Ajatelkaa mitä meni tekemään--->Liitti pedonmerkin Jeesuksen ylösnousemus päivälle ja teki saatanasta syntien sovittajan ja kantajan. Ja tähän eräät uskoo ihan tosissaan. Eksytystä jos mikä!
EGW teki tämän!
56
2089
Vastaukset
- Timo Flink
Ellen White ei ole kirjoittanut, että saatana olisi ihmisen syntien sovittaja. Jos viittaat suuren sovituspäivän Asasel-rituaaliin, niin sillä kyllä kuvataan saatanan rankaisemista, mutta kyse ei ole sovituksesta vaan retribuutiosta. Sovitus oli jo suoritettu loppuun siinä vaiheessa kuin Asaselin pukki otetaan mukaan. Näin ajattelevat myös monet muut kuin adventistit. Kannattaisi lukea huolellisemmin. Tämänkin olen jo useamman kerran tänne kirjoittanut. Minusta tällä palstalla on nähtävissä sellainen ilmiö, että joka viikko joku heittää samaa tarua Whitesta muiden luettavaksi kerta toisensa jälkeen välittämättä ottaa huomioon, että ajatus ei pidä paikkaansa ja siihen on jo monen monta kertaa vastattu.
Timo FlinkSinulla on tietysti arvovaltaa omien alamaistesi keskuudessa. Käyt Jarlaun kirjoitukset tarkastamassa Vaasassa ja lausut arvovaltaisen mielipiteesi, Suomen unionin hallinnon suomalla asemallasi. Mutta täällä nuo säännöt ei päde. Tätäkin kautta voit tietysti jyrähdellä omillesi, mutta muut uskaltavat arvostella puheesi.
Niinpä emme vaikene Ellenin vääryyksistä niin kauan kuin mainostatte itseänne ja Elleniä puhtaana harhaopeista ja silti mitään puhdistusta ei tapahdu.
Yhä vain Ellen White kirjoittaa kirjassaan Suuri Taistelu, jota täälläkin on suositeltu sekä kirjana, nettiversiona että pokkarimuotoisena luettavaksi, seuraavasti:
"Niinkuin pappi, poistaessaan synnit pyhäköstä, pani ne syntikauriin päälle, niin KRISTUS ON SIIRTÄVÄ KAIKKI SYNNIT SAATANALLE, synnin alkuunpanijalle ja siihen yllyttäjälle. Syntikauris vietiin erämaahan, ja näin se kantoi Israelin synnit ´autioon seutuun´ 3 Moos. 16:22. Samoin Saatana, syypäänä kaikkiin niihin synteihin, joita hän on Jumalan kansan saattanut tekemään, on oleva tuhat vuotta sidottuna maan päälle, joka silloin on oleva autiona ja asumattomana, ja lopuksi hän on KÄRSIVÄ SYNNIN TÄYDELLISEN RANGAISTUKSEN siinä tulessa, joka on hävittävä kaikki jumalattomat. SITEN SUURI PELASTUSSUUNNITELMA TOTEUTUU SYNNIN TULLESSA LOPULLISESTI HÄVITETYKSI ja kaikkien niiden tullessa pelastetuiksi, jotka ovat olleet valmiit hylkäämään pahan. (Ellen White, Suuri Taistelu, s 478)
Lainaus kumoaa puhtaaksipesemisesi.- yleensä pappi
Olen ollut siinä käsityksessä että seurakuntien johtoväki pitää huolta omasta laumastaan.
Täällä outoa palstalla on outoa se, että eräs kirkkokunta on omavaltaisesti ottanut asiakseen muiden kuin omiensa opettamisen ja nuhtelemisen, omien valtoimenaan kirjoitellessa mitä ihmeellisempiä asioita näiden paimenien lotkauttamatta korviaankaan.
Eihän kukaan voi olla paimen jollei pysty "kotiväkeäänkään" saamaan kuriin.
Olisiko teillä joku, joka asiasta pitäisi Raamattuun perustuvan selvityksen??
Jään mielenkiinnolla odottamaan selitystänne! - tero-tapio_timonen
uskova_1 kirjoitti:
Sinulla on tietysti arvovaltaa omien alamaistesi keskuudessa. Käyt Jarlaun kirjoitukset tarkastamassa Vaasassa ja lausut arvovaltaisen mielipiteesi, Suomen unionin hallinnon suomalla asemallasi. Mutta täällä nuo säännöt ei päde. Tätäkin kautta voit tietysti jyrähdellä omillesi, mutta muut uskaltavat arvostella puheesi.
Niinpä emme vaikene Ellenin vääryyksistä niin kauan kuin mainostatte itseänne ja Elleniä puhtaana harhaopeista ja silti mitään puhdistusta ei tapahdu.
Yhä vain Ellen White kirjoittaa kirjassaan Suuri Taistelu, jota täälläkin on suositeltu sekä kirjana, nettiversiona että pokkarimuotoisena luettavaksi, seuraavasti:
"Niinkuin pappi, poistaessaan synnit pyhäköstä, pani ne syntikauriin päälle, niin KRISTUS ON SIIRTÄVÄ KAIKKI SYNNIT SAATANALLE, synnin alkuunpanijalle ja siihen yllyttäjälle. Syntikauris vietiin erämaahan, ja näin se kantoi Israelin synnit ´autioon seutuun´ 3 Moos. 16:22. Samoin Saatana, syypäänä kaikkiin niihin synteihin, joita hän on Jumalan kansan saattanut tekemään, on oleva tuhat vuotta sidottuna maan päälle, joka silloin on oleva autiona ja asumattomana, ja lopuksi hän on KÄRSIVÄ SYNNIN TÄYDELLISEN RANGAISTUKSEN siinä tulessa, joka on hävittävä kaikki jumalattomat. SITEN SUURI PELASTUSSUUNNITELMA TOTEUTUU SYNNIN TULLESSA LOPULLISESTI HÄVITETYKSI ja kaikkien niiden tullessa pelastetuiksi, jotka ovat olleet valmiit hylkäämään pahan. (Ellen White, Suuri Taistelu, s 478)
Lainaus kumoaa puhtaaksipesemisesi.Olen kuullut paljon muutakin, joka saa minut kavahtamaan, tuollaista harhaanjohtajaa; naista, joka johtaa ihmisiä väärälle polulle.
Toivon, että jokainen Pyhästä Hengestä, uudeistisyntynyt uskova, hylkäisi ja karttaisi, tuota "profeettaa", ja hänen oppejaan. - grape
tero-tapio_timonen kirjoitti:
Olen kuullut paljon muutakin, joka saa minut kavahtamaan, tuollaista harhaanjohtajaa; naista, joka johtaa ihmisiä väärälle polulle.
Toivon, että jokainen Pyhästä Hengestä, uudeistisyntynyt uskova, hylkäisi ja karttaisi, tuota "profeettaa", ja hänen oppejaan.Ei. Jokainen uudestisyntynyt tutkii itse asiat, eikä tee tuomiotaan kuulopuheelta.
Jumalan vastustajat heittää aina huhuja ja epäilyksiä. - Nerre
grape kirjoitti:
Ei. Jokainen uudestisyntynyt tutkii itse asiat, eikä tee tuomiotaan kuulopuheelta.
Jumalan vastustajat heittää aina huhuja ja epäilyksiä.Kyllä lukevat ymmärtävät ja siksi pohtivat. Peittely ei johda mihinkään. Totuus on tehnyt vapaaksi monen adventistin, ilman uskon menetystä tai tullessaan adventismista uskoon.
- pukin päälle
uskova_1 kirjoitti:
Sinulla on tietysti arvovaltaa omien alamaistesi keskuudessa. Käyt Jarlaun kirjoitukset tarkastamassa Vaasassa ja lausut arvovaltaisen mielipiteesi, Suomen unionin hallinnon suomalla asemallasi. Mutta täällä nuo säännöt ei päde. Tätäkin kautta voit tietysti jyrähdellä omillesi, mutta muut uskaltavat arvostella puheesi.
Niinpä emme vaikene Ellenin vääryyksistä niin kauan kuin mainostatte itseänne ja Elleniä puhtaana harhaopeista ja silti mitään puhdistusta ei tapahdu.
Yhä vain Ellen White kirjoittaa kirjassaan Suuri Taistelu, jota täälläkin on suositeltu sekä kirjana, nettiversiona että pokkarimuotoisena luettavaksi, seuraavasti:
"Niinkuin pappi, poistaessaan synnit pyhäköstä, pani ne syntikauriin päälle, niin KRISTUS ON SIIRTÄVÄ KAIKKI SYNNIT SAATANALLE, synnin alkuunpanijalle ja siihen yllyttäjälle. Syntikauris vietiin erämaahan, ja näin se kantoi Israelin synnit ´autioon seutuun´ 3 Moos. 16:22. Samoin Saatana, syypäänä kaikkiin niihin synteihin, joita hän on Jumalan kansan saattanut tekemään, on oleva tuhat vuotta sidottuna maan päälle, joka silloin on oleva autiona ja asumattomana, ja lopuksi hän on KÄRSIVÄ SYNNIN TÄYDELLISEN RANGAISTUKSEN siinä tulessa, joka on hävittävä kaikki jumalattomat. SITEN SUURI PELASTUSSUUNNITELMA TOTEUTUU SYNNIN TULLESSA LOPULLISESTI HÄVITETYKSI ja kaikkien niiden tullessa pelastetuiksi, jotka ovat olleet valmiit hylkäämään pahan. (Ellen White, Suuri Taistelu, s 478)
Lainaus kumoaa puhtaaksipesemisesi.Jos lukisit tarkemmin "rakasta" elleniäsi, niin huomaisit mistä "kaikista synneistä" on kyse. Jos siis olet huolimattomasti lukenut etkä ole vielä edellisistä vastauksista huomannut asiaa, selvitän sen yhdessä lauseessa vielä kerran. Kysymys on Jumalan lasten kadutuista ja anteeksiannetuista synneistä, ne laitetaan "pukki Asaselin" päälle ja näin saatana joutuu "kantamaan" nämä anteeksiannetut synnit, sillä hän on ne aikaan saanut. Katumattomat synnit joutuu jokainen kadotettu itse kantamaan.
pukin päälle kirjoitti:
Jos lukisit tarkemmin "rakasta" elleniäsi, niin huomaisit mistä "kaikista synneistä" on kyse. Jos siis olet huolimattomasti lukenut etkä ole vielä edellisistä vastauksista huomannut asiaa, selvitän sen yhdessä lauseessa vielä kerran. Kysymys on Jumalan lasten kadutuista ja anteeksiannetuista synneistä, ne laitetaan "pukki Asaselin" päälle ja näin saatana joutuu "kantamaan" nämä anteeksiannetut synnit, sillä hän on ne aikaan saanut. Katumattomat synnit joutuu jokainen kadotettu itse kantamaan.
>
Askarruttaa seikka sellainen, että: jos Jeesus ristillä sovitti maailman syntivelan eli "maksoi" sen mitä ihminen oli rikkonut Jumalaa vastaan, niin mihin anteeksiantoa enää tarvitaan?
Jos taas Jumala antaa armostaan synnit anteeksi niin mihin syntien sovitusta sitten enää tarvittiin.
Jos olen kauppiaalle velkaa ja joku maksaa sen puolestani, ei kauppiaan tarvitse antaa velkaani anteeksi. Jos taas kauppias hyvän hyvyyttään antaa velkani anteeksi, ei suinkaan kenenkään tarvitse sitä maksaa.- shy
Epiktetos kirjoitti:
>
Askarruttaa seikka sellainen, että: jos Jeesus ristillä sovitti maailman syntivelan eli "maksoi" sen mitä ihminen oli rikkonut Jumalaa vastaan, niin mihin anteeksiantoa enää tarvitaan?
Jos taas Jumala antaa armostaan synnit anteeksi niin mihin syntien sovitusta sitten enää tarvittiin.
Jos olen kauppiaalle velkaa ja joku maksaa sen puolestani, ei kauppiaan tarvitse antaa velkaani anteeksi. Jos taas kauppias hyvän hyvyyttään antaa velkani anteeksi, ei suinkaan kenenkään tarvitse sitä maksaa.Jeesus sovitti maailman synnit Jumalan kanssa.
Näin Jeesus saattaa nyt sanoa että kaikki mitä te teette toisillenne te teette nyt minulle.
Me olemme siis velallisia ihmiset keskenämme. Jumala ei ole enää meitä vastaan mutta me olemme toisiamme vastaan. Siitähän täällä maailmassa meidän ongelmamme näkyvästi johtuvatkin.
Nyt kun katsot profeettojen sanomaa , huomaat juuri vääryyden ihmisten kesken olevan siellä se pahuus josta he kirjoittavat;
51. Hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan; hän on hajottanut ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään.
52. Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset.
53. Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois.
54. Hän on ottanut huomaansa palvelijansa Israelin, muistaaksensa laupeuttaan
55. Aabrahamia ja hänen siementänsä kohtaan iankaikkisesti, niinkuin hän on meidän isillemme puhunut."
------
13. Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:
14. "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!" shy kirjoitti:
Jeesus sovitti maailman synnit Jumalan kanssa.
Näin Jeesus saattaa nyt sanoa että kaikki mitä te teette toisillenne te teette nyt minulle.
Me olemme siis velallisia ihmiset keskenämme. Jumala ei ole enää meitä vastaan mutta me olemme toisiamme vastaan. Siitähän täällä maailmassa meidän ongelmamme näkyvästi johtuvatkin.
Nyt kun katsot profeettojen sanomaa , huomaat juuri vääryyden ihmisten kesken olevan siellä se pahuus josta he kirjoittavat;
51. Hän on osoittanut voimansa käsivarrellaan; hän on hajottanut ne, joilla oli ylpeät ajatukset sydämessään.
52. Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset.
53. Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois.
54. Hän on ottanut huomaansa palvelijansa Israelin, muistaaksensa laupeuttaan
55. Aabrahamia ja hänen siementänsä kohtaan iankaikkisesti, niinkuin hän on meidän isillemme puhunut."
------
13. Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat:
14. "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"En oikein pääse perille etkö ´shy´ ymmärtänyt kysymystäni vai enkö itse ymmärtänyt vastaustasi. Yritin jokatapauksessa ihmetellä miksi ihminen tarvitsee jumalan armoa ja anteeksiantamusta koska Jeesus jo maksoi sen mitä ihminen oli rikkonut. Jos molempia tarvitaan, siis sovitusta ja anteeksiantoa, eikö Jumala ota silloin ihmisen rikkomuksesta ikäänkuin "tuplahinnan"? --------- Tai: Jeesus sovitti Jumalan, josta syystä Jumala on tyytyväinen eikä muista tai näe sovituksella mitätöityjä syntejä, siis niitä ei ole Hänelle edes olemassa: Miten siis hän edes voi antaa niitä anteeksi ellei niitä sovituksen ansiosta ole enää olemassakaan.
- shy
Epiktetos kirjoitti:
En oikein pääse perille etkö ´shy´ ymmärtänyt kysymystäni vai enkö itse ymmärtänyt vastaustasi. Yritin jokatapauksessa ihmetellä miksi ihminen tarvitsee jumalan armoa ja anteeksiantamusta koska Jeesus jo maksoi sen mitä ihminen oli rikkonut. Jos molempia tarvitaan, siis sovitusta ja anteeksiantoa, eikö Jumala ota silloin ihmisen rikkomuksesta ikäänkuin "tuplahinnan"? --------- Tai: Jeesus sovitti Jumalan, josta syystä Jumala on tyytyväinen eikä muista tai näe sovituksella mitätöityjä syntejä, siis niitä ei ole Hänelle edes olemassa: Miten siis hän edes voi antaa niitä anteeksi ellei niitä sovituksen ansiosta ole enää olemassakaan.
Adventistit väittävät juuri uskovien anteeksiannettujen syntien olevan "pukin mukana"......jne.....
Paavali sanoo ettei niitä ole olemassakaan uskovalla.Uhrisäännöt koskivat Mooseksenkin laissa Jumalaa vastaan tehtyjen syntien sovittamista, ei siis ihmistenvälisiä syntejä.
Jeesushan kuoli juuri kertauhrina noiden Jumalaa vastaan tehtyjen syntien tähden.Samalla nuo lait loppuivat ja Jeesus on nyt meille välimiehenä Jumalan sijalla.Mitään uhria ei siis enää ole uskoville tarpeen.Jeesus kuoli päästäkseen meidän välimieheksemme ettemme enää voisi rikkoa Jumalaa vastaan.
Jeesuskin puhuu niistä "toisen taulun synneistä" miten niiden syntyminen vältetään hänen opetustaan seuraamalla.Niistä olemme vastuussa toisillemme ja niistä emme Mooseksen lainkaan mukaan olisi uhreilla voineet maksaa vaan maksu oli silmä silmästä ja hammas hampaasta-lain mukaan korvattava.Joistakin oli vielä kuolemakin mahdollinen.
Näihin sanoo Paavalikin että laki on armoton murhamiehille ja ryöväreille ja heidät tuomitaan joka tapauksessa niistä.
Näin laki on voimassa ihmistenvälisissä asioissa vieläkin.
Vielä muistutan että Mooseksen lain kaikki rangaistukset olivat tässä elämässä rangaistavia ilman tulevan elämän rangaistusmainintaa.Nyt olemme vastuussa myös tulevasta.
Siis vielä varmistan; Jumalan ja ihmisten välinen asia on Jeesuksen kautta kunnossa.
Näinollen adventistien sapattioppia ei saa tähän mitenkään sovitettua.Sille ei ole jäänyt mitään tilaa. - Timo Flink
uskova_1 kirjoitti:
Sinulla on tietysti arvovaltaa omien alamaistesi keskuudessa. Käyt Jarlaun kirjoitukset tarkastamassa Vaasassa ja lausut arvovaltaisen mielipiteesi, Suomen unionin hallinnon suomalla asemallasi. Mutta täällä nuo säännöt ei päde. Tätäkin kautta voit tietysti jyrähdellä omillesi, mutta muut uskaltavat arvostella puheesi.
Niinpä emme vaikene Ellenin vääryyksistä niin kauan kuin mainostatte itseänne ja Elleniä puhtaana harhaopeista ja silti mitään puhdistusta ei tapahdu.
Yhä vain Ellen White kirjoittaa kirjassaan Suuri Taistelu, jota täälläkin on suositeltu sekä kirjana, nettiversiona että pokkarimuotoisena luettavaksi, seuraavasti:
"Niinkuin pappi, poistaessaan synnit pyhäköstä, pani ne syntikauriin päälle, niin KRISTUS ON SIIRTÄVÄ KAIKKI SYNNIT SAATANALLE, synnin alkuunpanijalle ja siihen yllyttäjälle. Syntikauris vietiin erämaahan, ja näin se kantoi Israelin synnit ´autioon seutuun´ 3 Moos. 16:22. Samoin Saatana, syypäänä kaikkiin niihin synteihin, joita hän on Jumalan kansan saattanut tekemään, on oleva tuhat vuotta sidottuna maan päälle, joka silloin on oleva autiona ja asumattomana, ja lopuksi hän on KÄRSIVÄ SYNNIN TÄYDELLISEN RANGAISTUKSEN siinä tulessa, joka on hävittävä kaikki jumalattomat. SITEN SUURI PELASTUSSUUNNITELMA TOTEUTUU SYNNIN TULLESSA LOPULLISESTI HÄVITETYKSI ja kaikkien niiden tullessa pelastetuiksi, jotka ovat olleet valmiit hylkäämään pahan. (Ellen White, Suuri Taistelu, s 478)
Lainaus kumoaa puhtaaksipesemisesi.Lainaamasi teksti puhuu retribuutiosta. Ja tiedoksi, heprean naasaa-verbi (kantaa) ei aina tarkoita sovitusta. Asaselin pukkia ei tapettu, vaan se lähetettiin leirin ulkopuolelle kuolemaan. Sen verta ei vuodatettu eikä sillä ollut osaa *sovituksessa*, joka oli jo toteutettu, kun Asaselin pukki otettiin kuvaan mukaan. Sovitus ei ole mahdollista ilman veren vuodattamista (3 Moos. 17:11). Herran pukki uhrattiin ja sen veri suoritti sovituksen, ei Asaselin pukki. Kuten olen jo aiemmin todennut, useat muut kuin adventistit ovat tässä asiassa samaa mieltä kanssamme.
Timo Flink - armosta pelastettuna
shy kirjoitti:
Adventistit väittävät juuri uskovien anteeksiannettujen syntien olevan "pukin mukana"......jne.....
Paavali sanoo ettei niitä ole olemassakaan uskovalla.Uhrisäännöt koskivat Mooseksenkin laissa Jumalaa vastaan tehtyjen syntien sovittamista, ei siis ihmistenvälisiä syntejä.
Jeesushan kuoli juuri kertauhrina noiden Jumalaa vastaan tehtyjen syntien tähden.Samalla nuo lait loppuivat ja Jeesus on nyt meille välimiehenä Jumalan sijalla.Mitään uhria ei siis enää ole uskoville tarpeen.Jeesus kuoli päästäkseen meidän välimieheksemme ettemme enää voisi rikkoa Jumalaa vastaan.
Jeesuskin puhuu niistä "toisen taulun synneistä" miten niiden syntyminen vältetään hänen opetustaan seuraamalla.Niistä olemme vastuussa toisillemme ja niistä emme Mooseksen lainkaan mukaan olisi uhreilla voineet maksaa vaan maksu oli silmä silmästä ja hammas hampaasta-lain mukaan korvattava.Joistakin oli vielä kuolemakin mahdollinen.
Näihin sanoo Paavalikin että laki on armoton murhamiehille ja ryöväreille ja heidät tuomitaan joka tapauksessa niistä.
Näin laki on voimassa ihmistenvälisissä asioissa vieläkin.
Vielä muistutan että Mooseksen lain kaikki rangaistukset olivat tässä elämässä rangaistavia ilman tulevan elämän rangaistusmainintaa.Nyt olemme vastuussa myös tulevasta.
Siis vielä varmistan; Jumalan ja ihmisten välinen asia on Jeesuksen kautta kunnossa.
Näinollen adventistien sapattioppia ei saa tähän mitenkään sovitettua.Sille ei ole jäänyt mitään tilaa.Mitä tarkoittaa "sapattioppi"? Katekismuskin opettaa lepopäivän vieton tärkeydestä. Mikä siinä sitten on niin vaikeaa kunnioittaa Jumalaa lepäämällä yhden päivän, sapatin, jonka Jumala on luomisessa ihmiselle säätänyt.
Jeesuksen uhrikuolemasta esikuvana oli Vanhan testamentin uhrijärjestelmä. Tämä järjestelmä kuvasti sitä mitä Kristus teki ristillä, mitä hän tekee nyt taivaallisessa pyhäkössä ja mitä hän tekee tulevaisuudessa viimeisellä tuomiolla. Ennen kristuksen kuolemaa synnit siirtyivät taivaaseen kirjoihin, ne eivät hävinneet olemattomiin. Kun aika koitti Kristus astui kaikkein pyhimpään ja alkoi puhdistaa sitä niistä synneistä. Kaikki kadutut synnit ovat siellä ylhäällä ja kirjat käydään läpi jotta muiden maailmojen kaikki asukkaat varmasti varmistuvat siitä että taivaaseen ei pääse mitään epäpyhää. Nämä synnit laitetaan saatanan päälle joka saa niistä rangaistuksen. Jumalattomat taas kantavat itse omien syntiensä rangaistuksen. - pauttia.
armosta pelastettuna kirjoitti:
Mitä tarkoittaa "sapattioppi"? Katekismuskin opettaa lepopäivän vieton tärkeydestä. Mikä siinä sitten on niin vaikeaa kunnioittaa Jumalaa lepäämällä yhden päivän, sapatin, jonka Jumala on luomisessa ihmiselle säätänyt.
Jeesuksen uhrikuolemasta esikuvana oli Vanhan testamentin uhrijärjestelmä. Tämä järjestelmä kuvasti sitä mitä Kristus teki ristillä, mitä hän tekee nyt taivaallisessa pyhäkössä ja mitä hän tekee tulevaisuudessa viimeisellä tuomiolla. Ennen kristuksen kuolemaa synnit siirtyivät taivaaseen kirjoihin, ne eivät hävinneet olemattomiin. Kun aika koitti Kristus astui kaikkein pyhimpään ja alkoi puhdistaa sitä niistä synneistä. Kaikki kadutut synnit ovat siellä ylhäällä ja kirjat käydään läpi jotta muiden maailmojen kaikki asukkaat varmasti varmistuvat siitä että taivaaseen ei pääse mitään epäpyhää. Nämä synnit laitetaan saatanan päälle joka saa niistä rangaistuksen. Jumalattomat taas kantavat itse omien syntiensä rangaistuksen.Viekää adventistit pois omat oppinne.
Katekismuksia ei tarvitse tuoda tukemaan teidän selityksinne.
Eiköhän sovita että Raamattu riittää ohi Whiten eikä sitä tuoda enää yhtään kertaa muiden kirkkojen ihmisille. Itse tehkää omienne kanssa omantuntonne mukaan.Tämä tässä riittää meille eikä sanaakaan sen ohi;
1. Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
2. joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
3. joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
4. mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
5. on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
6. ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
7. osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
11. Muistakaa sentähden, että te ennen, te lihanne puolesta pakanat, jotka olette saaneet ympärileikkaamattomien nimen niiltä, joita, lihaan käsillä tehdyn ympärileikkauksen mukaisesti, sanotaan ympärileikatuiksi -
12. että te siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa;
13. mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.
14. Sillä hän on meidän rauhamme, hän, joka teki molemmat yhdeksi ja purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden,
15. kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
16. ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
17. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat;
18. sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
19. Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,
20. apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä itse Kristus Jeesus,
21. jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi temppeliksi Herrassa;
22. ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.
28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
29. He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
30. ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
31. vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
32. jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.
<
Mikäli tässä on totuus niin mihin luulet selitystäsi tarvittavan??Epäselvyyksien tullessa on riittävästi tietoa muissa kohdissa lisää.
Mikäli ne loppuvat niin kaikki on jo tiedossa.
Sitten on jo kysymys suuren luokan epäuskosta johon ei enää E:G:Whitekään voi auttaa.
<
13. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla;
14. heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta.
15. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta,
16. hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä,
17. ja rauhan tietä he eivät tunne.
18. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä."
19. Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
20. sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.
21. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22. se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
25. jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
26. jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
27. Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
28. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
<
30. Mitä me siis sanomme? Että pakanat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saavuttaneet vanhurskauden, mutta sen vanhurskauden, joka tulee uskosta;
31. mutta Israel, joka tavoitteli vanhurskauden lakia, ei ole sitä lakia saavuttanut.
32. Minkätähden? Sentähden, ettei se tapahtunut uskosta, vaan ikäänkuin teoista; sillä he loukkautuivat loukkauskiveen,
33. niinkuin kirjoitettu on: "Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu".
Me jotka uskomme perustamme näihin kirjoituksiin , tunnustamme loppuun asti toista uskoa kuin te, ja meille on taattu uskonnonvapaus häiritsemättä uskoa näin. Tämä on uskonnonvapausasia ellette ole sitä aiemmin tienneet.
Älkää sekaantuko muiden uskoon jos mielitte maan lakia noudattaa.
Me sitävastoin torjumme käännytysyritykset tukien oikeuteemme arvostella tarjollaolevaa sanomaa silloin kun sitä tarjotaan omamme joukkoon. - K.O.
Timo Flink kirjoitti:
Lainaamasi teksti puhuu retribuutiosta. Ja tiedoksi, heprean naasaa-verbi (kantaa) ei aina tarkoita sovitusta. Asaselin pukkia ei tapettu, vaan se lähetettiin leirin ulkopuolelle kuolemaan. Sen verta ei vuodatettu eikä sillä ollut osaa *sovituksessa*, joka oli jo toteutettu, kun Asaselin pukki otettiin kuvaan mukaan. Sovitus ei ole mahdollista ilman veren vuodattamista (3 Moos. 17:11). Herran pukki uhrattiin ja sen veri suoritti sovituksen, ei Asaselin pukki. Kuten olen jo aiemmin todennut, useat muut kuin adventistit ovat tässä asiassa samaa mieltä kanssamme.
Timo FlinkTerveessä kristillisessä evankeliumin opissa ei mitään pukkia tarvita. Outoa puhetta se sellainen. Jeesus riittää. Hän täytti kaiken!
- Aramiz
Nerre kirjoitti:
Kyllä lukevat ymmärtävät ja siksi pohtivat. Peittely ei johda mihinkään. Totuus on tehnyt vapaaksi monen adventistin, ilman uskon menetystä tai tullessaan adventismista uskoon.
Minä olen aina ymmärtänyt tämän uskon näin, että uskon täytyy perustua Factaan eikä teoriaan jonka joku sadun kertoja on kertonut. Kerrohan meille kaikille kuinka paljon on esimerkikiksi
sinun uskossasi Factaa ja milloin menet teorian puolelle. Pystyn kumoamaan sinun uskosi Factalla teoria uskoksi. Kaipa sinä sentään erotat mikä on ero teorialla ja Factalla - joulupukki
Timo Flink kirjoitti:
Lainaamasi teksti puhuu retribuutiosta. Ja tiedoksi, heprean naasaa-verbi (kantaa) ei aina tarkoita sovitusta. Asaselin pukkia ei tapettu, vaan se lähetettiin leirin ulkopuolelle kuolemaan. Sen verta ei vuodatettu eikä sillä ollut osaa *sovituksessa*, joka oli jo toteutettu, kun Asaselin pukki otettiin kuvaan mukaan. Sovitus ei ole mahdollista ilman veren vuodattamista (3 Moos. 17:11). Herran pukki uhrattiin ja sen veri suoritti sovituksen, ei Asaselin pukki. Kuten olen jo aiemmin todennut, useat muut kuin adventistit ovat tässä asiassa samaa mieltä kanssamme.
Timo FlinkJoulupukki, joulupukki, vanha parta...
- Timo Flink
K.O. kirjoitti:
Terveessä kristillisessä evankeliumin opissa ei mitään pukkia tarvita. Outoa puhetta se sellainen. Jeesus riittää. Hän täytti kaiken!
==>Terveessä kristillisessä evankeliumin opissa ei mitään pukkia tarvita. Outoa puhetta se sellainen. Jeesus riittää. Hän täytti kaiken!
- Aramiz
joulupukki kirjoitti:
Joulupukki, joulupukki, vanha parta...
Joitakin vuosia sitten vieraillessani Japanissa
huomasin siinä Joulun edellä Tavaratalossa, kuinka Joulupukki oli naulattu Ristinpuuhun, joten onhan sielläkin päin maailmaa jotain tietoa kristillisyydestä, Kuitenkin tämä henkilö ei ollut tietääkseni sovelias. Heillä oli kai pieni väärin käsitys
Siunausta
Ystävä Timo Flink kirjoitti:
Lainaamasi teksti puhuu retribuutiosta. Ja tiedoksi, heprean naasaa-verbi (kantaa) ei aina tarkoita sovitusta. Asaselin pukkia ei tapettu, vaan se lähetettiin leirin ulkopuolelle kuolemaan. Sen verta ei vuodatettu eikä sillä ollut osaa *sovituksessa*, joka oli jo toteutettu, kun Asaselin pukki otettiin kuvaan mukaan. Sovitus ei ole mahdollista ilman veren vuodattamista (3 Moos. 17:11). Herran pukki uhrattiin ja sen veri suoritti sovituksen, ei Asaselin pukki. Kuten olen jo aiemmin todennut, useat muut kuin adventistit ovat tässä asiassa samaa mieltä kanssamme.
Timo FlinkJeesus suoritti sovituksen ja kärsi rangaistuksen ristillä.
"Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet." (Room 5:10-11)
Ei jäänyt saatanalle mitään kärsittävää, sillä uskomattomat tulevat kärsimään omien syntiensä rangaistuksen ja Jeesus kärsi jo ristillä uskovien syntien rangaistuksen. Raamattu sanoo, että Jeesus kantoi syntimme: "..joka ´itse kantoi meidän syntimme' ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja 'hänen haavainsa kautta te olette paratut' (1 Piet. 2:24). Jeesus siis kantoi synnit ristille ja sinne ne jäi, ei niitä kannettu taivaaseen eikä siitä saatanan päälle. Synnit jäi ristille!
Sitäpaitsi saatana on niin läpeensä paha, että hänelle valmistettiin iankaikkinen helvetti kärsimyksineen jo ennenkuin ihmistä oli edes luotu.
Jatketaanpa tähän iltasaduksi Ellenin tarinoita:
”Samoin asetetaan sovitustyön päätyttyä taivaan pyhäkössä Jumalan kansan synnit Jumalan, taivaan enkelien ja pelastettujen joukon läsnäollessa saatanan päälle. Näin hänet selitetään syylliseksi kaikkeen siihen pahaan, mitä hän on saanut Jumalan lapset tekemään. Ja niin kuin syntikauris lähetettiin asumattomaan erämaahan, niin saatanakin karkoitetaan aution maan päälle, joka silloin on asumaton ja lohduton erämaa. Ilmestyskirjassa ennustetaan saatanan karkoitus ja se autiuden ja tyhjyyden tila, mihin maa on jälleen joutuva, sekä sanotaan, että tämä tila tulee kestämään tuhat vuotta. ” (Suuri Taistelu, 635)
”Tuhat vuotta saatana kuljeskelee edestakaisin autioituneessa maassa, katsellen Jumalan lakia vastaan suunnatun kapinansa seurauksia. Tänä aikana hänen kärsimyksensä ovat ankarat. --- Hän joutuu myös levottomana ajattelemaan pelottavaa tulevaisuutta, jolloin hänen täytyy kärsiä kaiken tekemänsä pahan tähden ja jolloin häntä rangaistaan niistä synneitstä, joihin hän on muita johdattanut.” (636,637)
”Nähtiin myös, että syntiuhrin viitatessa Kristukseen todellisena uhrina ja ylimmäisen papin esittäessä Kristusta välittäjänä, syntikauris kuvasi saatanaa, synnin alkuunpanijaa, JONKA PÄÄLLE VILPITTÖMÄSTI KATUVIEN SYNNIT LOPUKSI PANNAAN. Kun ylimmäinen pappi syntiuhrin veren ansiolla poisti synnit pyhäköstä, hän asetti ne syntikauriin päälle. Kun Kristus pappispalveluksensa lopussa oman verensä ansiolla poistaa kansansa synnit taivaallisesta pyhäköstä, HÄN ASETTAA NE SAATANAN PÄÄLLE, jonka tuomiota toimeenpantaessa TÄYTYY KÄRSIÄ LOPULLINEN RANGAISTUS. (White, Suuri Taistelu, 422)
Johannes Kastaja huudahti nähdessään Jeesuksen: ”Katso, Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh.1:29). Miksei hän huudahtanut jatkoksi: ”ja katso tulee vielä Jumalan vuohipukki, joka lopullisesti kärsii ihmisten synnit päällään.”
Vaikka kuinka sanasi asettelisit, niin et saa Ellenin seuraajien oppeja tutkivasta tuomiosta, sovituksen jatkumisesta taivaassa, synneistä taivaassa etkä saatanasta ihmisten syntien rangaistuksen lopullisena kärsijänä raamatullisiksi. Miksi? No, koska niitä ei löydy Raamatusta.- oikeutta
uskova_1 kirjoitti:
Jeesus suoritti sovituksen ja kärsi rangaistuksen ristillä.

Vaikka kuinka sanasi asettelisit, niin et saa Ellenin seuraajien oppeja tutkivasta tuomiosta, sovituksen jatkumisesta taivaassa, synneistä taivaassa etkä saatanasta ihmisten syntien rangaistuksen lopullisena kärsijänä raamatullisiksi. Miksi? No, koska niitä ei löydy Raamatusta.Vanhan Testamentin uhripalvelusjärjestelmä osoittaa selvästi miten synnit siirretään pyhäköstä suuren sovituspäivänä saatanan päälle. Kyse on juuri niistä pyhien synneistä jotka ovat katuttu ja anteeksiannettu. Jumlattomat saavat kantaa syntinsä itse, niille ei ole välittäjää. Jeesus Uhrikaritsana sovitti syntimme, mutta synnit eivät noin vain katoa minnekään. Niiden seuraukset on kärsittävä. Saatana kärsii päällään ne synnit jotka hän on saanut pyhät tekemään.
Israelille annetun järjestelmän esikuva on tarkasti taivaallinen. Tällä hetkellä tehdään pelastushistoriaa taivaallisessa oikeudenkäynnissä. Pian ratkaistaan elävien ihmisten asioita. Milloin sinun ja minun asiamme tulee esille, sitä emme voi tietää. Mutta kun pysymme Kristuksessa voimme luottaa siihen että saamme vapauttavan tuomion. - sini-silmänen
Aramiz kirjoitti:
Minä olen aina ymmärtänyt tämän uskon näin, että uskon täytyy perustua Factaan eikä teoriaan jonka joku sadun kertoja on kertonut. Kerrohan meille kaikille kuinka paljon on esimerkikiksi
sinun uskossasi Factaa ja milloin menet teorian puolelle. Pystyn kumoamaan sinun uskosi Factalla teoria uskoksi. Kaipa sinä sentään erotat mikä on ero teorialla ja Factalla3. Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja valkeus tuli.
4. Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä.
5. Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä.
-----
1.Johanneksen kirje:
1:5 Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä.
2:8 Ja kuitenkin minä kirjoitan teille uuden käskyn, sen, mikä on totta hänessä ja teissä; sillä pimeys katoaa, ja totinen valkeus jo loistaa.
-----
4:6 Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.
----
Haun laajuus
Hakuehto
1.Mooseksen kirja:
1:3 Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus." Ja valkeus tuli.
1:4 Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä.
Psalmit:
4:7 Moni sanoo: "Kuka antaa meille sitä, mikä hyvä on?" Herra, käännä sinä meihin kasvojesi valkeus.
44:4 Sillä eivät he miekallansa valloittaneet maata, eikä heidän käsivartensa heitä auttanut, vaan sinun oikea kätesi, sinun käsivartesi ja sinun kasvojesi valkeus, koska sinä olit heihin mielistynyt.
97:11 Vanhurskaalle koittaa valkeus ja oikeamielisille ilo.
104:1 Kiitä Herraa, minun sieluni, Herra, minun Jumalani, sinä olet ylen suuri; valkeus ja kirkkaus on sinun pukusi.
112:4 Oikeamielisille koittaa pimeydessä valkeus, armollinen, laupias ja vanhurskas.
119:105 Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.
139:11 Ja jos minä sanoisin: "Peittäköön minut pimeys, ja valkeus minun ympärilläni tulkoon yöksi",
139:12 niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä: yö valaisisi niinkuin päivä, pimeys olisi niinkuin valkeus.
Jesaja:
9:1 Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus.
10:17 Israelin valkeus on tuleva tuleksi ja hänen Pyhänsä liekiksi, joka polttaa ja kuluttaa hänen ohdakkeensa ja orjantappuransa yhtenä päivänä
58:10 jos taritset elannostasi isoavalle ja ravitset vaivatun sielun, niin valkeus koittaa sinulle pimeydessä, ja sinun pilkkopimeäsi on oleva niinkuin keskipäivä.
Daniel:
2:22 Hän paljastaa syvät ja salatut asiat, hän tietää, mitä pimeydessä on, ja valkeus asuu hänen tykönänsä.
Aamos:
5:18 Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista. Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus -
5:20 Eikö Herran päivä ole pimeys, eikä valkeus, eikö se ole synkeys, jossa ei valoa ole?
Matteuksen evankeliumi:
4:16 kansa, joka pimeydessä istui, näki suuren valkeuden, ja jotka istuivat kuoleman maassa ja varjossa, niille koitti valkeus."
5:14 Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;
Johanneksen evankeliumi:
1:4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
1:5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
1:8 Ei hän ollut se valkeus, mutta hän tuli valkeudesta todistamaan.
1:9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
3:19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
8:12 Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus."
9:5 Niin kauan kuin minä maailmassa olen, olen minä maailman valkeus."
12:35 Niin Jeesus sanoi heille: "Vielä vähän aikaa valkeus on teidän keskuudessanne. Vaeltakaa, niin kauan kuin teillä valkeus on, ettei pimeys saisi teitä valtaansa. Joka pimeässä vaeltaa, se ei tiedä, mihin hän menee.
12:36 Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte." Tämän Jeesus puhui ja meni pois ja kätkeytyi heiltä. oikeutta kirjoitti:
Vanhan Testamentin uhripalvelusjärjestelmä osoittaa selvästi miten synnit siirretään pyhäköstä suuren sovituspäivänä saatanan päälle. Kyse on juuri niistä pyhien synneistä jotka ovat katuttu ja anteeksiannettu. Jumlattomat saavat kantaa syntinsä itse, niille ei ole välittäjää. Jeesus Uhrikaritsana sovitti syntimme, mutta synnit eivät noin vain katoa minnekään. Niiden seuraukset on kärsittävä. Saatana kärsii päällään ne synnit jotka hän on saanut pyhät tekemään.
Israelille annetun järjestelmän esikuva on tarkasti taivaallinen. Tällä hetkellä tehdään pelastushistoriaa taivaallisessa oikeudenkäynnissä. Pian ratkaistaan elävien ihmisten asioita. Milloin sinun ja minun asiamme tulee esille, sitä emme voi tietää. Mutta kun pysymme Kristuksessa voimme luottaa siihen että saamme vapauttavan tuomion.Mille kiharalle minun on taivuttava ja millä kielellä puhuttava, että menisi läpi, että
- synnit jäi ristille. Yritäpä löytää Raamatusta kohta, että synnit menivät taivaaseen Jeesuksen veren mukana. Et löydä.
- syntien matka ei jatku ristiltä minnekään
- kaikki vt:n uhrivarjot toteutuivat Jeesuksen kärsimyksissä ja ristinkuolemassa lopullisesti
- mitään saastaista ei pääse taivaaseen ja synnit jos mitkä ovat saastaisia, siispä ne eivät pääse taivaaseen. Yritäpä löytää Raamatusta kohta, jossa sanotaan syntien olevan taivaassa. Et löydä.
- ei se ole mitään "noin vain katoamista", että syntien tie loppui ristille. Jeesus oli itse perisynnitön eikä tehnyt pienintäkään syntiä koskaan. Hän oli Jumala ja ihminen (ei enkeli-Miikael) ja Hän kärsi vapaaehtoisesti kaikkien itseään vastaan kapinoivien vihamielisten ihmisten synnit. Synnit, joita Hän vihaa. Nuo hirveät kärsimykset, jotka huipentuivat kuolemaan - eivät olleet mitään "noin vain" kärsimistä, joita joku "mikä lie" kärsi?
- se on täytetty kaikui ristiltä eikä vasta joskus tulevaisuudessa kuten Suuressa Taistelussa väitetään
- kun uskovat tunnustavat syntinsä, ne jäävät ristille joka kerta - eivät jatka matkaansa taivaaseen
- saatana ei Raamatun mukaan kärsi kenenkään muun syntejä kuin omansa - yritäpä löytää Raamatun paikka, jossa sanottaisiin, että hän kärsii uskovien synneistä rangaistuksen - et löydä
- saatana ei saa pyhiä tekemään mitään syntejä, saatana pistää kiusauksia, mutta ihminen itse valitsee lankeaako hän niihin vai ei. Uskovat eivät kuulu mihinkään saatanan robottikerhoon, jossa saatana nappia painamalla saa heidät tekemään haluamansa synnit.
Kysymys: uskallatko juoda ehtoollisviiniä, jossa on Jeesuksen veri läsnä - siinähän on silloin kaikkien ihmisten kaikki synnit myös mukana ellenopin mukaan? Vai onko adventistien ehtoollisviinillekin jokin ihmeellinen ellenkoodi, ettei hörpättäisi tuon tutkivan tuomion opin mukaista syntiverta?
Kummallista tuo adventismi, kun kaikissa asioissa Vanhan Testamentin varjot viittasivat vain Uuden Testamentin varjoihin ja nuo varjot täyttyvät sitten vasta Ellen Whiten kolmannen testamentin mukaisissa "oikeissa" tapahtumissa.- lukemiseksi
uskova_1 kirjoitti:
Mille kiharalle minun on taivuttava ja millä kielellä puhuttava, että menisi läpi, että
- synnit jäi ristille. Yritäpä löytää Raamatusta kohta, että synnit menivät taivaaseen Jeesuksen veren mukana. Et löydä.
- syntien matka ei jatku ristiltä minnekään
- kaikki vt:n uhrivarjot toteutuivat Jeesuksen kärsimyksissä ja ristinkuolemassa lopullisesti
- mitään saastaista ei pääse taivaaseen ja synnit jos mitkä ovat saastaisia, siispä ne eivät pääse taivaaseen. Yritäpä löytää Raamatusta kohta, jossa sanotaan syntien olevan taivaassa. Et löydä.
- ei se ole mitään "noin vain katoamista", että syntien tie loppui ristille. Jeesus oli itse perisynnitön eikä tehnyt pienintäkään syntiä koskaan. Hän oli Jumala ja ihminen (ei enkeli-Miikael) ja Hän kärsi vapaaehtoisesti kaikkien itseään vastaan kapinoivien vihamielisten ihmisten synnit. Synnit, joita Hän vihaa. Nuo hirveät kärsimykset, jotka huipentuivat kuolemaan - eivät olleet mitään "noin vain" kärsimistä, joita joku "mikä lie" kärsi?
- se on täytetty kaikui ristiltä eikä vasta joskus tulevaisuudessa kuten Suuressa Taistelussa väitetään
- kun uskovat tunnustavat syntinsä, ne jäävät ristille joka kerta - eivät jatka matkaansa taivaaseen
- saatana ei Raamatun mukaan kärsi kenenkään muun syntejä kuin omansa - yritäpä löytää Raamatun paikka, jossa sanottaisiin, että hän kärsii uskovien synneistä rangaistuksen - et löydä
- saatana ei saa pyhiä tekemään mitään syntejä, saatana pistää kiusauksia, mutta ihminen itse valitsee lankeaako hän niihin vai ei. Uskovat eivät kuulu mihinkään saatanan robottikerhoon, jossa saatana nappia painamalla saa heidät tekemään haluamansa synnit.
Kysymys: uskallatko juoda ehtoollisviiniä, jossa on Jeesuksen veri läsnä - siinähän on silloin kaikkien ihmisten kaikki synnit myös mukana ellenopin mukaan? Vai onko adventistien ehtoollisviinillekin jokin ihmeellinen ellenkoodi, ettei hörpättäisi tuon tutkivan tuomion opin mukaista syntiverta?
Kummallista tuo adventismi, kun kaikissa asioissa Vanhan Testamentin varjot viittasivat vain Uuden Testamentin varjoihin ja nuo varjot täyttyvät sitten vasta Ellen Whiten kolmannen testamentin mukaisissa "oikeissa" tapahtumissa.kun teemme syntiä, ei ne minekään ristille mene. Risti antaa anteeksiannon, mutta syntien seuraukset on kärsittävä. Ne eivät minnekään haihdu. Saatana kärsii syntiemmme tähden kadotuksen piinan jumalattomien kanssa. Synti ei pääse taivaaseen. Synti ei ole mikään esine tai käsin kosketeltava juttu. Synnit kirjataan kirjoihin ylös ja kun ne kadutaan,ne pyyhitän katuvan kohdalta pois. Seuraus annetaan kuitenkin saatanan kannettavaksi.
Ei kannata ehtoollista sotkea tähän asiaan. Ei viini ole Jeesuksen vaerta, se vain muistuttaa meitä siitä että anteeksianto on tapahtunut Jeesuksen verellä. Ehtoollinen on muistojuhla Kristuksen uhrista.
Jos ei tunneta vanhan testamentin snomaa ja ydintä, ei voida ymmärtää Uuden tesamentin sanomaa oikealla tavalla. Vanha Testamentti oli Jeesuksen Raamattu ja sen tulisi kelvata meillekin. Ei Uusi Testamentti mitenkään kumoa Vanhaa Testamenttia. Mikään mikä on Raamattuun kirjoitettu, sitä ei saa poistaa tai muuttaa, siitä on Jumalan selvä kieltokin olemassa.
Saatanan synti onkin juuri siinä mitä hän saa ihmiset tekemään. Jokainen kärsii omista synneistään, myös saatana. Mutta hän kärsii myös pelastettujen synnit. Jos et ymmärrä niin suosittelen lukemaan läksyksi pyhäkköpalveluksesta Mooseksen kirjoista. - shy
armosta pelastettuna kirjoitti:
Mitä tarkoittaa "sapattioppi"? Katekismuskin opettaa lepopäivän vieton tärkeydestä. Mikä siinä sitten on niin vaikeaa kunnioittaa Jumalaa lepäämällä yhden päivän, sapatin, jonka Jumala on luomisessa ihmiselle säätänyt.
Jeesuksen uhrikuolemasta esikuvana oli Vanhan testamentin uhrijärjestelmä. Tämä järjestelmä kuvasti sitä mitä Kristus teki ristillä, mitä hän tekee nyt taivaallisessa pyhäkössä ja mitä hän tekee tulevaisuudessa viimeisellä tuomiolla. Ennen kristuksen kuolemaa synnit siirtyivät taivaaseen kirjoihin, ne eivät hävinneet olemattomiin. Kun aika koitti Kristus astui kaikkein pyhimpään ja alkoi puhdistaa sitä niistä synneistä. Kaikki kadutut synnit ovat siellä ylhäällä ja kirjat käydään läpi jotta muiden maailmojen kaikki asukkaat varmasti varmistuvat siitä että taivaaseen ei pääse mitään epäpyhää. Nämä synnit laitetaan saatanan päälle joka saa niistä rangaistuksen. Jumalattomat taas kantavat itse omien syntiensä rangaistuksen.Sapattioppi, jota Ellen julisti, on irroitettu muusta laista.Laki oli kokonaisuus, jota ei voi ottaa osittain noudatettavaksi oman harkinnan mukaan.
- hengellinen
Aramiz kirjoitti:
Minä olen aina ymmärtänyt tämän uskon näin, että uskon täytyy perustua Factaan eikä teoriaan jonka joku sadun kertoja on kertonut. Kerrohan meille kaikille kuinka paljon on esimerkikiksi
sinun uskossasi Factaa ja milloin menet teorian puolelle. Pystyn kumoamaan sinun uskosi Factalla teoria uskoksi. Kaipa sinä sentään erotat mikä on ero teorialla ja FactallaUskon tulemista ei voi käsittää faktoilla. Pyhähenki on tuulahdus joka menee ja tulee niinkuin tahtoo. Niin paljon on kaiken käsitysten yläpuolella hengelliset asiat, jossa puhutaan sanojakin mitä ei ole täällä lupa puhua.
Kristuksen syvällisyys ja voima ei ole -tieto kirjassa-, vaan kirjoissa on yritys näistä kertoa.
Uskoon tuleminen on syvällisesti hengellinen tapahtuma. Näkymätön on vaikutusta, elämää ja voimaa. Kohtaa ja aisti! - Timo Flink
uskova_1 kirjoitti:
Mille kiharalle minun on taivuttava ja millä kielellä puhuttava, että menisi läpi, että
- synnit jäi ristille. Yritäpä löytää Raamatusta kohta, että synnit menivät taivaaseen Jeesuksen veren mukana. Et löydä.
- syntien matka ei jatku ristiltä minnekään
- kaikki vt:n uhrivarjot toteutuivat Jeesuksen kärsimyksissä ja ristinkuolemassa lopullisesti
- mitään saastaista ei pääse taivaaseen ja synnit jos mitkä ovat saastaisia, siispä ne eivät pääse taivaaseen. Yritäpä löytää Raamatusta kohta, jossa sanotaan syntien olevan taivaassa. Et löydä.
- ei se ole mitään "noin vain katoamista", että syntien tie loppui ristille. Jeesus oli itse perisynnitön eikä tehnyt pienintäkään syntiä koskaan. Hän oli Jumala ja ihminen (ei enkeli-Miikael) ja Hän kärsi vapaaehtoisesti kaikkien itseään vastaan kapinoivien vihamielisten ihmisten synnit. Synnit, joita Hän vihaa. Nuo hirveät kärsimykset, jotka huipentuivat kuolemaan - eivät olleet mitään "noin vain" kärsimistä, joita joku "mikä lie" kärsi?
- se on täytetty kaikui ristiltä eikä vasta joskus tulevaisuudessa kuten Suuressa Taistelussa väitetään
- kun uskovat tunnustavat syntinsä, ne jäävät ristille joka kerta - eivät jatka matkaansa taivaaseen
- saatana ei Raamatun mukaan kärsi kenenkään muun syntejä kuin omansa - yritäpä löytää Raamatun paikka, jossa sanottaisiin, että hän kärsii uskovien synneistä rangaistuksen - et löydä
- saatana ei saa pyhiä tekemään mitään syntejä, saatana pistää kiusauksia, mutta ihminen itse valitsee lankeaako hän niihin vai ei. Uskovat eivät kuulu mihinkään saatanan robottikerhoon, jossa saatana nappia painamalla saa heidät tekemään haluamansa synnit.
Kysymys: uskallatko juoda ehtoollisviiniä, jossa on Jeesuksen veri läsnä - siinähän on silloin kaikkien ihmisten kaikki synnit myös mukana ellenopin mukaan? Vai onko adventistien ehtoollisviinillekin jokin ihmeellinen ellenkoodi, ettei hörpättäisi tuon tutkivan tuomion opin mukaista syntiverta?
Kummallista tuo adventismi, kun kaikissa asioissa Vanhan Testamentin varjot viittasivat vain Uuden Testamentin varjoihin ja nuo varjot täyttyvät sitten vasta Ellen Whiten kolmannen testamentin mukaisissa "oikeissa" tapahtumissa.==>mitään saastaista ei pääse taivaaseen ja synnit jos mitkä ovat saastaisia, siispä ne eivät pääse taivaaseen.
- moi
lukemiseksi kirjoitti:
kun teemme syntiä, ei ne minekään ristille mene. Risti antaa anteeksiannon, mutta syntien seuraukset on kärsittävä. Ne eivät minnekään haihdu. Saatana kärsii syntiemmme tähden kadotuksen piinan jumalattomien kanssa. Synti ei pääse taivaaseen. Synti ei ole mikään esine tai käsin kosketeltava juttu. Synnit kirjataan kirjoihin ylös ja kun ne kadutaan,ne pyyhitän katuvan kohdalta pois. Seuraus annetaan kuitenkin saatanan kannettavaksi.
Ei kannata ehtoollista sotkea tähän asiaan. Ei viini ole Jeesuksen vaerta, se vain muistuttaa meitä siitä että anteeksianto on tapahtunut Jeesuksen verellä. Ehtoollinen on muistojuhla Kristuksen uhrista.
Jos ei tunneta vanhan testamentin snomaa ja ydintä, ei voida ymmärtää Uuden tesamentin sanomaa oikealla tavalla. Vanha Testamentti oli Jeesuksen Raamattu ja sen tulisi kelvata meillekin. Ei Uusi Testamentti mitenkään kumoa Vanhaa Testamenttia. Mikään mikä on Raamattuun kirjoitettu, sitä ei saa poistaa tai muuttaa, siitä on Jumalan selvä kieltokin olemassa.
Saatanan synti onkin juuri siinä mitä hän saa ihmiset tekemään. Jokainen kärsii omista synneistään, myös saatana. Mutta hän kärsii myös pelastettujen synnit. Jos et ymmärrä niin suosittelen lukemaan läksyksi pyhäkköpalveluksesta Mooseksen kirjoista.Moosesta suosittelen
lukemiseksi 4.11.2005 klo 10.29
kun teemme syntiä, ei ne minekään ristille mene. Risti antaa anteeksiannon, mutta syntien seuraukset on kärsittävä - kulkija123
shy kirjoitti:
Sapattioppi, jota Ellen julisti, on irroitettu muusta laista.Laki oli kokonaisuus, jota ei voi ottaa osittain noudatettavaksi oman harkinnan mukaan.
Ei voi olla kuin samaa mieltä kanssasi, hyvää asiaa esillä pidät. Kiitos!
Sanoit tuossa: "Jeesuksen tahtoa noudatetaan Hengen uudessa tilassa." siihen sanon Amen!!
Mielestäni -Sapatin lepo "sapatti"- tarkoittaa uudenliiton uskoville pysyä -Kristuksessa- "Hänen levossa". Iloitsen jokaisena päivänä Kristuksen tuomasta vapaudesta meidän hyväksemme ja kukaan ei ota minulta pois tätä. Olen unissa saanut vahvistusta Herralta tähän sapatti asiaan( vahva uni). Uskovat elää elävässä ylösnousseessa Kristuksessa. Ja mikäli jotain päivää tulisi nostaa. On se ehdottomasti Jeesuksen -ylösnousemus päivä- joka on todellinen alkuräjähdys koko kristinuskolle. Jeesus olkoon kaiken ydin, ja kaiken tulee johtaa Golgatalle.
Hep.4
:3 Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut
10. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa.
Gal.5:
1. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
2. Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
3. Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
4. Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
13. Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
14. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". - metsuri
Timo Flink kirjoitti:
==>mitään saastaista ei pääse taivaaseen ja synnit jos mitkä ovat saastaisia, siispä ne eivät pääse taivaaseen.
'--->väli heittona teologi FlinkilleOlet teologi, sitä ei välttämättä kaikki muut ole. Eikä sen vuoksi ymmärrä kaikkia sanojasi -transubstantiaatioon- tai -konsubstantiaatioon-. Yritä kertoa mahdollisimman yksinkertaistettuna jotta muutkin voivat ymmärtää.
- shy
kulkija123 kirjoitti:
Ei voi olla kuin samaa mieltä kanssasi, hyvää asiaa esillä pidät. Kiitos!
Sanoit tuossa: "Jeesuksen tahtoa noudatetaan Hengen uudessa tilassa." siihen sanon Amen!!
Mielestäni -Sapatin lepo "sapatti"- tarkoittaa uudenliiton uskoville pysyä -Kristuksessa- "Hänen levossa". Iloitsen jokaisena päivänä Kristuksen tuomasta vapaudesta meidän hyväksemme ja kukaan ei ota minulta pois tätä. Olen unissa saanut vahvistusta Herralta tähän sapatti asiaan( vahva uni). Uskovat elää elävässä ylösnousseessa Kristuksessa. Ja mikäli jotain päivää tulisi nostaa. On se ehdottomasti Jeesuksen -ylösnousemus päivä- joka on todellinen alkuräjähdys koko kristinuskolle. Jeesus olkoon kaiken ydin, ja kaiken tulee johtaa Golgatalle.
Hep.4
:3 Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon, niinkuin hän on sanonut
10. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa.
Gal.5:
1. Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
2. Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
3. Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
4. Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
13. Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
14. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".Pysykäämme vahvana siinä rakkaudessa millä Jumala meitä on rakastanut niin emme lihan mieltä täytä.
Herrassa on meidän henkemme kautta Sapatinlepomme pysyvää.
Mutta ruumista varten on meille annettu lupa myöskin lepohetkeen.
Näin voimme suoda itsellemme ruumiilisen levon hyvällä omallatunnolla milloin se meille parhaiten sopii.
Emmekä ole sen suhteen kenenkään ihmisen arvosteltavissa jos meitä ei meidän Herrammekaan soimaa.
Vapauteen ihmisten (ja lahkojen)orjuudesta meidät on vapatettu voidaksemme palvella Herraamme koko sydämellä kaikkina elinpäivinämme.
Matteuksen evankeliumi:
28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. - syntipukki
joulupukki kirjoitti:
Joulupukki, joulupukki, vanha parta...
Valhettelija ja valheen isä on Santa Nikolaus-riitti: valhepappien Paavillinen lahjariitti; sulle-mulle- ja mulle hieman enemmän..... joka vie lapsilta uskon Jumalaan ja aikuisten luottamuksen....saatanalliset säkeet laiuletaan jouluna ja syödään kiellettyä sikaa...pakanat pauhaavat ja ovat sitä mitä he syövät...sikaa, sikaa..kuten Juice toteaa, ja Jumala ei lakkaa olemasta, jos joku ei siihen suko...se lakkaa olemasta vain tälle yksilölle hänen tuhokseen? ...jatkaa Juice arvoituksillaan?
Miten voisimme saada seimessä olevan lapsen teini-ikään ja aikuiseksi asti opettaen ikuisia Vuorisaarnan oppejaan paremmasta huomisesta siellä, josta "pikkumiehet" Putin ja Bush niitä etsii....avaruuksista; narreja barrikaadeilla?
Olkaa hereillä hyvät ihmiset; Herra jestas sentään! :) terveisin Joulunajan Jooseppi - Joulurauhaa
syntipukki kirjoitti:
Valhettelija ja valheen isä on Santa Nikolaus-riitti: valhepappien Paavillinen lahjariitti; sulle-mulle- ja mulle hieman enemmän..... joka vie lapsilta uskon Jumalaan ja aikuisten luottamuksen....saatanalliset säkeet laiuletaan jouluna ja syödään kiellettyä sikaa...pakanat pauhaavat ja ovat sitä mitä he syövät...sikaa, sikaa..kuten Juice toteaa, ja Jumala ei lakkaa olemasta, jos joku ei siihen suko...se lakkaa olemasta vain tälle yksilölle hänen tuhokseen? ...jatkaa Juice arvoituksillaan?
Miten voisimme saada seimessä olevan lapsen teini-ikään ja aikuiseksi asti opettaen ikuisia Vuorisaarnan oppejaan paremmasta huomisesta siellä, josta "pikkumiehet" Putin ja Bush niitä etsii....avaruuksista; narreja barrikaadeilla?
Olkaa hereillä hyvät ihmiset; Herra jestas sentään! :) terveisin Joulunajan JooseppiKoulut on suljettu...mutta oppia voi aina!?
- Timo Flink
metsuri kirjoitti:
'--->väli heittona teologi FlinkilleOlet teologi, sitä ei välttämättä kaikki muut ole. Eikä sen vuoksi ymmärrä kaikkia sanojasi -transubstantiaatioon- tai -konsubstantiaatioon-. Yritä kertoa mahdollisimman yksinkertaistettuna jotta muutkin voivat ymmärtää.
Olet oikeassa. Pahoittelen. Olen niin tottunut teologiseen kielenkäyttöön, että joskus unohdan, etteivät kaikki sitä tunne kuten minä. Siispä selvennykseksi:
transubtantiaatio-oppi: käsitys, että ehtoollisviini muuttuu kirjaimelliseksi Jeesuksen vereksi (katolinen)
konsubstantiaatio-oppi: käsitys, että Jeesus on todellisesti läsnä ehtoollisviinissä (luterilainen)
Timo Flink lukemiseksi kirjoitti:
kun teemme syntiä, ei ne minekään ristille mene. Risti antaa anteeksiannon, mutta syntien seuraukset on kärsittävä. Ne eivät minnekään haihdu. Saatana kärsii syntiemmme tähden kadotuksen piinan jumalattomien kanssa. Synti ei pääse taivaaseen. Synti ei ole mikään esine tai käsin kosketeltava juttu. Synnit kirjataan kirjoihin ylös ja kun ne kadutaan,ne pyyhitän katuvan kohdalta pois. Seuraus annetaan kuitenkin saatanan kannettavaksi.
Ei kannata ehtoollista sotkea tähän asiaan. Ei viini ole Jeesuksen vaerta, se vain muistuttaa meitä siitä että anteeksianto on tapahtunut Jeesuksen verellä. Ehtoollinen on muistojuhla Kristuksen uhrista.
Jos ei tunneta vanhan testamentin snomaa ja ydintä, ei voida ymmärtää Uuden tesamentin sanomaa oikealla tavalla. Vanha Testamentti oli Jeesuksen Raamattu ja sen tulisi kelvata meillekin. Ei Uusi Testamentti mitenkään kumoa Vanhaa Testamenttia. Mikään mikä on Raamattuun kirjoitettu, sitä ei saa poistaa tai muuttaa, siitä on Jumalan selvä kieltokin olemassa.
Saatanan synti onkin juuri siinä mitä hän saa ihmiset tekemään. Jokainen kärsii omista synneistään, myös saatana. Mutta hän kärsii myös pelastettujen synnit. Jos et ymmärrä niin suosittelen lukemaan läksyksi pyhäkköpalveluksesta Mooseksen kirjoista.Sanot: "Moosesta suosittelen lukemiseksi kun teemme syntiä, ei ne minekään ristille mene."
Kurkataanpa Raamattuun:
"ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista." Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita. Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija", niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; (Heb 10:17-22)
Jumala ei muista uskovien syntejä eikä uhria enää tarvita. Ei siis tarvita enää saatanan uhria. Meillä on Jeesuksen veren kautta pääsy kaikkein pyhimpään, ei meidän synneillämme. Vain adventistien opin mukaan Jumala muistaa ne ja pitää ne muistissa taivaan kirjassa.
Vanhan testamentin varjot, kuten sapatti ja uhritoimitukset viittasivat Jeesukseen. Jeesus tuli jo! Siksi nyt ei eletä enää varjoissa, vaan jo tapahtuneessa. Tietysti Vanhaa testamenttia pitää lukea, mutta ymmärryksellä.Timo Flink kirjoitti:
==>mitään saastaista ei pääse taivaaseen ja synnit jos mitkä ovat saastaisia, siispä ne eivät pääse taivaaseen.
Sanot: "Tuon väitteen valossa olisin kiinnostunut tietämään, kuinka ymmärrät seuraavan lainauksen heprealaiskirjeestä, jossa suoraan sanotaan, että taivaassa täytyy jotain puhdistaa: Hepr. 9:23-24 "Kun siis taivaan todellisuuden kuvat on näin puhdistettava, tulee itse todellisuus puhdistaa paremmin uhrein. 24. Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme."
Siinähän se vastaus on seuraavassa jakeessa: "Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan, sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä." (Heb 9:25 9:26)
Veri siis uhrattiin vain kerran. 1 kerran ristillä. 0 kertaa taivaassa. Eikä taivaassa ole mitään puhdistettavaa.
Aikaisemmin olen kirjoittanut Asalelista:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=22000000007286558#22000000007286558
Sanot: "Meille Jeesuksen läsnäolo rajoittuu ehtoollistilaisuuteen."
Sittenhän ette ole koskaan tehneet Raamatun mukaan, sillä Jeesus käski: "Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä." (Joh 6:54-56)
Hyvinpä muuten arvasin, että jos Ellen kerta sanoi syntien menneen Jeesuksen veren mukana taivaaseen, niin joku juttu on keksitty, ettei sitä syntistä verta voida juoda ehtoollisella.
Katolinen viinin ja leivän muuttuminen ei ole sekään raamatullinen. Jeesuksen ruumis ja veri ovat leivässä ja viinissä läsnä.- Timo Flink

Katolinen viinin ja leivän muuttuminen ei ole sekään raamatullinen. Jeesuksen ruumis ja veri ovat leivässä ja viinissä läsnä.==>Veri siis uhrattiin vain kerran. 1 kerran ristillä. 0 kertaa taivaassa. Eikä taivaassa ole mitään puhdistettavaa. Jeesuksen ruumis ja veri ovat leivässä ja viinissä läsnä.
- Timo Flink
uskova_1 kirjoitti:
Sanot: "Tuon väitteen valossa olisin kiinnostunut tietämään, kuinka ymmärrät seuraavan lainauksen heprealaiskirjeestä, jossa suoraan sanotaan, että taivaassa täytyy jotain puhdistaa: Hepr. 9:23-24 "Kun siis taivaan todellisuuden kuvat on näin puhdistettava, tulee itse todellisuus puhdistaa paremmin uhrein. 24. Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme."
Siinähän se vastaus on seuraavassa jakeessa: "Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan, sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä." (Heb 9:25 9:26)
Veri siis uhrattiin vain kerran. 1 kerran ristillä. 0 kertaa taivaassa. Eikä taivaassa ole mitään puhdistettavaa.
Aikaisemmin olen kirjoittanut Asalelista:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=22000000007286558#22000000007286558
Sanot: "Meille Jeesuksen läsnäolo rajoittuu ehtoollistilaisuuteen."
Sittenhän ette ole koskaan tehneet Raamatun mukaan, sillä Jeesus käski: "Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä." (Joh 6:54-56)
Hyvinpä muuten arvasin, että jos Ellen kerta sanoi syntien menneen Jeesuksen veren mukana taivaaseen, niin joku juttu on keksitty, ettei sitä syntistä verta voida juoda ehtoollisella.
Katolinen viinin ja leivän muuttuminen ei ole sekään raamatullinen. Jeesuksen ruumis ja veri ovat leivässä ja viinissä läsnä.Asaselista: suosittelen tutustumaan alan kirjallisuuteen. Suurin osa tutkijoista eri kirkkokunnissa on kanssasi eri mieltä, mukaan lukien joukko luterilaisia.
Muuten, en minä pistä Jeesusta ja saatanaa samalle viivalle, koska Jeesus on Luoja ja saatana luotu. Ilmeisesti et ymmärtänyt mistä puhuin siinä Mikael tulkinnassa. Niitä on kolme erilaista:
1) Mikael = luoto enkeli, ei Jeesus (Origenes, Luther)
2) Mikael = luoto enkeli = Jeesus (areiolaiset, JT)
3) Mikael = Messias = Jeesus = Jumala (Hippolytus, Jean Calvin, Matthew Henry)
Minä (ja Ellen White) olen tulkinnan 3 kannalla.
Timo Flink - Kalle
hengellinen kirjoitti:
Uskon tulemista ei voi käsittää faktoilla. Pyhähenki on tuulahdus joka menee ja tulee niinkuin tahtoo. Niin paljon on kaiken käsitysten yläpuolella hengelliset asiat, jossa puhutaan sanojakin mitä ei ole täällä lupa puhua.
Kristuksen syvällisyys ja voima ei ole -tieto kirjassa-, vaan kirjoissa on yritys näistä kertoa.
Uskoon tuleminen on syvällisesti hengellinen tapahtuma. Näkymätön on vaikutusta, elämää ja voimaa. Kohtaa ja aisti!ovathan ihmisen henkilö kohtaiset kösityksen
sitä omaa uskoa ja siihen tarvitaan vain oma ymmärrys omaan hengelliseen maailmaan - #333
uskova_1 kirjoitti:
Jeesus suoritti sovituksen ja kärsi rangaistuksen ristillä.
"Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut; emmekä ainoastaan sovitetut, vaan vieläpä on Jumala meidän kerskauksemme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, jonka kautta me nyt olemme sovituksen saaneet." (Room 5:10-11)
Ei jäänyt saatanalle mitään kärsittävää, sillä uskomattomat tulevat kärsimään omien syntiensä rangaistuksen ja Jeesus kärsi jo ristillä uskovien syntien rangaistuksen. Raamattu sanoo, että Jeesus kantoi syntimme: "..joka ´itse kantoi meidän syntimme' ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja 'hänen haavainsa kautta te olette paratut' (1 Piet. 2:24). Jeesus siis kantoi synnit ristille ja sinne ne jäi, ei niitä kannettu taivaaseen eikä siitä saatanan päälle. Synnit jäi ristille!
Sitäpaitsi saatana on niin läpeensä paha, että hänelle valmistettiin iankaikkinen helvetti kärsimyksineen jo ennenkuin ihmistä oli edes luotu.
Jatketaanpa tähän iltasaduksi Ellenin tarinoita:
”Samoin asetetaan sovitustyön päätyttyä taivaan pyhäkössä Jumalan kansan synnit Jumalan, taivaan enkelien ja pelastettujen joukon läsnäollessa saatanan päälle. Näin hänet selitetään syylliseksi kaikkeen siihen pahaan, mitä hän on saanut Jumalan lapset tekemään. Ja niin kuin syntikauris lähetettiin asumattomaan erämaahan, niin saatanakin karkoitetaan aution maan päälle, joka silloin on asumaton ja lohduton erämaa. Ilmestyskirjassa ennustetaan saatanan karkoitus ja se autiuden ja tyhjyyden tila, mihin maa on jälleen joutuva, sekä sanotaan, että tämä tila tulee kestämään tuhat vuotta. ” (Suuri Taistelu, 635)
”Tuhat vuotta saatana kuljeskelee edestakaisin autioituneessa maassa, katsellen Jumalan lakia vastaan suunnatun kapinansa seurauksia. Tänä aikana hänen kärsimyksensä ovat ankarat. --- Hän joutuu myös levottomana ajattelemaan pelottavaa tulevaisuutta, jolloin hänen täytyy kärsiä kaiken tekemänsä pahan tähden ja jolloin häntä rangaistaan niistä synneitstä, joihin hän on muita johdattanut.” (636,637)
”Nähtiin myös, että syntiuhrin viitatessa Kristukseen todellisena uhrina ja ylimmäisen papin esittäessä Kristusta välittäjänä, syntikauris kuvasi saatanaa, synnin alkuunpanijaa, JONKA PÄÄLLE VILPITTÖMÄSTI KATUVIEN SYNNIT LOPUKSI PANNAAN. Kun ylimmäinen pappi syntiuhrin veren ansiolla poisti synnit pyhäköstä, hän asetti ne syntikauriin päälle. Kun Kristus pappispalveluksensa lopussa oman verensä ansiolla poistaa kansansa synnit taivaallisesta pyhäköstä, HÄN ASETTAA NE SAATANAN PÄÄLLE, jonka tuomiota toimeenpantaessa TÄYTYY KÄRSIÄ LOPULLINEN RANGAISTUS. (White, Suuri Taistelu, 422)
Johannes Kastaja huudahti nähdessään Jeesuksen: ”Katso, Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh.1:29). Miksei hän huudahtanut jatkoksi: ”ja katso tulee vielä Jumalan vuohipukki, joka lopullisesti kärsii ihmisten synnit päällään.”
Vaikka kuinka sanasi asettelisit, niin et saa Ellenin seuraajien oppeja tutkivasta tuomiosta, sovituksen jatkumisesta taivaassa, synneistä taivaassa etkä saatanasta ihmisten syntien rangaistuksen lopullisena kärsijänä raamatullisiksi. Miksi? No, koska niitä ei löydy Raamatusta."Jeesus siis kantoi synnit ristille ja sinne ne jäi, ei niitä kannettu taivaaseen eikä siitä saatanan päälle. Synnit jäi ristille! Vaikka kuinka sanasi asettelisit, niin et saa Ellenin seuraajien oppeja tutkivasta tuomiosta, sovituksen jatkumisesta taivaassa, synneistä taivaassa etkä saatanasta ihmisten syntien rangaistuksen lopullisena kärsijänä raamatullisiksi. Miksi? No, koska niitä ei löydy Raamatusta."
Vai ei löydy; Kuitenkin Raamattu sanoo; mm. lmestyskirjassa:
20:1 Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
20:2 Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
20:3 ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.
20:4 Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
20:5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
20:6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
20:7 Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
20:8 ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
20:9 Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
20:10 Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
20:11 Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
20:12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
20:13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
20:14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
20:15 Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen."
- Aramiz
Näet muutokset oli tehty, jo kauvan ennen Ellenin syntymää. Joten Ellenillä ei ole mitään tekoa tämän asian kanssa. Mikä oli Jumalan tarkoitus siinä, että Jeesus nousi ylös juuri viikon ensimmäisenä päivänä?
Yksinkertaisin ja ymmärrettävin asia oli se, että samana aamuna Sielun vihollisen omana pyhityspäivänä Jeesus nousee ylös kuoleman voittajana. Ilman ylös nousemista ei olisi koko
kristin usko olisi koskaan päässyt voittajan paikalle.
Tämä ylös nousemis toivo on koko Evankeliumin ydin. Ellei Kristusta ole herätetty, niin silloin teidän toivonne on turha. Jos Jeesusta
ei ole herätetty, ei teitäkään herätetä. Näin yksin kertaisella tavalla paavali kuvaa tätä
ylösnousemus toivoa
Siunausta
Ystävältä- Nerre
Korjataan vähän. EGW oli yhdestä joka liitti ja lukitsi lopullisesti ehdottomaksi!. Kuulostaako nyt paremmalta? Jumala ei ole koskaan missään sanonut että väärä sapatti olisi pedonmerkki.
Et voi kysenalaistaa EGW:n sanomaa. Olet lopullisesti koukussa! - Aramiz
Nerre kirjoitti:
Korjataan vähän. EGW oli yhdestä joka liitti ja lukitsi lopullisesti ehdottomaksi!. Kuulostaako nyt paremmalta? Jumala ei ole koskaan missään sanonut että väärä sapatti olisi pedonmerkki.
Et voi kysenalaistaa EGW:n sanomaa. Olet lopullisesti koukussa!Siinä tapauksesa olet jo edistynyt. Tämän väärän Sapatin asettajaksi mainitaan Nimrood joka perusti Auringon palveruskultin Raamatun mukaan.
Tässä kultissa on Isis Jumalattaren juuret sekä muinaisen Egyptilääisen plus itämainen kulttuuri.
Tämän Hebrealaisen Jahve Jumalan palvonta on taas
ollut Israelin kansan Jumaluutena Raamatun mukaan
aivan Luomisesta lähtien.
Vara Jeesuson antanut tämän Sunnuntain Kristityille Kuoleman uhan kanssa. Tosin nykyään
ei enää Kristittyjä teloiteta Jumalan pyhityksn takia. Jumalan pojan viran hoitaja on niin suuri Herra, että koko maaila tanssii hänen pillinsä mukaan.
Kun tätä asiaa hieman paremmin tutkitaan,niin sinun tulee ensin tietää mikä on jumalan asettama sinetti kansansa välille josta voi tietää kuka on Herra hoka pyhittää meidät.
Otamme esimerkiksi Hesekielin viitteen Jumalan
merkistä: Hes:20; 12: Myöskin Sapatini minä annoin heille, olemaan merkkinä minun ja heidän välillään, että he tulisivat tietämään, minä olen Herra joka pyhitän heidät.
Sitten tämä varajeesus kertoo krjassaa:>
Katekismus of Doctorine näin: Kun minä Herra Jumala Paavi olen omalla valtuudellani muutanut
Jumalan Sapatin pyhyyden Sunnuntaille, niin kuka
voi epäillä sitä Ettenkö minä olisi Jumalan
pojan viransijainen maanpäällä;<
Joten tämän kaltaisia lausuntoja löytyy runsaasti
Siksi Uskon puhdistaja Martti Luther Läysi juuri
tämän lausunnon perusteella Paavin Tiarassa
olevassa kirjoituksessa olevista sanoista Pedon.
Nämä sanat ovat Vicarius Flii dei. Saman löydön tekivät toisetkin Uskon puhdistajat. Kuitenkin
pian löydön jälkeen poistettiin tämä kirjoitus Tiarasta.
Voit huoleti lähteä pois Ellenin lumoista, jotka ovat vain hänen teoriaansa, eikä ne ole asetettu
milloinkaan minkään uskon Päämääräksi ja uskon opiksi. Raamatusta löytyy Jeesus usko ja uskon puhdistajilta löytyy Aivan iki oikea Pedon merkki joka on Sunnuntai: Tämän asian on vahvistanut Ilmestykirjan peto itse. Tosin
Jesuiitta Ribera on tehnyt loistavan työn vasta-
uskon puhdistukselle.
Koska sinulla on Netti hallussasi, niin mene
Coogle haun kanssa hakuun Ribera.
osoite: http--www.kolumbus .fi-kma...
Siunausta
Sinulle - puuseppä päijänteen rannalta
Aramiz kirjoitti:
Siinä tapauksesa olet jo edistynyt. Tämän väärän Sapatin asettajaksi mainitaan Nimrood joka perusti Auringon palveruskultin Raamatun mukaan.

SinulleJulistatko ristiinnaulittua Jeesusta vääräksi ja vapaaksipäästettyä Barabbasta oikeaksi vapahtajaksi?
Hänethän vapautettiin juutalaisten pyynnöstä vapaaksi perinnäistavan mukaan.Näin hän pääsi sapattia viettämään niinkuin Mooseksen laki määräsi uhrien kera. - Aramiz
puuseppä päijänteen rannalta kirjoitti:
Julistatko ristiinnaulittua Jeesusta vääräksi ja vapaaksipäästettyä Barabbasta oikeaksi vapahtajaksi?
Hänethän vapautettiin juutalaisten pyynnöstä vapaaksi perinnäistavan mukaan.Näin hän pääsi sapattia viettämään niinkuin Mooseksen laki määräsi uhrien kera.Et kai tietänyt sitä, että tämä Jeesus Nazaretilainen käytti koko elämänsä aikan itsestään nimeä Barabbas. Kosk a tämä nimi ei ole sen ihmeelisempi kuin Isän poika Suomeksi.
Tämän Jeesuksen Vanhempien antamat nimet olivat Joosua Juudas Barabbas. Juudas nimi oli näihin aikoihin melko yleinen nimi. Kreikkalaiset antoivat Tämän Jeesus nimen.
Kuten luit kuinka, niin jumala rankaisi niskuri kansaa joka rikkoi hänen säädöksensä. Tarkoitatko ystäväni että meilläkin on oikeus niskuroida, jonka takia mekin tulemme hylätyksi
hänen kansastaan?
Tosin onhan Luopio kristityt alkaneet seurata Varajeesuksen neuvojaja he ovat liittyneet Sunnuntain pyhitykseen, Tämä varajeesus on siellä Vaticaanissa suurena johtajana. Hän kertoo
olevansa Jumalan pojan sijainen ja hän sanoo näin
,
Koska minä olen omalla valtuudellani muuttanut
Jumalan pyhyyden Sapatin päivältä Sunnuntaille,
niin voiko kukaan enää sanoa minua muuksi kuin Jumalaksi. Tämä on lainaus Kirjasta Catecismus
of Doctorine.
Kuitenkin meille on annettu oma valinta ketä
kukakin ihminen seuraa. Jos hän pitää Vaticaanin
Päätä Todella varajeesuksena ja hänen toimiaan oikean jumalan valtuuttamina, niin silloin hän voi mennä Jumalan pojan sijaisen leiriin.
Ja vielä lopuksi: Jeesus käytti aina itsestään nimeä ihmisen poika eli Barabbas. Joten se oikei ymmärettynä ei ole niin paha kuin sen on oletettu olevan.
Siunausta
Sinulle - ffjk------ouyyyh
Aramiz kirjoitti:
Et kai tietänyt sitä, että tämä Jeesus Nazaretilainen käytti koko elämänsä aikan itsestään nimeä Barabbas. Kosk a tämä nimi ei ole sen ihmeelisempi kuin Isän poika Suomeksi.
Tämän Jeesuksen Vanhempien antamat nimet olivat Joosua Juudas Barabbas. Juudas nimi oli näihin aikoihin melko yleinen nimi. Kreikkalaiset antoivat Tämän Jeesus nimen.
Kuten luit kuinka, niin jumala rankaisi niskuri kansaa joka rikkoi hänen säädöksensä. Tarkoitatko ystäväni että meilläkin on oikeus niskuroida, jonka takia mekin tulemme hylätyksi
hänen kansastaan?
Tosin onhan Luopio kristityt alkaneet seurata Varajeesuksen neuvojaja he ovat liittyneet Sunnuntain pyhitykseen, Tämä varajeesus on siellä Vaticaanissa suurena johtajana. Hän kertoo
olevansa Jumalan pojan sijainen ja hän sanoo näin
,
Koska minä olen omalla valtuudellani muuttanut
Jumalan pyhyyden Sapatin päivältä Sunnuntaille,
niin voiko kukaan enää sanoa minua muuksi kuin Jumalaksi. Tämä on lainaus Kirjasta Catecismus
of Doctorine.
Kuitenkin meille on annettu oma valinta ketä
kukakin ihminen seuraa. Jos hän pitää Vaticaanin
Päätä Todella varajeesuksena ja hänen toimiaan oikean jumalan valtuuttamina, niin silloin hän voi mennä Jumalan pojan sijaisen leiriin.
Ja vielä lopuksi: Jeesus käytti aina itsestään nimeä ihmisen poika eli Barabbas. Joten se oikei ymmärettynä ei ole niin paha kuin sen on oletettu olevan.
Siunausta
Sinulle===Tämän Jeesuksen Vanhempien antamat nimet olivat Joosua Juudas Barabbas. Juudas nimi oli näihin aikoihin melko yleinen nimi. Kreikkalaiset antoivat Tämän Jeesus nimen.==
Olette kyllä omituista joukkoa.
Jos Raamatun ohi tarvitaan joka asiaan vääristelyä niin ystävät hyvät tehkää se jossain muualla.
Onhan teille salit joissa kokoonnutte.
Siellä voitte puhua ohi Raamatun miten tahdotte. - Aramiz
ffjk------ouyyyh kirjoitti:
===Tämän Jeesuksen Vanhempien antamat nimet olivat Joosua Juudas Barabbas. Juudas nimi oli näihin aikoihin melko yleinen nimi. Kreikkalaiset antoivat Tämän Jeesus nimen.==
Olette kyllä omituista joukkoa.
Jos Raamatun ohi tarvitaan joka asiaan vääristelyä niin ystävät hyvät tehkää se jossain muualla.
Onhan teille salit joissa kokoonnutte.
Siellä voitte puhua ohi Raamatun miten tahdotte.Teolookien löytämä tutkielma. Minä kirjoitan vain Factaa, Joten on oma asiasi mihin uskot ja mitä haluat uskoa. Todellinen historia on luotettava, jolla voimme perustella epäselvät
kohdat. Minulla on vielä tallella Recortoitu video nauha jossa maailman johtavat Teolookit kertovat löydöstään. Tässä paneelissa oli koolla 5 si Teolookian Tohtoria ja he toivat tämän asian julkiseen tietoo vieläpä yksimielisesti.
näet kaikki perustui Argeologian löytöihin
Siunausta
Epäiliälle
- sanojen suohon
herätys liikkeet-----ei hätää liike on loppunut Adventtikirkossa. Nyt vain kellutaan .....vankilapaitojen raitojen vetistyessä ja antaessa väriään...pestäänkö kaikki synnit tuomiolla vai jo ennen sitä?
- Kai A
Olen tässä yrittänyt välttää näihin White keskusteluihin sekaantumista, mutta tekee mieli tehdä pieni kysymys herroille Nerre ja muut, kun niin mielellänne esiinnytte EGW asiantuntijoina ja näytätte löytävän sieltä asioita, joihin kukaan tervejärkinen adventisti ei usko.
Kirjassa Spirit of Prophecy osa IV (v. 1884) sivu 282 EGW on edellä todennut, että on paljon vilpittömiä kristittyjä, jotka pitävät sunnuntaita lepopäivänään. Sitten hän jatkaa, ettei kellään heistä ole pedon merkkiä. Sitten hän jatkaa, että tosi kristittyjä on kaikissa kirkoissa, myös roomalaiskatolisessa kirkossa.
Sitten hän toteaa, että pedon merkin aika on joskus tulevaisuudessa.
Toiseksi kirjassa Testimonies for the Church osa 5, luku 24 käsittelee Jumalan sinettiä. Hän sanoo mm., etteivät kaikki sapatinpitäjät sinettiä saa (s. 213) ja että monet sapattia pitävät (joilla on vammainen Kristussuhde) ovat valmistautumassa pedon merkkiä merkkiä varten (s. 216)
Eli tämän mukaan EGWn pedon merkki opetus ei ollutkaan ihan mustavalkoisen yksioikeinen sapatti-sunnuntai juttu. Eikä kukaan ole sitä vielä hänen mukaansa saanut, joten näytätte kauhistelevan aivan turhaan.
Ja jos joku adventisti sattuu jotakin muuta opettamaan, niin ei selvästi usko EGWtä.
Teiltä EGW asiantuntijoina pitäisi tietenkin kysyä, mitä hengellisiä ominaisuuksia tai niiden puutteita EGW sitten pedon merkkiin liittää?
Kun tuossa puolella silmällä asiaa vilkaisin, taisi puhua jotakin veren voimasta. Minä kuitenkin katsoisin sen mielummin Raamatusta koska pidän tämän palstan EGW tutkisteluja lapsellisuuden huippuina.
Kai A- moi
Kyse ei ole yhdestä asiasta vaan harhaopista kokonaisuutena.
Jokainen joka ottaa opettajan paikan meidän Herramme sijasta on väärä profeetta.
Tämä ei koske ainoastaan E.G. Whitea vaan kaikkia Amerikasta alkunsa saaneita ryhmäkuntia.
Amerikka on kaiken eksytyksen kotimaa myös elämän muilla alueilla.
Herätysliikkeet ovat kuin marjaterttu ja toistensa muunnoksia.
Moni harhainen kohta adventismissa on nähtävänä myöskin muissa herätysliikkeissä.
------
9. Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
10. Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
11. sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.
----
Kyse ei siis ole vain Ellenistä vaan meistä kaikista.
Itse olen löytänyt paljon juuri tutustuessani niihin perusteisiin adventistien kautta.
Ilman vastapuolta olisikin vaikeaa varmistaa oman uskon perusteluita luotettavalle pohjalle.
Näin joutuu myös itse muuttamaan asennettaan löytäessään itsestään jotain ,joka ei sovi kirjoituksiin.
Muutos vaatii omien virheidensä tunnustamista.
Se on toivottavasti muillakin motiivina täällä pysymiseen.
Näin mieluummin kiittäisin mielipiteiden esilläolosta kuin siitä moittisin.
Samat kysymykset tietysti toistuvat liiankin usein.
Ehkä se johtuu keskustelijoiden vaihtumisestakin. - Jaakob
Mikäli saman kirjoituksen olisi joku muu kun sinä kirjoittanut olisi tällä palstalla kaikki adventistit hyökännyt tuomiten pahimman luokan vastustajaksi ja saatanan kätyriksi ym.
Mutta kun tuli omien riveistä ja vieläpä opettajan toimesta, kukaan ei tohdi sanoa mitään.
Kerroit
"EGW asiantuntijoina ja näytätte löytävän sieltä asioita, joihin kukaan tervejärkinen adventisti ei usko."
Oletkos sinä tosiaan väittämässä jotain sellaista että adventistit eivät usko EGW:n kirjoituksia. Lue itse tällä palstalla omiesi tekstejä niin huomaat mitä olet kylvänyt. Tai esitätkös nyt jotain peliä? Loppujen lopuksi sama mitä väität, löytyy sinustakin sama E. Whiten opetuslapsi. Sanot: "pidän tämän palstan EGW tutkisteluja lapsellisuuden huippuina."
Lapselliselta lapsellisen tutkiminen myös tuntuu.
Kyllä siinä välillä ei tiedä itkisikö vai nauraisiko, kun tuon huru akan Ellenin kirjoituksia ja hänen seuraajiensa kirjoituksia lukee. Ja kaiken huippu on, että on kokonainen maailmanlaajuinen kirkkokunta, koululaitos ja kaikenlaiset tutkimuskeskukset tuon lapsellisen naisen vääriä profetioita ja oppeja tutkimassa ja tosissaan ottamassa.
Samanlaisen uskonnon voisi perustaa kenen tahansa uskonnollisen kylähullun ympärille, kunhan eksytyksen henget vain olisivat tarpeeksi vahvat.
Sano nyt suoraan aikuinen mies, että eikö sinulle koskaan tule oloa, että mitä hiivattia minä olen tuommoisen höpöuskonnon piirissä koko elämäni tuhlannut?- saavutus
Lapset ja lapsellisuus on hyvä asia. Mutta sanotaan, että "hullu saa olla mutta ei tyhmä". Tämä lause kuvastaa hyvin ellenteologiaa. Opetellaan tulkitsemaan aikoja sitten kuolleen epileptikon harhoja. Ja näille harhoille perustetaan maailmanlaajuinen organisaatio. Ryöstetään herkkäuskoisten kymmenysvarat pappien hyvinvointiin. Nämä rahat on poissa todellisesta evankeliumin julistuksesta. Te olette itseänne lihottaneet teurastuspäivänä!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Torkkeli
moi kirjoitti:
Kyse ei ole yhdestä asiasta vaan harhaopista kokonaisuutena.
Jokainen joka ottaa opettajan paikan meidän Herramme sijasta on väärä profeetta.
Tämä ei koske ainoastaan E.G. Whitea vaan kaikkia Amerikasta alkunsa saaneita ryhmäkuntia.
Amerikka on kaiken eksytyksen kotimaa myös elämän muilla alueilla.
Herätysliikkeet ovat kuin marjaterttu ja toistensa muunnoksia.
Moni harhainen kohta adventismissa on nähtävänä myöskin muissa herätysliikkeissä.
------
9. Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
10. Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
11. sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.
----
Kyse ei siis ole vain Ellenistä vaan meistä kaikista.
Itse olen löytänyt paljon juuri tutustuessani niihin perusteisiin adventistien kautta.
Ilman vastapuolta olisikin vaikeaa varmistaa oman uskon perusteluita luotettavalle pohjalle.
Näin joutuu myös itse muuttamaan asennettaan löytäessään itsestään jotain ,joka ei sovi kirjoituksiin.
Muutos vaatii omien virheidensä tunnustamista.
Se on toivottavasti muillakin motiivina täällä pysymiseen.
Näin mieluummin kiittäisin mielipiteiden esilläolosta kuin siitä moittisin.
Samat kysymykset tietysti toistuvat liiankin usein.
Ehkä se johtuu keskustelijoiden vaihtumisestakin.Juuri Harhaoppien takia minä lähdin pois valtion kirkosta ja olen ollut Kristuksessa vapautettu siitä lähtien. Kiitos Jeesus!
- Ville
uskova_1 kirjoitti:
Sanot: "pidän tämän palstan EGW tutkisteluja lapsellisuuden huippuina."
Lapselliselta lapsellisen tutkiminen myös tuntuu.
Kyllä siinä välillä ei tiedä itkisikö vai nauraisiko, kun tuon huru akan Ellenin kirjoituksia ja hänen seuraajiensa kirjoituksia lukee. Ja kaiken huippu on, että on kokonainen maailmanlaajuinen kirkkokunta, koululaitos ja kaikenlaiset tutkimuskeskukset tuon lapsellisen naisen vääriä profetioita ja oppeja tutkimassa ja tosissaan ottamassa.
Samanlaisen uskonnon voisi perustaa kenen tahansa uskonnollisen kylähullun ympärille, kunhan eksytyksen henget vain olisivat tarpeeksi vahvat.
Sano nyt suoraan aikuinen mies, että eikö sinulle koskaan tule oloa, että mitä hiivattia minä olen tuommoisen höpöuskonnon piirissä koko elämäni tuhlannut?Jos joku ei usko Whitea, niin mitä siitä asiasta turhaa jauhaa. jos minä en usko Johonkin oikein suureen pakanalliseen mätäpaiseeseen, Minä jätän sen rauhaan. Nää kaverit ovat tosi lapsellisia tönkiöitä. kun ei huomaa edes sitä että omassa karsinassa on jo törkyä tarpeeksi.
Tyhmät ei nää muuta kuin naapurin roskat. Kaikki on heillä oiken kun lapsille on tehty pakanallinen vesivaleluseremonia. Sitten vankilat
on täynnä näitä taika seremonian pyhiä. - Ville
saavutus kirjoitti:
Lapset ja lapsellisuus on hyvä asia. Mutta sanotaan, että "hullu saa olla mutta ei tyhmä". Tämä lause kuvastaa hyvin ellenteologiaa. Opetellaan tulkitsemaan aikoja sitten kuolleen epileptikon harhoja. Ja näille harhoille perustetaan maailmanlaajuinen organisaatio. Ryöstetään herkkäuskoisten kymmenysvarat pappien hyvinvointiin. Nämä rahat on poissa todellisesta evankeliumin julistuksesta. Te olette itseänne lihottaneet teurastuspäivänä!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ihan tahallisesti tyhmä! Minäkin vapauduin Valtion kirkon Rosvopolitiikan takia pois kirkosta, Kun minä tulin asevelvollisuuden suorittamisen jälkeen siviiliin. Ja minä oli kuiva rahasta. Minulle piti tulla hieman Veron palautuksia, Mutta kun niitä ei alkanut kuulumaan, niin minä menin kysymään verovirastosta. Minä todella suudahdin kun kirkko oli minun Armeijjasa ollessani rosvonnut
minun Kirkollisveroni.
Uskotko että tää raha meni Evankeliumiin. Ei varmasti! Se meni Pappien Alkoholi kuluihin!
Näin minä Viisastuin va kävin ottamassa eron kirkosta. Minä en anna papeille Viina rahoja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082989
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il142582Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!
Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee3581350Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess191278- 901274
Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie531179- 951151
Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik1681001Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO160998- 131942