperamenttipiirteitä tai sitten kyse voi olla neuroottisesta ujoudesta eli sosiaalisten tilanteiden pelosta. Toisin sanoen yhdessä tilanteessa varautunut ja ujo ihminen on yleensä sitä myös muissa tilanteissa. Nainen joka ei saa suutansa auki ravintolan pöydässä on tuskin kovin rohkea sängyssäkään.
Ei välttämättä päde kaikkiin naisiin, mutta monen kohdalla olen huomannut tämän kuvion. Naiset, jotka tulevat rohkeasti mukaan keskusteluihin ja ovat aloitteellisia, ovat yleensä myös hyviä sängyssä ja päin vastoin. Sama pätee useimpiin miehiin.Tähän mennessä mulle on kerrottu, et hiljaisimmat ja ujoimmat on "pahimpia", eli siis kiihkeimpiä, sängyssä.
Itse lukeudun näihin ujoihin ja hiljaisiin.
Jatkuvasti saan kuulla miehen ihmettelevän rajuuttani ja estottomuuttani sängyssä. Kaikki petikaverini ovat halunneet tavata uudestaan. Perääni on soiteltu jopa viiden vuoden ajan vaikka olen systemaattisesti kieltäytynyt tapaamasta.
Korjaa nyt íhmeessä ennakkoluulojasi. Ties mistä olet jäänyt paitsi. - kaunista
DWffwg kirjoitti:
Qupiidon juttuja kun olen lueskellut, niin se on juuri näitä pikku pilillään ajattelevia miehiä. Parempi ettei kirjottelis näihin topikeihin enää mitään. Sun jutussa on järkeä. Noin se menee. Ujot ovat kohteliaampia, herkempiä, tunteellisempia ja kiltimpiä
..Olen aivan samaa mieltä että ujot ihmiset on herkempiä,tunteellisempiaja kiltimpiä(ja joillakin ujoilla on ns tuntosarvet päässänsä..ovat herkkiä tunnustelemaan tilanteita ja ihmisten oloja).Ja itse en ainakaan ole esim baarissa mikään hirmu lörpättelijä kun taas kahden kesken juttelen mielelläni ja olen ns rohkeampi.
- Intopilleri
"Meneeko mieheltä mielenkiinto
jos nainen on aloitteellinen ja ottaa yhteyttä?"
Meneekö naiselt mielenkiinto, jos mies on aloitteellinen ja ottaa yhteyttä?
Tottakai menee, ja molemmissa tapauksissa. Älkää ottako mitään yhteyttä toisiinne tai suhde kaatuu. Aauskaa ja jännittävää seikkailua teille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762115Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361744Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101461Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2331240Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu601223Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161067Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv59980- 60973
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja102670