Vihdoin, rakkaat kanssamatkustajat!
Vihdoin lähes neljän vuoden piinani on ohi. Käykää lukemassa 17.8. tälle palstalle kirjoittamani viesti "avomieheni ja minun tarina".
Maanantaina 31.10 sain ikioman vuokra-asunnon. Kaikki tuska on takana ja uusi elämä edessä, ilman fyysistä ja psyykkistä kipua, itkua, hätää, pelkoa, ahdistusta... ilman mitään ikävää. Enää ei tarvitse pelätä talven tullen pakkaseen alusvaatteilla raahaamista, enää kukaan ei kohtele minua kaltoin. Voin syntyä uudesti ja aloittaa uuden elämän vapaana kaikesta. Menneisyys tulee olemaan osa minua varmasti lopun ikäni, mutta uskon tulevaan. Se saattaa vaikuttaa mahdollisten uusien suhteiden syntymisiin, mutta tämän kaiken jälkeen tiedän pärjääväni vaikka yksin loppu elämäni. Oloni on nyt hyvä, seesteinen ja onnellinen. Prosessi on ollut pitkä, mutta MINÄ SELVISIN!!!
Puolisen vuotta sitten annoin miehelleni viimeisen mahdollisuuden, psykoterapeuttini neuvosta aloin järjestää omaa elämääni kuntoon ja elää enemmän itselleni, hain miehelleni netistä kaiken tiedon Espoon Lyömättömästä Linjasta ja lähes puolen vuoden jälkeen, liian myöhään, hän on varannut ensimmäisen aikansa sinne, tajuttuaan maanantaisen lähtöni olleen todellinen ja lopullinen. Viimeisiksi sanoikseen ennen maanantain töihin lähtöä hän huusi "painu akka v***u:n", puolen tunnin päästä tästä aloin pakkaamaan tavaroitani matkalle sinne...
Nyt minulle soittaa täysin toisenlainen mies, itkien ja anoen minua palaamaan, lupaa hyvittää kaiken, kertoo tajunneensa merkitykseni ja tarkoitukseni, hyvyyteni ja ennen kaikkea sen miten väärin ja sokeasti hän on minua kohdellut. Miksi? Miksi puoli vuotta liian myöhään. Hän anelee vielä yhtä mahdollisuutta näyttää miten paljon minua rakastaa. Miksi? Miksi puoli vuotta liian myöhään? Hän lupautui hakeutua hoitoon ja muuttua toiseksi ihmiseksi, antaa minulle tarvitsemaani rakkautta enemmän kuin mitä olen koskaan saanut tai mitä on pystynyt antamaan. Miksi? Miksi puoli vuotta liian myöhään?
Se, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, on arvoitus. Palaammeko yhteen vai emme, mistä sen tietää? Nyt eteenpäin päivä kerrallaan... Kohti tervettä ja hyvin voivaa minää.
Tehkää elämässänne ratkaisu. Emme tule paikkailemaan elämääme täältä poistuttuamme, sen aika on nyt. Tehkää elämästänne sen arvoinen!
Vihdoin lähes neljän vuoden piinani on ohi. Käykää lukemassa 17.8. tälle palstalle kirjoittamani viesti "avomieheni ja minun tarina".
Maanantaina 31.10 sain ikioman vuokra-asunnon. Kaikki tuska on takana ja uusi elämä edessä, ilman fyysistä ja psyykkistä kipua, itkua, hätää, pelkoa, ahdistusta... ilman mitään ikävää. Enää ei tarvitse pelätä talven tullen pakkaseen alusvaatteilla raahaamista, enää kukaan ei kohtele minua kaltoin. Voin syntyä uudesti ja aloittaa uuden elämän vapaana kaikesta. Menneisyys tulee olemaan osa minua varmasti lopun ikäni, mutta uskon tulevaan. Se saattaa vaikuttaa mahdollisten uusien suhteiden syntymisiin, mutta tämän kaiken jälkeen tiedän pärjääväni vaikka yksin loppu elämäni. Oloni on nyt hyvä, seesteinen ja onnellinen. Prosessi on ollut pitkä, mutta MINÄ SELVISIN!!!
Puolisen vuotta sitten annoin miehelleni viimeisen mahdollisuuden, psykoterapeuttini neuvosta aloin järjestää omaa elämääni kuntoon ja elää enemmän itselleni, hain miehelleni netistä kaiken tiedon Espoon Lyömättömästä Linjasta ja lähes puolen vuoden jälkeen, liian myöhään, hän on varannut ensimmäisen aikansa sinne, tajuttuaan maanantaisen lähtöni olleen todellinen ja lopullinen. Viimeisiksi sanoikseen ennen maanantain töihin lähtöä hän huusi "painu akka v***u:n", puolen tunnin päästä tästä aloin pakkaamaan tavaroitani matkalle sinne...
Nyt minulle soittaa täysin toisenlainen mies, itkien ja anoen minua palaamaan, lupaa hyvittää kaiken, kertoo tajunneensa merkitykseni ja tarkoitukseni, hyvyyteni ja ennen kaikkea sen miten väärin ja sokeasti hän on minua kohdellut. Miksi? Miksi puoli vuotta liian myöhään. Hän anelee vielä yhtä mahdollisuutta näyttää miten paljon minua rakastaa. Miksi? Miksi puoli vuotta liian myöhään? Hän lupautui hakeutua hoitoon ja muuttua toiseksi ihmiseksi, antaa minulle tarvitsemaani rakkautta enemmän kuin mitä olen koskaan saanut tai mitä on pystynyt antamaan. Miksi? Miksi puoli vuotta liian myöhään?
Se, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, on arvoitus. Palaammeko yhteen vai emme, mistä sen tietää? Nyt eteenpäin päivä kerrallaan... Kohti tervettä ja hyvin voivaa minää.
Tehkää elämässänne ratkaisu. Emme tule paikkailemaan elämääme täältä poistuttuamme, sen aika on nyt. Tehkää elämästänne sen arvoinen!
Vastaukset 19
Vanhimmat
Onnittelen ratkaisusi tähden.PIDÄ HUOLI ITSESTÄSI.ÄLÄ MENE TAKAISIN.Minä tein sen virheen kaksi kertaa,kunnes olin päästä hengestäni.Mies ei muutu,kun kerran lyö,tekee sen uudestaan,varmasti.ÄLÄ MENE TAKAISIN,vaikka kuinka vannoo,vakuuttaa,ei muutu.Kun kerran on ylittänyt sen kynnyksen lyömiseen,se on siinä.Tiedän,että yksinkin on välillä vaikeaa,sekin aika koittaa,kun ensin on asiansa saanut kuntoon,mutta kun istuu hetkeksi ja panee vaakakuppiin asioita,helpottaa,eikä tee yhtään mieli palata helvettiin.ÄLÄ MENE TAKAISIN.ONNEA JA MENESTYSTÄ UUDELLE ELÄMÄLLESI.
Keskity nyt vain itseesi ja oman elämäsi rakentamiseen.Takaisin ei kannata palata,vaikka mies lupaisi kuun taivaalta.Ei ainakaan ennen ku mies on hoidossa ja todella tajuaa,missä mennään.Valitettavan harvoin ne tajuaa.
Olen todella onnellinen puolestasi.Tiedän helvettisi (minullakin oli omani) ja näitä selviytymistarinoita on mahtavaa lukea.
Toivottavasti monet saa voimia sinun tarinastasi oman ratkaisun tekemiseen.
Turvallista elämää Sinulle!
Hienoa kuulla, että sait asunnon. Onnea!
Annan sinulle neuvon: Älä edes unta näe, että palaisit takaisin. Ei exäsi väkivaltaisuus lopu sinua kohtaan. Teet hänelle palveluksen, kun pysyt poissa hänen luotaan.
Mun eka liittoni päättyi exän väkivaltaisuuteen. Toinen liitto exän alkoholismiin ja henkiseen väkivaltaan, joten tiedän jotain aiheesta.
Lähdettyäni toisesta liitosta mietin itsekin alkuaikoina, että palatakko vai ei. Sitä oli niin sairastunut alkoholistin rinnalla, että järki ei pelannut ollenkaan. Nyt vuosia tapahtuneen jälkeen tajuaa, kuinka sairaissa suhteissa olin elänyt. Kolmas liittoni onkin jo ihan jotain muuta... Sellainen kuin liiton pitäisikin olla. Ei tarvii pelätä koko ajan.
"Nyt minulle soittaa täysin toisenlainen mies, itkien ja anoen minua palaamaan, lupaa hyvittää kaiken, kertoo tajunneensa merkitykseni ja tarkoitukseni, hyvyyteni ja ennen kaikkea sen miten väärin ja sokeasti hän on minua kohdellut. Miksi? Miksi puoli vuotta liian myöhään. "
Siksi tietenkin, että koukkuun tarvitaan jokin syötti, jotta kala tulisi näykkimään.
Tuskin hän mitään tuosta on tajunnut (sanat ovat halpoja), mutta jos palaatte yhteen, tulet huomaamaan, että mitä tahansa hän lupaa nyt, hän epäonnistuu toimittamaan myöhemmin.
Kannattaa mielestäni pistää mieheen välit kokonaan poikki ja olla puhumatta hänen kanssaan.
... ei ole hyvä olla missään tekemisissä. itse elin 14v lupauksien keskellä. 14v hukkaan heitettynä... nyt olen ollut kohta vuoden yksin. hallitsen eläämääni. olen välillä kamalan yksinäinen ja joskus vieläkin...
susanna
minua pelottaa että menet takaisin ja mikään ei ole niin varmaa kuin sitä seuraava pettymys...
Jouduin lyhyen (vajaa vuosi) seurustelun jälkeen tilanteeseen, jossa soitin poliisit kotiimme, kun mies riehui kännissä. Potki minua rintaan ja selkään, löi, töni,...ihmettelen tänäkin päivänä, että mitään vammoja ei jäänyt.
Lähdin kotoa silloin ja yön aikana sain niin pelottavia viestejä, että en saanut unta. Olin ties mikä huora, joka oli pilannut hänen elämänsä. Hän uhkasi tuhota minun tavarani kodistamme. Hän uhkasi hakata minut hengiltä jos menisin kotiin enää koskaan. Sillä hetkellä minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, koska tärkeintä oli, että olin päässyt pois. Päätin aikanaan, että minuahan ei lyödä ja silti annoin tämän miehen lyödä minua useasti.
Seuraavana päivänä hän soitti ja aneli takaisin. Näin epätoivoisen ilmeen kaverini kasvoilla ja vannoin että menen vain juttelemaan...mies puhui minut pyörryksiin, lupasi maata ja taivaat. Ei enää koskaan löisi, rakasti minua enemmän kuin mitään, hänen elämänsä ei olisi mitään ilman minua, olin niin tärkeä hänelle....jne. Ja hän onnistui puhumaan minut takaisin.
Hän ei enää koskaan lyönyt, kerran otti niin kovin kädestä kiinni että tuli mustelma. Mutta ei ole pelkkää fyysistä väkivaltaa...hän aloitti henkisen väkivallan. Petti, haukkui, alensi, tarkkaili, rajoitti elintilaani.
Vajosin kunnes tajusin, etten voi jäädä hänen luokseen ja muutin pois. Elämäni vaikein päätös sillä rakastin häntä, mutta silti se pelasti minut.
Aloin kasvaa taas siksi iloiseksi ja sosiaaliseksi ihmiseksi joka olin ollut ennen häntä. Hän oli syönyt minusta sen puolen, tehnyt minusta aran, ujon, hiljaisen ja syrjäänvetäytyvän. Pelkäsin puhua muille miehille, koska hän tulkitsi sen pettämisaikeiksi. Koska opiskelen miehistä alaa, en uskaltanut enää koulussa puhua kellekkään..ettei hän saisi tietää. En käynyt missään muualla kuin töissä ja koulussa. Koska jos menin muualle, hän sai mustasukkaisuuskohtauksen.
Nyt olen se iloinen, sosiaalinen ja rohkea nainen joka olin ennen häntä. Uskallan jutella ventovieraiden ihmisten kanssa, mennä tilaisuuksiin joissa en tunne ketään. Lisäksi olen saanut ne kilot pois joita mieheni aikana keräsin. Hyvä mieli vaikuttaa fyysiseen olotilaankin.
Elämä voi alkaa taas uudestaan. Olen oppinut paljon viimeisen vuoden aikana ja orastava suhde syntyy terveelle pohjalle. Tälle miehelle voin antaa itseni kokonaan, menettämättä mitään itsestäni.
on paljon kirjoituksia sen puolesta että väkivaltaiseen suhteeseen pitäisi jostain syystä jäädä. Sinä et jäänyt, ja kun tekstisi lukee ymmärtää, että et edes kadu lähtemistäsi.
Kauan sinäkin kuitenkin kestit, lähes neljä vuotta sanoit. Minun on aivan pakko kysyä, kannattiko tuo neljän vuoden kärsimys? Kaduttaako se, mielelläni kuulisin myös perusteen, jompaan kumpaan vaihtoehtoon, ei/kyllä.
Ja iso kasa tsemppiä. Eteesi tulen tämän asian tiimoilta vielä monia asioita, joita alitajuntasi ei vielä ole valmis unohtamaan, mutta tiellä vapauteen olet. Ja ymmärsin, että olet asian hoitanut hienosti.
Onnea.
vielä törmännyt yhteenkään kirjoitukseen,jossa on kehotettu jäämään väkivaltaiseen suhteeseen.Missä niitä on?
Sellaisia kirjoituksia olen kyllä lukenut paljon,joissa kerrotaan,miten vaikeaa väkivaltaisesta suhteesta on päästä pois.Sellaista kokemusta on itsellänikin.
Miten te ihmiset oikein luette ja ymmärrätte lukemanne??
"Väkivallan tekijä nöyryyttää uhriaan, joten miksi uhri ei saa myös tehdä ja toimia ronskisti väkivallan tekijää kohtaan. Mitä sitä odottelemaan jos se itse joskus tajuaa.
Näitä tyyppejä minun mielestäni täytyy välillä aika "kovallakin kädellä" kouluttaa ymmärtämään tekojansa. Eli siis vähän niinkuin pakottaa kuuntelemaan."
Mielestäni on turhaa veren kaivuuta omasta nenästä lähteä kostoretkelle lyöjän luokse "kouluttamaan kovalla kädellä"...Mutta taitaapa siitä juuri ollakin koko juttu kiinni, kostosta, yhtälaisesta sairaasta väkivallan kaipuusta. Mutta kuten sanotaan, kosto tulee usein kalliiksi...Toisille se maksaa elämän.
En ole paljonkaan tätä palstaa lukenut. Niin sairaita kommentteja ovat toiset ettei juuri innosta. Ei mitään johdonmukaisuuta eikä tarvetta päästä tilanteesta ulos, vaan kunhan vaan saadaan se kosto...
olla ainoa laatuaan tuo kirjoitus.Luin sen kyllä.Vastaavia tuskin montaa löytyy.
Meitä on moneksi.Jotkut janoaa kostoa,mutta en usko että kovinkaan moni.
olenkin jo pitkään epäillyt jotain tällasta. Millään muulla ei oikeestaan voi selittää sitä tarvetta palata takaisin sinne, jossa saa selkäänsä muuten kuin että on itse osallisena siihen. Kostoretkellä molemmat vuorotellen. Antaa hakata toisiaan, mitä siihen muut puuttumaan!
Inhottaa vaan, kun yleensä noissa jutuissa se toinen (muka uhri) pitää oikeutettuna saada kaiken tuen...
mistä puhut.
Tuollaiset mielipiteet kannattaisi pitää ominaan ja hankkia mieluummin asiasta oikeaa tietoa.
totuus (=ns. "oikea" tieto) on vain toive.
et tiedä,mistä puhut!
Tällaisia viestejä soisi olevan täällä enemmän. Tilanne ei varmasti ole helppo, mutta onneksi Pipsa älysit tehdä ratkaisusi.
En itse ymmärrä miehiä jotka alistavat/hakkaavat/repivät.
Olen muuten itsekin mies.
Älä MISSÄÄN nimessä palaa miehen kanssa enää yhteen!
Hei vaan ja Onnea uuteen elämään!
Itselläni myös ongelmia parisuhteessa.
Puhuit psykoterapiasta. Missä näitä terapeutteja on ja mistä löydän hyvän sellaisen?
Setlementti Naapuri Tampereella. Aivan mahtavat terapeutit!
hyvä terapeutti täytyy etsiä, eka ei välttämättä ole, vaikka olisi kuinka 10 vuoden koulutuksen saanut. Kävin itse sellaisen terapeutin luona, joka kuunteli kommentoimatta itkuni siitä miten mies kohtelee kaltoin ja jopa ravistelee itkevää vauvaamme, mutta heti kun aloin puhua (terveestä) halustani lähteä suhteesta, hän keskeytti: "tämän psykoanalyyttisen terapian aikana ei voi edes harkita isoja elämänmuutoksia, ei edes eroa missään tapauksessa". Lopetin. Sitten kävimme avioterapiassa (kristillinen) ja taas minua käskettiin mukautumaan ja ymmärtämään, terapian aikana ei saanut erota, mutta sen jälkeen kyllä. Että moneen laivaan on joka ammattikunnan ihmisiä.