Kirjoitin naiselleni kirjeen tossa... Ajattelin et jos joku viittis lukea sen ja kertoa missä oikeen mennään kun oma pää ei enää tiedä mistään mitään...
Olet nyt siel isäs luona... mäkin haluan kertoa sulle muutamia mun ajatuksia...
Olen miettiny näit juttuja mitä meil on ollu, enkä ole päässyt mihinkää... Ajattelin et jos vaikka suomi24:sesta löytyis joku jolla on vastaavaa... ja löytykin, todella monta... samat oireet... Kaikissa vastaukseksi tullut että miksi niin on oli että toinen mies, ei rakasta enää, kyllästynyt... ja noita vastauksia tuli kummaltakin sukupuolelta ja lukuisia... Mä en tiedä mitä mun pitäis olla mieltä kaikesta... Mun mielest oireet sussa on:
- Hellyyttä joutuu kinuamaan
- Välillä tuntuu et hellyyttä ja huomiota joutuu ostamaan
- Jos koitan olla lähelläs ni torjut mut
- Kaiken tollaisen määrä on pienentyny muutamaan prosenttii entisestä...
- Et ole enää hauska, naurava itsesi
- Sulla on vaan negatiivisia asioita ja negatiivista sanottavaa (Huom ei aina mut ainakin kun keskustellaan meistä)
- Meidän seksi-elämä on kuollut (En pidä normaalina ettet halua kuukauteen... ehkä pitempäänkään aikaan)
- Jos rakastellaan niin tuntuu et se on sulle vaan jyystämistä... ehkä siksi me ei enää rakastellakaan
- Jos pitäis asioista puhua niin suutut heti ja se ei johda loppujen lopuksi mihinkään
- En enää pahemmin kuule sulta rakkauden osoitúksia, ellen itse niitä ensin sano (---> Kuin sulle tulis huono omatunto ja siksi sanoisit)
- Tuntuu kuin olisit jostain ihme syystä mun kanssa, kuten velvollisuuden tunteesta
- Ennen tehtiin kaikkea villiä, rakasteltii ulkona, autossa jne... Mihin sun mielikuvitus ja seikkailuhalu on kadonnu?
- Koitan halata sua, koitan suudella sua, koitan koskea suhun eroottisesti ---> Jokin ihme selitys miksei voi... tai vaan teet väistöliikkeen....
- Mun mielestä ei ole normaalia ettei muut ihmiset sais missään nimessä tietää et rakastaa toista...
- Jos on läsnä toisia ihmisiä mä unohdun aina taustalle... Sit ku jotain yritän sanoa ni valitat et sulle ei jää aikaa olla muiden kanssa et mä vaa kinuan muutamaa sanaa(Häiritsen) koko ajan
En tie mitä tost pitäs päätellä... Mä luotan suhun todella paljon mut must alkaa tuntuu et mitä jos olenki sinisilmäinen...? Jos sulla on todellakin joku toinen... Puhut et haluat mua mut sit ku yrittäää tehdä jotain niin olet aina väsynyt... kun kysyn kiukustut ettetkö sais olla väsynyt... tottakai saat mut AINA?! Ja ei ole kivaa kuulla vastaukseks sun käytöksen syyhyn sellaista et välillä on vaan muuta ajateltavaa (Mitä ihmettä se voi olla kun se tappaa rakkaudenkin?) tai sori, elämä ei ole ruusuilla tanssimista.... Ei todellakaan ole kun sä et halua sitä... meidän suhde vois olla, mä yritän sitä... mut ei... Sit tuntuu toisaalt taas et olet kyllästyny muhun, ettet enä rakasta mua, et ehkä sä et sitä itse tiedosta viel mut tiet et jokin on vialla... Ehkä purat sitä muhun, koska sulla on paha olo siitä... Sä et enää innostu mistää... haluat vaan arkea, me ei enää seikkailla, eikä olla lapsia (Huom en tarkoita ikää)... Et halua edes näyttäytyä mun kanssa missään??? Pelkäätkö et joku näkee meidät? Kuka? Kuka ei sais nähdä? Tai näkee sut...? Oikeesti Mä olen kyllästyny kuulemaan vaan järkisaarnaa kaikesta... Missä on rakastava ja hellä ja ymmärtävä keskustelu? En halua mitään tieteenkuvalehden numeroa mis selitetään miksi toinen ei rakasta toista... vaan haluan siihen jotain sua... tuntuu välil et olet robotti (?)... Ei mua voio rakastaa aina välillä kun sä haluat... En mä ole todellakaa mikään bioteknologian ihme lelu joka esittää rakastavaa miestä napinpainalluksella, muuten on hiljaa ja tienaa elantoa, eikä koskaan valita mistään... Hei mä olen ihminen jolla on tunteet, joka kaipaa rakkautta ja hellyyttä... Mulle se ei ole epänormaalia, ei suhteesta tarvitse tulla arkea ja tasapaksua ilman vaihtelua... Me voitais seikkailla ja olla helliä ja jopa harrastaa seksiä (Anteeksi arka aihe sulle)... Hankittais vaik yhteinen harrastus... En halua olla lompakko sulle, silt meinaan tuntuu välillä... En tie mitä pitäs yrittää tai tehdä.... AIna kun yritän lähestyä sua, olla huomaavainen tai hellä niin torjut mut ja sit valitat kun en ole, No en ole kun en saa mahdollisuutta ja se johtaa siihen et valitat et mä en ole enää sellainen... eikä paljoa huvita olla kun tietää tulevansa torjutuksi... Sä vaan väität et mus on kaikki vika eikä sun käytös ole omituista...
En tiettenkää väitä et mus ei olis mitää syytä tai etten olis välillä ilkeä... mut oikeasti kun muhun todellakin sattuu... ehkä siit johtuu mun ärtyneisyys, tien et olen aika piru mitä tulee riitelyyn... Mut en mä halua riidellä vaan keskittyä niihin hyviin asioihin... Mä todellakin koitan parhaani tehdä et sun olo olis mitä parhain mut munkin pitää välillä sanoa jotain asioita... En voi olla aina vaan hiljaa ja toivoa et huomaisit mutkin välillä... mä olen henkisesti todella loppu... Auta mua ennenkuin on myöhäistä, sillä siihen ei kukaan muu pysty...
Olet nyt siel isäs luona... mäkin haluan kertoa sulle muutamia mun ajatuksia...
Olen miettiny näit juttuja mitä meil on ollu, enkä ole päässyt mihinkää... Ajattelin et jos vaikka suomi24:sesta löytyis joku jolla on vastaavaa... ja löytykin, todella monta... samat oireet... Kaikissa vastaukseksi tullut että miksi niin on oli että toinen mies, ei rakasta enää, kyllästynyt... ja noita vastauksia tuli kummaltakin sukupuolelta ja lukuisia... Mä en tiedä mitä mun pitäis olla mieltä kaikesta... Mun mielest oireet sussa on:
- Hellyyttä joutuu kinuamaan
- Välillä tuntuu et hellyyttä ja huomiota joutuu ostamaan
- Jos koitan olla lähelläs ni torjut mut
- Kaiken tollaisen määrä on pienentyny muutamaan prosenttii entisestä...
- Et ole enää hauska, naurava itsesi
- Sulla on vaan negatiivisia asioita ja negatiivista sanottavaa (Huom ei aina mut ainakin kun keskustellaan meistä)
- Meidän seksi-elämä on kuollut (En pidä normaalina ettet halua kuukauteen... ehkä pitempäänkään aikaan)
- Jos rakastellaan niin tuntuu et se on sulle vaan jyystämistä... ehkä siksi me ei enää rakastellakaan
- Jos pitäis asioista puhua niin suutut heti ja se ei johda loppujen lopuksi mihinkään
- En enää pahemmin kuule sulta rakkauden osoitúksia, ellen itse niitä ensin sano (---> Kuin sulle tulis huono omatunto ja siksi sanoisit)
- Tuntuu kuin olisit jostain ihme syystä mun kanssa, kuten velvollisuuden tunteesta
- Ennen tehtiin kaikkea villiä, rakasteltii ulkona, autossa jne... Mihin sun mielikuvitus ja seikkailuhalu on kadonnu?
- Koitan halata sua, koitan suudella sua, koitan koskea suhun eroottisesti ---> Jokin ihme selitys miksei voi... tai vaan teet väistöliikkeen....
- Mun mielestä ei ole normaalia ettei muut ihmiset sais missään nimessä tietää et rakastaa toista...
- Jos on läsnä toisia ihmisiä mä unohdun aina taustalle... Sit ku jotain yritän sanoa ni valitat et sulle ei jää aikaa olla muiden kanssa et mä vaa kinuan muutamaa sanaa(Häiritsen) koko ajan
En tie mitä tost pitäs päätellä... Mä luotan suhun todella paljon mut must alkaa tuntuu et mitä jos olenki sinisilmäinen...? Jos sulla on todellakin joku toinen... Puhut et haluat mua mut sit ku yrittäää tehdä jotain niin olet aina väsynyt... kun kysyn kiukustut ettetkö sais olla väsynyt... tottakai saat mut AINA?! Ja ei ole kivaa kuulla vastaukseks sun käytöksen syyhyn sellaista et välillä on vaan muuta ajateltavaa (Mitä ihmettä se voi olla kun se tappaa rakkaudenkin?) tai sori, elämä ei ole ruusuilla tanssimista.... Ei todellakaan ole kun sä et halua sitä... meidän suhde vois olla, mä yritän sitä... mut ei... Sit tuntuu toisaalt taas et olet kyllästyny muhun, ettet enä rakasta mua, et ehkä sä et sitä itse tiedosta viel mut tiet et jokin on vialla... Ehkä purat sitä muhun, koska sulla on paha olo siitä... Sä et enää innostu mistää... haluat vaan arkea, me ei enää seikkailla, eikä olla lapsia (Huom en tarkoita ikää)... Et halua edes näyttäytyä mun kanssa missään??? Pelkäätkö et joku näkee meidät? Kuka? Kuka ei sais nähdä? Tai näkee sut...? Oikeesti Mä olen kyllästyny kuulemaan vaan järkisaarnaa kaikesta... Missä on rakastava ja hellä ja ymmärtävä keskustelu? En halua mitään tieteenkuvalehden numeroa mis selitetään miksi toinen ei rakasta toista... vaan haluan siihen jotain sua... tuntuu välil et olet robotti (?)... Ei mua voio rakastaa aina välillä kun sä haluat... En mä ole todellakaa mikään bioteknologian ihme lelu joka esittää rakastavaa miestä napinpainalluksella, muuten on hiljaa ja tienaa elantoa, eikä koskaan valita mistään... Hei mä olen ihminen jolla on tunteet, joka kaipaa rakkautta ja hellyyttä... Mulle se ei ole epänormaalia, ei suhteesta tarvitse tulla arkea ja tasapaksua ilman vaihtelua... Me voitais seikkailla ja olla helliä ja jopa harrastaa seksiä (Anteeksi arka aihe sulle)... Hankittais vaik yhteinen harrastus... En halua olla lompakko sulle, silt meinaan tuntuu välillä... En tie mitä pitäs yrittää tai tehdä.... AIna kun yritän lähestyä sua, olla huomaavainen tai hellä niin torjut mut ja sit valitat kun en ole, No en ole kun en saa mahdollisuutta ja se johtaa siihen et valitat et mä en ole enää sellainen... eikä paljoa huvita olla kun tietää tulevansa torjutuksi... Sä vaan väität et mus on kaikki vika eikä sun käytös ole omituista...
En tiettenkää väitä et mus ei olis mitää syytä tai etten olis välillä ilkeä... mut oikeasti kun muhun todellakin sattuu... ehkä siit johtuu mun ärtyneisyys, tien et olen aika piru mitä tulee riitelyyn... Mut en mä halua riidellä vaan keskittyä niihin hyviin asioihin... Mä todellakin koitan parhaani tehdä et sun olo olis mitä parhain mut munkin pitää välillä sanoa jotain asioita... En voi olla aina vaan hiljaa ja toivoa et huomaisit mutkin välillä... mä olen henkisesti todella loppu... Auta mua ennenkuin on myöhäistä, sillä siihen ei kukaan muu pysty...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Enpä tiedä,onko puolisollasi toista...mutta samat kuviot on käyty aikonaan läpi.Tyttöni väitti ehdottomasti,ettei hänellä ole mitään peliä muualla.Hetken uskoin mutta epäilys kun oli kylvetty....kiinnihän se jäi ja ero tuli.Nyt halveksin häntä lopun ikääni,enkä koskaan halua enää nähdä.
Neuvoni sulle on:Ota etäisyyttä Naiseesi,vaikka hammasta purren.Kerran järkipuheet ei auta.Jos tämä haluaa olla vielä kanssasi,hän kyllä kertoo sen.Ei kannata väkisin tekohengittää suhdettasi.
Olen aivan hajalla,luin kirjoituksesi,ja en voinut kuin tiputtaa kyyneleen.elämässäni on aivan sama tilanne,enkä tiedä mitä tehdä...
en osaa auttaa ,en osaa sanoa mitään.olen niin toivoton,kunhan jaksan vain hengittää,se riittää.
Olenko vainoharhainen vaan kun luulen et asiat ei ole kohdallaan...? Kerroin naiselleni et kirjoitin sille kirjeen mun ajatuksistani ja sanoin et en tarkoittanut millään siinä pahaa ja et toivon ettei se suutu/loukkaannu...
Vastaus: "Voi ku kiva. Keskittyisit säki niihin hyviin asioihin, etkä koko ajan vatvomaan huonoja. Tästä tilanteesta vissii pääse mihinkää, luulin et kaikki oli hyvin..."
No joo jos on jotain mikä vaivaa ni eiks siit pitäs saada puhua? Mun mielestä pitäis aina olla valmis kuuntelemaan rakkaansa huolia... me kyllä puhutaan näist paljon mut ne ei koskaa johda mihinkää...
Eikä kaikki ole hyvin jos toisel on asiat huonosti...
Suhteessa löytyy aina kaksi osapuolta ja näin ollen kaksi kertomusta... En halua väittää että olet itse syyllinen suhteenne viilenemiseen, mutta olen varma että osa syyllinen. Kirjeesi nosti karvani pystyyn. Kuinka voit lähettää kenellekkään tuollaista viestiä/kirjettä jossa syyllistät toisen osapuolen ja yhtäaikaa mietit mikä mättää?!
kun kaikkea muuta olen jo yrittänyt...
Inhoan puhua itse tälläisistä... Enkä ole missään vaiheessa sanonut että mussa ei olisi mitään vikaa ja varmasti on ja tiedän itsekin mitä... toi oli kuten sanoit vain puolet kertomuksesta... ja on se hieman vaikeaa alkaa kertomaan toisen osaa täällä... jos sen osaisin niin varmasti osaisin menetellä paremmin...
Mikäli en olisi itse kokenut miltei samaa kuin alkuperäinen kirjoittaja, olisin pitänyt juttua provona. Erosta on nyt yli kolme vuotta ja asioita voi tarkastella objektiivisesti ja vuosien varrella olen keskustellut jonkin verran myös ex:n ystävien ja sukulaisten kanssa. Nyt he kehtaavat jo tunnustaa nähneensä, missä mentiin, koska eivät voi vahingoittaa enää mitään.
Totuus voi joskus kuulostaa syyllistämiseltä, mutta tiedäthän: totuus ei pala tulessakaan. Valheelle rakentuva parisuhde on kupla ja arvoton yritelmä, jos suora puhe ja avoin keskustelu siitä, mitä kumpikin tahollaan tuntee, ei toimi.
Onko sinun mielestäsi väärin kertoa toiselle tunteistaan ja toiveistaan ja siitä, mitä pohtii, kun suhde ei omasta mielestä ole oikealla tolalla?
Tossa sun kirjoittamassa kirjeessä oli paljon sellasia asioita, mitä olen havainnut myös omassani suhteessa, jota on kestänyt miltei 2 vuotta. Aluksi oli (tai no yli 1½ vuotta) upeaa, puhuttiin asioista, huomioitiin toisiamme, näytettiin tunteemme ja oltiin seikkailunhaluisia. Sitten rupesi arki tulemaan vastaan. Silloin ajattelin, että se on samalla merkki siitä, että ero lähestyy. Merkit oli samanlaisia kuin, mitä itse mainitsit. Torjuntaa, syyllistämistä, riitelyä, hiljaisuutta joka johti siihen, ettei asioista enää puhuttu eikä tunteitakaan juuri näytetty. Itse olen myös tyyppi, jonka mielestä asioista tulisi puhua heti, mikäli jokin painaa mieltä. Yritin kaikin keinoin saada taas yhteyden kumppaniini, joka sai minut päivittäin itkemään viileän käytöksensä takia. Totesin, että vertailemalla entisiä aikoja sen hetkiseen aloimme vain riidellä. Huomasin myös, että jatkuva ongelmista puhuminen ja asioiden kysely eivät tuottaneet tulosta. Se päinvastoin pahensi tilannetta. Lopulta otimme muutaman päivän etäisyyttä, sillä olimme todella hukassa. Ero sinun tilanteeseesi on ymmärtääkseni vain siinä, että myös kumppanini oli huomannut asioiden muuttuneen. Hänkin halusi tehdä asioille jotain, mutta ei tehnyt kuitenkaan. Aloitteentekeminen jäi aina minun tehtäväkseni ja ajattelin, ettei siitä ole mitään hyötyä. Ikäänkuin olisin ollut yksin siinä suhteessa.
Etäisyys auttoi. Vaikka olimme päivittäin yhteydessä ja tapasimme muissa merkeissä, emme puhuneet meidän suhteemme tilanteesta. Tuon etäisyydenoton jälkeen asiat muuttuivat pikkuhiljaa parempaan suuntaan. Etenimme hitaasti, analysoimme suhteen toimivuutta ja mietimme yhdessä, mitä kumpikin voisi tehdä suhteen hyväksi. Samalla pystyimme myös puhumaan sellaisista asioista, jotka toinen osapuoli oli aiemmin käsittänyt väärin. Sekin auttoi. Monet asiat selvisivät. Löysimme paljon järkiperäisiä syitä, miksi toinen oli käyttäytynyt oudosti eri tilanteissa. Tämän vaiheen jälkeen teimme sopimuksen, ettemme enää mieti menneitä emmekä vertaa vanhoja aikoja nykyiseen. Emme myöskään vaatineet toisiltamme liikaa liian nopeasti. Minä, joka aiemmin olin ollut suorastaan kamala riitakumppani aloin tarkkailla myös omaa käytöstäni ja asioihin suhtautumista. Yritin kaikin tavoin kohdella kumppaniani siten, miten toivoin itseäni kohdeltavan. SeKIN auttoi. Nykyisin meillä menee taas oikein hyvin. Puhumme taas kaikesta mahdollisesta, seikkailunhalua löytyy ja huomionsaanti on molemminpuolista. Tuntuu, että suhde on lujittunut entisestään. Tajuttuamme, että molemmat kuitenkin halusivat jatkaa suhdetta koska rakastimme toisiamme edelleen, sai meidät arvostamaan toisiamme/suhdettamme entistä enemmän. Nyt (vaikka en enää vertailekaan alkuaikoihin) suhteemme on palautunut ennalleen. Molemmat ovat onnellisia ja avoimempia.
Sinun tulisi kysyä kumppaniltasi suoraan, mitä hän haluaa. Jos tuntuu, ettei hän juurikaan tahdo keskustella/kuuntele sano hänelle, että kaipaat sitä aiempaa minää, mitä hän oli ja se oli myös se ketä rakastit. Sano, että et rakasta sitä, mitä hänestä on tullut, mutta haluat uskoa, että molemmat voivat muuttua. Kysy myös haluaako hän pitää taukoa. Jos hän tahtoo sitä, sopikaa tauon pituus esim. viikko, jonka jälkeen hän saa ilmoittaa mitä tahtoo. Pitäkää yhteyttä, tavatkaa toisenne ystävinä ja sopikaa, että käyttäydytte kuten olisittekin vain ystäviä (eli ei saa koskea tms.). Ainakin omassa suhteessani tuo vaihe epäonnistui (minun onnekseni) totaalisesti. Tieto siitä, että ei saa koskea lisäsi halukkuutta koskea, ikäänkuin tehdä jotain kiellettyä. Niinpä tuosta säännöstä tulikin lipsuttua moneen kertaan, mutta ei kuitenkaan liikaa. Pidimme kosketukset ym. ystävätasolla ja vähitellen enemmän parisuhdetasolle edeten. Toki kysyimme toiselta aina luvan koskea (mikä sikäli on naurettavaa, mutta muussa tapauksessa toinen osapuoli voisi kokea sen painostuksena). Pidimme kuitenkin lujasti kiinni tauon sovitusta pituudesta emmekä puhuneet edelleenkään mitään suhteestamme. Tauon jälkeen olikin taas oman kullan syli kovassa kulutuksessa=)=)=) Ja tajusimme myös, ettei parempaa paikkaa löydykään;)
Ehkä löydät tästä tekstistä jotain apua omaan tilanteeseesi. Tämä oli ainoastaan todiste siitä, että huonon ja jämähtäneen parisuhteenkin voi saada vielä toimimaan ilman mitään parisuhdeterapeutteja tms. Sen pitää lähteä siitä, että molemmat on valmiita tekemään asialle jotain. Oli se sitten asioista keskustelu tai tauon pitäminen. ONNEA! =)=)=) Ilmoittelehan miten asiat etenevät=)=)=)