Suokaa anteeksi purkaus. Taas rapsahtaa vuosi lisää mittariin. Erosin melkein kymmenen vuotta sitten, sen jälkeen mulla on ollut muutama viritys, mutta mikään niistä ei ole kolahtanut. Mitä hittoa kohta 39-vuotiaan naisen pitäis tehdä, jos se ei halua viettää loppuelämäänsä yksin? Työ vie aikaa ja on tärkeää, varmaan kutsumustyö (akateeminen tutkimus). Mutta se ei riitä, eikä riitä ystävät, sukulaiset, kummilapset ja sisarusten lapsetkaan.
Niin, en minä välttämättä lapsia halua, olen kuitenkin kohta 39 ja realisti. Mutta kumppanuutta, läheisyyttä, rakkautta... tajuutte varmaan idean.
Syvä huokaus ja usko siihen, että hetkellinen syvä itsesääli ei ole syntiä vaan puhdistaa.
Niin, en minä välttämättä lapsia halua, olen kuitenkin kohta 39 ja realisti. Mutta kumppanuutta, läheisyyttä, rakkautta... tajuutte varmaan idean.
Syvä huokaus ja usko siihen, että hetkellinen syvä itsesääli ei ole syntiä vaan puhdistaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin ne synttärin taas lähestyvät ja joka vuosi tuntuu entistä pahemmin :( Kyllä sitä tälläinen hieman nuorempikin kumppanuutta kaipaa... Ens kuussa rapsahtaa 31 ja lähes aina olen yksin ollut, kieltämättä masentaa :/
Tuossan tuo jo otsikossa tulikin :). Meillä on aika erilaist tarinat: mä seurustelin lähes non-stoppina kolmikymppiseksi. Ja milloin en seurustellut, deittailin aktiivisesti. Kunnes tajusin, että olin aina panostanut siihen, miten olisin sellainen, jonkalainen minun toivottiin olevan; en siihen, minkälaisen kumppanin itse haluaisin. Ja jälkimmäinen näistä panostuksista ei siis tuota minulle mieshedelmää. Tähän ei ole sopivaa hymiötä.
on et 25veenä pitäisi kiirehtiä perustamaan perhe.Olen avoin myös vaihtoehtoisille elämäntavoille, jopa keski-ikäisen uusiovaimoksi jne.
40. se vasta kurjalta tuntuikin, miehestäkin. Mitä pitäis tehdä, paha vastata, kun on itsekin solmussa asian suhteen. Oletko keksinyt miksei kolahda enää? Turhautuminen ja kyynisyys meinaavat päästä vallalle, ainakin minulla, ehkä se näkyy päälle, tiedä häntä. Ja kun ei jaksais tuolla baareissa kukkua, niin ei noita tilaisuuksiakaan niin pilvin pimein tule. Netistäkin saa aika vähän vastauksia... no valittamiseksihan tämä meni, toivottavasti edes lohduttaa... hb, kaikesta huolimatta.
Varmaan aiemmat huonot kokemukset jotekin saivat minut aikoinaan sulkeutumaan. En kai muutamaan vuoteen oikein uskaltanut antautua alttiiksi ihastumiselle. Ja kun vuosia kului, aloin tulla epävarmaksi itsestäni ja omasta viehätysvoimastani, vaikkei siihen kai kauheasti syytä olisi. Luulen, että olen ihan ok näköinen, muutenkin reilu ja hauska ihminen; toisinaan toki kiukuttelen kovin ja toisinaan leikin ärsyttävästi älykköä, vaikken maailman lukenein olekaan. Mutta kätketty epävarmuus johtaa ihmissuhteissa noidankehään...
Jotten nyt kaikkea syytä langettaisi omaan niskaani, niin kirjoitettakoon vielä se, että ehkä ei ole pilvin pimein niitä miehiä, joiden ajatusmaailma kohtaisi minun ajatusmaailmani. Ajatteluni on kuitenkin kallellaan teoreettiseen ja se on voimakkaasti omanlaiseni; ja ajatteleminen on minulle tärkeää.
Ja hei! Ei tämän nyt ollut tarkoitus olla itsekehua. Kyllähän minä kainosti tuossa ylempänä tunnustin omat estoni ja epävarmuutenikin.
Ehkä muutama vuosi lisää tuo tarvittavaa itsevarmuutta, pääsen sitten mukaan toisten kolmannelle kierrokselle uusperheisoäidiksi. :D
Kiitti toivotuksesta ja elähdyttäviä syysmyrskyjä!
Omanlainen, teoreettinen ajattelu... uteliaisuuteni herää, minkähänlaisia asioita mahdat filosofeerata? En tiedä kohtaisivatko maailmat, mutta olisi hauska kuulla hiukan lisää. Jos kiinnostaa, niin vastaa sinkut/kindman.
Pistinkö oikeaan paikkaan?
Ryhdistäytykää ja laittakaa vaikka deitti-ilmoitus.
Naiset saavat kymmeniä vastauksia, mukana on puoli tusinaa fiksuakin. On pankkiiria, insinööriä, tutkijaa, johtajaa ja niin edespäin.
Meille miehille tilanne on karumpi.