miehet, naiset ja väkivalta

pena

mielestäni on väärin tehdä miehistä hirviöitä, jotka käyttävät väkivaltaa tai lyövät naisia. Tuttavapiirissäni on useampi nainen jonka tukena olen ollut niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Siitä huolimatta olen joutunut ikäväkseni toteamaan, että kyllä ne naiset on syyllisiä aivan yhtä paljon. Tämän todistaa jo sekin, että eräskin nainen on kohdannut väkivalla jo neljässä suhteessa. En ole selvittänyt asiaa miehen puolelta, mutta naisen sepustusten mukaan olen saanut aika heikon kuvan tilanteesta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että nainen kerjäämällä kerjää ja painostaa miestään väkivaltaan jatkuvasti ja joka tilanteessa. Sitten kun se nyrkki on puhunut nainen juoksee miehen tuttavien suojiin sääliä pyytämään ja mustamaalaamaan miestään. Pahimmassa tapauksessa tilanteeseen joutuu osallistumaan myös poliisi. Ainoa ratkaisu mielestäni tällaisessa tilanteessa on erota ja nopeasti. Muutoin nainen pystyy ajamaan sekä omansa että miehensä mielenterveyden ja elämän pahasti karille. Aikuisten naisten tulisi myös pystyä joskus katsomaan peiliin ja muuttumaan ajoissa siitä huolimatta että silmäkulmassa on joskus ollut kuhmu.

16

1604

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hurjaa

      minä elän väkivaltaisessa suhteessa ja tosin nyt olen lähdössä, eroamassa kun mikään ei muutu..lupaukset on yhtä tyhjän kanssa...omasta mielestäni olen järkevä, normaali nainen ja ihmettelnkin miten helvetti jouduin tähän tilanteeseen...ja en ole lähtenyt pois tästä aikaisemmin..mutta kai sitä on odottanut että toinen muuttuu mutta kun ei. sanonta pitää paikkansa, kun kerran lyö niin lyö toisenkin kerran ja ilmeisesti se pätee näihin väkivaltaisiin ihmisiin, oli kyseessä sitten nainen tai mies..syitä pitäis vain miettiä tarkemmin mistä moinen käytös johtuu..joku ratas kulkee eri rataa kuin meillä muilla normaaleilla ihmisillä..mutta sen olen päättänyt että enään en siedä, jaksa ymmärtää, jne...ja samaa sanon kaikille muille ettei tarvi sietää...parempi elää normaalia elämää kuin antaa yhden ihmisen pilata elämä...ihanaa päästä omaan rauhaan ja omat ajatukset kokoon..tää oli tällänen sekava kirjoitus sekavasta tilanteesta..;) -aurinko pilkottaa jo pilven takaa-

      • vai niin

        Voin sanoa että kerran jos lyö niin varmasti
        lyö toisesti ei pidä paikkaansa. Kaiken pystyy
        lopettamaan jos oikein haluaa, se nyt ei koske
        jokaisen ihmisen kohdalta.

        Tiedän tapauksia missä mies on vain vähän läp-
        pässyt naista, ja nainen liioittelee tapausta
        että hänet on hakattu pahainpäiväisesti. Myös
        tiedän suhteita joissa tämmöisiä "läppäisyjä"
        on tapahtunut kerran tai pari vuoteen, niin
        eiköhän tehdä jo liian iso numero asiasta.

        Eipä terve mies vaan huvikseen päätä hauskuut-
        taa itseään lyömällä naista, kyllä vika on
        silloin molemmissa. Yleinsä myös naiset kerto-
        vat pelkästään että heitä on lyöty, mutta jättävät mainitsematta mistä koko juttu alkoi, ja
        miksi mies suuttui niin kovasti että teki niin.

    • PisaraSadetta

      toiseen käsiksi käyminen ei missään tilanteessa ole oikeutettua. Jos mies huomaa naisen kanssa elämisen mahdottomaksi (ilman nyrkkejä), miksei hän lähde suhteesta pois ennen kuin alkaa tapahtua? Miksi leikkiä tulella?

      Riitaan, niin pieneen kuin suureenkin tarvitaan aina kaksi. Osoittaa mielenlujuutta ennemmin poistua tilanteesta ja hillitä itsensä, kuin lyödä -Vaikka toinen osapuoli iskua olisi kerjännytkin.

      • Kysyit

        Et ole tainnut koskaan seurustella vakavasti vuosikausia ja viettänyt suurimman osan elämää
        yhden ihmisen kanssa.

        Tämmöisestä suhteesta ei niin helposti vain lähdetä siksi koska olet koko elämäsi enimmäkseen viettänyt hänen kanssaan ja muita
        ystäviä tai kavereia sinulla ei välttämättä ole.

        Juuri siksi

      • täsmälleen oikeassa
        Kysyit kirjoitti:

        sitä oli niin nuori ja villi ja menevä ,kun sitten halusikin rauhottua sen oman kullan kainaloon.kuukausien ja vuosien kuluessa,omiin ystäviin ei sitte olekkaan tullut otettua yhteyttä,kun oli niin paljon tekemistä sen oman kullan kanssa.noh,sitten kun halusikin lähteä kavereiden luo(oli se syy mikä tahansa),niin kappas vaan heitä ei enää edes kiinosta, mitä sinulle kuuluu.eli miten lähtä,kun ei ole mitään suunnitelmaa,miten sitten viettää aikaa,kenelle puhua ja tehdä jotain kivaa,kun ei ole enää ketään?

      • PisaraSadetta
        Kysyit kirjoitti:

        Et ole tainnut koskaan seurustella vakavasti vuosikausia ja viettänyt suurimman osan elämää
        yhden ihmisen kanssa.

        Tämmöisestä suhteesta ei niin helposti vain lähdetä siksi koska olet koko elämäsi enimmäkseen viettänyt hänen kanssaan ja muita
        ystäviä tai kavereia sinulla ei välttämättä ole.

        Juuri siksi

        väkivaltaisen ihmisen luonteenlujuudesta ja vastuusta, en uhrin. Ymmärrän täysin pointtinne, Tiedän mitä tarkoitatte.

        Ihmettelin miksi kukaan sallii itseltään väkivaltaisuutta. Miksi ei lähteä kun tuntuu ettei voi olla satuttamatta toista?

        Jos rakastaa koko sydämestään, miksi lyödä sitä jota rakastaa ja joka rakastaa? Itselläni ei ole henkilökohtaista kokemusta väkivaltaisesta suhteesta, joten olen ehkä väärä ihminen sanomaan mitään tähän ko. asiaan. Näin ajattelen joka tapauksessa.

      • xena_71

        Riitaan ei todellakaan aina tarvita kahta! On olemassa ihmisiä, jotka saavat riidan aikaan aivan yksinkin. Kun tällaisen henkilön kanssa "keskustelee", ei ole koskaan oikeassa: jos on hiljaa, hän tulkitsee hiljaisuuden myöntymiseksi. Jos vastaa jotakin, se on JOKA TAPAUKSESSA VÄÄRÄ VASTAUS! Lukekaapa Raimo Mäkelän kirja Naamiona terve mieli.

    • surullista

      " Siitä huolimatta olen joutunut ikäväkseni toteamaan, että kyllä ne naiset on syyllisiä aivan yhtä paljon. "

      En voi muuta sanoa kuin, että ei kannata yleistää. En kiellä, etteikö jotkut naiset yllyttäisi väkivaltaan miestään, mutta lienee vähemmistössä sellaiset tapaukset.

      Olen itse elänyt väkivaltaisessa suhteessa, jossa ollessani kannoin häpeää tilanteesta ja miehen syyllistämistä. Nyt huomaan kuinka monet muutkin ihmiset syyllistävät uhria tietämättä asioista enempää.

      Tämä on kuitenkin omakohtainen kokemukseni ja voin sanoa, että minä en yllyttänyt miestäni millään tavalla väkivaltaan vaan sitä tapahtui kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mutta te muut tiedätte enemmän näköjään näistä asioita ja voitte jatkaa uhrin syyllistämistä.

      • huvikseen vaan

        Ihan huviksesiko miehesi sitten mätki sinua, kun
        sanoit että sitä tapahtui "kuin salama kirkkaal-
        ta taivaalta"? Siis miehesi ei edes ollut sinulle vihainen kuin mätki vaan erittäin iloinen
        ja kaikki luisti teillä muuten hyvin ja tykkäsi vain mätkiä sinua omaksi ilokseen ja ette riidelleet muuten suhteessa, mikään asia ei vaikuttanut tähän.

        Eipä kuulosta tavalliselta, etkö kysynyt mieheltäsi ikinä että mikä sitä vaivaa, kai siihen aina joku "syy" tai asia on vaikka olisikin erittäin naurettava esim.mustasukkaisuus?

      • löytyy
        huvikseen vaan kirjoitti:

        Syyksi ei tarvita muuta ku matto kurtussa tai miehen mielestä vääränlainen ilme naamalla.
        Näitä kommentteja ei jaksa enää lukea.Niin paljo täällä on ymmärtämättömien ihmisten kirjoituksia.

      • surullista
        huvikseen vaan kirjoitti:

        Ihan huviksesiko miehesi sitten mätki sinua, kun
        sanoit että sitä tapahtui "kuin salama kirkkaal-
        ta taivaalta"? Siis miehesi ei edes ollut sinulle vihainen kuin mätki vaan erittäin iloinen
        ja kaikki luisti teillä muuten hyvin ja tykkäsi vain mätkiä sinua omaksi ilokseen ja ette riidelleet muuten suhteessa, mikään asia ei vaikuttanut tähän.

        Eipä kuulosta tavalliselta, etkö kysynyt mieheltäsi ikinä että mikä sitä vaivaa, kai siihen aina joku "syy" tai asia on vaikka olisikin erittäin naurettava esim.mustasukkaisuus?

        Yritän nyt selvittää tätä asiaa niille ihmisille, jotka eivät pysty ehkä asiaa ymmärtämään ilman omakohtaisia kokemuksia. "Syyt" väkivallalle olivat aina minussa vaikka en oikein edes ymmärtänyt miksi hän teki niin kuin teki. Esimerkiksi olin nukkumassa kun hän sai kohtauksen...siis syyksi ilmeisesti riitti se että nukuin. Joskus syyksi riitti se, että kysyin jotain asiaa mitä ei ilmeisesti olisi saanut kysyä. Minun olisi pitäinyt ilmeisesti olla täysin alistettu ja täysin hiljaa ja liikkua nurkkia pitkin niin ehkä en olisi häntä ärsyttänyt. En koskaan ymmärtänyt enkä ymmärrä vieläkään mikä asia riitti syyksi kun tuntui siltä, että mikä tahansa kelpasi.

      • ahas
        surullista kirjoitti:

        Miksi et kysynyt koskaan mieheltäsi, että miksi
        hän suuttuu semmoisesta niin paljon?

        Et tainut olla kovin kiinnostunut mikä häntä vaivaa

      • vastaus ja kysymys
        ahas kirjoitti:

        Miksi et kysynyt koskaan mieheltäsi, että miksi
        hän suuttuu semmoisesta niin paljon?

        Et tainut olla kovin kiinnostunut mikä häntä vaivaa

        "Miksi et kysynyt koskaan mieheltäsi, että miksi
        hän suuttuu semmoisesta niin paljon?"

        Kyllähän minä kysyin mikä häntä vaivasi. En pitänyt miestä kuitenkaan normaalina. Nomraali ihminen ei suutu yhtäkkiä mistä tahansa ja rupea väkivaltaiseksi. Minä ymmärsin siinä suhteessa miestä liikaakin...aina vain ymmärsin ja yritin ymmärtää. JOskus vain ne piuhat on jollakin hyvin sekaisin päässä eikä silloin voi ymmärtää toisen käytöstä vaikka haluaisikin.

        "Et tainut olla kovin kiinnostunut mikä häntä vaivaa" Todellakin olin kiinnostunut tietämään mistä käytös johtui ja mitä ongelmia hänelle oli. Vastausta ei ikinä tullut.

        Väkivallassa on yleensä aina kyse vallankäytöstä. Väkivallan harjoittaja haluaa hallita, kontrolloida ja alistaa toista ja se on se syy siihen väkivaltaa ei mikään muu.

        Nyt kyllä on herännyt kysymys. Miksi ihmeessä parisuhdeväkivallan uhreja halutaan väkisin syyllistää tilanteesta? Eikö jotain ole pahasti vinossa tuollaisessa ajattelutavassa vai johtuuko se siitä, että ihmiset eivät todellakaan ymmärrä mitään ilman että pitää itse kokea samat asiat kantapäänkautta.

      • vinossa
        vastaus ja kysymys kirjoitti:

        Ihmiset ei todellakaan ymmärrä.Siinä osuit ihan naulan kantaan.
        Itse oon tullu siihen tulokseen tätä palstaa lukiessani,että ne jotka puolustaa näitä väkivallankäyttäjiä,ovat itse juuri näitä tyyppejä,jotka antaa nyrkin puhua.Kukaan täysijärkinen ei koskaan sanoisi,että vika on uhrissa.
        Näin se vaan on!

      • Mambo
        vinossa kirjoitti:

        Miettikääpä tätä:

        Ensimmäillä kerralla uhri, toisella kerralla vapaaehtoinen.

        Eli kun tässäkin suomen maassa tiedetään hyvin tämä väivalta ongelma, ja tiedetään jopa että on niitä hoitolaitoksia tällaisille tapauksille. niin mikä estää uhria olemasta ottamatta yhteyttä tällaisiin? Mikä estää soittaa sinne auttavaan puhelimeen?
        Uhreilla/vapaaehtoisilla on se yksi ja ainoa toimintamalli, ollaan ja yritetään jos se siitä muuttuisi. Uskotaan vaan ne lupaukset ja ymmärretään. Joo, tottakai on hyvä että jutellaan ja keskustellaan ja ymmärretään. Mut missä vaiheessa tilanne ja väkivalla käyttäjä on hoidossa? Ei missään vaheessa.

        Koittakaa nyt ymmärtää, että tämä sairaus vaatii ammattilaisen apua. Väkivallan tekijä ei sitä itse tajua, kuin ehkä sitten kun on tappanut jonkun...
        Itse olen kokenut väkvaltaisen miehen. Tapauksia sattui kolme. Viimeisen jälkeen vaadin että joko hoitoon tai suhde loppuu. Ja mies meni hoitoon (sitten vasta kun vaatimalla vaati).

      • ei ole
        Mambo kirjoitti:

        koskaan vapaaehtoinen.
        Ei koskaan.
        Miettikääpä sitä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2051
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1718
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1389
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1187
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      1180
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1030
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      955
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      951
    Aihe