Uskovaiset

Pete Mustajärvi

Viime talvena kaksi mormoonia tuli puhumaan uskon asioista. Niillä oli pitkät palttoon ja kravatti.
Minä olin mättelemässä lunta. Sanoin niille, että
heilautetaan lumikinos yhdessä pois, niin sitten
voin jutella. Ne heitti palttoot ja alkoivat huiskia lunta. Sitten mentiin kahville. Sanoin niille, että
pojilla on oikeat periaatteet. Jos kaikki mormoonit on tuollaisia, niin hyvä. Uskon asioista en
alkanut puhumaan.

9

825

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaino Untamoinen

      ... aikaa. Sillä aikaa olivat poissa kiusaamasta muita vanhuksia uskonasioillaan.

    • on tämmöinen

      Minusta heillä oli oikea asenne ihmisen auttamisessa ja ne tekivät sen kun kokivat että on autettava nyt sinua kun kerran pyysit.Tekivät oikein niinkuin raamatussa sanotaan.Sen verran olen ollut puheissa heidän oppinsa kanssa, että kartan heidän puheitaan ja en heittäydy enää keskustelemaan uskonasioista kun se on aika hurjan kuuloista oppia.Poikkeaa raamatun sanasta. Jos tahtoo oikean tiedon saada niin rukoilee Jeesusta ja Hän on se joka ohjaa ihmisen oikealle tielle. Niin mulle kävi. Olin vielä tuulien vietävänä jossain vaiheessa elämää ja ajattelin että kaikki opit on oikeita kunhan ei tee toiselle mitään pahaa niin pelastuu taivaseen. Sitten aloin rukoilla että onko Jeesus totta ja se sana joka on kirjoitettu raamattuun. Tulin tuntemaan Hänet johon minä nyt uskon. Herraani Jeesukseen Kristukseen joka kuoli ja ylös nousi. Tänään Hän elää taivaissa ja sieltä ohjailee meitä Pyhän Henkensä kautta jonka lupasi ennen pois menooaan opetuslapsilleen ja niille jotka häneen uskovat.Toteen on sana käynyt kohdallenikin mitä on kirjattu raamattuun ja tulee käymään. Tutki raamattua ja rukoile todellista auttajaa ja pelastajaa.Älä kuuntele minua äläkä mormoonia vaan ja lue niinkuin on kirjoitettu ja usko niinkuin on kirjoitettu niin saat niinkuin on kirjoitettu

      • hyvää pyhäinpäivää

        Et ole jonkun uskonnon oppien loukussa, vaan tutkit itse sydäntäsi ja olet saanut rauhan ja onnellisen uskon. Sinulla on hyvä olla.

        Olen lueskellut uskontopalstoja ja ihan kauhistuneena ajatellut, että uskonnollisuus on nykyisin sidottu mitä kummallisimpiin ohjeisiin, pukeutumiseen ja käyttäytymiseen. Uskovaiset vaanivat toisiaan ja vaativat muita muuttamaan tapansa, ikään kuin ulkoinen käytös ja muoto olisivat se ainoa oikea tapa harjoittaa uskontoa.

        Joskus olen ajatellut, että uskonnot ikään kuin todistavat arkiselle ihmiselle monilla vaatimuksillaan, että usko ei kuulu muille kuin ahkerasti opiskeleville ja kokonaan asialle omistautuneille ihmisille.
        Arkinen mattimeikäläinen pysyköön maailmallisissa touhuissaan.


    • maalaisnainen

      Minulle taas kävi näin:olin tuttavarouvan kanssa
      nostamassa pitkää kattopeltiä kottikärryille, viedäksemme sen muutaman sadan metrin päähän, kun kaksi jehovantodistajaa tuli paikalle. Pyysimme heitä auttamaan, mutta heilläpä oli kuulemma pyhävaatteet päällä, joten apua emme saaneet. Luulen kyllä, että ko.mormonipojillakin oli siistit vaatteet, mutta silti olivat avuliaita.

      • ...oikeaa uskoa

        ...joten teidän auttamisenne olisi ollut jehovalle kauhistus. Syntiinhän ne julistajat olisivat suistuneet, jos olisivat teitä auttaneet.


    • uusiomummu

      Luin moneen kertaan viestisi.He tulivat siihen luuloon,lumen"mättämisen"jälkeen juttelet heidän kanssaan uskon asioista.
      Nyt ikäänkuin petit heidät(hyväksikäyttö)
      Plussaa oli kun kuiteskin kahvit keitit!

      En moiti ihmisiä,joilla lähimmäisenrakkautta lähestyä vieraita ihmisiä kertomalla uskosta.
      ,,,,he ovat voimakkaita uskossaan.

    • ShunaFey

      En osaa sanoin kertoa kuinka ilahduin suomalaisesta rempseydestäsi.
      Usko on mielestäni jokaisen oma henkilökohtainen asia, jota ei kannata yrittää tulla ovelta ovelle tyrkyttämään omaansa.
      saitpas ainakin lumityö apua.

    • Meille tuli kerran Jehovan todistajia. Äiti oli juuri tullut töistä ja oli ruokaa laittamassa, sanoi jehovalaisille ettei hänellä ole aikaa kuunnella heidän "hyvää sanomaansa", on saatava ruoka valmiiksi.
      Jehovalaiset sanoivat äidille, että tee niinkuin Raamatussa sanotaan: istu viinipuusi alle, katsele taivaan lintuja, eivät ne kylvä, eivät niitä...
      Äitillä paloi proppu ja hän ärähti, että jumankaut, häipykää! Jos minä menen pihakoivun alle istua lekottelemaan kun äijä tulee töistä eikä ole ruoka pöydässä, niin ei kunnian kukko laula!

      • Nimetön

        Tosi puhetta. Eihän sitä ruokaa tule, jos ei töitä tee. ;)


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      682
      2617
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1316
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      112
      1195
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      12
      1155
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      46
      1044
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      975
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      939
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      101
      893
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      751
    Aihe