Kirjoitijn tämän myös tuonne seksi-osastolle, mutta ajattelin kokeilla vielä täältäkin.
Ongelmani on se, että en koe itseäni haluttavaksi, päinvastoin. Tästä seuraa se, etten nauti alastomuudesta ja tästä taas seuraa se, että olen vaivautunut joskus jopa seksinkin aikana.
Kuinka ihmeessä saisin itselleni itsetuntoa tässä asiassa? Monien naisten tapaan ajattelen, että minlla on liikaa selluliittiä (sitä oikeasti on), liikaa läskiä mahassa ja reisissä, pienet rinnat ja olen muutenkin epäsopusuhtainen. Tilannetta pahentaa se, että puoliskoni on oikeasti komea. Saan täten vielä suuremman alemmuuskompleksin.
Sama juttu kaihertaa mieltä myös uimarannoilla ja baareissa, joissa luonnollisesti kesäaikaan liikkuu paljon kauniita naisia. Ajattelen mieheni koko ajan katselevan heitä ja vertaavan minua näihin muihin. Tulen kateelliseksi ja vihaiseksi ja surulliseksi, enkä nykyään enää halua mennä rannalle mieheni kanssa. Kavereiden kanssa ongelmaa ei ole, en häpeä itseäni muutoin, mutta juuri mieheni kanssa tunnen itseni rumaksi ja inhottavaksi.
Mietin usein myös miehen entisiä. Miltä he näyttivät sängyssä? Miltä minä näytän heihin verrattuna?
Tämä saattaa tuntua naurettavalta mutta on minulle ihan oikeasti suuri ongelma, josta kärsii meidän parisuhteemme sekä seksielämämme. Jos joku on käynyt läpi samanlaisia tuntemuksia, kuulisin mielelläni kokemuksia.
Kiitos paljon jo etukäteen.
Ongelmani on se, että en koe itseäni haluttavaksi, päinvastoin. Tästä seuraa se, etten nauti alastomuudesta ja tästä taas seuraa se, että olen vaivautunut joskus jopa seksinkin aikana.
Kuinka ihmeessä saisin itselleni itsetuntoa tässä asiassa? Monien naisten tapaan ajattelen, että minlla on liikaa selluliittiä (sitä oikeasti on), liikaa läskiä mahassa ja reisissä, pienet rinnat ja olen muutenkin epäsopusuhtainen. Tilannetta pahentaa se, että puoliskoni on oikeasti komea. Saan täten vielä suuremman alemmuuskompleksin.
Sama juttu kaihertaa mieltä myös uimarannoilla ja baareissa, joissa luonnollisesti kesäaikaan liikkuu paljon kauniita naisia. Ajattelen mieheni koko ajan katselevan heitä ja vertaavan minua näihin muihin. Tulen kateelliseksi ja vihaiseksi ja surulliseksi, enkä nykyään enää halua mennä rannalle mieheni kanssa. Kavereiden kanssa ongelmaa ei ole, en häpeä itseäni muutoin, mutta juuri mieheni kanssa tunnen itseni rumaksi ja inhottavaksi.
Mietin usein myös miehen entisiä. Miltä he näyttivät sängyssä? Miltä minä näytän heihin verrattuna?
Tämä saattaa tuntua naurettavalta mutta on minulle ihan oikeasti suuri ongelma, josta kärsii meidän parisuhteemme sekä seksielämämme. Jos joku on käynyt läpi samanlaisia tuntemuksia, kuulisin mielelläni kokemuksia.
Kiitos paljon jo etukäteen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Samassa veneessä ollaan. Luin kirjoitustasi kuin omia ajatuksiani ja käyttäytymistäni. Olen yrittänyt kaverillekin puhua tästä ja on hän pitkämielinen ollutkin mutta itse alkaa tympiä. Itsetuntoni on (Ollut?) alhaalla vaikean avioeron jälkeen ja petetyksi/jätetyksi tulemisen pelko varmaan osittain vaikuttaa. vaikka tiedän että en ole *ruma* joskin hieman ylipainoinen ja seksi sujuu mutta kerta kerran jälkeen mietin miksi mies katselee tuota ja tuotakin niin pitkään ja varmaan haluaa enemmän kuin mua jne jne. Olen kai liian huomion kipeä. Asia vaivaa!
siis uskomatonta tuo oli kun minun suusta..jos haluat kirjoitella asiasta niin laita tänne sähköposti osoite..ite olen 27v..
..etten ole ainoa. Tuntuu, että olen ainoa "idiootti" tässä maailmassa, joka ei osaa ajatella järkevästi näitä asioita. Meilläkin on puhuttu aika avoimesti tästä, mutta ei se auta, ei se saa minua tuntemaan itseäni yhtään sen seksikkäämmäksi.
Tästä alkaa tulla todellinen riesa. Etenkin, kun rakastan uimista ja auringonottoa, mutta tulen nykyään rannalla hel***** vihaiseksi ja vain siksi, että saan kauhean alemmuuskompleksin ja tulee paha mieli.
Ehkä jonkun pitäisi vaan riittävän usein sanoa jotain hyvää itsestä. Muutama vuosi sitten minulla oli muutama hyvä ystäväpoika, jotka aina toisinaan sanoivat jotain nättiä. Oli paljon parempi olo koko ajan. Nykyinen puolisko ei oikein muista sanoa mitään koskaan.. :( Eikä ystäväpojat enää puhele sellaisia, kun seurustelen.
On tämä elämä monimutkaista..
minä olen iästäni (40) huolimatta kohtuullisen näköinen. Mutta kyllä tästäkin masusen alusta miesystävä jankuttaa. Uimaan en mene enää, sillä viimeksi tilanne oli niin nöyryyttävä. Ohut uimapuku vielä korostaa, ja kaiken kukkuraksi oli hormonikierron ansiosta juuri "paksuin" hetki... Nykyisin olen tottunut käyttämään väljiä halaatteja, en sentään bourkaa, ja sen harvan kerran kun miesystäväni suostuu intiimeihin kohtaamisiin en edes riisudu. Miesystävä on kyllä komea, mutta ei hänenkään vartensa ole ihan rantaleijonan. Tämä on iskenyt todella syvän vamman itsetuntoon ja kaikkeen muuhunkin, esim. en uskalla tehdä viettelyä, pelkään niin nöyryytétyksi ja torjutuksi tuloa.
Me ihmiset olemme niin outoja, että emme tahdo hyväksyä itseämme. Minulla on ollut aina sama tunne miehenä. Kuitenkin ei voi muuta kuin olla oma itsensä ja hyväksyä sellaiset asiat, joita ei voi muuttaa.
Minulla on muutama naiskokemus. En koskaan vertaa toisiinsa muita entisiä suhteitani, eivät naisetkaan minua kokemiinsa miehiin.
Meillä on vain tämä yksi elämä. Emme voi olla Janina Frostell tai Richard Gere vaan me olemme ainutlaatuisia yksilöitä. Mitä sillä on merkitystä, mitä muut ajattelevat, jos vain parimme rakastaa meitä. Edellisessä pitkässä suhteessa ihmettelin, miksi hän voi ihastua minuun! Nyt olen tarpeeksi kypsä rakastamaan ja olla rakastettu ja elän elämäni parasta aikaa.
Nauti tästä hetkestä, älä mieti tulevaa tai menneisyyttä. Elämä on tässä ja nyt. Vapaudu asioista, joita et voi muuttaa ja keskity oleellisiin asioihin. Minäkin vilkuilen muita naisia, mutta vain todetakseni rakkaani ihanuuden!
mua vaivaa just sama juttu ,vaikka oonki aika nuori.mä pidan vain harvoista pojista ,mutta tietty mä en kysy niit itelle ,koska me oltas niin erillaisii.esim : jotku mun kaverit saattaa pitää samoista pojista ku mä , mutta mä luovutan ne niille ,sillä ne on paljon kauniimpii ja ehkä niillä on parempi mahollisuus. mä en oo enää kaivannu poika kaverii ,mut mulle on suunnattoman tärkeetä ,että mun kavereitten suhteet onnistuu. älä lannistu ja luovuta.mäkin meinasin.tuntu niinku kaikki ois vaan arvostellu mua ,mut kai niin ei ollu.älä enää kuvittele arvostelevia katseita, vaan elä sellaisena kuin olet...olen varma ,että jos pikkuriikkisen sirístät silmiäs niin huomaat mitä hehkeyttä sänkykaverisi sinussa huomaa!!tsemppiä!!
Seksuaalinen itsetunto?
Lienee sama asia kuin itsetunto: Jos olet epävarma omasta itsestäsi, sinulla ei ole itsetuntoa, joka vaikuttaa tietysti seksuaalisuuteenkin.
En siis näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin yrität tulla rohkeammaksi ja varmemmaksi!
Minua auttoi kymmeniä vuosia sitten laulun sanat: Olen kaunis, olen rohkea, olen vapaa, syntynyt voittamaan...
seksuaalisen itsetunnon voisi nostaa yhdeksi itsetunnon "alaotsikoksi". Kärsin itse samasta vaivasta kuin alkuperäinen kirjoittaja. Ennen kaikkea rintani (nuo olemattomat nyppylät) vaivaavat minua ja tuntuu vaikealta uskoa, että mieheni voisi oikeasti haluta minua. Mieheni tahtoo, että naisessa on hiukan pyöreyttä eivätkä häntä löllöreiteni häiritse. Itseäni kyllä häiritsee ja tahdon takaisin ne hoikat reidet, mitkä minulla vielä joku aika sitten oli, vaikka olinkin mieheni mielestä liian laiha. Mutta nuo "rinnat"..
Omaan "seksuaaliseen itsetuntooni" on vaikuttaneet kaikki kommentit, joita olen vuosien saatossa saanut vartalostani kuulla. Ja suurinosa kommenteista on tullut toisilta naisilta. Tuntuu hyvin vaikealta alkaa yhtäkkiä ajatella, että joopa joo, olen kaunis ja seksikäs. Pitäisi kai sitä jotain todellisuuspohjaa olla haaveillakin. Jos on tottunut ajattelemaan itsestään, että ei näytä miltään eikä ainakaan ole seksikäs toisten silmissä, siitä on muodostunut aika vahva kuva ja käsitys itselleen. Sellaista ajattelutavan taakkaa ei hetkessä käännetä. Ihminen kuitenkin elää yhdessä toisten ihmisten kanssa eikä siinä auta, vaikka itse ajattelisi mitä, jos toiset ovat muodostaneet eriävän kannan samasta asiasta. Itsetuntokaan ei synny tyhjiössä ja jatkuvasti siihen vaikuttaa ympäriltämme tuleva palaute.
Niinkuin muissakin asioissa on älyttömän vaikeaa vanhempana lähteä kehittämään sitä itsetuntoa mikä olisi pitänyt kehittyä jo varhaisessa nuoruudessa.
Olin nuorena sen verran PUNK, että epäilin kaikkea ja kaikkia. Asetin kaiken kyseenalaiseksi ja olin kaikkea vastaan (ehkäpä vieläkin?..). Jo silloin totesin, että itsevarma ihminen, vaikka olisi ihan aidanseipäästä repäistyn näköinen, on seksikäs ja kaunis!!!! Kauneus ja seksikkyys lähtee omien korvien välistä. Jos tunnet olevasi kaunis ja rohkea, olet sitä muidenkin mielestä.
Sinun pitää viimeistään tästälähtien miettiä, missä on vika jos joku arvostelee sinua! Onko se arvostelijassa vai oikeasti sinussa? Minun oppieni mukaan kukaan ei saa arvostella toisia, etenkään sellaiset, joita ei kovin hyvin edes tunne. SE ON HUONOA KÄYTÖSTÄ, joka kumpuaa arvostelijan OMASTA huonosta itsetunnosta ja identiteetistä.
Harmi vain, että tällaiset "kaakattajat" löytävät parissa sekunnissa toisesta sen haavoittuvamman kohdan. Ystävälleni, joka kärsi pienistä rinnoista, sanottiin työpaikalla (!), että hänen rintansa ovat kuin kaksi rusinaa lankulla! Olisin mielelläni haastanut kyseisen sanojan oikeuteen kommentistaan! Ei suustaan kaikenlaista sovi päästellä, vaikka hölmö olisikin...
Nyt vaan kitkemään rikkaruohot pois itsetunnosta, itsekukin! Tsemppiä!
selväjärkinen ihminen. Toivoisinpa olevani enemmän kaltaisesi. Olet oikeassa siinä, että kauneus lähtee korvien välistä eli siitä itsevarmuudesta, itsensä arvostamisesta ja toisten kunnioittamisesta.
Ja todennäköisesti olet oikeassa siinäkin, että toisen arvostelu on peräisin omasta huonosta itsetunnosta. Itseänikään ei ole koskaan arvostellut sellainen ihminen, joka luottaa itseensä ja arvostaa itseään. Sellaise ihmiset ovat yleensä linjalla: "Elä ja anna toisten elää." Olipa hyvä, kun tuli puheeksi. Jospa seuraavalla kerralla (toivottavasti sitä ei tule) osaan pitää puoleni. Hyvää kesää!
Itsekään en koe itseäni seksikkääksi tai haluttavaksi. Koen olevani liian lihava, liian pieni rintainen, liian suuren pepun omaava, jne. Häpeilen alastomuutta ja kun mieheni kehuu minua, ajattelen hänen vain valehtelevan.
Usein mietin millaisia hänen entisensä ovat olleet alastomina? Ovatko he olleet parempia, kauniimpia, seksikkäämpiä?
Uimarannoilla, baareissa.. Sama ongelma kaikkialla kun mies on paikalla. Oletan hänen katselevan muita naisia, pitävän minua huonoimpana vaihtoehtona.
Kirjoituksesi oli kuin minun ajatuksistani.
Jos tahdot kirjoitella lisää, vaihdella mielipiteitä jne. [email protected]
Jos asiasta on muodostunut sinulle ongelma, eikö olisi syytä tehdä jotain? Teidät, että selluliitti ja löysä läski lähtee liikkumalla. Eihän sinun laihduttaa tarvitse, kunhan kiinteytät itseäsi sen verran, että olet itse tyytyväinen. Samalla kun hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet, itsetuntosi kasvaa ja ongelma poistuu. Kirjoituksestasi päätellen miehesi ei koe mitään ongelmaa tai vastenmielisyyttä, se on vain omien korviesi välillä. Harrastakaa liikuntaa yhdessä, se lähentää ja parantaa suhdetta entisestään. Ruokailutottumuksiin voit myös kiinnittää huomiota ja korjata niitä jos syytä löytyy.
Taatusti olet kaunis ja haluttava miehesi silmissä, mutta tärkeintä että tiedät sen itsekin.
Tottakai liikunta ja kropan kiinteyttäminen voivat auttaa, mutta eipä ole niistä aina apua...
Itse olin suhteemme alussa hyvässä kunnossa... kuitenkin annoin itseni paisua kuin pullataikina.. no eipä sitten muuta kuin laihikselle ja treenaamaan , mutta nyt 20 kiloa kevyempänä nuo ongelmat ovat vain muuttaneet muotoaan.... Enää en häpeile selluliitteja vaan olemattomiin kutistuneita rintoja.
Mieheni on treenattu ja hyväkroppainen. (näkyy sixback:t jne). Usein ystäväni sanovat että kyllä miehelläsi on upea kroppa -tämä vain lisää pahaa oloani ja myös meillä tämä huipentuu näihin ranta/ baari juttuihin . Ennen viihdyimme yhdessä rannalla , mutta nykyisin menemme eri rannoille , kun en kestä sitä kun muut katselevat miestäni ja hän heitä. Tuntuu että hän vertaa minua kaikkiin ja että joka kerta se olen minä joka jään häviölle. (Väittää itse ettei vertaile)
Olkaa onnellisia te jotka pystytte asiasta kumppaninne kanssa puhumaan , sillä minun mieheni ei koskaan sano minusta mitään kaunista ja jos oikein yritän asiasta puhua niin hän tokaisee vain että "ethän sä nyt niiiiin läski oo". Tällä hetkellä rasva% pyörii n.20 kieppeillä joten normaalin rajoissa ollaan..
Pelkään vain että jospa tämä itsetunto tästä vain laskee niin missäs sitten ollaan...???
Millä sitä saisi hinattua ylöspäin kun kumppani ei välitä ?
Luettuani vastaukset aina "laihikseen" asti nousi mieleeni yksi kysymys: Miksi ihmeessä miehenne olisi suhteessa kanssanne, jos hän ei olisi tyytyväinen teihin juuri sellaisina kuin olette?
Tiedän toki tällä elämänkokemuksella, ettei ihmismieli ole mikään yksinkertainen kapistus. Ja totuttujen ajatusmallien muuttaminen ei ole helppoa. Se on iso prosessi; pitkä ja kivinen tie, jolla ei ole oikopolkuja.
Haastan teidät kuitenkin käymään keskustelua itsenne kanssa ja miettimään hyvän/huonon itsetunnon tekijöitä. Niin hassua kuin se onkin, jotta ihmiselle rakentuisi hyvä itsetunto, taytyy hänen saada arvostusta ulkoapäin; muilta ihmisiltä. Miettikää miten itsetuntonne on rakentunut. Kenen sanomiset ovat satuttaneet ja miten. Ja ennen kaikkea miettikää sitä onko näissä kitkerissä sanoissa ollut totuuden perää lainkaan.
Menkää kokovartalopelin eteen ja ottakaa pois silmiltä ne lasit joilla näette vain negatiiviset seikat. Kun katsotte itseänne peilistä nähkää vain hyviä asioita. Se tuntuu aluksi vaikealta. Useiden katselukertojen jälkeen rinnat eivät muutu isoiksi vaan ovat edelleen pienet, mutta ne ovat hyvät pienet rinnat.
Ja uskokaa tai älkää, maailma on pullollaan kaltaisiani tallustajia joista pieni povi on paljon silmiä hivelevämpi.