Tutustuin kolmisen kuukautta sitten mukavaan mieheen, joka etsi seuraa tältä palstalta. Hän oli arka ulkonäöstään, ja häntä oli vaikea tavoittaa työn ja opintojen takia. Kun lopulta tapasimme syyskuussa, kaikki sujui loistavasti. Tapaamisen jälkeen olen saanut häneltä muutaman viestin, mutta nyttemmin hän ei millään vastaa puhelimeen. Olen soitellut monta kertaa, ja tiedän olevani liian innokas. Mitä minun mielestänne kannattaisi tehdä? Olen päättänyt, etten aio luovuttaa, sillä jopa pidän hänen ulkonäöstään, vaikka hänellä on siitä johtuvia ikäviä kojemuksia. Sitä paitsi olen harvoin tavannut miestä, joka olisi ollut yhtä kiinnostunut harrastuksistani.
En luovuta!
2
1195
Vastaukset
- harrri
mitä harrastat ?
Olen kiinnostunut lukemisesta, kirjoittamisesta, näyttelemisestä ja ratsastuksesta. Tässä oli kuitenkin kyse siitä, että olin erittäin iloisesti yllättynyt, kun tämä mies, joka oli arka kasvoistaan, osoitti kiinnostusta Oopperan kummitukseen, jonka päähenkilöllä on myös kasvoissa epämuodostuma. Taidan tosiaan olla aika omalaatuinen! :D
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23945198Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12325976SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32315654Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16410791Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229707Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369481Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!309383Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858468Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426814Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2216476