ei yhtään mitään! Mulla on elämä ollu aina merkityksetöntä, etenkin lähiaikoina. Kaipaa niin paljon, että olisi oma tyttöystävä. Viimeisimmästä "suhteesta"kin on aikaa kun olin silloin ala-asteella. Siitä asti ollut ilman rakkautta, vaikka ei se seurustelu silloin niin vakavaa ollut kuin nyt olisi.
Hohoijaa......on niin paha olo sinkkuna, että tekisi mieli hajottaa kaikki mitä eteen tulee! Onneksi itsehillintää löytyy vielä =/
Hohoijaa......on niin paha olo sinkkuna, että tekisi mieli hajottaa kaikki mitä eteen tulee! Onneksi itsehillintää löytyy vielä =/
Vastaukset 6
Vanhimmat
mä ymmärrän sua.. siis menee täysin alamäkeä munkin elämä..
siis kyllä varmasti jonkinlainen nainen löytyisi?! mutta se täytyy olla se oikea.. siis kaikinpuolin kiinnostava.. eikä sellainen.. mistä mies ei tykkää ja nainen haluaa tarrautua kiinni heti..
yleensä se on mulla että kiinnostavia naisia "ravaa" ympärillä mutta niitä ei pätkääkään kiinnosta minä.. tuskin edes suutani saan auki kun jo sanotaan että " mä olen varattu" ;) heh heh
Mä olen aivan samaa mieltä. Eli vaikka kuinka muut asiat on kunnossa mutta se tärkein, rakkaus, puuttuu ei pysty olemaan onnellinen.
Se tekee niin surulliseksi, että ulkopuolinen ei voi sitä käsittää.:(
Okei, kyllähän jotkut viihtyy sinkkuna, mutta minä en kyllä enää jaksa. Läheisyyden, hellyyden, rakkauden kaipuuta...liikaa!:/
joo sama homma täälläkin..yksinäistä on.
vähän aikaa sitten meni poikki jätkäkaverin kanssa, mä kun luulin jo löytäneeni jotakin ihmeellistä..juuei.
alkaa tosiaan kyllästyttämään tää ainainen sinkkuilu. tämä edellinen suhde oli oikeastaan ensimmäinen "oikea" seurustelusuhde ja tuntuu kyllä taas siltä, että olen sinkku taas seuraavat 19 vuotta, niinkuin tähänkin asti..huoh..masentavaa..
Rakkautta on joka puolella. Sinulla on vanhemmat, sisarukset, ystävät, lemmikit jne. jotka rakastavat sinua.
Mielestäni on älytöntä valua tuohon "en seurustele eli kukaan ei rakasta minua" -suohon. Kuten edellä jo sanoin, niin rakkautta on monenlaista. Onneksi vain todella harva meistä on siten niin huonossa tilanteessa, että heitä ei rakasta kukaan.
Rakkautta on monenlaista eikä mikään rakkauden taso ole toista tärkeämpi. Paitsi meikäläisessä kulttuurissa, jossa romanttinen rakkaus on nostettu jalustalle. Mielestäni sitä voi ja pitää ajatella kriittisesti. Varsinkin, jos on valmis sanomaan omaa elämäänsä surkeaksi vain siksi, että yksi asia puuttuu, niin kannattaa pohtia, että antaako sille asialle liikaa painoarvoa.
Itse en ole seurustellut vuosiin mutta elämäni on rakkautta pullollaan =) Kannattaa keskittyä siihen, mitä on eikä siihen, mitä puuttuu. Se on ihan asennekysymys.
Ja sen takia kukaan muu ei voi tätä kautta sukua jatkaa kuin minä. Ei se vielä tunnu missään, mutta joskus 6v pästä vanhemmat alkaa haluamaan jo lapsen lapsia ja vain itse voin sen heille suoda, ainoana lapsenaan!
Ymmärrän tilanteesi hyvin sillä erotuksella, että omat vanhempani ovat kuolleet ja muut sisarukset viettävät laatuaikaa perheidensä kanssa. Läsnäoloani kaivataan vain silloin, kun on yllättävää avuntarvetta. No, yksipuolisuus passivoi. Toisin sanoin, sitä ollaan pihalla kaikesta.