Pahoittelen aakkosten viimeisten kirjaimien puuttumista, kirjoitan tata ulkomailta.
Olis kiva kuulla toisten kokemuksia erosta reilun 4 vuoden suhteen jalkeen. Poikaystavani on juuri ilmoittanut ettei halua enaa jatkaa suhdetta, koska ei tunne oloaan hyvaksi, koska ei jaksa ainaisia riitoja (meilla ei kasitaakseni ollu kuin normaaleja tyhmia riitoja mita jokaisessa? pitkassa suhteessa on, en todellakaan ottanut niita nain vakavasti) ja syita tuli ainakin tuhat. Tuntui jo ettei itekaan tiennyt, miksi haluaa erota.
Ensimmainen asia,mita ilmotti kun alotti puheensa,oli ettei halua satuttaa mua. EI HALUA SATUTTAA MUA, MUTTA HALUAA EROTA. Ma olin varma etta ollaan loppuelamamme yhdessa, mennaan naimisiin, saadaan lapsia, keinutaan yhdessa keinutuoleissa. Eika se ollut vain mun ajatusmaailmaa, vaan meidan yhteista, jota me molemmat haluttiin. Erotessa kuitenkin, kun ei enaa muuta keksinyt, vaitti ettei ole ikina ollut varma tai sanonut etta haluaa elaa koko loppuelamansa kanssani. Ei myoskaan kuulemma tunne enaa olevansa hyva kumppani koska ajattelee muita naisia. Tuntee siis hukkaavansa mun elamaa koska ajattelee muita naisia ja kuinka olisi mukava olla yhdessa jonkun toisen kanssa. Koska meilla on vain riitaa, eletaan kuin aviopari, ei tehda yhdessa mitaan jne. Vaikka niina vahina vapaapaivina, mita meilla oli, mina olin aina se joka halusi tehda jotain, menna jonnekin, ja han oli se joka halusi olla kotona, rentoutua ja vain olla. Mutta eron hetkella asia oli taysin toisinpain.
En tieda vaikuttiko asiaan se, etta ollaan eri maista kotoisin ja asutaan maassa joka ei ole kummankaan kotimaa. Mina opiskelen, han jo valmistunut ja toissa. Luulin etta kaikki kulttuurierot oli haihtunu pois ajat sitten, ja oltiin tosiaankin kuin yksi ja sama ihminen. Niin samanlaisia. Kumpikin siis kuitenkin EU-maasta kotoisin, joten suurempaa eroa ei luulisi olleen.
Oon niin hajalla etten oikeasti tieda miten tasta nousee. Kun kaikki unelmat ja tulevaisuuden suunnitelmat heitetaan yhtakkia savuna ilmaan, tuntuu etta edessa on vain pimeaa. Koko elama on suunniteltava uudelleen ja alusta. Tuntuu ettei siihen ole yksinkertaisesti voimaa. Tiedan etta aika parantaa haavat, mutta tassa tilassa siihen ei vaan usko. Tuntuu mahdottomalta loytaa joku uusi, jota rakastaisin yhta paljon kuin nykyistani (tai, entistanihan se nyt on jo). Jos nain nuorena (22v) on nain tosissaan, mista enaa VOI loytaa jonkun jota kohtaan tuntisi samoin. Suurin osa ystavista viettaa sinkkuelamaa, ja ma olen ollt ikionnellinen ettei mun tarvi osallistua samaan. Ma saan menna kotiin, kapertya oman kullan kainaloon, ja vain olla.
Pahinta tassa on ehka se, etta nahdaan vielakin jatkuvasti koska han on edelleen saman katon alla. Ei edes miettinyt eroa etukateen niin etta olis etsinyt asunnon itselleen valmiiksi. Luuli kai etta saa ilman muuta jaada tahan asumaan ja mina muutan. Pahinta on se, etta miehinen ylpeys ei anna periksi ja kayttaytyy kuin kaikki olis niin helvetin hyvin. Ei tunteen tunnetta nayta, ja kehtas viela tanaan sanoa etta VOIDAANHAN ME OLLA SILTI YSTAVIA. Jumalauta. Kavi ruokakaupassa ja teki meille ruokaakin ja ilmoitti etta mene syomaan. Piti myos huolta siita, syonko varmasti surultani. Jumalauta. Seka siita, pystynko varmasti yksin maksamaan nykyisen vuokramme, joka on ennen jaettu kahtia.
Jos jattaa toisen, onko tollanen kaytos mielestanne normaalia. Jos ei halua satuttaa toista, onko tollanen normaalia. Vai onko kaikki vaan sita, ettei mies tosiaan miettiny asiaa taas puuta pidemmalle (on ennenkin riidan jalkeen ilmottanu haluavansa erota, ja hetken paasta ei haluakaan) ja nyt ei tiedakaan mita tehda, kun sai jatettya toisen. Kuka jattaa toisen, ja kayttaytyy sen jalkeen kuin paraskin ystava. Montaa sanaa ei tosin olla vaihdettu, mutta silti. Itse en ole puhunut mitaan, paitsi valilla kamalassa vihan puuskassa huutanut ulos kaiken mita sisalla liikkuu. Kuten etta kuinka kohta 26v mies voi olla niin pentu etta laittaa suhteen poikki heti kun huomaa arjen astuneen mukaan. Tunnen toisen, ja huomasin etta se kolahti. Sita toivoinkin.
Kai tama kuulostaa muille vain normaalilta erolta. Mutta olis niin kiva kuulla jotain kommentteja. Seka naisilta etta miehilta. Naiset, onko meiet tosiaan tammosia. Ja miehet, oletteko te tosiaan niin surkimuksia ettette osaa elaa suhteessa jossa alkuhuuma ja viilitys on haihtunut ja normaali elama astunut kuvioihin? Vai onko se vaan se mulkku joka vetaa perassaan, aina ja ikuisesti?
Toisaalta, hanen edellinen suhteensa kesti 4v, jonka han pisti omien sanojensa mukaan poikki koska heilla oli pelkkaa riitaa ja han ei enaa tiennyt mita haluaa (ja koska tapasi minut suunnilleen samaan aikaan). Me oltiin yhdessa 4,5v, jonka jalkeen yhtakkia mies ilmottaa ettei halua enaa jatkaa koska on pelkkaa riitaa ja koska ei enaa tieda mita haluaa. Onko tama 4v joku tietyn aikakauden raja suhteessa??!!
Kyyneleet tayttaa silmat niin ettei kirjottaa meinaa nahda...
Olis kiva kuulla toisten kokemuksia erosta reilun 4 vuoden suhteen jalkeen. Poikaystavani on juuri ilmoittanut ettei halua enaa jatkaa suhdetta, koska ei tunne oloaan hyvaksi, koska ei jaksa ainaisia riitoja (meilla ei kasitaakseni ollu kuin normaaleja tyhmia riitoja mita jokaisessa? pitkassa suhteessa on, en todellakaan ottanut niita nain vakavasti) ja syita tuli ainakin tuhat. Tuntui jo ettei itekaan tiennyt, miksi haluaa erota.
Ensimmainen asia,mita ilmotti kun alotti puheensa,oli ettei halua satuttaa mua. EI HALUA SATUTTAA MUA, MUTTA HALUAA EROTA. Ma olin varma etta ollaan loppuelamamme yhdessa, mennaan naimisiin, saadaan lapsia, keinutaan yhdessa keinutuoleissa. Eika se ollut vain mun ajatusmaailmaa, vaan meidan yhteista, jota me molemmat haluttiin. Erotessa kuitenkin, kun ei enaa muuta keksinyt, vaitti ettei ole ikina ollut varma tai sanonut etta haluaa elaa koko loppuelamansa kanssani. Ei myoskaan kuulemma tunne enaa olevansa hyva kumppani koska ajattelee muita naisia. Tuntee siis hukkaavansa mun elamaa koska ajattelee muita naisia ja kuinka olisi mukava olla yhdessa jonkun toisen kanssa. Koska meilla on vain riitaa, eletaan kuin aviopari, ei tehda yhdessa mitaan jne. Vaikka niina vahina vapaapaivina, mita meilla oli, mina olin aina se joka halusi tehda jotain, menna jonnekin, ja han oli se joka halusi olla kotona, rentoutua ja vain olla. Mutta eron hetkella asia oli taysin toisinpain.
En tieda vaikuttiko asiaan se, etta ollaan eri maista kotoisin ja asutaan maassa joka ei ole kummankaan kotimaa. Mina opiskelen, han jo valmistunut ja toissa. Luulin etta kaikki kulttuurierot oli haihtunu pois ajat sitten, ja oltiin tosiaankin kuin yksi ja sama ihminen. Niin samanlaisia. Kumpikin siis kuitenkin EU-maasta kotoisin, joten suurempaa eroa ei luulisi olleen.
Oon niin hajalla etten oikeasti tieda miten tasta nousee. Kun kaikki unelmat ja tulevaisuuden suunnitelmat heitetaan yhtakkia savuna ilmaan, tuntuu etta edessa on vain pimeaa. Koko elama on suunniteltava uudelleen ja alusta. Tuntuu ettei siihen ole yksinkertaisesti voimaa. Tiedan etta aika parantaa haavat, mutta tassa tilassa siihen ei vaan usko. Tuntuu mahdottomalta loytaa joku uusi, jota rakastaisin yhta paljon kuin nykyistani (tai, entistanihan se nyt on jo). Jos nain nuorena (22v) on nain tosissaan, mista enaa VOI loytaa jonkun jota kohtaan tuntisi samoin. Suurin osa ystavista viettaa sinkkuelamaa, ja ma olen ollt ikionnellinen ettei mun tarvi osallistua samaan. Ma saan menna kotiin, kapertya oman kullan kainaloon, ja vain olla.
Pahinta tassa on ehka se, etta nahdaan vielakin jatkuvasti koska han on edelleen saman katon alla. Ei edes miettinyt eroa etukateen niin etta olis etsinyt asunnon itselleen valmiiksi. Luuli kai etta saa ilman muuta jaada tahan asumaan ja mina muutan. Pahinta on se, etta miehinen ylpeys ei anna periksi ja kayttaytyy kuin kaikki olis niin helvetin hyvin. Ei tunteen tunnetta nayta, ja kehtas viela tanaan sanoa etta VOIDAANHAN ME OLLA SILTI YSTAVIA. Jumalauta. Kavi ruokakaupassa ja teki meille ruokaakin ja ilmoitti etta mene syomaan. Piti myos huolta siita, syonko varmasti surultani. Jumalauta. Seka siita, pystynko varmasti yksin maksamaan nykyisen vuokramme, joka on ennen jaettu kahtia.
Jos jattaa toisen, onko tollanen kaytos mielestanne normaalia. Jos ei halua satuttaa toista, onko tollanen normaalia. Vai onko kaikki vaan sita, ettei mies tosiaan miettiny asiaa taas puuta pidemmalle (on ennenkin riidan jalkeen ilmottanu haluavansa erota, ja hetken paasta ei haluakaan) ja nyt ei tiedakaan mita tehda, kun sai jatettya toisen. Kuka jattaa toisen, ja kayttaytyy sen jalkeen kuin paraskin ystava. Montaa sanaa ei tosin olla vaihdettu, mutta silti. Itse en ole puhunut mitaan, paitsi valilla kamalassa vihan puuskassa huutanut ulos kaiken mita sisalla liikkuu. Kuten etta kuinka kohta 26v mies voi olla niin pentu etta laittaa suhteen poikki heti kun huomaa arjen astuneen mukaan. Tunnen toisen, ja huomasin etta se kolahti. Sita toivoinkin.
Kai tama kuulostaa muille vain normaalilta erolta. Mutta olis niin kiva kuulla jotain kommentteja. Seka naisilta etta miehilta. Naiset, onko meiet tosiaan tammosia. Ja miehet, oletteko te tosiaan niin surkimuksia ettette osaa elaa suhteessa jossa alkuhuuma ja viilitys on haihtunut ja normaali elama astunut kuvioihin? Vai onko se vaan se mulkku joka vetaa perassaan, aina ja ikuisesti?
Toisaalta, hanen edellinen suhteensa kesti 4v, jonka han pisti omien sanojensa mukaan poikki koska heilla oli pelkkaa riitaa ja han ei enaa tiennyt mita haluaa (ja koska tapasi minut suunnilleen samaan aikaan). Me oltiin yhdessa 4,5v, jonka jalkeen yhtakkia mies ilmottaa ettei halua enaa jatkaa koska on pelkkaa riitaa ja koska ei enaa tieda mita haluaa. Onko tama 4v joku tietyn aikakauden raja suhteessa??!!
Kyyneleet tayttaa silmat niin ettei kirjottaa meinaa nahda...
Vastaukset 6
Vanhimmat
pitanee kai selittaa miksi laitoin taman tanne kaukosuhteet-palstalle. Olemme olleet 4,5v yhdessa, ja suhde alko taysin kaukosuhteella. Molemmat ensimmaisen 1,5v omissa maissaan, ainoastaan kamala ikava ja tuska, ja parin kk:n valiset vierailut toisen luona, ja kesalla enemman aikaa yhdessa. Kaukosuhde loppui kun muutimme maahan jossa nyt asumme, siita on aikaa reilut 2v. Kaiken piti olla loistavasti. Herailin vielakin usein yolla ja hymyilin pimeassa kun tajusin etta kultani nukkuu vierellani.
Siksi haluaisinkin kuulla, onko muille kaukosuhteissa ennen elaneille kaynyt nain. Mieheni sanoi yhdeksi eron syyksi etta on tajunnut haluavansa takaisin kotimaahansa joskus, ja tietaa ettei voi pakottaa minua sinne kanssaan (kieliongelma ym). Ei siis halua yhteista tulevaisuutta koska tietaa ettei sita ole. Ennen kaikki oli selvaa. Itse lisaksi uskon siihen etta tosirakkaus jarjestaa kuntoon minka tahansa asian. Jos se jarkesti meidat jaksamaan 1,5v ja odottamaan toista, ja sai meidat asumaan samaan maahan ja elamaan onnellisena, niin luulin se hoitavan loputkin.
Vai onko se vain yleista miesten ajatusmaailmaa. Viimeisia lauseita, joita han sanoi ilmoittaessaan erosta, oli "miksi sa itket? mita sa itket, eiko sulla ole jo sne verran ikaa etta osaat olla itkematta? Sa olet viisas, ma tiedan sa olet niin viisas, ja sa olet niin kaunis etta saat koska tahansa kenet tahansa miehen. Mita sa siis itket?"
Niin, MITA ma siis itkin. Ajatelkaapa sita. Eihan se ollut kuin 4,5v, koko mun elama, koko tulevaisuus, koko unelma.
Voin vaan kuvitella miltä susta tuntuu..Ite ollu kaukosuhteessa vasta 3 kk ja nyt tuntuu että mies on välinpitämätön.Ei kuulemma saa liian usein "rakastan sinua" koska se ne sanat kärsii siitä.Ei helittele mua enääs illeen eikä kutsu ihanilla nimillä.Sanoo että jokin alkuhuuma on ohui mut kyl haluaa rakastaa.Heitin jo pallon hänelle kerran että jätä mut sitte jos et halua mun kans olla.Ei halunnu jättää vai eikä vaan uskaltanu sanoa...Häntietää mun olevan vahva ja kestäsin sen kyllä..Tää mies tuntuu mulle niin oikeelta...Mulla vieläpä tunne että ei varmaankaan mua pettänyt ole mutta tuntuis soittelevan tai ainakin olevan yhteytdessä exiinsä ja tietty joitakin opiskelukavereiden puhnumeroita on kännykässä.Paljon naisten nimiä.Ei mitään hirveen raflaavaa kuitenkaan.Olen ajatellut että katson mitä tää tuo mutta tuntuu helvetin pahalta.Yritän olla mahdollisimman hyvä tyttöystävä ja tuottaa hänelle hyvää oloa kun nähdään mutta se jää nähtäväksi.Tekee oikeen pahaa kun lukee vain 2 kk takaisia viestejä jotka oli todella romanttisia.Kuitenkin antaa ymmärtää että rakastaa ja tietää että rakastan häntä.Väittää että intohimoakin on...Meil ois vielä monta vuotta edessä tätä mut pitää olla vahva..Onko sun miehelle tullu joku halu elää vapaana koska on 2 pitkää suhdetta takana?Miehet valitettavasti ovat sellaisia ainakin jotkut että arki kun koittaa-ni alkaa tuntumaan tylsältä ja vaihdetaan toinen tilalle.Mut luulis ettei hänen rakkautensa sinuun ole kuollut niin van...haluaa maistaa tietty vapautta...mulla tunne et halua sut viel jossai vaiheessa takaisin..Huomaa et teki virheen..Te ootte kestäny paljon yhessä..Tsemppiä sulle ja voimia...Ihmissuhteet ei ole helppoja:)
Teit suomalaisen naisen tyypillisimmän mokan. Rakastuit päätä pahkaa ensimmäiseen vastaan tulleeseen ulkkismieheen ilman mitään itsesuojeluvaistoa. "Eksotiikka" peitti alleen oikeat asiat, nyt sun pitäis vaan herätä tuosta Ruususen unestasi. Olit hälle pelkkä palvova (blondi?) pikkutyttö jota oli hauska katsella jonkin aikaa, mutta sekin käy tylsäksi. Nyt hän etsii kotimaastaan tasavertaista naista eikä tuontivaimoa.
Hmm.. Tuli tuosta vaan mieleen, että ihmiset usein vakuuttavat rakkautta vaikka mielessä kalvaa epäilys.. Ei haluta kertoa epäilyksistä toiselle, koska toinen voisi loukkaantua, ja mitä jos häiritsevät tunteet ovat vain ohimenevää? Monet ajattelevat näin, vaikka tosiasiassa ehkä juuri puhuminen auttaisi.
Lisäksi, voi olla ettei mies ole ehtinyt käsitellä edellisen suhteen asioita - tapasitte juuri edellisen suhteen katkettua? Ehkä siellä pinnan alla on kytenyt jatkuvasti jotain, mikä miehen pitää käsitellä ennen kuin on valmis suhteeseen.
EU on myös huono raja-arvo ilmaisemaan kulttuurien eroja: jo kun siirtyy keskieurooppaan, puhumattakaan kreikasta jne, kulttuurierot ovat jo huomattavat.
Tuosta miehen jättämisestä on sanottava sen verran, että ole onnellinen että hän sentään jätti sinut nyt ja kertoi ajatuksistaan.. Että ajattelee jo toisia naisia eikä ole enää valmis sitoutumaan. Itse arvostan tuollaista. Onhan tilanne sinulle tietysti tuskallinen, mutta mieti miten tuskallinen se olisi ollut jos mies olisi päättänyt vain mennä ja pettää ja sitten olisit ehkä saanut hänet kiinni? Mielestäni aika suoraselkäistä mieheltä kertoa vihdoin tunteistaan suoraan.
Ero taatusti sattuu, mutta pääasia että pääset nyt surutyössäsi eteenpäin ja saat asiasi kuntoon. Olet vielä sen verran nuori että kyllä niitä miehiä ehtii etsiä lisää.. Jos tuo nyt yhtään lohdutti :S
Kiitos vastainnelle, jotenkin vaan jokainen sana tuo lohdustusta edes jollain tasolla - paitsi tuo yksi saalittava tapaus joka kuuluu siihen ryhmaan joka on edelleen katkeroitunut siita etteivat suomalaiset naiset halua pelkastaan suomalaisia miehia. Ja ei, en ole blondi myoskaan.
Mieheni tuntuu olevan aivan hajalla asiasta, ei paljon ole tullut puhuttua vaikka saman katon alla ollaankin (tuntuu vaan etta ei ole enaa mitaan sanottavaa) mutta toisen kun tuntee niin hyvin niin nakee kuinka toinen on sisalta ihan hajalla ja rikki. Se tavallaan tuntuu viela pahemmalta. Tuntuu myos ettei han ajatellut asiaa loppuun asti koska ei tieda nyt yhtaan minne muuttaa tai mita tehda, asuu edelleen saman katon alla (meita asuu taalla pari muutakin, iso solutalo) ja kompii jopa edelleen joka yo viereeni nukkumaan. Olen sanont hanelle kahdesti etta jos ei elamaa halua kanssani jakaa, ei sangyn jakaminen onnistu myoskaan. Mutta siina vain nayttaa pysyvan. Olen ollut niin hajalla ettei minulla ole edes voimaa potkia ovesta ulos. Tiedan, tyhmaa, mutta ei vain voimaa.
Puhuimme tuosta toinen nainen - jutusta ja han selitti ettei jata minua toisen naisen takia, tai siksi etta haluaa olla toisen naisen kanssa, vaan siksi koska ei enaa tunne suhteemme toimivan ja tottakai sita kautta alkaa miettimaan etta kenen kanssa se sitten toimisi. Eika halunnut tehda minulle sita etta pettaisi minua ja jattaisi sitten vasta sen jalkeen. Tiedan, tavallaan han teki juuri oikein. Mutta helevetti kun se ei nyt auta talla hetkella niin yhtaan.
Olen muutenkin tullut siihen kasitykseen etta mies ei vain ollut tarpeeksi kypsa pitka-aikaiseen suhteeseen (molemmilla ensimmainen avoliitto) ja alkoi ahdistaa ja miettia etta mita menettaa. Joku kirjotti tuosta edellisen suhteen kaatumisesta, ja asia itse asiassa meni niin etta han oli laittanut exan kanssa asiat tauolle pariksi kuukaudeksi, lahti ulkomailla toihin jossa tapasi minut, ja takas mennessaan ilmoitti exalle kaiken olevan ohi. Eli olet aivan oikeassa, han ei ehtinyt viettaa yhtaan ns. sinkkuaikaa siina valissa... Toisaalta, exan kanssa heilla oli parikin taukoa joina aikoina hanella oli aina toinen nainen. Luulisi siina olevan riittavasti, mutta ehka ei sitten.
Turha tassa on kuitenkaan alkaa yhtaan puolustelemaan koko ihmista, paska temppu ja silla siisti. Minulla tama tuli aivan yllattaen, mutta han sanoo nyt miettineensa asiaa jo ainakin vuoden verran. Kun kysyin, miten han sitten esim viela 2vkoa sitten kertoi nukkumaan mennessa ettei osaisi kuvitellakaan ikina enaa menevansa nukkumaan ilman minua, ja samoihin aikoihin sain kuulla kuinka olen maailman paras tyttoystava, han vastasi etta "ehka pelkasin vain yksinjaamista".
Toisaalta, jos han olisi ollut kunnon mies, han olisi pistanyt taman poikki aikasemmin. Silloin, kun aloitin opiskelut ulkomailla ja puntaroin sen valilla, mennako Suomeen opiskelemaan vai jaadako tanne yliopistoon. Jain tanne. Han olisi voinut kertoa epailyksistaan silloin.
Nyt olo on jo vahan parempi, ainakin paallisin puolin. Ihmisten ilmoilla jaksaa yrittaa, mutta yksin ollessa masentuuja luuhistuu aivan taysin. Ei tahan auta mikaan selitys tai puntarointi tai asioiden pahkaily, totuus on se etta kun pitka suhde kaatuu ja kaikki unelmat ja suunnitelmat sen mukana, sen ylipaasyyn menee aikaa. Eikohan tama tasta... :/
Tuskinpa katkera. Kyllä mäkin olen huomannut että aika monella suomalaisella naisella on hyvin epärealistiset käsitykset ulkkismiehistä. Mutta minkäs sille teet, ollaan me vaan kansana vielä sen verran maalaisia.