Miksi pitäisi solmia avioliitto? Miksi monet teistä ihmisistä haluaa avioliittoon? Eihän sillä ole merkitystä ollaanko avioliitossa vaikko avoliitossa. Mutta eroja niillä tosiaan on. Avioliittoon mennessä saa paperisen todistuksen, että nyt elämme yhdessä ja saa oikein sormuksen. Vaude! Mutta eroaminen voi olla vaikeaa ja ennenkaikkea paperista toimintaa. Erossa sitten voi jopa menettää kaiken. Huh! Avoliitossa ei ole kummoisia ehtoja, mutta erossa voi tulla yhtähyvin riitaa tavaroiden jaossa. Yhtälailla kummassakin liitossa voi toisia pettää ja muuta kivaa. Suurin asia on, että avioliiton solmiessa tarvitsee maksaa hääjuhlat, riippuu tietenkin kuinka suuret juhlista halajaa. Elikkä itseni mielestä on turhuutta solmia avioliittoa ja yhtä hyvin voi elää avoliitossa onnellisesti elämänsä loppuun asti (jos hyvin käy).
Avioliitto vaiko avoliitto
Avoliitossa asuva
175095
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Avioliitossa ollessasi voit saada leskeneläkettä.
Ei eroamine ole vaikeaa, vain vapaamuotoinen hakemus käräjäoikeuteen.
Ei kai yksi sormus paljon paina, eikä ole pakollinen.
Ei erossa mitään menetä, kun tekee avioehdon. Avoliitossa sen sijaan voi menettää paljon enemmän.
Ei hääjuhlia tarvitse järjestää. Pari todistajaa riittää.
Jos molempiin vastaus on ei, niin silloin ei kannata mennä naimisiin.
Mutta jos on jotain yhteistä, mihin olisi hyvä olla perintäoikeus silloin, kun kuolema sattuu sen puolison kohdalle, niin tulee mieleen että olisi kannattanut olla naimisissa. Varsinkin jos avoliitto kesti jo sen 20 vuotta...
Mutta jos ei ole yhteisiä lapsia, asuu vuokralla, eikä ole muutakaan elämänvarrella yhdessä hankittua, niin se kai on sitten aivan sama.
Aviopuoliso valitaan huolella. Seurusteluaikana tutustutaan toisen henkiseen minaan, arvojarjestykseen, tyo-,yhteiso-,kunnioitukeen liittyvaan moraaliin. Arvostellaan olisiko tama juuri sopiva isa/aiti minun viidelle lapselleni. Voinko luottaa haneen niin myota kuin vastoinkaymisissa, onko han tukeneni ja turvanani, miten mina voin olla hanelle avuksi. Vastaako han innostustani kiinnostamistani asioista, haluaako han kehittya henkisesti kanssani ja menna eteenpain..... Listaa voi jatkaa aarettomiin.
Sitten ja vasta sitten kun oikein kunnolla tuntee toisen ja kumpikin osapuoli vastaa toisen asettamia haasteita ja moraalisia tavotteita pisteena I.n paalle on laillistaa yhteiselo. Tassa vaiheessa kumpikin haluaa viettaa loytamansa aarteen kanssa lopun elamaa joka mita todennakoisimmin tulee miellyttavammaksi viikko viikolta.
Kumpikin on ansainnut sen, ovathan he molemmat nahneet vaivaa etsia itselle sopiva aviokumppani.
Avoliitossa lyodaan hynttyyt yhteen suht nopeasti, usein juuri lainkaan tuntematta toista. Siina sitten haaveillaan etta tuo mies/nainen on se kauan etsitty prinssi valkealla hevosella/ unelmien prinsessa. Kaikista yksinkertaisimmat jopa tassa lumossa tekevat lapsen,pari. Sitten kun huomataan ettei toinen vastannutkaan odotuksia oletaan marisemaan etta mina luulin, uskoin, kuvittelin...
Ilman lapsia, osapuoli joka ei ole tyytyvainen voi aivan rauhassa pakata rojunsa ja poistua kuvioista ja hakea uuden avo"puolison". Taydellisen tarpeetonta alkaa valittamaan. Kukaan ei ole nahnyt valitsemiseen yhtaan vaivaa eika aikaa. Mitaan lupauksia ei ole rikottu, Ehka toisen osapuolen haavekupla sarkyi, mutta mita muuta han edes odotti?
Tuo kaikki on avoliiton ihanuutta: jos yhteiselo tuntemattoman kanssa ei suju, niin haetaan tilalle toinen tuntematonn ja jatketaan haaveilua... Kunnes ehka joskus huomaa etta "Hei, minahan olisin voinut ottaa tasta maksun!"
Tuossa ei ole mitaan vikaa, aikuiset tieten tahtoen ja taydella jarjella rakentavat elamasa noin.
Tyhmimmat hankkiessaan lapsia asettavat avuttomat pienet ihmiset turvattomuuden vaaralle alttiiksi ja se on todella epareilua pienokaisia kohtaan. Voisi sanoa jopa rikollista!
Se voi tunnetasolla merkitä paljon. Jos se ei sinulle merkitse, ei ole mitään järkeä mennä naimisiin, mutta jollekin toiselle se voi tuntua elämän järkevimmältä päätökseltä. Tunteita ei aina voi selittää. Tämä "tunne" on tosin opittu, mutta mitä siitä.
Eli kyllä avioliitto on ennen kaikkea juridinen instituutio nykyään, itse tunnepuoli ei vihkimisestä muuksi muutu. Mutta sanoisin, että vaikkei olisikaan lapsia ja yhteistä omaisuutta, niin pidän avioliittoa silti turvatumpana ratkaisuna kuin avoliittoa. Esimerkiksi toisen kuollessa toisella on avio-oikeus toisen jäämistöön, ellei avioehdolla muuta ole sovittu. Riitatilanteissa parempi lähteä hakemaan apuja - paitsi mistäs sitä riitaa muusta tulisikaan kuin omaisuudesta ja lapsista...
Olen hiukka eri mieltä tuossa edellä avoliittoa väheksyneen immeisen kanssa. Ihan kuin se papin aamen jotenkin saisi aikaan, että molemmat olisivat äärettömän kypsiä ihmisiä ja yhteiselo muodostuisi viikko viikolta tyydyttävämmäksi. Juuei. Ettei vain olisi ollut tätä Tosi rakkaus odottaa -skeidaa. Että 18-vuotiaana mennään seksin takia naimisiin ja sitten tehdään muksu ja erotaan. Ei hyvä. Parempi suhtautua asiaan luonnollisesti niin siitä ei tule tabua tai kiellettyä hedelmää. Eli ensin esiaviollista seksiä, sitten yhteiseloa avoliitossa ja lisää esiaviollista seksiä ja sitten, jos huomataan että halutaan edelleen rakentaa elämää yhdessä, sitten naimisiin.
...yleensä muuttaa yksiin, jos aikoo erota?
Jos taas ei aio erota ja sattuu olemaan oma (pankillekin maksettu) koti, avioleskelle jää asumisoikeus yhteiseen kotiin. Avoleski voi lentää pellolle kuin leppäkeihäs, vaikka omistaisi puolet asunnosta - lapsikullan puolisko voi sanoa, että "hei, me tarvitaan se puolet asunnon arvosta heti oman asunnon käsirahaksi" - ja jos huonosti sattuu, arvaapa, ketä se rakastunut lapsikultasi kuuntelee, sinua vai häntä... Ja niin asunto menee myyntiin, kun eläkkeestä ei makseta asunnon toista puoliskoa uusiksi...
Tai jos yhteisiä lapsia ei ole, osaa se muukin suku heretä yhtä häijyksi perinnön kanssa. Jaa testamentti? No, sait asian kuulostamaan siltä, että paperisia todistuksia ei tarvita. Yllä vähän seurauksia. Lisäksi avo ilman yhteisiä lapsia maksaa kolminkertaiset perintöverot vihittyyn verrattuna, vaikka olisi tehty testamenttikin.
Avioehto on keksitty turvaamaan oma omaisuus - ja jos on tiedossa, että tulet perimään jotain sellaista, jonka on tarkoitus pysyä omassa eikä puoliskon suvussa, niin vanhempasi voivat tehdä testamentin, että lasten puolisoilla ei ole avio-oikeutta heidän perintöihinsä. Se olisi vielä sitovampi kuin avioehto.
Tuli mieleeni, että ovatkohan tuollaiset testamentit, että lasten puolisoilla ei ole avio-oikeutta perintöihin, kuinkakin tavallisia?
...tietyn omaisuuden (oli se sitten jättiomaisuus tai kesämökki, taulu tai ukin ukin kiikkutuoli) halutaan pysyvän suvussa, olisi suotavaa sulkea pois lasten puolisoiden avio-oikeus. Olen esim kuullut tapauksesta, jossa renttu vävypoika ei antanut vaimolleen eroa vaan halusi odottaa appiukon ensin kuolevan. Siinä vaiheessa appiukko ja anoppi tekivät testamentin, jossa kyseisen rentun avio-oikeus suljettiin pois - ja katso: avioero onnistui heti. Em. tapaus on vain kuulopuhetta, mutta itse olen myös omin silmin lukenut erään paperin, josssa lapsen puolison avio-oikeus suljettiin pois (ei ole kyse minusta eikä puolisostani).
No itsepä näen asian näin, että emotionaalisesti noilla asioilla ei ole minkään sorttista eroa, ihan samalla tavalla sitä rakastaa avo- kuin aviopuolisoakin, ei se virallinen todistus asiaa miksikään muuta. Avioliitto muuttaa asioita ainoastaan juridisesti, kuten täällä on mainittukin, puolison kuoleman kohdatessa, plus muissa ns. "elämän käännekohdissa". Esim isän ei avioliitossa tarvitse käydä "tunnustamassa" lastaan, kuten avoliitossa. Tämäkään nyt ei mikään hirmuisen suuri tehtävä kyllä ole, oma isäni teki tuon kyseisen operaation aikanaan ruokatunnillaan. Omat vanhempani ovat aina eläneet avoliitossa, se on heidän juttunsa. Eipä ole elämää hirmusti hankaloittanut meillä koskaan. Itse taas olen menossa naimisiin, toisaalta juuri tämän juridisen puolen takia ja myöskin yksinkertaisesti sen takia, että mielestäni mikään ei ole parempi juhlanaihe kuin rakkaus, ja se jos mikä on hyvä syy järjestää isot juhlat, ja jakaa se kaikki lähimpien ihmisten kanssa. Sen kyllä tiedän, että häiden jälkeen ei meillä mikään jokapäiväisessä elämässä tai tunnepuolella muutu, sormuskin on ollut jo sen verran kauan sormessa, että siihen on tottunut, melkein jo kasvanut osaksi kättä. :) Ja sen vielä lisään, että eipä se ero mitenkään kovin erilainen avo- ja avioliitossa ole. Ok, avioliitossa tulee pientä paperityötä, mutta sitä lukuunottamatta aivan samat asiat ovat edessä pitkään yhdessä eläneillä avopareillakin. Lasten huoltajuus, asunto, irtaimisto...Kaikki nuo asiat käsitellään aivan sillä samalla tavalla ja niiden samojen tunteiden kera, mitä avioliitossakin, ei se ole tunnepuolella yhtään sen helpompaa. Papin aamen ei ole mikään taikasana, vaikka tiedänkin muutamia ihmisiä, jotka näin luulevat...Samaiset ihmiset luulevat saman "parantavan" vaikutuksen olevan myös lasten hankkimisella, joten siitä sitten vaan odottelemaan, koska sossutäti kolkuttaa ovelle, kun lapsi ei "toiminutkaan" kuten piti...
Aukottomasti.
Avoliiton nimikin kertoo kaiken olennaisen. Se on avoin liitto jossa voidaan hässiä avoimesti. Sopii erityisesti parinvaihtajille.
Jumalan luomistyön sekä kulttuurimme arvojen kanssa ei tällä sanahirviöllä ole tekemistä.
"Avoliitto" on sinänsä harhaanjohtava termi, että kyse ei ole mistään virallisesta liitosta.
Onko muissa kielissä edes olemassa moista termiä?
Seurusteleva pari vain asuu yhdessä, ei sen kummempaa.
Asialla on tosin yhteiskunnallisesti merkitystä siinä mielessä, että kumppanin tulot voivat vaikuttaa toisen mahdollisiin tukiin: sen nojalla voidaan evätä tuen perusteet. Eli kenen keksimä termi mahtaakaan olla...
Minä häpeäisin sitä, jos vielä kypsemmälläkin iällä asuisin miesystäväni luona pelkkänä heilana. Avioliittona suhteella olisi arvokkaampi tuntuma.
Toisaalta olen sitä mieltä, että jos parilla ei ole lapsia tai sen kummemmin omaisuutta, niin olkoot elämänkumppaneina jotka luonnollisesti asuvat yhdessä - mutta jättäisivät sen "avopuoliso" nimittelyn kokonaan pois. Sitä joko ollaan naimissa (puolisoita), tai sitten ei olla! On se kumma jos halutaan nyppiä pullasta vain rusinat...
Etenkin jos on lapsia, avioliitto. Jos kuolet tai vammaudut, aviopuoliso saa kuolintapauksessa eläkkeen ja oikeuden perintöön, jäähän hänelle huolehdittavaksi kuitenkin lapset ja en laskisi mahdollisia lapsenlapsiakaan sen vähemmäksi.Leskeneläke, pienikin, auttaa elämässä sitä joka jää perheestä huolehtimaan.Niinkuin esimerkiksi verojen suuruudesta moni itkee, kuitenkin annatte valtiolle omasta työstänne kertyneen mahdollisen eläkkeen, mieluummin kuin lastenne vanhemmalle.Kyllä oikea välittäminen ajattelee toisen pärjäämistä kuolemankin jälkeen.
Onnettomuuden sattuessa, avopuolisolla ei ole oikeuksia päättää hoidoista ja muista asioista.Ehkä pankkitili on yhteiskäytössä mutta haltijana se jota onnettomuus kohtaa.Vammautunut on tai kuollut on asian vaatimalla tavalla hoidettava, mutta avo ei voi tiliin koskea, menee talous siinäkin sekaisin.
Raskaana olevan naisen avopuoliso jos kuolee, mitenkäs se lapsen isyyden laita on, ellei dna testejä tehdä, lapsi jää "isättömäksi", vaille orvoneläkettäkin.Huolehtiminen on muutakin kuin tässä ja nyt-
ASIAA AVIOLIITOSTA
Tänä haureuden aikana monien uskovien avioliitot rakoilevat. Siksi on tärkeää, että avioliittoa hoidetaan rakkautta vaalien. Toisen pitäminen parempana kuin oman itsensä on tärkeää. Avioliitossa on opittava elämään tätä päivää ja uskossa jo huomista. Menneiden kaiveleminen
ei ole kummankaan aviopuolison etu. Tarvitaan anteeksiantavaa mieltä ja tietoista valintaa selvittää erimielisyydet ja ylipäätään puhua asioista ja vipittömästi etsiä yhteistä parasta .Uskovien avioparien tulee tietoisesti niin sydämissään kuin puheissaankin sitoutua elinikäiseen liittoon. Sana avioero ei saa kuulua
uskovien avioparien sanavarastoon. Myös sellaisessa avioliitossa on päätettävä
elää, jossa toinen osapuoli ei ole uskossa, jos uskomaton osapuoli suostuu asumaan uskovan kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että uskomaton osapuoli on uskollinen uskovalle puolisolleen ja eletään yhteisessä kodissa. Jos uskomaton
kaikesta huolimatta päättää lähteä omille teilleen, niin ei hänestä voi väkisin
pitää kiinni. On myöskin tapauksia, joissa henkilö on tullut uskoon ja hän on siihen asti elänyt avoliitossa esim. kymmenen vuotta. Hänellä voi olla vaikka kolme lasta. Uskomaton osapuoli ei halua, että solmitaan rekisteröity
avioliitto, mutta on kuitenkin uskollinen puolisolleen. Niin tällaisestakaan tilanteesta ei
uskovan pitäisi erota, sillä on myös ajateltava lapsia, sekä uskomattoman pelastusta. Myöskin omaa tulevaisuutta ja mahdollisuuksia selvitä eteenpäin elämässä on tutkittava Jumalan edessä. Rekisteröinti ei ole itsetarkoitus, vaan sitoutuminen toisilleen. esivallalle. Silloin kun molemmat ovat uskossa on liitto aina rekisteröitävä alamaisuuden tähden" Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoansa niin kuin itseänsä, jotta vaimo kunnioittaisi
miestänsä."(Ef 5:33, Aapeli Saarisalon käännös) "Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoaan kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa. Älkää vetäytykö pois
toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että
olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä
kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden."(I Kor 7:.3-5) "Mutta jos se, joka ei usko, eroaa, niin erotkoon; veli ja sisar eivät ole semmoisissa tapauksissa orjuutetut; sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut"(I Kor 7:15, orjuutettu=sidottu lakiin)
Katso: Uutiskirje 01 / 2001
http://tasanen.com/index.php?sivu=uutiskirje&ID=01_2001
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000117&posting=22000000011897497
Varmaan jo moni vastasi samaa, mutta jos olette avoliitossa ja haluatte jättää toiselle perintöä (sitä ei tiedä koska täältä lähdetään) niin pitää tehdä testamentti. Ja perinnöstä maksetaan kolminkertainen vero verrattuna aviopuolisoihin.
Jos on lapsia niin he perivät, jos ei niin omat vanhemmat jne. Voi joutua lähtemään asunnosta, jos ei ole testamenttia ja miehen osuuden perii joku muu. Kaikki yhdessä hankittu (maksettu) pitää muistaa laittaa molempien nimille.
Aviopuoliso saa leskeneläkettä.
Avioliitossa on erotessa 6 kk harkinta-aika. Vaikuttaako se sitten mitään, en tiedä... Avoliittoa ei kaikki ota niin vakavasti (ei kyllä avioliittoakaan) ja eroavat helpommin (ja muuttavat yhteen nopeammin kuin menevät naimisiin). Ainakin itse tiedän paljon ihmisiä, jotka ovat olleet 2-5 kertaa avoliitossa, mutta avioliitossa olevat tuttuni ovat ensimmäisessä tai toisessa avioliitossaan. Poikkeuksiakin löytyy, mutta uskoisin, että useimmiten vielä avoliitto otetaan kevyemmin kuin avioliitto. Riippuen kuinka kauan ollaan oltu yhdessä.
Hääjuhlia ei ole pakko järjestää. Ja sormustakaan ei tarvitse hankkia. Ja sormuksethan voi hankkia kuka vaan vaikkei ole naimisissa... Tuskin kukaan pelkän sormuksen takia naimisiin menee?