Olen törttöilyni törttöillyt ja raitistunut mies. Sain avovaimoltani viisiviikkoa sitten, sen viimeisen tilaisuuden ts. meille uuden alun suhteeseen. Olen huomannut rakastavani naistani ja lastani todella paljon ja sen myös nyt uskallan avoimesti tunnustaa. Käytökseni on myös muuttunut oikeaan suuntaan häntä ja koko elämää kohtaan. Naiseni tuntee minua kohtaan ystävyyttä ja saan kyllä suukotella ja halailla sekä nukumme toisiamme liki. Tiedän sen, että naiseni tarvitsee aikaa selvittääkseen tunteensa. Hän on kertonut ettei voi vielä sanoa samoja asioita minulle, mitä minä hänelle. Yritänkö korjata tilannetta liian nopeasti ja liian pian? Onko työkaluja solmun avaamiseksi, sillä en halua pilata nykyisiä välejämme kiirehtimisellä ja vaikeuttaa naiseni oloa. Olemme puhuneet asiasta verrattain paljon ja ymmärrän tilanteen luonteen. Mutta onko olemassa työkaluja tilanteen avaamiseen? Kaipaan häntä niin paljon, että en oikein itsekään sitä ymmärrä.
Auttakaa miestä mäessä
amazon
151223
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
yllätä hänet pienillä asioilla..
tee joskus aamupalaa..
osta kukkia..
keitä illalla teetä ja laita kynttilät ruokapöytään..
pikkujuttuja.
Ja ole kärsivällinen, enempää et voi tehdä. Älä ainakaan painosta ja ole oma itsesi.
Koko ajan teen sitä, olen ollut juomatta, eikä se näytä olevan edes vaikeaa, olen pudottanut yli 10 kg painoani, en ole niin äkäinen kuin ennen, en tuo työrooliani kotiin (mitä tein liian usein ja se oli helvetin tyhmää, kun tietää alani), otan häntä huomioon enemmän... Kun vain tulee mietittyä aina välillä päätä puhki, voisiko tehdä vielä jotain muuta... eilen just puhuttiin tuosta itsenä olemisesta ja hän sanoi minun olleen aina välistä juuri tälläinen kuin nyt, mutta se muu aika on ollut hänelle aika hirveää, uskon niin. On meillä tosin ollut hyviäkin aikoja, mutta ne jäävät tuon paskamaisen käytökseni alle. Tiedän myös, että naiseni tunteet minua kohtaan ovat tällä hetkellä syvällä hänen sisällään, eikä hän pysty niitä tuomaan esille, vielä (hänen sanojaan, vaikka niitä on miettinytkin). Joten kärsivällisyyttä ja työtä tässä minulta vaaditaan... Täytyy olla tuputtamatta itseään liikaa...
Vaikka oletkin ollut juomatta viikkoja, se ei viellä valitettavasti takaa, että olet raitistunut. Tämä asia punnitaan vasta kunnon takapakin tullessa ja silloin arvioidaan uudestaan. Viitisen viikkoa, monen kuukauden(?) tai vuosien törppöilystä ei viellä riitä. Aika on ainoa aseesi.
Kun naisesi on mahdollisesti kuukausien saatossa oppinut olemaan luottamatta vie se miltein yhtä pitkään oppia luottamaan ellei pidempääkin. Vaikka saattaa tuntua toivottomalta ja uskoloppua, ole sitkeä, sillä se palkitaan varmasti!
Toivottelee: Vaimosi roolin läpikäynyt nainen
Annahan vaimosi miettiä rauhassa asioita. Nainen ei ihan viikossa eikä varmaan kahdessakaan unohda puolison törttöilyjä ja varsinkin jos niitä on ollut enemmältikin. Kokemuksesta tiedän, että miehet (ei kaikki) kuvittelevat yhdellä anteeksipyynnöllä pyyhkivänsä kaikki tekemänsä pahat pois. Muistutus vielä, naiset antavat kyllä anteeksi, mutteivät koskaan unohda! Toivottavasti teillä kääntyy kaikki parempaan päin.
Välillä on vain niin pakahduttava tunne sisällä, kun rakastaa toista niin valtavasti ja janoaa hänen läheisyyttään, ettei tiedä mitä tekisi. Olen saanut purettua itseni ympäriltä sen muurin, joka siinä oli ja olen mielestäni nyt kokonaisempi myös ihmisenä. Se suuri aukko, joka rinnassani on estää vain minua olemasta levollinen, vaikka tiedän että pyrimme samaan päämäärään ja että se vie aikaa...Täytyy vain olla oma itsensä ja pyrkiä antamaan hänelle niitä työkaluja, jolla hän saa kaivettua sen puuttuvan tunteen sisältään, sillä me molemmat tiedämme, että se on siellä, valitettavasti vain pienen pienellä liekillä... kun joskus saisi pienen kiitoksen tai pienen huomion eleen se helpottaisi tätä valtavaa rakkauden,läheisyyden janoa. Ostin hänelle eilen valkoisen ruusun ja uuden puhelimen sillä välin, kun hän oli hoitamassa asioitaan, mikä oli ihan ok.
Mun mielesta sun kirjotuksesta nakyy aito katumus, noyryys ja rakkaus, nayta tama kirjoitus vaimollesi, ehka se auttaa hitusen. Muuten olen kaikkien kanssa samaa mielta, aika auttaa. Ole karsivallinen, niin on vaimosikin joutunut olemaan.
Onnea uuteen elamaasi, olen varma etta olet onnellisempi nain.
Jokaisessa parisuhteessa on ongelmansa ja parisuhteen lujuus usein punnitaan juuri näiden ongelmien selvittämisessä. Meillä solmukohdissa usein lähdetään reissuun, ihan pienelle matkalle, irti arjesta. Se laukaisee itselläni stressiä ja on helpompi alkaa puhumaan asioista, kun ahdistava kotiympäristö jää taka-alalle. Muualla asioihin saa tavallaan ulkopuolisemman kuvan.
Vie naisesi johonkin, vaikka kylpylään viikonlopuksi. Älä odota liikoja, vain nautitte kiireettömyydestä. Älä yritä pakolla kiskoa naisesi ajatuksia ulos, olet vain läsnä tuputtamatta itseäsi liikaa. Jätätte illalla ravintolan väliin, menette elokuviin tai vain kävelylle. En tiedä auttaako, mutta aina kannattaa kokeilla, meillä se tehoaa.
Oli kyllä tosi surkea viikko... tänään saatiin taas vähän puhuttua ja oli käynyt kuten pelkäsin, olin tuputtanut itseäni liikaa ja en älynnyt sitä, vaan jatkoin ja otin eilen nokkiini vahingon takia ja se paska minä välähti esiin turhan takia, ilman mitään todellista syytä. Naiseni sanoi, että ole vain kuten olet nyt ollut siinä saatavilla ja lähelläkin, kun annat tilaa hengittää... siis askel eteenpäin ja kymmenen taakse, ei varmaan mitään uutta auringon alla. Puhuimme myös siitä, että ne tunteet ovat molemmilla tallella, hänellä syvällä ja minulla niin pinnassa, mutta se ottaa aikansa, kunnes saan takaisin sen luottamuksen, että hän uskaltaa ottaa sen ensiaskeleen... kuitenkin haluamme molemmat samaa asiaa, sitä onnea, jota meillä on aina välillä ollut. Siis odotan kärsivällisesti, vaikka kuinka riutoo, he ovat sen arvoisia ja enemmänkin.
saman kaltainen tilanne paitsi etten ole juonut ainoastaan käyttäytynyt paskamaisesti vaimoa kohtaan vaikka toinen kuitenkin ollut sellanen suukotteleva huomaavainen rakastava...vaimolta myös meni herneet nenuun ja sanoi että nyt loppuu toi käytös..rakastaa edelleen mua muttei vielä tällä hetkellä vielä näytä sitä samalla lailla kuin ennen suukottelemalla ja halaamalla... itse olen kyllä nyt ollut jo pitemmän aikaa se oma itseni mikä ollut kateissa ja in vaan niin vaikeeta olla ja odottaa antaa tilaa ym. tuntuu ettei homma etenen mutta on se selvästi edennyt kun vaan jaksais malttaa mielensä ja antaa aikaa vaimolle..koitappa jaksaa ja olla vaan kärsivällisesti vierellä muttet painosta eikä asiasta tartte puhuakaan..kyllä se siitä meillä ainakin homma etenee kun vaan jaksais olla kärsivällinen se on avain sana koko hommassa nyt
Täytyy elää vain tässä päivässä ja olla tyytyväinen siihen, mitä nyt on, eikä ajatella mitä on ollut. Itsesäälissä ja itsesyytöksissä on näköjään turha rypeä enempää kuin mitä on tehnyt, sillä pahentaa molempien oloa ja koko tilannetta. Kärsivällisyys ja aika ovat näköjään parhaat lääkkeet... joo ja se yletön puhuminen siitä samasta aiheesta ei myöskään ole näköjään hyväksi, koska samat asiat toistuu koko ajan ja se käy jankkauksesta ja ottaa toista osapuolta hermoon...
just aluksi kun koitin jankata ja puhua asiasta koko ajan tuntui vaan pahentavan tilannetta mutta kun olen vaan ollut oma itseni ja puhunut normaalisti ihan muista asioista ja ollut kiinnostunut kun vaimo kertoo mites töissä meni ym ja aamulla toivottaa huomenet normaalisti sekä hyvät työpäivät ym .. niin koko ajan tilanne paranee ja huomaa kun vaimokin jo joskus halaa ja kun lepää sohvalla niin ohimennessä rapsuttaa päätä kun vaan malttais jaksaa..tsemppiä sulle myös!
Teillähän on jo tapahtunut paljon edistystä! Meillä ollaan vielä ilmeisesti jonkun (pitkän?) matkan päässä tuollaisesta tilanteesta, mutta kuitenkin eilen sain tekstiviestin, jossa oli sana: rakas. Pyörähti sisällä melkoisen paljon! Nyt on löytävä jäitä hattuun ja olla todella kärsivällinen ja oma itsensä, eikä hoppuilla... tsemppiä myös sinnepäin!
se tilanne alkoi kuitenkin kehittyä parempaaan suuntaan, ihan muutamassa viikossa huomaa eron..jäitä vaan siinä vaiheessa hattuun kun huomaat että menee paremmin ja oothan jo huomannutkin että älä vaan painosta ja puhu koko asiasta ellei toinen ota siitä itse puhetta
Näihän sitä on toimittava, mutta se on niin pirun vaikeaa, kuten kerroit, ei aina tiedä mitä tekisi, tunneskaala kun on lähes normaalista tosi paskamaiseen, kuuluu kai asiaan ja eihän tämä ole helppoa toisellekaan osapuolelle, mutta pää pystyy ja paskat ajatukset pois mielestä ja nokka kohti huomista, eiköhän se valo paista vielä meillekin. On hyvä kuulla ettei ole yksin tällaisessa tilanteessa ja muidenkin selviytyvän...
olen nyt saanut yhden tekstarin, jossa oli sana rakas, omaehtoisen halin ja suudelmia ja isänpäivälahjan ja muutakin. Naiseni oli ostanut uusia pikkujouluvaatteita ja hän oli jumalattoman hyvän näköinen niissä ja sen myös kerroin. Nämä ovat sellaisia merkkejä?, että sydän meinää pakahtua. Nyt siis olisi lyötävä jäitä hattuu ja olla entistä kärsivällisempi, vai mitä mieltä muut /erityisesti nimimerkki meillä/ ovat? Olen hokenut itselleni: ota rauhallisesti, älä tuppaudu, älä toivo vielä liikoja, älä kiirehdi jne. Eteenpäin on menty, enkä tahdo liialla koohaamisella pilata tätä edistystä?