Olemme mieheni kanssa olleet naimisissa nyt vajaat puoli vuotta, joten elämämme pitäisi olla suhteellisen täydellistä ja onnellista ja kiihkeää.
Menimme rakkaudesta namisiin. Olimme olleet yhdessä jo joitain vuosia ennen avioliittoa ja yhteiselo sujui. Se oli sellaista tavallista arkea, mutta onnellista. Kaikista riidoistakin huolimatta. Naimisiinmeno tuntui oikealta ja luonnolliselta, itsestään selvältä asialta.
Hääpäivä oli ihana, elämäni onnellisin. Mutta häiden jälkeen ei elämä ollutkaan yhtä "hanimuunia", ei edes ensimmäisen kuukauden ajan. Ihan tavallista arkea, ehkä jopa tylsempää kuin ennen häitä. Jopa suurimpia koskaan käymiämme tappeluita on ollut juuri häiden jälkeen. En ymmärrä mikä tässä on vikana?
Seksimme on ihan ihanaa... silloin kun sitä on. Tuntuu siis, etteivät halumme kohtaa; mies kieltäytyy, kun minä teen aloitteen ja silloin kun hän tekee, minua ei huvita. Ehkä toivoisin seksimme laatuunkin vähän parannusta kuitenkin... mies ei huomioi minua enää kuten ennen, ei jaksa nähdä vaivaa...
Mies on paljon pois kotoa ja se rassaa suhdetta. Tästä päästäänkin todelliseen ongelmaani:
OLEN TUTUSTUNUT NETISSÄ AIVAN IHANAAN MIEHHEN. Meillä synkkasi heti ja olemme pitäneet yhteyttä jo pidemmän aikaa. En ole kertonut tälle miehelle olevani naimisissa, "suhde" perustuu siis valheelle. En ole ajatellut tavata tätä nettituttavuutta vaikka houkutus on suuri ja hän on sitä jo ehdotellutkin. Ehkä pelkään eniten, että petän aviomiestäni, jos tapaan tämän toisen. VAI ONKO TÄMÄ NETTITUTTAVUUS JO NYT PETTÄMISTÄ?
En ymmärrä, miksi ajauduin tähän. Ei ollut tarkoitusta etsiä netistä seuraa... mukava ihminen vain sattui kohdalle ja nyt en voi ajatella muuta kuin häntä.
Minulla on huono omatunto tästä asiasta ja monesti itkeskelen ja aviomies on ihmeissään. Rakastan miestäni. Jos hän vain olisi enemmän kotona eikä minulla olisi aikaa pyöriä netissä... Jos jään yksin, en voi hillitä itseäni vaan ajaudun tämän nettimiehen luo...
Mitä teen? Yritän koko ajan ajatella ihanaa hääpäiväämme, mutta en voi silti lopettaa... Kunhan vain pysyisin päätöksessäni, etten tapaa tätä miestä... Tai sitten kerron hänelle, että olen naimisissa ja silloin hän ei luultavasti halua enää olla yhteyksissä kanssani..
MUITA NEUVOJA? VASTAAVIA KOKEMUKSIA??
En ymmärrä mikä mättää
8
1839
Vastaukset
- Aikuinen nainen
Eihän avioon meno mitään "hanimuunia" tuo, ei tänä päivänä kun yhdessä ollaan jo ennen liiton solmimista. Teidän kuhertelukuukautenne oli silloin kun rupesitte seurustelemaan. Muistatko vielä? Luulitko todella että papin aamenen jälkeen olette taas vastarakastuneita? Hieman lapsellinen ajatus.
Tämä nettituttavuus voi ajaa sinut tekemään jotakin, mitä taatusti kadut. Lopeta se heti. Sinulla on suuri halu olla haluttava, eikö? Ja halu olla ihana. Ole ihana miehellesi, kyllä hän varmasti sitä tajuaa arvostaa ainakin pikkuhiljaa. Suuntaa tunteesi omaan mieheesi! Nettituttavuuden takia ei kannata velvollisuutta tuntea. Katkaise välit heti. Itse joskus lähdin sellaisen tuttavuuden matkaan, ja avioeron koin. Se on rankka juttu, usko pois.
Ja kun teillä miehesi kanssa on taatusti rakkautta. Sinulla oli utopistisia odotuksia naimisiin menosta. Istu hetkeksi alas, ja listaa paperille realistisempia toiveita elämästä. Ja kerro asiasta miehellesikin. Sano että miltä sinusta tuntuu ja miksi. Mutta älä vaadi häntä käyttäytymään kuin hän olisi sinut vasta tavannut ja sinuun ihastunut. Järki käteen näissä tunneasioissakin. Ja hääpäivää saat toki ilolla muistella, mutta se on kuitenkin vain juhlapäivä. Ei koko elämä voi koskaan olla sellaista. Mitä sinä haluat? Ja muista että sinä itse olet vastuussa onnestasi, ei miehesi.
Muista että te olette jo pidempään yhdessä eläneet. Uutuuden viehätystä ei enää ole, mutta se ei tee suhdetta huonoksi. Teillä on rakkautta, ja sitä on vaalittava. - doris 5
Olen ollut vastaavassa tilanteessa joku aika sitten.Rakastuin netissä ihanaan mieheen. Mulla oli myös liikaa aikaa ja jotenkin vaan "ajauduin" sinne ja löysin aarteen.
Meillä oli varsin mielenkiintoinen ja tiivis kirjoitussuhde joitain viikkoja ja yritimme järjestää tapaamista. Minä olin aivan tunteiden armoilla ja leijailin pilvissä ja elämä hymyili...
Ja onnisuttinhan me se treffipäivä lopulta järjestämään.
En viitsi tässä julkisesti revitellä yksityiskohdilla, mutta lopputuloksena kyyneleet, katkerat kyyneleet... niinkuin arvata saattaa ja mikä minulle tietysti olikin ihan oikein.
Nyt täällä vain pohdin, jatkaakko avioliittoa vai ei. Ne tunteet mitä tuo vieras minussa herätti oli todella rajuja. Lopputuloksesta huolimatta olen onnellinen, että pystyin sen kaiken kokemaan.
Kuitenkin haluan sanoa sinulle, että netissä se tyyppi on ihan eri kuin luonnossa ja samoin sinä sille. Siinä on liikaa väärinkäsitysten mahdollisuuksia ja pettymyksiä tulee.
Tsemppiä jatkossa! - Tiedan ma
Jos haluat säilyttää avioliitosi, lopetat tuon nettisuhteen. Milelestäni petät jo nyt miestäsi, koska et voi nettitutustasi hänelle kertoa.
Aikuinen nainen, järki käteen! - epäilyttää
Oletko ihan varma, että miehelläsi ei ole toista, kun on niin selkeät merkit vai etkö halua niitä itse nähdä...."mies ei huomioi minua enää kuten ennen, ei jaksa nähdä vaivaa..." viittaa juuri miehesi muihin kiinnostuksen aiheisiin. Mistä olette riidelleet ja voiko riidan aiheuttaja olla syynä miehesi pakenemiseen? Joten kannattaa jatkaa tuttavuuttasi nettimiehesi kanssa.
- kauhea provo
Ilkeämielistä huijata ja ärsyttää itsestään epävarmaa tyttöä tuollaisilla jutuilla.
Aloittajalle. Miehelläsi ei kyllä toista ole tuon kuvauksen perusteella. Te vain olette olleet pitkään yhdessä, ja hän ehkä on oppinut liikaakin pitämään sinua itsestäänselvyytenä. Mutta se ei sitä tarkoita,etteikö sinua rakastaisi. Lemppaa se nettijuttu! Heti!!!
- Miettijä
Mitä sitten odotit avioliitolta? Että se muuttaisi jotain teidän suhteessanne? Eiköhän yleensä ole ihan samanlaista kuin ennenkin. Te olette edelleen samat ihmiset ja te sitä elämäänne ohjailette ja rakennatte onnellisuutenne ei teidän siviilisäätynne.
Joillakin on aivan ihmeellisiä odotuksia ja pettyvät kun naimisiin meneminen ei muuttanutkaan mitään. Tehän olette olleet jo vuosia yhdessä. Se on ihan ymmärretävää, että sillon ei välttämättä suhde ole enää kiihkeimmillään eikä olla umpirakastuneita.
Kyllä nettituttavuutesi on jo pettämistä. Riippuen mitä ajattelet. Kyse tuskin on vain viattomasta ystävyydestä? Muutoinhan olisit kertonut hänelle olevasi naimisissa? Samalla petät myös uutta tuttavaasi.
Keskustele miehesi kanssa. Kerro mikä sinua vaivaa ja yrittäkää keksiä jokin keino millä asiaan saisi parannusta. Ja muista, että pettäminen vain pahentaa tilannetta.
Ehkä sinulla on vain jokin "häiden jälkeinen stressi". - pee-7
kuin tulevan ex eukon kirjoittama.Mikä on kun ei kestä arkea.Tais mennä loppu rakkaus nettitaivaaseen. En ala surkutteleen kohtaloani menny mikä menny mitä tuota tursaa. Mieti ja puhu miehelles mikä mättää älä pakene,vaikka helpompi se on puhua tuntemattomalle.Meillä homma meni siihen et kanta päät on vastakkain ja nyt jonnin aikaa sulateltuna saa vettä virrata aika paljon joessa takas on tulemista,että siitä se syöksy alkaa. Jos tosissaas rakastat miestäs älä ainakaan jyrsi tieten tahtoin rakkautta.Meillä tehtiin kaikki nuo jutut ja tilanne on mikä on toivottavasti teillä päättyy homma paremmin
- tyttoystava
Sanot, ettei miehesi huomioi sinua enaa kuten ennen, eika jaksa nahda vaivaa. Enta sina itse? Miehetkin kaipaavat hemmottelua ja huomioimista, siihenkaan ei meilla naisilla ole yksinoikeutta... Mita jos sijoittaisit sen ajan ja ne ajatukset, jotka nyt uhraat "nettimiehellesi", avioliittosi hyvaksi? Ihmissuhteisiin pitaa panostaa, avioliitto tuskin toimii, jos sen eteen ei ole valmis nakemaan vaivaa. Jos heti ensimmaisten vaikeuksien tullessa peraantyy suhteesta ja lahtee hakemaan onnea muualta, tulevaisuus tuskin tulee olemaan kovin ruusuinen.
Elama on valintoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762074Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361733Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101412Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291213Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591203Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161048- 60962
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58961