Monilla työpaikoilla työturvallisuusasiat on hoidettu hyvin - tai ainakin on aitoa pyrkimystä tähän. Asia ilmenee mm. siten, että ylin johto on aidosti kiinnostunut työturvallisuudesta, ts-yhteistyö pelaa hyvin, riskikartoitukset toimenpiteineen ovat kunnossa, ts-aloitteellisuudesta palkitaan, turvallisuuden toteutumista seurataan, tarpeellisten suojainten käyttöä valvotaan, tapaturmat ja läheltä piti-tilanteet analysoidaan ja niistä pyritään oppimaan, henkilöstö osallistuu kone- ja laitehankintojen suunnitteluun, ja niin edelleen. Olisi kuitenkin kiinnostavaa tietää, mitä kaikkea konkreettista ts-asioissa on näillä hyvillä työpaikoilla tehty. Mitä kaikkea voidaan tehdä työturvallisuuden edistämiseksi? Tällaiset hyvät kokemuksethan ovat hyviä myös oppimisen kannalta ja niistä muutkin voisivat ottaa opiksi. - Kirjoittakaapa siis esimerkkejä hyviksi osoittautuneista keinoista työturvallisuuden ylläpitämisessä ja kehittämisessä.
Esimerkkejä hyvästä ts-asioiden hoidosta
2
372
Vastaukset
- silmä
Yksi pikkujuttu on se kuinka ja kuka opettaa suojainten käytön välttämättömyyttä. Kuulin juuri kuinka kokenut työntekijä opasti nuorempaansa suojalasien käytöstä:
- Jos menetät jalkasi sinulle laitetaan puujalka ja sillä pystyy kinkkaamaan jotenkuten.
- Jos menetät kätesi sinulle laitetaan koukku tai kumikäsi ja sillä pystyy siirtelemään tavaroita jotenkuten.
- Jos menetät silmäsi sinulle laitetaan lasisilmä JA SILLÄ EI TEE PASKAAKAAN!- juzku
Esimerkki teollisuudesta. Tuotantolaitoksessamme on tehty paljon hyvää työtä työsuojelun eteen, mm. työturvallisuuskorttikoulutus kaikille. Silti tapaturmia on tänä vuonna sattunut tähän mennessä jo yli 60 kpl. Työpaikallamme on reilut 400 työntekijää. Edelliseen vuoteen verrattuna on kuitenkin jonkin verran parannusta tapahtunut. Olen itse pohtinut, että kyse onkin ehkä asenteista, niissä voisi olla parantamisen varaa. Hierarkinen järjestelmä => heikohko työilmapiiri, osin kateus ja tekemällä tehty kiire ruokkivat systeemiä, sen kertoo myös sairauspoissaprosentti ~ 6. Osa porukasta hakee lääkärintodistuksen vain syystä "kun ei jaksa" vedoten esim. selkäkipuun tai vastaavaan. Todellinen syy on kuitenkin noin puolessa tapauksista huono työilmapiiri ja ristiriidat. Lopputulos on se, että jonkun ne työt on kuitenkin tehtävä, osin myös jatkuvina ylitöinä (koska vuoden tuotantokiintiö on budjetoitu jo alkuvuodesta) ja tuloksena on ristiriitoja. Järjestelmä siis ruokkii itse itseään, ja työturvallisuuskin siinä samalla vaarantuu. Työsuojelusta vastaava henkilöstö vaikuttaa väsyneeltä. Työsuojeluvaltuutettu kuitenkin pian vaihtuu, se toivottavasti tuo uutta potkua työturvallisuuteen. Työsuojelu vaatii kaikkien tahojen keskinäistä yhteistyötä, sitä ei pelkillä suojaimien käytöllä ja turvallisuuskoulutuksella paranneta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762074Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361733Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101412Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291213Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591203Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161048- 60962
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58961