Mieheni tekee töitä erittäin paljon. Viikoittaisen työajan lisäksi hän tekee päivittäin ylitöitä ja paljon myös sunnuntaisin. Huomiota ei riitä minulle eikä teini-ikäiselle pojallemme. Olen yrittänyt sietää tilannetta sillä en ole jaksanut riidellä asiasta. Aikaisemmin asiasta otettiin yhteen ja haettiin ulkopuolista apuakin. Silloin puhuttiin avoimesti asioista ja käytiin läpi kuinka tärkeää yhdessäolo on. Nyt taas tilanne on riistäytynyt käsistä. Hän oli kaksipäivää lomalla ja tuo loma oli minulle pettymys. Ei pienintäkään panostusta suhteeseen. En jaksanut enää pidätellä ja annoin tulla miltä sillä hetkellä minusta tuntui. Tilanne vaikeutui. Nyt on sitten pahaolo koko perheellä. Miehen ongelmana on ihmissuhteet. Hänelle on tärkeää miellyttää kaikki ihmisiä, tuttavia, työnantajaa, naapureita ja sukulaisiaan. Kun hänellä on ongelmia ihmissuhteissa, niin minulta hän on saanut aina tukea jaksamiseen. Myös töissä jaksamista olen tukenut. Tosin minun kohdalla asiat on toisin. Minä en ole saanut häneltä vähään aikaan mitään muuta kuin aineellista apua. Pyydän aivan asiallisesti että pitäis vapaapäivän niin vastauksena on ettei voi olla millään töistä pois. Tämähan on tietysti täyttä paskaa, sillä ei ole kyse mistään pienestä firmasta ja muutkin työntekijät pitävät vapaata. Miehelläni ei tunnu olevan muuta elämää kuin työ ja siellä hyväksytyksi tuleminen. Asiat menee niin pitkälle, ettei hän kerro omasta työstään mitään ja sulkee minut elämästään pois. Töissä voi olla vaikka yöisin jos tarve, mutta oman elämäntilanteen selvimiseen ei ole aikaa. Tällä hetkellä en jaksa tukea häntä. Hän ehdotti et mentäisiin yhdessä avioliitoneuvojalle. Mutta en halua sitäkään, sillä aikaisemmin sovitut asiat eivät ole toteutuneet, koska hänellä ei ole aikaa itselleenkään, jotta voisi miettiä omia selviytymiskeinoja ihmissuhteissaan ja niihin liittyvissä tuntemuksissaan. Miten läheisen ihmisen saa tajuamaan, että pahaa oloa täytyy työstää itse eikä siten, että asioita hoidetaan yhdessä ja sen jälkeen oma vastuu asiasta unohtuu.
poissaoleva aviomies
perhe-elämää kaipaava
173372
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Meillä tilanne vuoden jälkeen paljastui suhteeksi toiseen naiseen... mies väitti usein vain tekevänsä töitä ja kun kaikki alkoi odotin kuopustamme ja olin kotona loppuaikana kahden elle kouluikäisen kanssa. Oli riitoja ja rähinöitä... nyt sitten eroa puuhataan ja se astuu voimaan helmikuussa. ja tuo että hän sulkee sinut kokonaan ulkopuolelle on sellainen merkki että hän saattaa todellakin salata paljon asioita... En haluaisi maalata piruja seinille mutta mieti tarkkaan.. täällä on useampaan kertaan esiintynyt viesti jossa kerrotaan selkeimmät pettäjä merkit.. minä tunnistan jälkikäteen kaikki miehessäni. Ja paljon kertomasi pohjalta myös sinun miehessäsi... mitäpä jos kysyisit suoraan... näkisit reaktion...se voi paljastaa paljon.. toki loukkaa jos on syytön muta ainakin selviäisi...
sitäkin, mutta kielsi. Tosin aiemmin hänellä on ollut jonkinlainen suhde vastaavassa tilanteessa, niin en kyllä voi luottaa hänen vastaukseensa tällä hetkellä. Eniten ottaa päähän se seikka ettei enää voi luottaa aviopuolisoon. Luottamus on mielestäni avioliiton peruspilari rakkauden lisäksi.
Avioerokin on keksitty jos ei elämä puolison kanssa miellytä.
minäkin että mies töissä kunnes paljastu,vuosien suhde toiseen naiseen.Erohan siitä tuli kun he ei päässy irti toisistaan.
Meillä oli tilanne suunnilleen noin mutta meillä kaksi lasta. Silloin kun isä oli kotona, ei silti ollut käytettävissä vaan uppoutui tietokoneeseen ja töihin. Työnantajan tyytyväisyys meni aina perheen edelle. Tätä jatkui vuosia ja kannoin yksin vastuun lasten kasvatuksesta ja kodinhoidosta oman työni lisäksi. Ei auttanut keskustelut, mies oli työnarkomaani ja itsekkin lähes loppuun palanut ja ärtynyt. Erohan siitä tuli sitten ja nyt mies saa rauhassa antaa kaikkensa työnantajalle itseään laiminlyöden. Asuu nyt yksin ja sosiaalisia suhteita saati sitten uutta naista ei elämässä ole. Lapsia tapaa joka toinen viikonloppu. Itselleni oli suuri helpotus päästä hänestä eroon. Vähemmän pyykkiä ja siivottavaa ja sentään vapaata lapsistakin joskus. Välillä vaan tulee vielä sääli ja huoli hänen pärjäämisestä kun lasten "raportit" ei ole oikein mukavaa kuultavaa. Mutta enpä ala aikuista miestä hoivaamaan, yrittäköön pärjätä ilman "huoltoyksikköä", rypeköön omissa sotkuissaan ja syököön tarjouspizzoja. Alkoholisti ei sentään ole ja kiltti on lapsille se on pääasia. Tsemppiä sulle!
Ikävää jos avioliitton täytyy päättyä siksi ettei toisella ole aikaa perheelle eikä aviopuolisolle. En ole vielä valmis luovuttamaan, vaikka välillä tuntuukin siltä. Toivon, että toinen yrittäisi edes hiukan miettiä asioita. Minulle arvojärjetyksessä perhe on aina numero yksi ja puolisostani en osaa sanoa. Käyttäytymisen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että omat asiat on aina ensin ja tässä tapauksessaa se on työ. Puolisoni on myöntänyt kuitenkin, että kärsii huonosta omastatunnosta, kun on paljon poissa. En vain jaksa millään ymmärtää kuinka ihminen ei sitten tee asialle mitään. Ei tajua pienistä pyynöistäni pitää muutamaa vapaapäivää, kun kerran tässä hänen työssään se on täysin mahdollista. On itsekin sanonut välillä, että on niin väsynyt töistä, että oikein oksettaa ja ei saa nukuttua. Töistä tultua komentelee lasta ja ärjyy tälle.
Eilen sain kerrottu hänelle kuinka hylätyksi jätetyltä minusta tuntui. Asiat on aiemmin käyty läpi ja tehty päätökset kuinka menetellään. Kertoessani eilen hänelle noin neljä vuotta tehdyistä sopimuksista, hän näytti siltä kuin ei koskaan olisi asiaa käsitellytkään.
Riidassa hän on aina uhri mielestään ja minä syyllistäjä ja aiheutan hänelle mielenterveysongelmia!!!! Kuitenkin luulen , että hän aiheuttaa itse itselleen mielenterveysongelmat, kun on työnarkomaani ja ei sitten kestä yhtään pienintäkään painetta mistään suunnasta. Haluaa tosin kaiken tuen minulta ongelmiinsa ja on saanutkin. Minulla repussa ei ole enää annettavaa ja siksi tarvitsisin häneltä hiukan aikaa, jotta saisin sinne uusia eväitä koko perheen tukemiseen.
Ikävää jos on luottamus mennyt, ja tukeminen ja läheisyyskin vain yksipuolista. Ja sinuna lähtisin tai pakkaisin miehen tavarat, koska tuo lapselle huutaminen on lastavaurioittavaa. Jos hän on itse huonolla omallatunnolla varustettu mitä hän on juuri lapselleen tekemässä? Juuri huonon itsetunnon, lapsikin muuttuu sellaiseksi suorittajaksi joka hakee oppimallaan tavalla hyväksyntää.
Kuitenkin työnarkomania on samankaltainen sairaus kuin alkoholismi. Kai meistä jokainen on hieman rikki ja jokaisella on oat ominaisuutemme, kuka on riippuvainen läheisistä kuka viinasta kelle asunnon steriiliys on elin ehto. Tavallaan epäilen että oma tuleva ex-mies haki suhteellaan toiseen naiseen juuri sitä tunnetta että joku tarvitsee häntä, olen itse sen verran vahva että pärjään myös ilman. Hän on yksinhuoltajan lapsi jonka isä ei ole ehkä ollut ihan mallikelpoisin. Samoin oli tuo toinen nainen, alkoholisoituneen yh:n lapsi joka oli sekoittanut elämänsä täysin. Eli mieheni työnarkomaani sai hänestä "riippuvaisen" parin.
Minun onni oli että en asu enää miehe kanssa. Olen palannut juurilleni ja tunnen löytäneeni itseni uudelleen. Sain hyvän olon ja iloisen mielen takaisin ja uskon että se on vain itselleni ja lapsilleni hyväksi. Ja toivon että mieheni saa elämänsä kuntoon ja eheytyy. Toki häntä tulen rakastamaan jollain tasolla aina, mutta jos rakkaus on alistavaa itseä ja lapsia kohtaan se ei ole rakkautta. Se on enemmän tyranniaa.
Itse en usko siihen että kumppani vaihtamalla paranee, kun kaikki ollaan jossain määrin rikkinäisiä. Mutta ominaisuudet vaihtuvat, ja toista kun ei voi muuttaa. Ainoastaan itseään. Eli itse valitsin kuitenkin itselleni terveemmän tien ja toivon sen olevan oikea ratkaisu :)
Tsemppiä sinulle, päätitpä sitten miten tahansa jatkaa!!!
Kävin eilen mielessäni avioliittoani läpi. Mietin tarkoin mieheni asennoitumista minuun ja lapsiin. Tajusin, että hän pitää minua itsestään selvyytenä. Olettaa minun selviytyvän tilanteesta kuin tilanteesta. Kyselee meitä molempia koskevista asioista onko ne jo hoidettu. Siis olenko minä hoitanut. Odottaa, että kaikki pyörii. Jos minulla ei ole rahaa niin antaa sitä, että kaikki vaan hoituu eikä hänen tarvitse tehdä asioiden eteen mitään. Itse unohtaa täysin, että olen minäkin ihminen ja tarvitsen jonkun joka välittää ja antaa aikaa.
Koska tilanne on tulehtunut, kirjoitin hänelle sähköpostiviestin. Kerroin miksi minä teen yhteisiä perheen asioita, välitän ja huolehdin ( huolehdinkohan liikaa?). Kerroin tunteista. Tunnen olevani hylätty, unhoitettu, kotitalouskone, siivooja, päivittäisen asioiden hoitaja, parturi ja lisäksi vielä murheiden kuuntelija ja tukija. Sanoin etten voi enää tahdä noita asioita hänelle, sillä hän ei anna tällä hetkellä minulle mitään ( ainoastaan rahaa, jota en huoli, koska tunnen itseni ostetuksi ).
En jaksa miettiä lähtemistä avioliitostani, joten heitin pallon hänelle. Sanoin, jos elämän tukipylväästä siis työstä tulee hänelle elämä, niin hänen täytyy jättää meidät . Päätös on nyt hänen. Jätän hänen elämänsä kokonaan hänen haltuunsa. En hyysää enkä huolehdi. Saa kantaa vastuuta kokonaisvaltaisesti itsestään. En kaunistele hänen asioitaan. Puhun avoimesti asioista ystävilleni, niin helpottaa. Kerroin illalla hänelle minkälaiselta hänen arkipäivänsä minun silmissä näyttää. Kaikki toiminnat toistuvat päivästä toiseen aivan samalla kaavalla. Heti kellon soitosta alkaen hänen päivänsä koostuu samoista liikesarjoista ja kokonaan suorittamista. Hänen täytyy suoriutua työssään kympin arvoisesti. Mitään työ asioita ei saa unohtaa. Töissä ei saa tulla konflikteja, sillä niistä ylipääseminen on hänelle vaikeaa. Sairaana ei voi olla. Ehkä yhden päivän jos todella kova flunssa. Tällä hän hakee arvostusta ja kiitosta. Kun minulta palaa päreet, niin olen se joka aiheuttaa hänelle mielenterveyongelmia. Umpikuja hänen elämässään nousee liian suureksi,sillä nyt hän ei kykenekään enää täysin keskittymään työhönsä ja virheitä voikin tulla. Pelkää , että hänen pahaolonsa näkyy työpaikalla. Sitten saan kuulla kuinka aiheutan hänelle mielenterveysongelmia. Näen, että olen itse mahdollistanut tämän kaiken hänelle huolehtimalla ja välittämällä. Nyt, kun en enää leikkaa hänen hiuksiaan , toimita hänen asioitaan samalla kun omiani, käy aina kaupassa, imuroi silitä, yms vaan olen sanonut, että hommat on nyt jaettu, hänenkin on pakko huolehtia elämässään muistakin asioista kuin työstään. Haluan nähdä kuinka helppoa on tehdä kymmenen - kaksitoista tuntisia ( paras tänä syksynä seitsemäntoista tuntia )työpäiviä. Tässä tietysti ajatellaan, että nyt toi akka kostaa miehelleen. Ei se sitä ole, vaan sitä, että toinen tajuaisi antaa jotain toiselle itsestään, jotta on oikeutettu saamaan kaiken huolenpidon ja välittämisen. Näin teen aluksi, sillä olen edelleen sitä mieltä, että kannattaa yrittää ennen sitä lopullista päätöstä, koska avioliitossani on myös paljon hyvää. Sen seikan olen tehnyt kyllä selväksi itselleni, että jos ukko lähtee, niin takaisin ei tarvitse tulla, vaan sen jälkeen tämä osa elämästä on loppuun asti nähty ja astun uuteen elämänvaiheeseen.
kun epäilee toista naista,aika tavallista.Helppoahan on sanoa ei ole jos pystyy pettämäänkin.
Siellä nainen laittaa ittensä likoon liittonsa puolesta, jotain samaa oli tilanteessa.
"poissa" silloinkin kun on kotona perheen parissa ne pienet hetket. Poissa vaikka on samassa huoneessakin.
Jospa olet pelanut liian usein sitä pihtauspeliä
ja mies ei halua enää tulla nöyryytetyksi!
Kirjoituksesi viittaa kovin siihen!
Saan sen käsityksen, että mies elättää teidän perheen. Olisitko sinä valmis uhraamaan omaa aikaasi perheen eteen ja hankkimaan töitä, että miehesi voisi luopua omistaan? Naiset pyrkivät saamaan kaiken. Rahaa, yhdessäoloa, lapsia, romantiikkaa, omaa aikaa jne panostamatta paljoa itse näihin asioihin. Tämäkin on kahden kauppa.
Vaikuttaisi että miehesi pelkää viettää yhdessä aikaa kanssasi, pelko ei ole tietoista vaan esiintyy välttelynä ja yhdessä olon ajan minimoimiseksi vain "välttämättömään." Hetket jolloin olemiselle ei ole "runkoa" kuten loma tuntuu hänestä ahdistavaksi koska hän ilmiselvästi kokee halusi tukahduttavaksi. Mitä enemmän vaadit kahdenkeskistä kohtaamista sitä enemmän hän välttelee tilannetta.
tosin luulisin tuntevani mieheni niin hyvin, että tuo välttely astuu kuvioihin vasta kriisin sattuessa. Hän ei näet kestä työhön liittymättömiä paineita, kun työ on niin vaativaa. Tällöin välttely astuu kuvioihin.
Töissä on jaksettava olipa elämäntilanne mikä tahansa. Vapaalla voi olla vain itsensä takia, ei muiden. Lääkärissäkin hän kävi vain iltaisin, ei työaikana. Vaateostosilla ei käy ennenkuin raahaan. Parturiin viikoloppuna. Työpäivät pitkiä. Sairaana ei voi olla. Pelkkää ettei uusia haastavia projekteja enää jatkossa sakaan, joten tekee työtä kuin mielipuoli ( oikein työnantajan unelma). Ja lomaahan ei voi pitää kiireen keskellä ( mitä työnantaja ajattelee ). Kotiin ei voi soitella töistä. Ei edes ilmoittaa, että jää ylitöihin. Tosin odottaa, että haen hänet töistä, kun työpäivä vihdoin jossain vaiheessa päättyy. Kyllä näkisin, että kysessä on työnarkomaani ei niinkään pelko viettää aikaa kanssani.
miettimään niitä hyviä asioita avioliitossasi. Sanoit aikaisemmin, että liitossasi on paljon hyvää. Et voi muuttaa miestäsi, jokainen voi tehdä sen vain omalta kohdaltaan. Kun miehellesi tulee fyysisiä oireita, sydäntuntemuksia, flunssaa jne. tai psyykkisiä oireita, kuten väsymystä, unettomuutta. Ehkä hän silloin ymmärtää, että on mennyt vähän liian lujaa ja on aika hiljentää tahtia.
On surullista, ettei miehesi ole kotona kun kotona tapahtuu niitä pieniä ihmeitä. Pian lapset kasvavat ja tarvitsevat entistä vähemmän vanhempiaan. Tulee aika kun lapset lentävät pesästä ja vanhuksena miettii tekikö kaikkensa heidän eteensä. Katsoinko hymyillen kun pienokaiseni otti ensimmäiset askeleensa...autoinko pukemisessa...luinko iltasadun...tai kuuntelinko häntä kun hänellä oli murrosikäisenä ongelmia...siis kuuntelinko...ei kuulinko. Jonain päivänä miehesi istuu siinä kiikkustuolissa ja katsoo taakse jäänyttä elämäänsä, joko onnellisena tai haikeana menneen elämän perään. Hän miettii ennättikö koskaan edes elämään sitä.
Et voi muuttaa häntä...olet yrittänyt...muttet ole onnistunut. Jonain päivänä kun et enää jaksa katsoa kuinka hänelle työ oli perhettä tärkeämpää ja lähdet lasten kanssa. Miehesi aika pysähtyy ja hän alkaa miettimään mitä olisi voinut tehdä toisin. Kyse on siitä, kauanko jaksat katsoa häntä...odotatko kunnes hän uupuu työn paljouteen vai alkaisitko jossain vaiheessa katsomaan elämääsi uudelleen. Mitä itse haluat elämältäsi? Jos rakastat miestäsi, tue häntä ja anna rakkauttasi...hoivaa ja helli...kunnes hän huomaa kuinka rakas olet..juuri sellainen jollaiseen hän aikanaan rakastui. Anna hänen rakastua sinuun yhä uudelleen... Etsi elämästäsi ja miehestäsi niitä asioita, joihin joskus rakastuit...etsi se onni...se on siellä jossain piilossa vielä...
Mitä enemmän tilannetta kuvailet, sitä enemmän se kuulostaa takertumiselta pelastavaan oljenkorteen. Sellaista asiaa kuin työnarkomania ei itsessään ole, se on seurausta jostain muusta - kuten vaikka pelosta menettää ihmisarvo. Se että miehesi käyttää kaiken ajan työpaikalla ei vähennä hänen kokemaansa mitättömyyttä työn ulkopuolella - hänhän on olemassa myös aviomiehenä ja isänä. Se että hän ei pyri toteuttamaan itseään ollenkaan isänä ja aviomiehenä ei selity työssä olemisena vaan haluna olla pois kotoa. mikä kotona on että hän ei siellä viihdy. Ennenpitkää jäljet johtavat sinuun, ja siitä takaisin mieheesi. Kieltämällä oma osuutesi tuskin auttaa asiaa.