miksi on näin etten löydä ketään vierelleni.nyt taas kävi niin että ihana,mielenkiintoinen mies kenen kanssa olisin ollut valmis vaikka mihin jätti minut.ja todella tylysti.olen ystävieni mielestä erittäin hyvännäköinen,eräs naisystäväni sanoi että olen "liian hyvännäköinen",eli siis minua ei uskalleta lähestyä.olen omasta mielestä myös kaunis mutta mitä se meinaa jos sisällä on tuska ja tyhjyys.jotkut miehet ovat sanoneet että alenna rimaa mutta enhän minä mitään muuta odota kun että jokin sytyttäisi toisessa ihmisessä.en katso ulkonäköä vaan ilmeisesti jotain erilaista ja vaikeaa pitää miehessä olla ennenkuin minut sytyttää.siis hankinko tarkoituksella itselleni aina vaikean tyypin.jokatapauksessa haluaisin rakkautta ja kumppanuutta,miehen vierelleni jota rakastan ja joka rakastaa minua ja jonka kanssa on hyvä ja turvallinen olla.mutta aina joudun petetyksi ja jään yksin.
miten jään aina yksin
n35
172982
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Vähän sama tunne täällä suunnalla. Tämä vaan on tätä välillä, koita kestää.
Niin.. olikohan toi mun kirjoittama.. Mulla on ihan samanalinen tunne... Julmasti sanottuna "ottajia on kyllä", mutta kun ei sitten sytytä niin ei sytytä... Haluan vain rehdin, rakastavan miehen.. Perusasiat kunnossa.. tuntuu, että samat naamta pörii baareissa ja samt ihmiset ympärillä... On 26 ja ollut sinkku nyt lähes vuoden.. ajoittain on tää ns. yksinoleminenkin alkanut ahistaa.. Haluaisn jo löytää sen elämän kumppanin.. Tää haahuilu olisi jo tässää... On ollut hyvin kasvattava vuosi itselleni pitkän suhteen jälkeen, mutta näitä vaikeita aikoja on aina ajoittain ollut matkan varrella.. Lähinnä se, että löydänkö ikinä rinnalleni ketään.. Kun ei se kumppani kuitenkaan hakemalla tule... Mä uskon kuitenkin sisimmissäni, että jossakin se joku prinssi (naurua ) on...
Olen saman ikäinen nainen kuin sinä. Vielä vuosi sitten kävin treffeillä ja olin vähän aikaa sinkkuna ja ajattelin, että missä se elämäni prinssi luuraa. Ensin luulin sen jo löytäneeni, mutta se olikin vain ihan reppana pikkujätkä, joka leikki isoa poikaa. Olin todella pettynyt, kun taas kohdalleni osui sellainen tyyppi, joka ei ollutkaan minua varten eikä minulle sopiva. Hän sitten yritti vielä monen kuukauden päästä, että aletaan olla yhdessä, mutta olin jo huomannut, miten toivoton tapaus hän on. Toiseksi olin jo puolta vuotta aiemmin tavannut toisen Miehen, joka oikeasti on mies ja aivan mahtava sellainen. En edes uskonut, että maanpäällä on sellaista tummaa ja tulista nallekarhua olemassa, ja vieläpä niin mahtavalla luonteella varustettua... Olin ihan jalat alta. Mies kosi minua ja menimme hiljattain naimisiin. Kaikki siis muuttui ihan vuodessa. En olisi voinut sanoa vuosi sitten, että menen tänä vuonna naimisiin. En todellakaan tiennyt. Olin pyöritellyt saman tyyppisiä ajatuksia päässäni kuin kirjoitit. Siksi haluan kannustaa teitä kaikkia, että elämää ei koskaan tiedä, vaikka ihminen luulee tietävänsä. Minäkin luulin ja olin onnellisesti väärässä. Minusta tuli ihanan miehen rouva ja olen siitä suunnattoman onnellinen. En todellakaan vielä vuosi sitten voinut edes kuvitella tällaista tapahtuvaksi...
eli samat tuntemukset. mikä meitä vaivaa, tai mikä muita vaivaa...?
Mulle on käynyt aivan samalla tavalla. Pelkääkö miehet todella menestyvää, hyvännäköistä, urheilullista, omaillaan toimeentulevaa naista, joka ei kitise ja rutise joka asiasta? Mä olen 35-vuotias yh-äiti joka aina on joutunut pärjäämään omillaan. Tiedän että monelle miehelle on yh sana kauhistus, mutta tässä iässä täytyy kuitenkin muistaa että jokaisella meillä on elettyä elämää myös takanapäin. Toinen asia on se että mulla ei ole mahdollisuutta kovin usein käydä ravintoloissa tsekkailemassa tarjontaa. Toiveena on vaan se että olis joku jonka syliin joskus käpertyä ja jolla ois samat intressit kuin itselläni on.
Jos miehille yh on kauhistus, niin sitä on myöskin yli 30v nainen, jolla EI ole lapsia. Kummin päin vain, niin ei hyvä. On se outoa...
Yksinhuoltajuus ei todellakaan ole este. Omat lapseni ovat jo kouluikäisiä ja vauva-ajat ja -intressit taakse jätettyä elämää.
Häiriköivä ex on este. Ei ole vielä osannut kohdalle kiinnostavaa yh-naista, jossa ei roikkuisi jonkin sortin hihhulia kotirauhaa rikkomassa. Vkl-isä olen itsekin, mutta ei tulis mieleenkään mennä sotkemaan lasteni arkikodin elämää.
Päinvastoin: minua viehättää nainen, jolla on luonnetta menestyä ja "hyvää näköä". Rutina on täydellinen turn off ja kitinä kiinnostuksen este. Ei vain jaksa kuunnella katkeroitunutta tarinaa siitä, miten on ollut vaikeaa elämää.
Ravintolattomuus on tosiaan aikamoinen hidaste kumppanin etsimiselle. Eikö lie jo toista vuotta, kun itse olen viimeksi missään juottolassa käynyt. Kännisten jorinat eivät inspiroi ja siinä pääsee aikas nopeasti hapannaamaiseen tunnelmaan, kun kuivailee taskuun kaadettua kaljaa kalsareistaan ja sammuttelee tupakankytöä hihansuusta. Niissä fiiliksissä ei ehken ole ihan vetävimmillään poistamaan sinkkuelämää.
Kaupunkiin muuttaminen voisi olla eräs ratkaisu muovata tilannetta edullisempaan suuntaan, mutta kun rakastan tätä maalaiselämää.
Ei kaikki miehet tarvitse sitä todella hyvännäköistä menestyvää naista. Ei kysymys ole mistään pelkäämisestä. Itse en ihastu mihinkään ulkonäköön. On aivan sama onko nainen TODELLA hyvännäköinen vai ei jos juttu ei kolahda henkisesti. Täytyy olla samanalainen huumorintaju ja samanlaiset mielenkiinnon kohteet, luonne ratkaisee kaiken. Itse pidän aivan "tavallisen" näköisistä naisista. En ikinä ole ymmärtänyt mitä jotkut näkee esim jossain misseissä tai malleisssa. Kuulostaa varmaan oudolta mutta minä en pidä kyseisiä ihmisiä mitenkään kiinnostavina. Kyllä se ihastuminen lähtee ihan muualta kuin ulkonäöstä. Tietysti kumppanin täytyy miellyttää omaa silmää mutta ei siihen tarvita missiä tai mallia. Täytyy myöntää että tietyssä mielessä olen aika kranttu. Esim lihavat naiset ei sytytä minua seksuaalisesti millään tasolla, anteeksi vaan. Ja yh:ta en halua ehkä sen takia että haaveilen kuitenkin itse siitä ihan "oikeasta" perheestä ja siihen ei kuulu muiden lapset, vain minun ja rakkaani yhdessä saadut. Minulla ei vielä lapsia ole. Itselläni on ikää jo 35 vuotta ja saattaa olla että olisi jo korkea aika tinkiä noista vaatimuksista mutta minkäs teet kun kuitenkin haluaisin sen hyvän "oman" perheen. Ja elää elämäni onnellisen loppuun asti, sen pituinen se ;).
Mä voin ottaa sut.. :=) Mulla ei oo ees lapsia enkä ole lihavakaan:= Hyvää Päivän jatkoa!!
No mutta tämähän olikin helppoa. Kävi flaksi alta puolen tunnin =)). Millonkas me tavattais ? ;)) Kivaa päivän jatkoa sullekin !
Tervetuloa Pirkanmaalle:=) Palataan:=)
Oiskin näin helppoa!! -aattele mikä rakkaus tarinan alku (he,he ), ihmiseltä kuka vastustaa näitä netti juttuja....
Kiitos kutsusta :)
Äläs muuta viserrä. Olishan se hienoa jos se tästä alkais. Netistä kun ei voi mitään löytää ;).
Mä kyllä asun Uudellamaalla. Kaatuukohan tää nyt etäisyteen :(. TAi voisinhan mä vaihtaa maisemaakin jo. Minkäs ikänen olet ;) ?
Ai..:=) Mä oon ite uudeltamaalta kotoisin, mutta opiskelut/ ja nyt sittet työt ajo mut tänne Pirkanmaalle.. Ai joo ja eiks ittenäisillä naisilla ole autokin; kuten mulla.. :)- Matka ei siis ongelma:=)
Iältäni nainen parhaassa iässä.. :=) Entäs sä...??
No mähän olen mies mitä parhaimmassa iässä ;). Nyt kannattais "käyttää hyväkseen" ennen kuin alkaa alamäki. Tai no miehethän vaan komistuu vanhetessaan ;). Mutta toihan on kiva että oot Uudeltamaalta, tuttua seutua sit.
Mehän voidaan sit vierailla ihan vuorotellen kyläilemässä kun molemmilla on autot ;). Vietetään vaikka sillai vuoroviikonloppusin kyläilemässä. Sit katotaan mitä jatkossa käy ;)
Vuorokausi vierähti...
Eipä ole kotona konetta, niin empä ollut ajanhermolla... Nytkin kiinnostus taas heräsi kuitenkin, että koskas tuut kyläilemään... :=)
Voisit kehitellä jonkin salasähköpostin, niin otan yhteyttä:=) he,heh.... -ettei tätä meidän rakkaus tarinaa katsos kaikki seuraa....
No mähän tuun kylään heti ku kutsutaan ;).
Ja on mulla se salasähköposti olemasssa. Jatketaan vaan meilitse ihan privaatisti ja kerrotaan sit myöhemmin muille miten kävi ;).
Mielelläni kirjoittelen sun kanssa lisää jos laittelet postia osoitteeseen [email protected]
Tuntuu olevan käsittämättömän vaikea löytää sopivaa ihmistä itselleen. Onko se sitten kohtalosta kiinni vai omasta itsestään ?
Vaikuttaa et jossain kohtaa elämää kun riittävästi sinkkuna viheltelee ihminen muuttuu aina vaan kyynisemmäksi ja toisen hakeminen senkun vaikeutuu entisestään.
En kyllä usko et minkään riman laskeminen olisi se oikea vaihto-ehto vaa ehkä pikemminkin pitää oma mieli avoinna kaikille uusille tuttavuuksille. Väkisin hakemalla se ei kuitenkaan tunnu löytyvän. Ehkä täytyy vaan pitää silmät auki ja tuntosarvet pystyssä kaikkealla missä liikkuu sekä myös kuunnella omaa sydäntään aina kun jonkun näkee.
Ovatko sitten kyseset miehet olleet sinulle vääränlaisia ihmisiä jotka eivät osaa näyttää rakkautta toiselle vaan pikemminkin pelkäävät menettävänsä jotain omasta elämästään kun päästävät toisen lähelle sydäntään ?
Yksi konsti on myös et tekee itsekin aloitteita kun näkee jonkin mielenkiintoisen ihmisen näköpiirissä, toinen ei aina välttämättä huomaa toista.
Uskon kuitenkin et jos itse haluaa löytää sen rakkaimpansa itselleen ni kyllä se jossain kohtaa kävelee näkyville !