Voipi olla, että tämä asia ei tälle palstalle kuulu, mutten löytänyt parempaakaan.
Ongelmana on isäni. Olen itse 17 vuotias naisenalku ja poikaystäväni on 23. Aloimme seurustella kun hän oli 19 ja minä 13. Vanhempani saivat tietää hänestä vasta kun olin n.15. Alusta alkaen on tuntunut siltä, että he eivät pidä poikaystävästäni. Kun ilmoitin 3-vuotis päivänämme heille vuosipäivästämme, sain vain murahteluja ja jaa- kommentteja takasin, ja ne kyllä satuttivat.
Nyt homma on mennyt liian pitkälle. Etenkin isäni, osittain äitinikin arvostelevat poikaystäväni tekemisiä minulle. Yhtäkkiä saattaa tulla kommentti, että hän tekee sen väärin tai on jossain huono. Aikani tätä kuunneltua taakka kasvoi niin suureksi, että hieman kaunistellen kerroin näistä poikaystävälleni. Joka kerta kun arvostelevaa kommenttia tuli, sanoin etten halua keskustella asiasta, yms. ja homma vaan jatkui. Kerroin myös näistä keskusteluista poikaystävälleni.
Viimeinen pisara oli, kun hänen autonsa hajosi tielle ja hän soitti minulle. (poikaystäväni muutti lähikuntaan vähän aikaa sitten, eikä oikein saanut keneltäkään muulta apua tämän takia) Itselläni ei ole vielä ajokorttia, joten jousuin pyytämään isääni heittämään minut sinne. Olimme tosin kuitenkin matkalla aivan siihen lähelle. Isäni arvosteli koko matkan, että miksi poikaystäväni ei pidä huolta autostaan jne.jne. Kun sitten kerroin tästä poikaystävälleni, hänen hermonsa ratkesivat.
Tiedän, että tein väärin kertomalla isäni kanssa käydyistä keskusteluista. Nehän loukkaisvat poikaystävääni hirveästi. En kuitenkaan mennyt kertomaan niitä hänelle lievittääkseni omaa taakkani, vaan minusta hänellä oli oikeus tietää mitä vanhempani oikeasti ajattelevat hänestä. Koko juttuhan oli vain teatteria; kun poikaystäväni oli kotonani vanhempani käyttäytyivät kohteliaasti, ja antoivat ymmärtää että kaikki oli ok. Todellisuudessa he vain puhuivat paskaa minulle hänen selkänsä takana. Kun sitten keskustelin asiasta heidän (vanhempieni) kanssaa, he kertoivat "valittamisien" takana olevan syyn; he eivät halunneet että näen ainoastaan hyvät ja positiiviset asiat poikaystävässäni. Myös negatiiviset pitäisi nähdä, ja kyllähän minä näinkin ja näenkin. Heitä huolestuttaa se, että jos olen poikaystäväni kanssa kauan, menen naimisiin ja saan lapsia, miten hommat hoituvat. He eivät aina vain tunnu tajuavan että ei se laiskuutta ole, ettei joillekkin asioille tehdä mitään. Auton laittaminenkin vaatii rahaa sekä paikan missä sitä laittaa, kun taitoa kyllä olisi.
Hauaisinkin nyt tiedustella, onko kellään ollut vastaavaa tilannetta? Ovatko vanhempanne, kaverinne tai joku muu puhunut oikein urakalla, ei siis vain kerran maininnut poika/tyttöystävänne vioista yms. Miten olette hoitaneet tilanteen? Tästä olisi minulle mielettömästi apua, koska nyt tuntuu että maailma romahtaa päälle. Kouluun ei pysty keskittymään kun miettii vaan tulevaisuutta, jossa joudun palloilemaan vanhempieni ja poikaystäväni välillä. Hänellä ei näet ole tapahtuman jälkeen mitään mielenkiintoa nähdä taikka olla tekemisissä vanhempieni kanssa.
Kiitoksia ja nyt vastanneille..:)
Ongelmana on isäni. Olen itse 17 vuotias naisenalku ja poikaystäväni on 23. Aloimme seurustella kun hän oli 19 ja minä 13. Vanhempani saivat tietää hänestä vasta kun olin n.15. Alusta alkaen on tuntunut siltä, että he eivät pidä poikaystävästäni. Kun ilmoitin 3-vuotis päivänämme heille vuosipäivästämme, sain vain murahteluja ja jaa- kommentteja takasin, ja ne kyllä satuttivat.
Nyt homma on mennyt liian pitkälle. Etenkin isäni, osittain äitinikin arvostelevat poikaystäväni tekemisiä minulle. Yhtäkkiä saattaa tulla kommentti, että hän tekee sen väärin tai on jossain huono. Aikani tätä kuunneltua taakka kasvoi niin suureksi, että hieman kaunistellen kerroin näistä poikaystävälleni. Joka kerta kun arvostelevaa kommenttia tuli, sanoin etten halua keskustella asiasta, yms. ja homma vaan jatkui. Kerroin myös näistä keskusteluista poikaystävälleni.
Viimeinen pisara oli, kun hänen autonsa hajosi tielle ja hän soitti minulle. (poikaystäväni muutti lähikuntaan vähän aikaa sitten, eikä oikein saanut keneltäkään muulta apua tämän takia) Itselläni ei ole vielä ajokorttia, joten jousuin pyytämään isääni heittämään minut sinne. Olimme tosin kuitenkin matkalla aivan siihen lähelle. Isäni arvosteli koko matkan, että miksi poikaystäväni ei pidä huolta autostaan jne.jne. Kun sitten kerroin tästä poikaystävälleni, hänen hermonsa ratkesivat.
Tiedän, että tein väärin kertomalla isäni kanssa käydyistä keskusteluista. Nehän loukkaisvat poikaystävääni hirveästi. En kuitenkaan mennyt kertomaan niitä hänelle lievittääkseni omaa taakkani, vaan minusta hänellä oli oikeus tietää mitä vanhempani oikeasti ajattelevat hänestä. Koko juttuhan oli vain teatteria; kun poikaystäväni oli kotonani vanhempani käyttäytyivät kohteliaasti, ja antoivat ymmärtää että kaikki oli ok. Todellisuudessa he vain puhuivat paskaa minulle hänen selkänsä takana. Kun sitten keskustelin asiasta heidän (vanhempieni) kanssaa, he kertoivat "valittamisien" takana olevan syyn; he eivät halunneet että näen ainoastaan hyvät ja positiiviset asiat poikaystävässäni. Myös negatiiviset pitäisi nähdä, ja kyllähän minä näinkin ja näenkin. Heitä huolestuttaa se, että jos olen poikaystäväni kanssa kauan, menen naimisiin ja saan lapsia, miten hommat hoituvat. He eivät aina vain tunnu tajuavan että ei se laiskuutta ole, ettei joillekkin asioille tehdä mitään. Auton laittaminenkin vaatii rahaa sekä paikan missä sitä laittaa, kun taitoa kyllä olisi.
Hauaisinkin nyt tiedustella, onko kellään ollut vastaavaa tilannetta? Ovatko vanhempanne, kaverinne tai joku muu puhunut oikein urakalla, ei siis vain kerran maininnut poika/tyttöystävänne vioista yms. Miten olette hoitaneet tilanteen? Tästä olisi minulle mielettömästi apua, koska nyt tuntuu että maailma romahtaa päälle. Kouluun ei pysty keskittymään kun miettii vaan tulevaisuutta, jossa joudun palloilemaan vanhempieni ja poikaystäväni välillä. Hänellä ei näet ole tapahtuman jälkeen mitään mielenkiintoa nähdä taikka olla tekemisissä vanhempieni kanssa.
Kiitoksia ja nyt vastanneille..:)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu: itse olen 20-vuotias ja seurustelen 23-vuotiaan pakistanilaisen muslimimiehen kanssa. Yhdessä olemme olleet jo 5 vuotta. Kuitenkin edelleen vanhempani arvostelevat häntä hänen uskontonsa takia, ja arvostelu on vain kiihtynyt ajan myötä. Poikaystäväni on välillä yrittänyt saada meitä sopimaan kiistaamme, mutta vanhempani eivät ole suostuneet tulemaan asiassa vastaan.
Nykyään en juurikaan ole vanhempieni kanssa tekemisissä kuin "pakollisina" juhlapyhinä, sillä en tahdo aiheuttaa enää enempää kiistoja välillemme. Rakastan heitä yhä, mutta en voi hyväksyä heidän käytöstään.
Ikävä kyllä en voi sanoa kuinka sinun tulisi tilanteessa menetellä, se sinun on itse päätettävä. Omaa ratkaisuani en kuitenkaan ole katunut, saanhan nyt olla todella sen ihmisen kanssa joka merkitsee minulle eniten.
Toivottavasti löydät ratkaisun ongelmaasi. Varmasti se ei tule olemaan helppoa, mutta usko, kun päätöksesi olet tehnyt, alkaa kaikki kääntyä helpommaksi.
että olet salaillut asiaa niin kauan. Ja tuo ikäero rassaa heitä myös. Olet ollut lapsi kun aloit seurustelemaan täysi-ikäisen miehen kanssa, sehän on rikos lakien mukaan!
Siitä syystä kantavat kaunaa, eivätkä hyväksy poikaystävääsi.
jätä se jätkä siinä on matoja...