Hylkiö vs. palstiikkakirurgia

asdf

Olen 30 vuotias mies ja olen seurustellut kerran, silloinkin seurustelu oli vähän niin ja näin ei asuttu yhdessä. Kerran on ollut joku naisihminen minusta kiinnostunut mutta sille jouduin itse antamaan pakit syistä joita en tähän laita.

Mutta olen huomannut että saan esim. netissä seuraa helposti, mutta kun nähdään ns. real life aina jossain vaiheessa toinen osapuoli alkaa kierrellen sanoa että ehkä tästä ei sittenkään tule mitään tai sitten yhteyden pito lakkaa vain kuin seinään. Yleensä juttu on kulkenut ihan hyvin tuohon asti ja aina tuleekin jotain selitystä että kyllä sä vielä jonkun löydät kun oot niin hyvä tyyppi jne. Saan seuraa silloin tällöin myös ravintolasta, mutta tuo seura ei ole koskaan kestänyt niin sanotusti arkipäivää.

Luulen tietäväni mistä tuo hyljintäreaktio johtuu, eli minulla on lievä vika ulkonäössä, jonka ansiosta olen ehkä jopa vähän friikki. Itseäni tuo vika ei ole kummammin vaivannut koska minulla on yleensä suhteellisen korkea itsetunto, mutta en tiedä sitten jos se estää minua pääsemästä ikinä kunnolliseen seurustelusuhteeseen niin kai sille voisi tehdäkkin jotain koska ko. vika on hoidettavissa plastiikka kirugialla. Mitäs mieltä ihmiset kannattaako lähteä leikkelemään itseään sen takia että voisi joskus vielä kelvatakkin jollekkin...

10

1461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lklhhh

      Ei muuta kuin puukkoa naamaan. Lääketiede on kehitetty ihmisen iloksi.
      Ei kannata ottaa liiana vakavasti niiden tuoreiden missityttöjen juttuja. Helppo on tuomita kauneusleikkaukset, kun kaikki vielä uhmaa painovoimaa ja muutenkin on luoja antanut kauhalla eikä suinkaa lusikalla siinä mitä ulkonäköön tulee.

      • asdf

        kauneusleikkauksien kritisoijat ovat yleensä näitä tapauksia jotka eivät todellakaan niitä tarvitse, kai niilä on pelko että muista tulisi yhtä kauniita ;)


    • ghjk

      jos kirurgia auttaa ulkonäköösi, niin mikä poistaa sisälläsi olevan tyhjyyden kun en et omana itsenäsi kenellekkään kelvannut?

      • asdf

        paremmin kuin hyvin, saavutan helposti yhteyden toisiin sähköpostikeskusteluissa, puhelimessa ja myöskin ekoilla treffeillä jne, en kokisi olevani sisäisesti tyhjä eikä minulle ole kukaan sellaista väittänyt (tosin ei tästä minun viastakaan ole kovin moni suoraan sanonut). Sehän tästä tekeekin vielä vaikeampaa, hylkääminen tuntuu sitä pahemmalta mitä pidemmälle kenskustelut ovat menneet. Yleensä siinä vaiheessa kun vajaavuuteni on selvinnyt on keskustelu loppunut siihen.


      • ghjk
        asdf kirjoitti:

        paremmin kuin hyvin, saavutan helposti yhteyden toisiin sähköpostikeskusteluissa, puhelimessa ja myöskin ekoilla treffeillä jne, en kokisi olevani sisäisesti tyhjä eikä minulle ole kukaan sellaista väittänyt (tosin ei tästä minun viastakaan ole kovin moni suoraan sanonut). Sehän tästä tekeekin vielä vaikeampaa, hylkääminen tuntuu sitä pahemmalta mitä pidemmälle kenskustelut ovat menneet. Yleensä siinä vaiheessa kun vajaavuuteni on selvinnyt on keskustelu loppunut siihen.

        Jännä juttu, sama vika myös rahikaisella... keskustelutaitojani on kehuttu ihan vakavasti otettavilta tahoilta (siis muiltakin kuin vanhemmilta) eräänkin naisen kanssa keskustelu eteni oikein kivalla rytmillä, homma katkesi kuin kananlento kuvien vaihtumisen jälkeen... no hän sentään kehtasi myöntää oman ulkonäkö keskeisyytensä.

        eräs naispuolinen kaverini on sanonut minulle että kyllä niitä tavallisen näköisiä naisiakin on, eli ihan turhaan itseäsi ruoskit. Siitäkin huolimatta vaikka vastaus tuijottaa minua silmiin, on silti hyväksyä itsensä jonkinlaisena hirvityksenä kuin normaalina miehenä.

        En katso plastiikkakirurgia ollenkaan ratkaisuna, en edes sinun kohdallasi. Kauniit ihmiset valittavat taas sitä kun kaikki vain ovat kiinnostuneita pelkästään kauniista kuoresta, tällä tarkoitan sitä että saattaa olla ongelmasi eivät katoa mihinkään; ne vain muuttavat muotoaan.


    • itsesi takia.

      Jos sinua häiritsee se muotoseikka ja tunnet että se vaikuttaa negatiivisesti elämääsi, niin silloin ehkä plastiikkakirurgiaa kannattanee harkita. Mutta jos menet sinne vaan saadaksesi paremmin naisia... Tuntuu jotenki vähän typerältä ajatukselta.

      • asdf

        se että en kelpaa kenellekkään tälläisena. Sinänsä se vaikuttaa elämääni että tälläisena olen tuomittu ikuiseksi poikamieheksi :(


      • TavisMamis
        asdf kirjoitti:

        se että en kelpaa kenellekkään tälläisena. Sinänsä se vaikuttaa elämääni että tälläisena olen tuomittu ikuiseksi poikamieheksi :(

        Onko vika siis kasvoissasi? Eikö sitä voi peittää mitenkään? Niin, että pääsisi tutustumisen alkuun ennenkuin tarvitsisi paljastaa


      • asdf
        TavisMamis kirjoitti:

        Onko vika siis kasvoissasi? Eikö sitä voi peittää mitenkään? Niin, että pääsisi tutustumisen alkuun ennenkuin tarvitsisi paljastaa

        vian pystyy peittämään oikealla pukeutumisella, eikä se ole kasvoissa, siksi voin hommata seuraa myös ravintolasta silloin tällöin, mutta ei se yleensä kestä sitä että vika paljastuu. Ja pääsen yleensä tutustimsen alkuun myös nettideittejen kanssa, mutta kyllä nekin sitten jäävät aikanaan. En tiedä voi olla että osa jättää muistakin syistä mutta olen alkanut epäillä että tämä vika olisi suurimpia syitä. Tarkemmin nyt en ala tuota kuvailemaan kun en tiedä kuinka yleistä tämä on (itse en tiedä ketään jolla ko. ongelma olisi näin paha tai sitten muut vain peittävät sen aina, mitä minä en yleensä tee) ja en kuitenkaan halua paljastaa henkilöllisyyttäni.


    • On todella valitettavaa, että nykyäänkin ulkonäössä oleva "vika" helposti pelästyttää seuralaiset. Olen kuitenkin muutamien vastanneiden kanssa samaa mieltä siitä, ettei sinun tarvitse mennä leikkaukseen, jos itse hyväksyt ulkonäkösi. Vaikuttaa aika typerältä, että sinut jätetään vain vartalon piirteen takia, jos kerran luonteeltasi ja käytökseltäsi miellytät naisia. Kaikkea hyvää elämääsi!

      Tuot muuten mieleeni erään tuttuni, mutta hänen "erityispiirteensä" on kasvoissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      249
      45419
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      34
      11278
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      215
      10916
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9731
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8548
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      230
      6539
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3230
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      30
      2269
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      39
      1807
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1540
    Aihe