Weberin viimeiseksi jäänyt ooppera Oberon, jonka 2 viikkoa Englannissa saaman kantaesityksen jälkeen säveltäjä kuoli keuhkoktautiin, on varsin kummallinen sekoitus wieniläisklassismia, englantilaisittain imartelevia kumarruksia Händelin oratorioperinteelle ja orastavaa romantiikkaa.
Niinpä niin, siinäpä se ongelma juuri piileekin. Mitä pidemmälle oopperasta soitettuja näytteitä kuunteleekin, myrsky-kohtaus ja kvartetto, sitä ilmeisemmäksi kävi minulle, paitsi englantilaismaestron mieltymys jo kielellisestikin,mutta myös Schubertin ylivertaisus aikansa edellä olevana lämpimien romantisten tunteiden tulkkina myös oooperoissaan ja niiden melodisessa hehkussaan, kun Weber, myös ja ennen muuta Obronissaan, taaksepäin katsova väsynyt oopperasäveltäjä, jota menneiden kultaisten aikojen nerot demonisoivat, kahliten tämän luomisvoiman teoksessa, jossa väsynyt rutiini vallitsee jaksojen välillä dramaattisten efektien tavoitteluun tukantuen, personallisen keksinnän kustannukella, ja joka ei tunnu löytävän sisäistä persoonallista ääntään. Dramaattista kyllä, mutta ilman romanttista lämpöä. Haltiatarmusiikkia en tunne.
Kiitos ei, Gardiner, ontolle barokkiprameuilulle.
Kuuntelin tänään Kreivittären ja Suleikan ihstutavan dueton Schubertin luonnoksesta Der Graf von Gleichenista, jossa puhallinten bukolisen taustan yllä edellinen tivaa jäkimmäisen uskollisuutta epäillen tämän vietelleen miehensä, jota seuraa dramattinen tertsetto ja katkemaksi jäänyt riemukas finaali.
Niinpä niin, siinäpä se ongelma juuri piileekin. Mitä pidemmälle oopperasta soitettuja näytteitä kuunteleekin, myrsky-kohtaus ja kvartetto, sitä ilmeisemmäksi kävi minulle, paitsi englantilaismaestron mieltymys jo kielellisestikin,mutta myös Schubertin ylivertaisus aikansa edellä olevana lämpimien romantisten tunteiden tulkkina myös oooperoissaan ja niiden melodisessa hehkussaan, kun Weber, myös ja ennen muuta Obronissaan, taaksepäin katsova väsynyt oopperasäveltäjä, jota menneiden kultaisten aikojen nerot demonisoivat, kahliten tämän luomisvoiman teoksessa, jossa väsynyt rutiini vallitsee jaksojen välillä dramaattisten efektien tavoitteluun tukantuen, personallisen keksinnän kustannukella, ja joka ei tunnu löytävän sisäistä persoonallista ääntään. Dramaattista kyllä, mutta ilman romanttista lämpöä. Haltiatarmusiikkia en tunne.
Kiitos ei, Gardiner, ontolle barokkiprameuilulle.
Kuuntelin tänään Kreivittären ja Suleikan ihstutavan dueton Schubertin luonnoksesta Der Graf von Gleichenista, jossa puhallinten bukolisen taustan yllä edellinen tivaa jäkimmäisen uskollisuutta epäillen tämän vietelleen miehensä, jota seuraa dramattinen tertsetto ja katkemaksi jäänyt riemukas finaali.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minusta se on pikemminkin sydäntä riipaiseva sellaisenaan. olisipa hieno saada teos ensiluokkaisesti suoritettuna täydennystyönä, kuten Dührerin versiona, meillä olisi mestariteos.