Mustasukkaisuus

MdK-MdK

Katselin TV-ohjelmaa perheterapeuttien työstä, missä heillä oli neuvoja hakemassa pariskunta sen takia että nainen oli niin mustasukkainen, että se varjosti heidän elämäänsä täysin.
Kun he olivat ulkona ihmisten joukossa niin nainen saattoi alkaa väittää että mies oli katsellut muita naisia.

Toinen perheterapeuteista oli viehättävän näköinen nainen ja tietenkin aviomies oli heti epäilyn kohteena, että hän oli katsellut terapeuttia "sillä silmällä".

Omassa tuttavapiirissäni on ollut vastaavanlainen pariskunta missä mies oli jatkuvan epäilyn kohteena koko heidän avioliittonsa ajan.
Nainen epäili jopa omia sisariaan ja jopa sisarusten tyttölapsia, että heillä olisi jotakin "vispilänkauppaa" hänen miehensä kanssa.

Mies kertoi että ulkomaanmatkoilla hän ei saanut katsella ympärilleen ollenkaan, silloin vaimo tuli aivan hysteeriseksi.
Jos he istuivat ravintolassa syömässä niin hänen täytyi tarkkaan varoa katselemasta minnekään muualle kuin vaimonsa suuntaan pöydän toiselle puolelle, muuten saattoi syntyä noloja tilanteita kun vaimo alkoi huutaa ja korottaa ääntään.
Olipa joku kerta sattunut että henkilökunta oli tullut sanomaan että he häiritsevät toisia ravintolavieraita ja on parasta että poistuvat.

Tämän pariskunnan tarina päättyi miehen infarktiin eräänä uudenvuodenaattona. Muuten terve ja urheilullinen mies, vasta 56 v.
Mahtoiko vuosikymmenien henkinen stressi ja varuillaan olo olla syynä siihen että sydän ei enää kestänyt enempää?

6

795

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sääli miestä

      ja miksi eronutta naista ei pyydetä kylään enää? Eli sen hupmaa sittä ja se myös loukkaa eronutta naista kun luullaan että he yrittää vikitellä toisten miehiä!

    • mustasukkaisuutta

      Olen itse ollut sen uhri. Mutta kun rakastin.
      Aivan pieni otos elämästä tällaisen ihmisen rinnalla. Ketään miespuolista ei voinut tervehtiä kadulla, minähän käännnyin katselemaan näyteikkunaa vaikka sellaista ei ollutkaan. Töistä ajoin ylinopeutta, kotiin saapumisaika oli määritelty. Kävin kerran viikossa harjoituksissa, naisten, ei puhettakaan, että olisin siellä käynyt suihkussa, kotiin piti tulla harkkarivaatteet päällä ja hikisinenä. Minusta tuli tahdoton, harmaavarpunen, alistettu, masentunut. Joskus kerron eroprosessista, mutta nyt olen saanut takaisin elämänilon, nautin yksinäisyydestä, toiset eivät vain ymmärrä, että en voi huonosti vaikka miestä ei huushollissa olekaan. Miten se voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että menen illalla nukkumaan hyvillä mielin ja herään aamulla tarmoa täynnä ja iloisena. Nautin yksinelämisestä, onko siinä jotain pahaa?

    • Yksi mummo

      Mieheni kävi jopa työpaikallani vakoilemassa minua ja keiden miesten kanssa (asiakkaiden) juttelin muka liian kauan,en saanut edes tervehtiä miespuolista lapsuudenystävää,hän luuli heti meillä olevan suhteen,hän itse oli kuukausiakin matkatöissä jopa ulkomailla mutta soitteli omituisiin aikoihin vuorokaudet ympäriinsä kotiin ja kirjoitti ylös kellonajat jolloin en ollut vastannut puhelimeen (toisinaan olin lasten kanssa esimerkiksi vanhempieni luona,olin myös vuorotyössä joten en aina iltaisinkaan kotona)
      Kotiin hän tuli aina aikaisemmin kuin piti ja tietenkin keskellä yötä jotta "yllättäisi" minut kuvittelemansa rakastajani kanssa sängystä niinkuin nyt olisin kotiin tuonut miehiä,meillähän oli kaksi alle kouluikäistä lastakin lasta jotka olisivat kertoneet jos nyt jotain olisi ollut meneillään
      Eroa haettuani minun oli pakko muuttaa paikaakuntaa koska ex-mieheni seurasi ja vakoili minua,istui jopa öisin pihallanai autossaan kyttäämässä vaikkemme edes enää olleet naimisissa

      • elämäsi

        on ollut. Mutta vaikeaa on miehelläsikin ollut. Huonoa itsetuntoa. Sairautta. Esimerkiksi alkoholismiin saa apua, niin miksikä ei tuollaiseen saisi apua, sillä vaikeaa on hänenkin elämänsä ollut. Perheneuvoloista varmaankin saisi apua, mutta eihän aikaisemmin niitä ollut.


    • tapani

      Olisi mielenkiintoista tietää, miten toisen osapuolen elämä jatkui sen uudenvuodenaaton jälkeen.
      Lieneeköhän omatunto painanut?

      • ei kuitenkaan niin että itsellä olisi uutta kaveria, vaan ovathan lapset jo aikaihmisiä, joitten puolisoista on hyvä "pitää huolta".
        Sekaantuu niin paljon poikiensa elämään, että toisen pojan vaimo lähti jo lätkimään.
        Ja sitten on muita sukulaisia ja tuttavia, joitten elämä on jatkuva arvostelun ja tarkastelun kohde.

        Muuten älykäs ihminen, mutta hänen mustasukkaisuutensa ja kontrollin tarpeensa tekee hänestä sosiaalisessa kanssakäymisessä toisten ihmisten kanssa mahdottoman ja halveksitun yksilön.

        Miehensä kuoltua hän muutti äitinsä lähelle, osti talon ja halusi että äiti olisi tullut hänen luokseen asumaan, mutta äitipä ei halunnut. Tunsi kai tyttärensä tavat. Tämä äiti kertoi, että kun tytär soitti miehen kuolemasta, itki ja tursasi puhelimessa, ennenkuin sai viestin sanottua, niin hän oli aivan vaistomaisesti huudahtanut: - Mitä kauheata SINÄ olet nyt tehnyt?
        Hän oli luullut että oli ollut tavallinen "taistelevat metsot" asetelma, missä miehelle kävi huonosti. Ehkä heillä oli vieraita (mikä oli harvinaista), uudenvuoden aatto ja kaikki.

        TV-ohjelmassa sanoivat perheterapeutit että tuollainen sairalloinen mustasukkaisuus ja kontrollin tarve johtuu huonosta itseluottamuksesta, ettei ole tarpeeksi hyvä eikä kelpaa, pelkää jäävänsä yksin.
        Jos kenellä on mustasukkainen puoliso, niin olisi muistettava vahvistaa hänen itsetuntoaan.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      644
      2450
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      29
      1197
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1148
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      11
      1053
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      93
      945
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      885
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      96
      823
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      741
    10. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      30
      722
    Aihe