Suomalaisen naisen kanssa en ikinä alkaisi kaukosuhteeseen. Tätä palstaa seuranneena olen huomannut, kuinka jo pelkkä armeija saa aikaan suhteen loppumisen. Suomalainen nuori kun on tottunut saamaan kaiken - ja heti!
Itse olen suhteessa ulkomaalaisen naisen kanssa ja meidän lukemat on 10 000 km (2 päivän matka) ja 1 krt ( 3 vkoa) / vuosi. Pelkää seksisuhdetta hakevalle tai epätoivoiselle huomionkipeälle "pikkuprinsessalle" tällainen ei sopisi, mutta meidän suhteemme onkin vakava.
Ties vaikka joskus olisi niin paljon rahaa, että voimme muuttaa yhteen!!!! :)
Itse olen suhteessa ulkomaalaisen naisen kanssa ja meidän lukemat on 10 000 km (2 päivän matka) ja 1 krt ( 3 vkoa) / vuosi. Pelkää seksisuhdetta hakevalle tai epätoivoiselle huomionkipeälle "pikkuprinsessalle" tällainen ei sopisi, mutta meidän suhteemme onkin vakava.
Ties vaikka joskus olisi niin paljon rahaa, että voimme muuttaa yhteen!!!! :)
Vastaukset 20
Vanhimmat
Erittäin hyvin sanottu. Eräs ex-tyttöystäväni paljastui bimboprinsessaksi, joka ei kestänyt kaukosuhdettamme. (Olimme n. 10 päivää/kk yhdessä). Kaiken kukkuraksi minä olin meistä se, joka yritti tehdä asialle jotain, tyttö vain marmatti kunnes lähti syrjähypyn kautta lopullisesti tiehensä. Loppujen lopuksi olen varsin onnekas - tuollaisen hemmotellun ja valittavan kakaran kanssa ei kannata suunnitella mitään perheen perustamista. Monia suomalaisia tyttöjä vaivaa tuo prinsessatauti.
Kylläpä oli yleistävää tekstiä taas. Itse en nää olevani ollenkaan kuvailemanne naistyypin kaltainen. Päinvastoin. Olen seurustellu noin vuoden poikaystäväni kanssa ja koko tämä aika on ollut kaukosuhdetta. Missään vaiheessa suhteen aikana minulla (eikä poikaystävälläni) ole tullut mieleen pettää toista ja lähtiä kälppimään.
Minulla on myös ystävä, joka elää kaukosuhteessa ja tämän suhteen mies on se joka ehkä haluisi lähteä suhteesta pois ja valittaa sen vaikeutta.
Ei kaukosuhde toki mitään herkkua ole ja mieluummin olisin rakkaani kanssa lähisuhteessa, mutta kaikkea ei voi saada. Poikaystäväni armeijaan lähti ei tule olemaan meille kummallekaan mikään suuri kauhistus. Eroon kun tottuu.
Toivoisinpa, että te hyvät herrasmiehet hieman katsoisitte uudestaan näkemyksiäni ja tällä kertaa ilman yleistyksiä. Eiköhän se ole ihan ihmis- ja suhdekohtaista se luistaminen ja pettäminen. Kiitän.
Meillä 2kk eroa ja välimatkaa yli 2000km. Tyttö siis vaihdossa. Valitettavasti jouduin sivusta katsomaan kun tyttö pikkuhiljaa itsenäistyi ja etääntyi ja repi mun sydämen pieni pala kerrallaa. Toivoa antoi se kun matkustin sinne ja vietimme muutaman päivän loman rakastavaisina, mutta sekään ei riittänyt...
Ex-tyttöystävä nyt neljättä päiväää!!
Pikkuprinsessoita ja prinssejä on kuule muuallakin kuin Suomessa.
Meillä on loistava ja vakava suhde, ukkoa näkee muutaman kerran vuodessa - ja sitten oikein kunnolla! Ehkä me sitten satutaan olemaan molemmat sellaista sorttia, että kaukosuhde sopii.
Hmm. Itse tapasin nykyisen poikaystäväni kun hän oli intissä. Tapailimme aika vapaaseen malliin ensimmäiset 4 kk, koska katselimme molemmat tilannetta: olisimmeko valmiit olemaan vakituisessa suhteessa vaikka inttiä oli jäljellä kuitenkin vielä puoli vuotta. 4 kk ensitapaamisesta mies pyysi minua ensitreffeillemme (tätä ennen olimme tunteneet 4 kuukauden ajan kavereina) ja tokilla treffeillä tajusin olevani aivan ihastunut tähän mieheen. Tunne oli molemminpuolinen.
Intin jälkeen mies oli kesän vapaalla ja opimme entistä paremmin tuntemaan toisiamme. Tänä syksynä mies sitten muutti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Vuosi ollaan tunnettu eikä kertaakaan ole katumus iskenyt tai tullut houkutus pettää: ehkä suhde on helppo sen takia että molemmilla on samanlaiset moraalikäsitykset.
Yleisesti uskon että mikäli ihminen on kauhean hellyydenkipeä, haluaa jatkuvasti kiehnätä toisessa kiinni, kaukosuhde ei tule onnistumaan. Lisäksi suhteeseen vaikuttaa miten hyvin on toisen tuntenut ennen kaukosuhteen alkua, ja oma moraalikäsitys. Itselleni pettäminen tarkoittaisi käytännössä itsekunnioituksen ja itsetunnon tuhoutumista. Siis pahinta mitä voisi tapahtua. Pettäminen on luonteen heikkoutta ja halveksuttavaa. En harrasta.
olen rakastunut ihanaan ihmiseen joka asuu noin parinsadan kilometrin päässä tämänhetkisestä kotikaupungistani.
eihän se ole oikeasti matka eikä mitään suhdetta ajatellen, mutta väliin tunkevatkin aika ja pelot...
rakastuneena olen niin hellyydenkipeä(niinkuin kaikki varmasti ovat)
että haluaisin olla hänen kanssaan jatkuvasti. Mutta olosuhteiden takia en näe rakastani kuin kaksi kertaa kuukaudessa...
aina kun en ole siellä, pelkään hänen löytävän jonkun (juttu on sitäpaitsi niin alkutekijöissään ettei olla puhuttu vielä näistä eikä oikeastaan sovittu mitään) toisen tytön ja jos hänestä ei kuulu mitään vähään aikaan, alan kehitellä kaikkia kamalia kauhukuvia mielessäni siitä, onko hän esim. satuttanut itsensä tai jopa kuollut.(!)
hän on kuitenkin viisi vuotta vanhempi kuin minä, (itse olen 18 vee)
että luulen hänellä olevan kypsyyttä kestämään kaukosuhteen (jos juttu sellaiseksi etenee) ja olen kuullut että hällä aikaisempiakin kokemuksia on...
mutta pelkäänkin kestänkö itse tätä....
ikävää ja epävarmuutta....:(
Haluan sanoa suoraan se mikä varmasti saa monet nyt raivostumaan !! Suhde jossa tavataan ehkä muutama kerta/vuodessa ei ole mikään suhde !! Ja se jos tavataan vaikkapa kerran/kk tai vielä harvemmin, sekään ei ole mikään suhde !! Nämä tällaiset ovat pelkkää tapailua !! Ja kuinka moni tapailee vain ja ainoastaan sitä muka omaa kultaa ??? Haluaisin rehellisen vastauksen ?? Älytöntä kertoa mitään tuhannen ja yhden yön tarinoita miten auvoisaa on ja miten hyvin menee, miten rakastaa ja jaksaa odottaa !! yök miten imelää !
Olen itse ehkä todellisuudessa elävä prinsessa, enkä jaksaisi tuollaista pelkkää tapailua ja odottamista ! Haukkuja otan nöyränä vastaan, oikein innolla odotan !!
Hmm. Raivostumaan? Ei. Huokaisemaan toivottomuudesta, koska taas eräs epäkypsä ihminen kinuaa huomiota ja pätkäsuhteita joissa pitää roikkua toisessa iilimatona kiinni 24/7? Kyllä.
Ehkä olet vielä niin epäkypsä ja lapsellinen ettet ymmärrä että tällä maapallolla ei kuitenkaan niitä arvostavia ja kunnollisia ihmisiä kävele joka päivä vastaan? Parempi pitää kiinni sellaisesta jonka tosiaan tietää lunastavan arvostuksensa.
Taitaa omatunto pistää, koska epäilet moista.. Et ole tainnut ikinä tavata ihmisistä jolla oikeasti on omatunto ja vakaumus jostain. Yhä harvenevissa määrin enää löytyy niitä ihmisiä jotka ovat valmiita odottamaan. Vain harvoilla on nykyisin vakaumus. Nykyisin ihmiset ajattelevat vain kaikki-heti-mulle-nyt ja jätetään tyttö- tai poikaystäviä vain siksi ettei hän sopinut tyyliin? Oli väärän värinen käsiveskan kanssa yms? Heti jos ei suju, jätetään toinen. Tai jos ei voi nähdä joka päivä, se on ohi. "Poissa silmistä, poissa mielestä", sopii ihmisiin jotka tarvitsevat jatkuvaa varmistusta omiin tunteisiinsa.
Kaukosuhteessa eläminen opettaa elämää ja vastuun tuntoa. Siihen ryhtyvät ihmiset tietävät että tämä on vain väliaikaista ja ovat vakavissaan tulevaisuuden kanssa. Jos eivät olisi, voisivat he tehdä kuten nämä prinsessat tuntuvat tekevän: bilettäisivät baarissa ja kähmisivät kaikki vastaantulevat vastakkaisen sukupuolen elävät läpi, mieluiten kaatokännissä.
Myöskin tämä ajattelu, että pitää saada maistaa mahdollisimman montaa miestä/naista ja sekoilla baarissa ym paikoissa.. Ei ole vastuntuuntoa mistään, ei omasta käytöksestä eikä toisista.
Ja kyllä suhde on suhde vaikka siinä tavattaisiin vain kerran vuodessa. Monissa perheissä tai suhteissa on näitä, että mies/nainen lähtee ulkomaan komennukselle tai opiskelemaan muualle päin maailmaa. Ja vuoden kuluttua takaisin tms. Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että aivan täysipainoinen tällainen suhde ei ole.. Juttelimme joskus mieheni kanssa, että mitä tapahtuisi jos lähtisin puoleksi vuodeksi au-pairiksi.. Olimme molemmat sitä mieltä, että suhde menisi tauolle siinä vaiheessa. Eli siis kummallekin vapaus tuoksi ajaksi, ja sitten kun olisin tullut takaisin, katsottaisiin mitä suhteelle kuuluu, onko vielä kiinnostusta toiseen.
Jos tunteet ovat tarpeeksi vahvat, ne kestävät helposti vuosienkin erossa olon. Joskus elämä kuitenkin kantaa erisuuntiin, kasvetaan ns. erilleen.
Ja oletko ikinä eläissäsi ollut vakituisessa suhteessa...? Nykynuorilla, aikuisillakin, on kaiken maailman typeriä nettisuhteita. Ollaan yhteydessä vuosi tai kaksi ja aivan ihastuneita. Se ei ole suhde, jos ei ole ikinä edes tavannut. Usein tämä kerran kuussa-tilanne johtuu siitä että välimatka on matkustamiseen aivan hirvittävän suuri, tai matka maksaa mansikoita. Mutta suhde se on silti, mm. nykyisin kun on webkamerat ja kuulokkeet ja mikit, voi puhua joka päivä aivan kuin ihminen olisi vieressäsi. Kyllä minusta se on suhde.
Itse tosiaan elänyt kaukosuhteessa yli vuoden, sitä ennen kaksi vuotta oltiin yhdessä lähisuhteessa. En ole koko tänä aikana ollut muiden kanssa. Kyse on itsekurista ja rakkaudesta ja kunnioituksesta toiseen. Tavataan kaksi kertaa kuussa, mies tulee vkl minun luokseni tai minä hänen luokseen.
Tarinat eivät ole sen imelämpiä kuin teinien/nuoren aikuisen kiehnäys puiston penkillä. Hekin ovat ilmeisen ihastuneita ja ovat lähisuhteessa, mutta kuinka vakavissaan he loppujen lopuksi ovat? Väitän että monen kaukosuhteessa elävän parin suhde on vankemmalla pohjalla kuin joidenkin lähisuhteessa elävien.
Ja lopuksi... Tuo ylenmääräinen huutomerkkien käyttö, mesoaminen ja asioiden perustelematta jättäminen antaa todella lapsellisen kuvan sinusta. Et tunnu kovin vakavasti otettavalta henkilöltä arvioimaan suhteiden laatua, ylipäätään.. Epäilen ettet itse edes ikinä ole elänyt oikeassa vakavassa suhteessa.
Kommentti "yök miten imelää" ja "kuinka moni tapailee vain ja ainoastaan sitä muka omaa kultaa" antaa ymmärtää että itse olet polttanut itsesi pahastikin jonkinlaisessa ihastuksessa/tapailusuhteessa, koska koet rehellisyyden ja toisen kunnioittamisen sekä kumppanilleen omistautumisen valehteluna ja mahdottomana. Surullista että kohdallesi on sattunut tuollaista.
Kun hiemat mietit asioita ja aikaa kuluu, ymmärrät että on olemassa ihmisiä jotka eivät halua pettää. Ihmiset muuttuvat mutta elämä ei. Elämä ei useinkaan muutu kumppania vaihtamalla, sama arki se on sen toisenkin ihmisen kanssa. Hetken seksiin tai ihastuksiin ei kannata tuhlata voimiaan. Kaikkea hyvää sinulle.
...sinuakin
Eiväthän kaikki jaksa suorittaa vaativia, vuosia kestäviä yliopisto-opintoja, vaan menevät mieluummin matalapalkkaiseen työhön. Saa heti rahaa eikä tarvitse stressata.
Mutta pisteet siitä, että uskallat sanoa asian niin kuin se on!
Kukin tyylillään, sinulle ei kaukosuhde todellakaan sovi - mutta suhtautumisesi on naiivia.
Vai lienetkö pettynyt kaukorakkaudessa?
Ja minä ainakin teen muutakin kuin odotan ukkoa kotiin.
Uskollisuus ei ole mitenkään erityisen vaikeaa. Vaikeampaa oli löytää se oikea, ja kun se sitten löytyi oivalsimme molemmat, että suhdetta täytyy vaalia, tärkeintä on molemminpuolinen kunnioitus. Olisi itsekästä vaatia , että toisen pitää olla koko ajan kyljessä.
Emme ole avauksessa kertomassani tilanteessa vapaaehtoisesti, vaan ulkomaalaisviraston taannoisesta käännytyspäätöksen takia. Asuimme silloin yhdessä.
Ja ulkomaalaisvirastokin yrittää kovasti väittää, että "meillä ei ole mitään tekemistä toisiemme kanssa". Lisäksi paikallinen Suomen suurlähetystö eväsi viisumin siksi, että pelkäävät tyttöystäväni hakevan oleskelulupaa ja jäävän Suomeen. Maahanjäännin riski on liian suuri.
Mutta meidän välillä siis ei ole mitään ongelmia. Olemme onnellisia ja rakastuneita. Ja sekös ulkomaalaisvirastoa kauhistuttaa.
Minä "tapailen" kaukana asuvaa miesystävääni kerran pari kuukaudessa, mutta pidän tätä kyllä suhteena. Ja en tarvitse muita rinnakkaissuhteita. Minusta ei edes olisi sellaiseen. Enkä usko, että miehelläkään on muita suhteita. Hän ei kertakaikkiaan ehtisi :)
Sitä paitsi hän sanoo aina tarvitsevansa lepoa kun on tavattu ;)
Ollaan vuosi oltu näin yhdessä ja hyvin menee. Joka päivä kyllä ollaan muuten yhteydessä. Siis ei yhtäkään päivää ole mennyt, ettei ole ajatuksia vaihdettu.
Vaikka nähdäänkin vain yksi viikonloppu kuukaudessa tai ollaan yksi kuukausi vuodesta yhdessä välimatkojen / rahaongelmien takia, niin sitä voidaan sanoa oikeaksi parisuhteksi, JOS nämä henkilöt pitävät kuitenkin tiiviisti yhteyksiä ja tietävät noin suurinpiirtein mitä toisen arjessa tapahtuu. Onhan keksitty puhelimet, soittaminen, mailit, viestit, kirjeet, nykyään on skypekin ja webbikamerat. Pystyy näkemäänkin toisen reaaliajassa ja juttelemaan vaikka joka päivä. Jos tunteet on vahvat ja rakastetaan, suhde vakaalla pohjalla ja tietää mitä toinen puuhailee omassa kotikaupungissaan/maassaan, niin kyllä se on OIKEA suhde.
mahtaa olla kaukana!! toivottavasti arki ja realiteetti ei jysähdä eteen jonakin päivänä ihan pääkivun kanssa.
Luulen,etta riippuu myos kulttuurista ja omista ajatuksista. Jos elaa kulttuurissa, jossa laheisyys ja seksi luetaan suhteen tarkeisiin ominaisuuteen - vaikeampi elaa kaukosuhteessa.
Olen aasialainen (tosin elanyt Suomessa pienesta asti joten suomalaismielta loytyy) ja pian vuosi kaukosuhdetta takana suomalaisen poikaystavani kanssa(olen toiselle mantereella). Olen vain ymmartanyt miten paljon hanta rakastan ja etta miten paljon tyota haluan tehda tata suhdetta varten. Olen 20v. nuori nainen ja han vuotta vanhempi.
Opiskelun takia kaukosuhde jatkuu...
Miten paljon mahdollisuuksia meidan suhteessa on mielestanne?
Teillä on mahdollisuus onnistua. Älkää heittäkö sitä pois. Luottakaa toisiinne ja olkaa rehellisiä ja avoimia. Yksi pikku valheestä kärähtäminen voi viedä koko suhteen perikatoon!
Jos tuntuu pahalta, kerro se. Jos on ihanaa, älä salaa sitäkään!
Sama juttu mulla, meillä on myös tosi pitkä välimatka, hän nimittäin asuu Dubaissa.
Hieno paikka siellä voisi käydä usein kyläilemässä.
Toi on niin totta kuin olla ja voi!Itse minulla äijäpä teki katoamistempun vain välimatkan takia...saatanan pelkurit ku ovat!!!
Tsemiä vaa sulle kirjoittaja!!Uskon, että onnistutte varmastikun kyseessä on kunnon nainen eikä
" välimatkasta säikähtävä luuseri":)